Kyllä nyt meni THL:n luvut ihan vihkoon

Mikähän satukirja THL:llä oli taustalla kun piti saada Viisikon päät sekaisin uhkailemalla jopa 10 000 päivittäisellä tartuntatapauksella. Taso on nyt asettunut tuonne noin 300-500 tartuntaan päivässä. Tällä määrälle olisi ollut TODELLA kohtuutonta lähteä sulkemaan yhteiskuntaa liikkumisrajoituksin.

https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/be751c48-0032-4db2-b076-8ba5e71feb18

Pikkaisen hirvittää tämä poukkoileva meno Suomessa ja päättäjien ailahtelevaisuus.

Mistä ihmeestä joku on keksinyt, että rajoitustoimia ei seurata viikkoa kauempaa vaan niitä arvioidaan ennen kuin niiden vaikutuksesta on mitään vaikutusta havaittavissa. Vasta tällä viikolla on nähtävissä, että 3 viikon ravintoloiden sulkutoimet ovat olleet oikeita. Nyt niitä on kuitenkin joillain taholla jo kiire lähteä purkamaan, vaikka todellisuudessa pitäisi vielä yksi 3-viikon jakso pitää voimassa.

Koulujen etäopetus päättyy pääsääntöisesti tämän viikon jälkeen, sitten pannaan kädet ristiin miten "hybridi"-koulu lähtee liikkeelle. Siis mitään hölmömpää ei ole kuin se miten tuokin toteutetaan. Opettajat siirtyvät lähiopetukseen täysipäiväisesti, mutta luokka-asteittain jatketaan etäviikkoja joidenkin osalta. Ensimmäisellä viikolla tartunnat leviävät opettajiin, jotka välittävät sen seuraavalla viikolla muihin luokka-asteisiin. Opettajat sinkoilevat etä- ja lähiopetuksen välillä kesken päivää. Aamulla joku ryhmä paikalla, päivän mittaan yksi tunti etänä ja sitten taas läsnäoloryhmä. Ihan todella, todella hölmöä.
157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kukaan ei edes ota mitää vastuuta täydellistä sähläämisistä. Syyttelevät kilpaa toisiaan jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mikähän satukirja THL:llä oli taustalla kun piti saada Viisikon päät sekaisin uhkailemalla jopa 10 000 päivittäisellä tartuntatapauksella. Taso on nyt asettunut tuonne noin 300-500 tartuntaan päivässä. Tällä määrälle olisi ollut TODELLA kohtuutonta lähteä sulkemaan yhteiskuntaa liikkumisrajoituksin.

https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/be751c48-0032-4db2-b076-8ba5e71feb18

Pikkaisen hirvittää tämä poukkoileva meno Suomessa ja päättäjien ailahtelevaisuus.

Mistä ihmeestä joku on keksinyt, että rajoitustoimia ei seurata viikkoa kauempaa vaan niitä arvioidaan ennen kuin niiden vaikutuksesta on mitään vaikutusta havaittavissa. Vasta tällä viikolla on nähtävissä, että 3 viikon ravintoloiden sulkutoimet ovat olleet oikeita. Nyt niitä on kuitenkin joillain taholla jo kiire lähteä purkamaan, vaikka todellisuudessa pitäisi vielä yksi 3-viikon jakso pitää voimassa.

Koulujen etäopetus päättyy pääsääntöisesti tämän viikon jälkeen, sitten pannaan kädet ristiin miten "hybridi"-koulu lähtee liikkeelle. Siis mitään hölmömpää ei ole kuin se miten tuokin toteutetaan. Opettajat siirtyvät lähiopetukseen täysipäiväisesti, mutta luokka-asteittain jatketaan etäviikkoja joidenkin osalta. Ensimmäisellä viikolla tartunnat leviävät opettajiin, jotka välittävät sen seuraavalla viikolla muihin luokka-asteisiin. Opettajat sinkoilevat etä- ja lähiopetuksen välillä kesken päivää. Aamulla joku ryhmä paikalla, päivän mittaan yksi tunti etänä ja sitten taas läsnäoloryhmä. Ihan todella, todella hölmöä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu