Metsä vai puupelto

Anonyymi

Tällä palstalla moni sekoittaa suomen puupellot ja metsät .
Puupellot tuottavat puuta teollisuudelle , metsät ovat luontoa ja elinympäristöä .
Suomen metsät on ojitettu niihin on tehty tiet vieriviereen ja ne on muutettu puupelloiksi , niiden tehtäväksi on asetettu puiden tuottaminen .
Metsät on lähes kaikki hävitetty .

44

814

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näin se on, oikealla metsällä on laajuutta ja siellä on ne lajit mitä siellä kuuluu olla. Taigalla, pohjoisella havumetsä alueella, johon Suomikin kuuluu on ominaista metsät, suot ja vesistöt, jotka vuorottelevat, tehden mosaiikin. Käsite metsäseutu on siis muutakin, kuin metsää.
      Oikeassa metsässä tuuli humisee, kohisee syvää ikiaikaista säveltään, jokainen puu on kuin soittimen kieli valtavassa instrumentissa, kun kielet katkaistaa muuttuu ääni ja niin on käynyt Suomen salomailla, kairoilla, syvän metsän kohina on poissa, aavistuksen siitä voi aistia ihmisen armosta hakkaamatta säästetyillä seuduilla, mutta se on vain todellakin aavistus, siitä mitä joskus oli.
      Nyt puut eivät ehdi edes kasvaa täyteen mittaansa, kun jo intensiivisesti korjataan pois. Valtavat puusyöpöt tulossa Suomeen, biojalostus tehtaita. Se vähäinen monimuotoisuus mitä juuri on syntymässä raiskataan jälleen maahan. Sellainen on ihminen.
      Olisi hyvä, jos pysyttäisiin omien rajojen sisä puolella, mutta ei, ulkomailta pitää puuta tuoda Suomeen, varsinkin Venäjän ikimetsistä, tuhoten siellä olevaa elämää. Valtavia aukkoja syntynyt ja syntyy yötä päivää, kuin Suomessa ennen konsanaan, Ponsse hirviöiden mellastaessa käenpiikojen ja muiden metsän hengettärien mailla. Metsän raiskaus on raakaa touhua.

    • Anonyymi

      Onneksi näistä puupelloista huolehditaan esimerkillisesti. Koko muun maailman tulisi ottaa esimerkkiä Suomen vastuullisesta metsätaloudesta.

      Moni muu maa on hävittänyt puupeltonsa kokonaan, eikä jäljellä ole muuta kuin aukeita peltoja ja asfaltin peittämiä kaupunkeja.

    • Anonyymi

      Hourupää taas kommentoi omaa lörsäystään.
      Ne, keitä täällä raiskataan, eivät ole mitään hengettäriä vaan oikeita ihmisiä, suomalaisia tyttöjä ja naisia.
      Eivätkä ne raiskaaja- ja tappajahirviöt ole mainitun nimisiä.
      Oikeuden päätöksistä löydät kyllä oikeita nimiä, silloin kun niitä ei ole salattu.
      Ja vielä tuo oman pesän likaajakaarti haluaisi ajaa Suomen taloudelliseenkin itsemurhaan vain omien houreidensa perusteella.
      Silti samalla pitäisi pelastaa maailman luonto ja elättää täällä ihmiskunnan kaikki halukkaat vapaamatkustajat.
      Se puu, missä tuuli humisee, on tuollaisen houkon omassa päässä.

      • Anonyymi

        Metsä ja puupelto ovat aivan eri saiat , kuin luonnonniitty ja viljapalto .
        Hyvin kynnetyssä lannoitetussa ja kasvinsuojeluaineilla hoidetussa viljapallossa on enemmän suoria korsia kuin luonnonniityssä .
        Hyvin kynnetyssä istetussa harvennetussa puupellossakin enemmän suoria havupuunrunkoja kuin metsässä .
        Suomen metsät on 90%:sti "hoidettu" ja niitä hoidetaan jatkuvasti ne ovat puuntuotto puupeltoja , eivät metsiä .
        Se on totuus puupeltomiehet ovat "oikeita" miehiä , muut piipertäjiä semmosia vihreitä .
        Silti metsät on hävitetty ja puupellot tulleet tilalle .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eri saioilla on monia eri näkemyksiä.
        Risusavotta on terapeuttista.

      • Anonyymi

        Laaja asia tämä metsä yleensä, joka elämään liittyy, voisi sanoa, että ensiarvoisen tärkeä elämälle on metsäpeite, kun tätä peitettä Ponsseilla, muilla hirviö tuhoaseilla raiskataan, niin tietenkin itse elämän summa vähenee, tarkoittaa, että monenlaisia lajeja häviää ja yksilö määrät laskee eli luonto yleisesti köyhtyy. Meri on tavallaan metsään verrattavissa oleva systeemi, sielläkin on ihmisen toimesta sama suunta ja negatiivinen kehitys nähtävissä.
        Jos Suomi olisi tundraa, niin Suomen elämä ihmisineen olisi olematonta nykyiseen verrattuna eli metsä on elämänkehto, joka tarkoittaa että ilman metsää hyvin harva eliö voi elää tai olla yleensä olemassa. Luonnon yksinkertaistaminen mm. niin sanotulla hoitamisella, mm. metsänhoito on itse asiassa päinvastoin eli luonto köyhtyy ja seurauksena on ongelmia, jotka vaikuttavat ihmiseen itseensä, koska myös ihminen kuuluu tähän maapallon elämän kokonaisuuteen, vaikka voidaan hyvällä syyllä todeta, että ihminen on kuin systeemistä irronnut osa, joka vain rikkoo ja haittaa tätä suurenmoista luonnonjärjestelmää.
        Olisi elettävä harmoniassa suhteessa ympäristöön, ei kuin jatkuvaa sotaa käyden, jossa ei edes Venäjän kaukaiset ja syrjäiset metsäerämaat saa olla olemassa ja elämän summaa yllä pitämässä. Törkeätä, erittäin törkeätä, että suomalaiset osallistuu metsän joukkoraiskaukseen rajojensa ulkopuolella.
        Jokainen, varsinkin maaseudulla elävä, jolla on oikeus omaan lähiympäristöön voi ottaa tämän ympäristön huomioon. Tähän tarvitaan ymmärtämistä, ilman tietoa on vaikea ymmärtää asioiden merkityksiä. Harmoniaan ja tasapainoon pitää pyrkiä, ei sekasortoon ja tuhoa kohti. Ajattelutapa olisi muututtava, niin että se ei ruokkisi nykyisenlaista tolkuttomuutta, jota monelta osalta pidetään normaalina ja järkevänä, mutta todellisuudessa on kaikille haitta ja monenlainen vaiva.

    • Anonyymi

      Mielenkiintoista haittaako jos perhoset häviää entä paarmat tai ampiaiset tai mehiläiset kimalaiset , no kuka nuita kaipaa .

      • Anonyymi

        Moni kukka, lintu, kala tarvitsee elämiseen hyönteisiä ja ihminen tarvitsee ruokaa pysyäkseen elossa, luonnon ravintoketju pitää toimia, jotta on ruokaa, jos ketjusta puuttuu osia tai niitä on liian vähän, niin vaikutus siirtyy seuraavaan lenkkiin ja ketjun lopussa on pedot sekä suurpeto ihminen.
        Harva kaipaa lehmää, mutta juo silti maitoa. Kuka kaipaa kotkottavaa kanaa? en minä ainakaan kovin usein, mutta kyllä joskus munan syön kanaa suuremmin tai ei ollenkaan kaivaten. Kyllä nuita vain alkaa kaipaamaankin, jos ja kun nälkä kourii mahalaukussa.
        Pitää muuten olla ehjät hampaat, jos hunajaa syö, muuten kamala hammassärky, muistan kun eräs, jo kuollut mätöhammas sai säryn, kun hunaja teetä juotiin nuotiotulilla metsäperän takamailla, itselläni hoidetut hampaat.

    • Anonyymi

      Olen huomannut saman, oikeassa metsässä ei ole puita

    • Anonyymi

      Kiinalaiset hoitivat huolella omenatarhojaan niinpä niistä mehiläiset hävisivät , no eipä huolta kiinalaiset ryhtyivät itse pölyyttämään omenapuitaan .
      Metrisen tikun nokkaan vaan pari linnun höyhentä ja sillä on helppo pölyyttää omenapuut itse , typerät mehiläiset joutaakin hävitä . Muutamaa lintua tietenkin tarvii .

    • Anonyymi

      Täällä vaan keskustellaan metsätyyppien eroista, mutta urbaani kaupunkiympäristö, taajamat ja kaikenmaailman infrahankkeet ne vasta hirveää ja totaalista luonnon hävitystä ovat. Moni näkee rikan toisen silmässä mutta ei huomaa malkaa omassaan. Itsekin asun kaupungissa eikä täällä paljon luontoa näy, ja se vähäkin on kaukana luonnontilaisesta. Talousmetsäkin on sentään metsäluontoa ja silleen jätettynä nopeasti palautuisi luonnontilaan, toisin kuin rakennettu ympäristö.
      Myös viljelysmaat ovat aikanaan olleet metsäluonotoa ennenkuin ne on raivattu pelloiksi.

      • Anonyymi

        Näinpä. saksalaiset ja britit ovat hävittäneet omat metsänsä. Samoin moni muu maa. Toisin on meillä. Suomi elää metsästä, vaikka sitä on vaikea nähdä kaupungista käsin.

    • Anonyymi

      Jotenkin se tietämättömyys sallii esittää ajatuksen että metsä ei ole oikea metsä jos siellä enimmäkseen kasvaa puita.
      Jokainen voi omin silmin todeta miten puita aivan pakosta myös kuolee ja lahoaa metsässä. Sellaiseen tehokkuuteen ei kukaan voisi järjellisesti edes pyrkiä ettei niin olisi.
      Se, mitä kuvaa luodaan ja sitten itketään ja vaikerretaan, on kuin kaupunkipuistot joissa puut ovat täydellisessä hallinnassa.
      Se on ehkä jopa tahaton urbaani virhekäsitys että Suomen valtaisat metsät olisivat hoidettuinakaan sellaisia.

      • Anonyymi

        Sinä taas sekoitat nämä meidän puupellot metsiin , voihan tietenkin olla että et tosiaankaan tiedä mikä ero niillä on monikaan ei tunnu tietävän .
        Trump oli oikeassa kun ihmetteli että suomalaiset ovat haravoineet metsänsä .

        Oikeesti puupelto on metsää mutta moni suojeltu alue ei ole metsää vaan ryteikköä tai räseikköä. Yleiskielessä metsällä tarkoitetaan nimenomaan talousmetsiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeesti puupelto on metsää mutta moni suojeltu alue ei ole metsää vaan ryteikköä tai räseikköä. Yleiskielessä metsällä tarkoitetaan nimenomaan talousmetsiä.

        Höpsis ,, puupellot on puupeltoja oikea metsä on metsää .
        Suomen metsät on ojitettu ja niihin on tehty tiet vieri viereen niiden tehtäväksi on pantu puunrunkojen tuottsminen , niitä puunrunkoja metsänhoitajat laskevat ja pitävät suurta meteliä .
        Metsät meiltä on hävitetty .

        Esimerkiksi Greenpeace on lanseerannut termiä aarniometsä kuvaamaan koskematonta metsämaastoa, erotuksena normaalista talouskäytössä olevasta metsämaasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esimerkiksi Greenpeace on lanseerannut termiä aarniometsä kuvaamaan koskematonta metsämaastoa, erotuksena normaalista talouskäytössä olevasta metsämaasta.

        Normaali talouskäyttöön varattu metsä = puunrunkojen tuottamiseen varattua metsää .
        Talousmetsää voi kutsua vaikka aarniotalousikimetsäksi , silti se on puunrunkojen tuottamiseen tehty puupelto . Oikea metsää se ei ole . Oikeaa metsää meillä suomessa ei ole enään kuin muutama prosentti .

        Oikeita ihmisiä meillä Suomessa taas on enemmistö.
        Kusipäitä ei ole kuin muutama prosentti.
        Ne vain ovat äänekkäitä.

    • Anonyymi

      Ja metsää on myös oikeasta metsästä riippuvainen eläimistö, kasvisto, sienet, vaikka niitä ei niin sanotut Puupäät osaa yhdistää metsään, aivo toiminta ei yhdistä asioita tarpeeksi keskenään, vain Ponsse, puukuutio, sätkä, viinapullo, paskalla käynti, makkara, nämä pyörii ympyrää vuodesta toiseen aivoissa, tietenkin se vittu koko ajan mielessä ja perseen raapiminen, muukin sen suuntainen aktiviteetti. Eli köyhää on teillä puuidioottipäät se elämän kehruu aamusta iltaan ja yöt samaan lukien.

    • Anonyymi

      Miksikähän me emme anna myös puupeltojemme puita ilmaiseksi ulkomaisille yhtiöille niinkuin annamme ainutlaatuiset maametallit ulkolaisille kaivosyhtiöille .
      Antaahan norjakin öljynsä ilmaiseksi ulkomaisille öljy-yhtiöille , kunhan vaan saavat itselleen TYÖTÄ .

    • Anonyymi

      Suomalaisessa talous.etsässä on ilo kulkea. En kaipaa yhtään pimeää ryteikköä, jollaiseksi metsä menee, jos sitä ei hoideta. Vanhan metsän pimeydessä moni kasvilajikin kuolee valon puutteeseen.

      • Anonyymi

        Miten metsä tuli toimeen ennen kuin me aloimme sitä "hoitaa" .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten metsä tuli toimeen ennen kuin me aloimme sitä "hoitaa" .

        Juu. Lopetetaan metsänhoito ja korvataan kaikki puupohjaiset hyödykkeet kiinalaisella muovilla. Ei jaksais täällä aina lukea tätä puupeltolänkytystä. Kannattaisi sinunkin joskus pistää noikkasi ulos ja lähteä käymään metsässä. Siellä on kaikki hyvin. Toisin on taajamissa, joissa luontoa ei ole jäljellä lähes lainkaan.

        Mitä tehtäisiin Helsingille? Se on todellien arpi suomineidossa.

        Pahinta on, että tämä mätäpaise aiheuttaa etäpesäkkeitä myös maaseudulle. Esim tuulivoiman ja siihen liittyvien leveiden sähkölinjojen ja teiden ympäriltä hävitetään metsää lopullisesti tuhansia hehtaareja. Tätä tuskin tapahtuisi ilman helsinkiläisiä. Maalla ei kukaan hävitä metsäänsä. Päin vastoin, sitä vaalitaan ja hoidetaan, koska se tuo elannoin.

        Ei metsän tehtävä ole tuottaa elantoa ja havupuurunkoja , metsä vaan on ja sillä hyvä paitsi tietenkin meillä suomessa ei metsää ole .
        On vain niitä puupeltoja .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei metsän tehtävä ole tuottaa elantoa ja havupuurunkoja , metsä vaan on ja sillä hyvä paitsi tietenkin meillä suomessa ei metsää ole .
        On vain niitä puupeltoja .

        Mikä on mielestäsi hyväksyttävä elinkeino?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei metsän tehtävä ole tuottaa elantoa ja havupuurunkoja , metsä vaan on ja sillä hyvä paitsi tietenkin meillä suomessa ei metsää ole .
        On vain niitä puupeltoja .

        Mistä se kopiopaperi, sanomalehtipaperi, huonekalut ja vessapaperi sitten tulisi jos ei metsästä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei metsän tehtävä ole tuottaa elantoa ja havupuurunkoja , metsä vaan on ja sillä hyvä paitsi tietenkin meillä suomessa ei metsää ole .
        On vain niitä puupeltoja .

        Tämä kommentti kertoo enemmän kuin arvaatkaan maailmankuvastasi... Mitä mieltä olet autoilusta, tai ylipäätään työnteosta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä kommentti kertoo enemmän kuin arvaatkaan maailmankuvastasi... Mitä mieltä olet autoilusta, tai ylipäätään työnteosta?

        No työnteosta minä en tykkää , tämä minun yli 40v tekemä työ on ollut kuluttavaa terveydelle vaarallista meluisaa ja likaista mutta nythän tuo alkaa olla lusittu .
        Nämä suomen puupellot ovat säälittävän näköisiä , nykyään me keitämme puumme maailmalle paskapapereiksi ja pakkauskartongeiksi .

    • Anonyymi

      Suomalainen talousmetsä on hienoa luontoa ja samalla hiilinielu. Pystyynkuollut "luonnonsuojelualue" ei ole kumpaakaan. Ennen metsää uudistivat tuhansien hehtaarien metsäpalot, nyt hallitut hakkuut.

      • Anonyymi

        Joku vaan väittäisi että puupelto aiheuttaa luonnon monimuotoisuuden katoamista .
        Tietenkin on niin että ojitettu kynnetty ja istitettu puistikko on siisti .

    • Anonyymi

      Me suomalaiset paheksumme indonesiaa ja brasiliaa luonnonmetsien tuhoamisesta mutta omat luonnonmetsät on kaadettu , ojitettu , istutettu ja tiet vedetty vieri viereen .
      Suomen metsät on muutettu puupelloiksi , sellunkeittoa varten .

      • Anonyymi

        Jos luonto halutaan suojella niin sitten ihmiset pitäisi häätää kokonaan maasta pois, tai jättää korkeintaan muutama kymmen tuhatta paleolittisen kulttuurin tasolla elelevää jäljelle. Luonnon kannalta tämä olisi kyllä ihan hyvä ja kestävä vaihtoehto.

        Näinkö on , me tai luonto .
        Voisiko ajatella jotenkin kultaista keskitietä .

      • Anonyymi

        Oletko sekaisin? Suomi on Euroopan metsäisin maa. Metsät eivät ole meillä minkäänlainen ongelma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko sekaisin? Suomi on Euroopan metsäisin maa. Metsät eivät ole meillä minkäänlainen ongelma.

        Ei suomessa ole metsiä on vaan kynnettyjä ja ojitettuja puupeltoja , oikea metsä on hävitetty .

      • Anonyymi

        Helsingin keskustassa on pahimmat luonnonmetsien tuhoamispaikat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei suomessa ole metsiä on vaan kynnettyjä ja ojitettuja puupeltoja , oikea metsä on hävitetty .

        Muualla Euroopassa ei ole niitäkään, mutta jos Suomen metsät ovat sinulle noin suuri huolen aihe, niin sinulla taitaa menne aika hyvin... Monella meistä on suurempiakin huolenaiheita.

    • Anonyymi

      Paljon puhutaan metsän virkistys käytön tarpeista , mutta kun menet tuollaiseen metsään niin siellä ei ole ketään eikä liene ollutkaan . Ne ovat turhia sillä nykyihminen ei rasitu mistään että olisi loman tai rentoutuksen tarpeessa .

    • Anonyymi

      Suomi elää puupelloistaan. Metsät ovat oikeastaan ainoa luonnonvara, josta saamme vientituloja. Ilman metsiä täällä ei voisi elää näin iso kansa. Toisaalta näille "luonnosta erkaantuneille" voisi tehdä hyvää jonkinlainen elintason romahdus. On tämä nykyään sellaista turhasta valittamista.

    • Anonyymi

      Ei huoli luonnon tilasta ole turhaa , metsien , soiden ja vesistöjen tuhoaminen ei ole mikään yhdentekevä juttu .
      Selvennykseksi vielä suomen "metsät"ovat puupeltoja niinkuin viljapellot , niillä on erittäin vähän tekemistä luonnon kanssa .

      • Anonyymi

        Voisit olla huolissasi oikeista ongelmista. Esim. siitä, että miten ihmislajin populaatio saataisiin palautettua kestävälle tasolle. Liika ihmismäärä hävittää metsät oikeasti altaan ja se on valtavan iso ongelma.

        Niinpä niin ja tämä pandemiakin jonka kiinalaiset laski liikkeelle osoittautui laimeaksi .

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      105
      1756
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1367
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      5
      1292
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      144
      1253
    5. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1250
    6. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      11
      1157
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      22
      1156
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      601
      1114
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      7
      1027
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      964
    Aihe