Jeesuksen kuolemalla iankaikkinen elämä

Toisesta ketjusta väite: Jeesus kärsi ja kuoli meidän puolestamme ristillä, jotta meillä uskon kautta Jeesukseen olisi iankaikkinen elämä.

Mistä tällainen väite Raamatusta tulee? Vai onko tämä väite jostakin muualta kuin Raamatusta?

Jeesus kuoli ristille uskonnon oppinormiston mukaan tosi Jumalana, Kristuksena, opetti eläessään Jumalan valtakuntaa sisäisesti meissä ja taivasten valtakunnan tulleen maan päälle, jonka Paavali käski perata pois, koska 'pääsiäislampaamme, Kristus, on teurastettu' ja opin mukaan odotetaan haudoissa Jeesuksen paluuta maailman viimeisenä päivänä, jolloin hän tulee maksamaan tekojen mukaan ja on fyysinen ylösnousemus.

Raamatusta Paavalin mukaan, johon kristinusko synnillä perustuu, kun tosi Jumala on teurastettu lammas, pelastuu palvelemaan synnillä lihan lakia ja jos tälle perustalle rakentaa, päätyy tulenliekkeihin.

Siellä ei luvata mitään ikuista elämää uskomalla Jeesuksen ristinkuoleman pelastavaan voimaan. Mistä tällainen väite tulee?
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jo uskominen kirjallisen jeesushahmon todellisen esikuvan olemassaoloon on itsepetosta.
Olen lukenut hauskan kirjan mm Nättijussista, mutta ei se tarkoita että mahdollinen esikuva olisi kovinkaan ihmemies.

Äänestä

Uskovaiset on itsekkäitä ikuinen elä houremaailmoissa. Me palaamme kerta kerran jälkeen tänne murheen laaksoon ja taas aloitetaan vauvasta. Ehkä sitten joskus kaukaisessa tulevaisuudessa meidän ei ole enää pakko tulla tänne. Elämä on koulu, karma opettajamme.

Äänestä

Höpöjuttua.

1Äänestä

Raamatun mukaan Adam teki perisynnin ja siitä rangaistuksena tuli kuolema .

Jeesus tuli maailmaan ja lunasti kaikki synnit myös perisynnin joten kuoleminen ei enään pitäisi olla mahdollista tai sitten jeesus ei sovittanut mitään ja tarina on valhe.

Äänestä
  • Kirjoitusten mukaan susi söi Punahilkan mutta tämä selvisi hengissä. Eikä edes saanut postraumaattista reaktiota, koronaa, trikiniä tai muuta zoonoosia.

    Äänestä

  • Kyllä, tarina on valhe. Minun Raamatussa Luojajumala karkoitti ihmisen paratiisista tiedon vuoksi, eikä minkään synnin, ja jos joku katsoo, että kun Adam tuli jumalien kaltaiseksi tietämään hyvän ja pahan, mutta ei erota niitä, niin myös ihminen olisi tuomittu ikuisesti samaan ymmärtämättömyyteen, ettei erota toisistaan hyvää ja pahaa tai Jumalaa Saatanasta, niin tällaista perustetta en kyllä Raamatusta löydä, vaikka nyt niin onkin tapahtunut. Mutta ei ihmisen siihen kyllä ole tuomittu mitenkään, on vain hölmö kun on hölmö.

    1.Moos.<<3:22 Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!"<<

    Näin ihminen sidottiin aikaan ja materiaan, mutta tie paratiisiin on edelleenkin olemassa, ja Jeesus opetti paluuta - mitähän jos kirkko palaisi nyt tuohon oikeaan ja alkuperäiseen tarinaan? Onko jollakin sitä vastaan jotakin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, tarina on valhe. Minun Raamatussa Luojajumala karkoitti ihmisen paratiisista tiedon vuoksi, eikä minkään synnin, ja jos joku katsoo, että kun Adam tuli jumalien kaltaiseksi tietämään hyvän ja pahan, mutta ei erota niitä, niin myös ihminen olisi tuomittu ikuisesti samaan ymmärtämättömyyteen, ettei erota toisistaan hyvää ja pahaa tai Jumalaa Saatanasta, niin tällaista perustetta en kyllä Raamatusta löydä, vaikka nyt niin onkin tapahtunut. Mutta ei ihmisen siihen kyllä ole tuomittu mitenkään, on vain hölmö kun on hölmö.

    1.Moos.<<3:22 Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!"<<

    Näin ihminen sidottiin aikaan ja materiaan, mutta tie paratiisiin on edelleenkin olemassa, ja Jeesus opetti paluuta - mitähän jos kirkko palaisi nyt tuohon oikeaan ja alkuperäiseen tarinaan? Onko jollakin sitä vastaan jotakin?

    Raamattu vastustaa tietoa ja ymmärrystä asioista. Ei kai sitä muutoin uskovaiseksi tietysti päätyisikään.
    Tuo tosiaan selittää paljon.

    Äänestä

Jos sillä tekee rahaa niin kaikki käy.

Äänestä

1.Synnin palkka on kuolema(ikuinen ero Jumalasta)
2.Jeesus kuoli syntien vuoksi, eli kuolemaa ei ole enää niille jotka uskovat syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä(tekevät parannuksen)

Äänestä
  • Tämähän on nyt sitä tyhmää tarinaa, eikä sitä mitä tapahtui, joka totuus on edellä. Lue siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämähän on nyt sitä tyhmää tarinaa, eikä sitä mitä tapahtui, joka totuus on edellä. Lue siitä.

    Minkä saat numeroinnistasi sopimaan Luojajumalan omiin sanoihin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Toisesta ketjusta väite: Jeesus kärsi ja kuoli meidän puolestamme ristillä, jotta meillä uskon kautta Jeesukseen olisi iankaikkinen elämä.

Mistä tällainen väite Raamatusta tulee? Vai onko tämä väite jostakin muualta kuin Raamatusta?

Jeesus kuoli ristille uskonnon oppinormiston mukaan tosi Jumalana, Kristuksena, opetti eläessään Jumalan valtakuntaa sisäisesti meissä ja taivasten valtakunnan tulleen maan päälle, jonka Paavali käski perata pois, koska 'pääsiäislampaamme, Kristus, on teurastettu' ja opin mukaan odotetaan haudoissa Jeesuksen paluuta maailman viimeisenä päivänä, jolloin hän tulee maksamaan tekojen mukaan ja on fyysinen ylösnousemus.

Raamatusta Paavalin mukaan, johon kristinusko synnillä perustuu, kun tosi Jumala on teurastettu lammas, pelastuu palvelemaan synnillä lihan lakia ja jos tälle perustalle rakentaa, päätyy tulenliekkeihin.

Siellä ei luvata mitään ikuista elämää uskomalla Jeesuksen ristinkuoleman pelastavaan voimaan. Mistä tällainen väite tulee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu