TS: Maahanmuuttajissa kasvaa kriittisyys rokotuksiin!

Anonyymi

Turussa ongelmaan on tarttunut jo viime vuonna suuri ammattilaisten ja vapaaehtoisten joukko. Silti tartuntamäärät maahanmuuttajien joukossa ovat edelleen suuret ja vaikuttamistyön tarve jatkuu, uutisoi Turun Sanomat.

Tartuntoihin liittyy myös kulttuurisia haasteita. Karvonen kertoo, että koronatartuntaa pidetään joissakin kulttuureissa häpeänä, minkä vuoksi siitä ei uskalleta kertoa edes läheisille ja oireisenakin osallistutaan esimerkiksi kulttuuriin vahvasti kuuluviin sukujuhliin.

Kenttätyötä tekevien näkemyksen mukaan epäluuloisuus koronarokotteita kohtaan on kasvanut maahanmuuttajayhteisöissä.  Ongelma on siinä, miten se monikielinen informaatio tavoittaisi ihmiset, kun kaikilla ei ole edes lukutaitoa.

– Kaikki nuoret eivät ymmärrä koronarajoitusten tärkeyttä, eivätkä pysy kotona tai pidä esimerkiksi vanhempiinsa riittävää etäisyyttä. Monessa kulttuurissa koetaan, että jos et tarjoa vanhemmillesi apua, et kunnioita vanhempiasi ja olet laiska.

Onhan se nyt järjetöntä päästää tänne porukkaa, joka ei osaa edes lukea- ja kirjoittaa. Somaleissa noita on paljon.

5

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hallitus ei pysty kertomaan että hengailijamatut on kaikista suurin rokotevastainen ryhmä joka uskoo kaikkiin salaliittoteorioihin

    • Anonyymi

      Matut uskoo että se rokote on joku äärioikeistolaisten salaliitto

      • Anonyymi

        Onko linkki?


    • Anonyymi

      Niitä tuskin montaa on. Somalia kutsui jo 2019 kansalaisiaan takaisin rakentamaan maataan. Tietysti jos tuo mennyt ohi, jos ei ole kuullut tai lukenut uutisia.

    • Anonyymi

      Olis vaan kertonut, että kyse on muslimien "kulttuurista".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      160
      4923
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1489
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1401
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      7
      1129
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      957
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      915
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      150
      810
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      278
      739
    Aihe