Jeesuksen serkku, Johannes Kastaja, tapettiin miekalla, kun pää piti toimittaa Herodekselle.
Jos Jeesus olisi tapettu samalla tavalla, kantaisitteko kaulassanne miekkaa, ja kaikki rosvojen luolat olisi koristeltu miekoilla, ja seinät täynnä päättömän Jeesuksen kuvia?
Ja hautausmaatkin olisivat yhtenä miekkamerenä, kuten Jeesus ilmoitti:
"Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.
Monet surmataan miekan terällä, toiset viedään vangiksi kaikkien kansojen sekaan, ja vieraat kansat polkevat Jerusalemia, kunnes niille annettu aika täyttyy.
Silloin Jeesus sanoi: "Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa, samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan.
Vartija havahtui unestaan, ja kun hän näki vankilan ovet selkoselällään, hän luuli vankien karanneen ja tempasi miekan surmatakseen itsensä."
Ristin kantajille.
4
132
Vastaukset
Silloin Paavalikin olisi iloinnut:
Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen miekasta.
Siinä on maailma minulle tapettu ja minä maailmalle.Saatana käsi: Sellin no315 - hoitomies totteli.
Kohta alkaa yö.
- Anonyymi
> Jos Jeesus olisi tapettu samalla tavalla, kantaisitteko kaulassanne miekkaa, ja kaikki rosvojen luolat olisi koristeltu miekoilla, ja seinät täynnä päättömän Jeesuksen kuvia?
Luultavasti ei, koska Jeesus sanoi:
"Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän
kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua."
Matt. 16:24
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun503374Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko5572098Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si841996Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei171960- 201588
Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo431538- 281386
Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?901349Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1281317KALAJOEN UIMAVALVONTA
https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar501244