Espoon liikarakentaminen ja maahanmuuton petos

Esimerkiksi Espoon liikarakentamisen pysäyttäminen on ensiarvoisen tärkeää sekä luonnonsuojelun ja kestävän yhteiskunnallisen kehityksen kannalta!

Jokainenhan toivon mukaan ymmärtää, miksi Suomessa rakennetaan niin paljon, vaikka suomalaisten väkiluku ei kasva: Valtiomme rahoittaa jostain järjenvastaisesta syystä ulkomaalaisten maahanmuuton ja täällä oleskelun, olipa heidän vaikuttimensa mitkä tahansa. Sijoittajat ahnehtivat uusia asuntoja ja palvelukeskuksia, joiden vuokrat, toimintakulut ja voitot valtiomme maksaa!

Vähintä mitä pitäisi tehdä valtion toimesta, olisi tehdä Suomen sosiaaliturvasta vastikkeellinen ulkomaalaisille. Yhtä tärkeää on lopettaa kansalaisuuksien myöntäminen kokonaan, sillä oleskelulupa riittää sekä siirtotyöläisille että aviopuolisoille niin pitkäksi aikaa, kuin työ tai avioliitto kestää.

Suomi ei enää kestä nykyistä menoa, sillä valtion velkaantumistahti on ennenkokematon ja maahanmuuttajista johtuvat haitat kestämättömällä tasolla.

... Ruotsi on jo menetetty. Ei anneta Suomelle käydä samoin!!!
12122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Meillä suuryritysten edunvalvoja EK ja Kokoomus höpöttävät harva se viikko, että tarvitaan maahanmuuttajia Suomeen, että saadaan työntekijöitä. Edes EK ei viitsi tehdä mitään eroa sille, että tulkijat olisivat nimenomaan työperäisesti tänne tulevia, heille olisi työpaikka jo valmiina olemassa.

Sen sijaan tämän EK/Kokoomus –parivaljakon höpötys jatkuu yleisellä ja epämääräisellä tasolla. Maahanmuuttoa lisättävä, vaikka sitten sosiaaliperäistä kouluttamattoman afrikkalaisväestön tänne tuontia. Perusteena Suomen ajoittainen työvoimapula joillakin aloilla.

Oikeasti tarvittaisiin sitä työperäistä maahanmuuttoa, ammattitaitoista tekijäkuntaa. Mutta Suomen hallituksella sen paremmin kuin Elinkeinoelämän Keskusliitollakaan *ei ole menossa ainoatakaan ohjelmaa tai hanketta*, jonka kautta tuota osaavaa työvoimaa tänne houkuteltaisiin.

Hallitus ei käytä euroakaan rahaa oikeanlaisen, työperäisen maahanmuuton tänne houkutteluun ja elvyttämiseen. Eikä siihen myöskään käytä rahaa kymmeniä tuhansia suomalaisyrityksiä edustava EK.

Molemmat tahot höpöttävät pelkästään yleisellä (sosiaalisen) maahanmuuton kiireisellä lisäämisellä. Tätä kautta imuroidaan Espooseen sitä sosiaalirahalla elätettävää, huonosti työhaluista väkeä.

Äänestä
  • Ohimennen SUURvientiYRITYKSET eivät tarvitse matuja vaan niiden kymmenet tuhannet osaajat elävät omissa maissaan kuten Nokiassa jne.

    Äänestä

Heinänsyöjät asutavat espoon huuruissaan, koetakaas nyt ees vähän tajuta mihin teitit jouvutte noitten kansa

Äänestä

Kiinteistöjalostuksesta on tullut ongelma Espoossa. Metro vauhditti sitä ja väärään suuntaan

Metron sijaan olisi pitänyt rakentaa pikaraitiotieverkko lähiöiden välille. Se olisi ollut joustava, uusi lähiö, uusi raide lähiöverkkoon

Autotekniikan professori Antti Saarialho jo muinoin suunnittelikin tällaisen Otaniemessä, ei kelvannut

Espoon kuntavaaleissa
https://vaalit.perussuomalaiset.fi/kuntavaalit/ehdokas/henna-kajava
valitaan Hanna Kajava ja media kirjoittaa, että vaalien yllättäjä. Espoo on käännepisteessä kokoomuksen sössittyä kunnan Suomen velkaisimmaksi siten, että kaupungin keskusta Suvelan seutu on matulähiö. Tässä sinulle ehdokas espoolainen. Vaalityö vauhtiin. Suomi takaisin. Aloitetaan Espoosta

Äänestä

Espoossa on pääkaupunkiseudun parhain kotihoidontuki. Sen ovat nämä maahantulijat huomanneet . Näyttää olevan vauvatehtailu yhden sun toisen elinkeino.

Äänestä

Lokakuun 2020 lopussa vieraskielisiä asukkaita Espoossa oli jo 56 100, eli lähes 19 prosenttia koko väestöstä. Vieraskielisten osuus vuoden 2020 tammi-lokakuun väestönkasvusta oli yli 90 prosenttia. Vieraskielisten espoolaisten määrän kasvun ennustetaan nousevan

Espoolle väestörakenteen muuttuminen käy kalliiksi. Espoon kokoomuslainen kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä esitti Helsingin Sanomien haastattelussa, että valtion pitäisi nykyisin osallistua paljon avokätisemmin maahanmuuton kustannuksiin Espoossa https://blogit.kansalainen.fi/espoon-turvallisuus-romahtanut/

Äänestä

Nyt Suomi takaisin TÄNÄÄN ma 19.4. kello 12 SuomenUutiset sivulta linkki. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio yhdessä ryhmän 2. varapuheenjohtaja Lulu Ranteen kanssa valaisevat perussuomalaisten vaihtoehtoja Tuumaustunnilla 19.4.2021 klo 12 alkaen. Isännöi työmies Matti Putkonen, lähetys suorana Youtube-verkkossa, linkki SuomenUutiset -sivulle ilmestyy lähetyshetkellä

Äänestä

Metron lisäksi suurvirhe oli satsata Nokiaan liian tiiviisti ja rakennuttaa Suurpelto joka kuihtui jo ennen kuin Nokian kännykkäkauppa eli Nokia on hyvä yritys (omistan osakkeita) mutta ei sillä tavalla kuin Suurpelto ajateltiin
Nyt vielä päälle KetkuKaikkosen (5 kk ehdollinen linnatuomia, silti ministerinä) Nuorisosäätiön konkurssin tuloksena Suurpellossa on pari suurta vettä keräävää kuoppaa rakentamattomien kohteiden tilalla eli alue on aivan kanttuvei

Huomatkaa että Nokia ei tarvise työperäistä maahanmuuttoa sen ulkomaalset osaajat asuvat omissa maissaan ja ovat niissä töissä eli kymmenet tuhannet, sama koskee Fortumia, Kone oy:tä ... osaajat ovat ulkomailla omissa maissaan
Eli työperäisellä tarkoitetaan Suomessa palkanpoljentaa halpatöissä ja suomalaisten pitämistä työttömyyskortistissa hyödyttämässä SAK-demareiden vallanhalua

Tämän takia
Muista vaalityö
Gallupit eivät äänestä
Suomi takaisin

Äänestä

Tilastoahttps://www.lansivayla.fi/paikalliset/4300735++Tilasto+kertoo+Espoon+kaupunginosien+eriytymisestä:+vieraskieliset+asuvat+omissa+lähiöissään+ja+tienaavat+selvästi+kansalliskielisiä+vähemmän+–+näissä+lähiöissä+vieraskielisiä+on+yli+30+ja+alle+10+prosenttiaVieraskieliset:+Suvelassa+ja+Suurpellossa+vieraskielisten+osuus+on+suurin.+Pienimmät+osuudet+ovat+Pohjois-Espoossa+ja+Suvisaaristossa.+Muuttoliike+tuo+vieraskielisiä,+ja+kotimaankielisiä+muuttaa+pois.Suurimmat+Espoon+vieraskielisen+osuudet+%+alueellisestiSuvela+42,9Suurpelto+36,4Kirkkojärvi+33,8Kanta-Espoo+32,5Kuninkainen+32,1Henttaa-Suurpelto+31,5Matinmetsä+30,6Perkkaa+29,6

Äänestä
  • Olemme siis vähemmistönä omassa maassa 😡⬆️🇫🇮

    Äänestä

Espoo raukka on valinnut Malmön tie turmioon.

Äänestä

Jatkuvasti rakennetaan lisää asuinalueita ja luonto ja eläimet saavat väistyä. Maailmassa on muutenkin jo liikaa ihmisiä.

1 miljardi - - 1800-luvun alkupuoli
2 miljardi - - 1920-luku
3 miljardi - - 1960
4 miljardi - - 1974
5 miljardi - - 1987
6 miljardi - - 1999
7 miljardi - - 2012
8 miljardin ennuste - - 2025

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Esimerkiksi Espoon liikarakentamisen pysäyttäminen on ensiarvoisen tärkeää sekä luonnonsuojelun ja kestävän yhteiskunnallisen kehityksen kannalta!

Jokainenhan toivon mukaan ymmärtää, miksi Suomessa rakennetaan niin paljon, vaikka suomalaisten väkiluku ei kasva: Valtiomme rahoittaa jostain järjenvastaisesta syystä ulkomaalaisten maahanmuuton ja täällä oleskelun, olipa heidän vaikuttimensa mitkä tahansa. Sijoittajat ahnehtivat uusia asuntoja ja palvelukeskuksia, joiden vuokrat, toimintakulut ja voitot valtiomme maksaa!

Vähintä mitä pitäisi tehdä valtion toimesta, olisi tehdä Suomen sosiaaliturvasta vastikkeellinen ulkomaalaisille. Yhtä tärkeää on lopettaa kansalaisuuksien myöntäminen kokonaan, sillä oleskelulupa riittää sekä siirtotyöläisille että aviopuolisoille niin pitkäksi aikaa, kuin työ tai avioliitto kestää.

Suomi ei enää kestä nykyistä menoa, sillä valtion velkaantumistahti on ennenkokematon ja maahanmuuttajista johtuvat haitat kestämättömällä tasolla.

... Ruotsi on jo menetetty. Ei anneta Suomelle käydä samoin!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu