Raamatuntutkimuksen paradigmavirheet

Paradigma on jonkin tieteenalan kulloinkin yleisesti hyväksytty oppirakennelma, ajattelutapa, suuntaus. Raamatun tutkimuksen paradigmaan vaikuttaa vieläkin se, että sitä tutkivat pääosin kristillisestä kulttuurista lähtöisin olevat ihmiset. Kristillinen kulttuuri on läpäissyt ajattelun niin kokonaisvaltaisesti, että se vaikuttaa jopa kriittisen Raamatuntutkimuksen paradigmaan. Avaan keskustelun siitä, mitkä ovat Raamatuntutkimuksen paradigmassa virheellisesti itsestäänselvinä pidettyjä totuuksia? Otan itse pari esimerkkiä:

1. Jeesus on ollut todellinen ihminen. Suurin osa tutkijoista pitää tätä itsestäänselvänä totuutena, vaikka Jeesuksesta ei ole yhtään ainoaa historiallista dokumenttia. Tämä on verrattavissa täysin kuvitteelliseen saunatonttulogian tieteenalaan, jossa pidettäisiin itsestäänselvyytenä, että on täytynyt olla jokin mystinen erakko, joka on rakennellut saunoja. Hän ei ole kuitenkaan keksinyt saunaa, mutta on kuitenkin merkittävästi kehittänyt saunojen suunnittelua.

2. Vanha Testamentti on Jahven ympärillä pyörivä tarina ja elohistinen tarina on vain sirpaleisia tekstinpätkiä sen taustalla. Hyvä esimerkki tämän paradigman vastaisesta työstä on tohtori Tsemah Yorehin tutkimukseen perustuva kirja 'The First Book of God'. Hän on kyennyt erottelemaan tekstikriittisellä tarkastelulla yhtenäisen elohistisen tarinan Raamatusta. Tarina on paradigman vastaisesti yhtenäinen ja vanhin osa Pentateukkia ja sitä on tutkijan mukaan täydennetty jahvistisella redaktoinnilla.

Itse pidän Tsemah Yorehin paradigman vastaista tulosta täysin loogisena. Metodi on looginen - erotella kriittisesti tarinaan myöhemmin lisätyt kerrokset. Elohistisen tarinan vanha ikä on täysin järkevä, koska jumala El esiintyy luoteisseemiläisissä tarinoissa, jotka ovat jopa vanhempia kuin koko heprean kieli.

Yhtenäinen tarina on täysin järkevä. Elohistinen tarina on itseasiassa paljon laajempi kuin Jahven tarina. El'n tarinasta on paljon enemmän Raamatun ulkopuolisia lähteitä ja todisteita (arkeologisia artefakteja, tekstejä) muista kulttuureista kuin Jahven tarinasta. Siksi on järkevä pitää hypoteesina, että nimenomaan elohistinen tarina on laajin, vanhin ja yhtenäinen. Siihen on vain myöhemmin lisätty Jahve ja El on redaktoitu taka-alalle. Nykytutkijat pitävät väärin perustein jahvistista Pentateukkia vallitsevana, koska he itse kuuluvat juutalaiskristilliseen kulttuurin vaikutuspiiriin vaikka olisivat itse jopa ateisteja.

https://www.degruyter.com/document/doi/10.1515/9783110221688/html

Mitä muita itsestäänselvyyksinä pidettyjä, mutta virheellisiä totuuksia Raamatun tutkimuksessa on?

1

210

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä esimerkki näistä juutalaiskristillisistä Jeesustutkijoista on Bart D. Ehrman, joka oli aiemmin fundamentalistikristitty, mutta nykyään agnostikko. Hän on tutkinut historiallisen Jeesuksen olemassaoloa ja päätynyt siihen, että Jeesus on täytynyt olla olemassa historiallisena henkilönä...ilman mitään faktuaalista todistetta.

      "Ehrman says that they [Mythicists = historiallisen ihmisjeesuksen kieltäjät] do not define what they mean by "myth" and maintains they are really motivated by a desire to denounce religion rather than examine historical evidence."

      Ehrmanin pahin subjektiivinen virhe on se, että hän huomioi vain myytikkojen [historiallisen ihmisjeesuksen kieltäjien] motivaation kieltää Jeesus. Aivan samalla tavalla hänen pitäisi huomioida oma motivaationsa, miksi hän hyväksyy historiallisen ihmisjeesuksen täysin ilman faktuaalisia todisteita.

      Did Jesus Exist?

      https://en.wikipedia.org/wiki/Did_Jesus_Exist?_(Ehrman_book)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      65
      1812
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1199
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      973
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      16
      871
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      642
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      81
      636
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      628
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      99
      611
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      528
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      515
    Aihe