Avioliitto ja sukunimen vaihtaminen miehen sukunimeen on varsin tuore epäsuomalaimen tapa.
Miehen nimen siirtyminen vaimolle levisi Suomeen Keski-Euroopasta 1700-luvulla, kun miehen asemaa ja päätäntävaltaa suhteessa naiseen haluttiin korostaa.
Aate sai alkunsa Ranskassa ja levisi Ruotsin kautta Suomeen. Se muodostui aateliston, papiston ja porvariston yleisimmäksi tavaksi 1800-luvun aikana.
Siihen asti suomalaisnaiset olivat pitäneet avioliitossa omat sukunimensä. Kotimainen perinne sinnitteli Itä-Suomen talonpoikaisnaisten keskuudessa 1900-luvun puolelle asti.
Miehen sukunimen siirtyminen vaimolle merkitsi alun perin naisen kuulumista miehen holhoukseen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Vain, niin ja taas hyökätään heteromiehiä vastaan.
Suomessa ei kaikilla ollut edes sukunimeä vielä 1800-luvullakaan. Ennen suomen kieltä kirkonkirjoihin kirjattiin esim. Anders Mattson ( Antti Matinpoika): Sittemmin sukunimeksi valittiin talon tai paikan nimi, jossa asuttiin.
Muutenhan pikkukylissä kaikki olisivat olleet saman nimisiä.
18v täytettyään ihminen joutuu valitsemaan itselleen sukunimen.