Heidän mukaansa valtavana ongelma on, että somalialaisnuoria houkutellaan väärennetyillä viisumeilla, ja he maksavat suuria summia ihmissalakuljettajille vaarallisista matkoista – lupauksilla pääsystä Eurooppaan.
Horn Facts -uutistoimisto julkaisi äskettäin maaliskuun lopussa tutkivan journalismin artikkelin koskien kesällä 2020 perustettua Suomen Somalimedia ry:n epäilyttävää toimintaa, jossa mukana olevat keskeiset henkilöt kytkeytyvät Suomen valtamedian ja valtiorahoitteisten somalikehitysohjelmien lisäksi Somalian tiedustelupalveluun (NISA).
Horn Facts -lehden mukaan Somalian toimittajat, jotka ovat työskennelleet ankarassa ympäristössä ja alhaisella palkkatasolla, ovat vaarassa joutua Somalian ulkopuolella asuvien ihmisten hyväksikäytön kohteeksi.
" Äskettäin 27.3.2021 Suomessa asuvien henkilöiden julkaisema Facebook-mainos lupaa 1 000 dollarin palkkion uudessa järjestelmässä, jonka kantaa nimeä ”journalismipalkinto”. Ilmoituksen mukaan he etsivät 15 henkilöä. Tietojen mukaan video on kuvattu jossakin matkatoimistossa Somaliassa.
Paikalliset toimittajat, jotka ottivat yhteyttä ilmoituksessa kerrottuun puhelinnumeroon sanoivat Horn Factin toimittajalle, että heille kerrottiin rahapalkinnon lisäksi tarjottavasta viisumista Suomeen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.