Tehoroskaajat Prisman, kirjaston ja Willan ympäristössä

Anonyymi

Kuvottavaa katseltavaa ihmisen jättämiä roskaröykkiöitä. Ilmastotaistelijat osaavat tuon homman. Lajittelua ”kuulemma” opetetaan kouluissa, mutta ei nähtävästi opeteta omien jälkien siivoamista. Sakkoa suut silmät täyteen hyvinkääläisille roskaajille ikään katsomatta. Jos ei ole kaupungin puolesta roskista, voi sen oman roskakasansa tunkea sinne spraymaalireppuun tai hupparinsa huppuun ja viedä oman kotinsa roskikseen.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aamuisin torin ym. ympäristössä nuo roskat ovat pikaruokapaikkojen eli roskaruoan jätteitä. Sunnuntaiaamuisin kaikkein eniten. Torilla näkee myös autonrenkaiden jälkiä kun tollot ovat sivuluisia oikein todella. Veronmaksajat sitten joutuvat kustantamaan siivoustyöt alueella. Miksei kouluissa opeteta enään aivojen käyttöä ?

      • Anonyymi

        Se on kodin tehtävä opettaa käytöstapoja, ei koulun. Mutta vanhemmilla on muuta puuhaa , eivät ehdi/viitsi paneutua jälkikasvunsa touhuihin. Nyt olisi hyvä tilaisuus opettaa käytöstapoja mukuloilleen, kun ei pääse salille, tzumbatunnille, ym jumppatapahtumiin. Ja kapakkaankaan ei pääse, ..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on kodin tehtävä opettaa käytöstapoja, ei koulun. Mutta vanhemmilla on muuta puuhaa , eivät ehdi/viitsi paneutua jälkikasvunsa touhuihin. Nyt olisi hyvä tilaisuus opettaa käytöstapoja mukuloilleen, kun ei pääse salille, tzumbatunnille, ym jumppatapahtumiin. Ja kapakkaankaan ei pääse, ..

        Maailma on muuttunut sen jälkeen kun pääsin kansakoulusta v1960. Silloin sivistykseen kuului hyvät tavat ja omien sotkujen siivous. Kotona ja muualla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maailma on muuttunut sen jälkeen kun pääsin kansakoulusta v1960. Silloin sivistykseen kuului hyvät tavat ja omien sotkujen siivous. Kotona ja muualla.

        No voe ny hirveetä! Lapsi aloittaa jutun ja 40 luvulla syntynyt vanhus muistuttaa 60 luvun hyvistä tavoista....!? Kansakoulusta pääsin itsekin mutta vasta 70 luvulla, mutta jo silloin tiedettiin maailman telluksella tuhoutuvan 2000 luvulla ja nyt sen ymmärtää...


    • Anonyymi

      Käykää katsomassa sunnuntai-aamuna miltä näyttää kauppatorin alue. Loppuis turha lässytys. Kun lastenlasten kanssa käytiin teemahärveleissä ym. ulkoiluun liittyvää, niin hekin ihmettelivät roskien määrää. Eräs vanhempi herrasmies tokaisi että kyllä veronmaksajat tämänkin törkyläjän siivoamisen kustantaa. Minkälainen on kyseisen kohteen valvonta iltaisin ja yöllä? Paapomisen tulisi loppua ja ryhtiliike tehdä. Lässyttäjiä tämä ei tietenkään miellytä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      3170
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      117
      2214
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1624
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      76
      1112
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      941
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      904
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      900
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      815
    10. Rahtari s salmi

      Onkohan jutussa perää että kylän tyhmin rahtari on palanut ratista
      Suomussalmi
      8
      795
    Aihe