Yhtä tyhjän kanssa

Minulle tulee samanlaisia ajatuksia, erityisesti kun on yhteisössä, jossa mielenterveysongelmille on ok naureskella tai puhutaan takahuoneessa loukkaavasti ihmisen ihonväristä. Jos olenkin tänne avautunut asiasta, niin mitä sitten. Jos arvostelen ihmistä, joka suoraan käyttäytyy törkeästi sekä kollegaa, että potilasta kohtaan, ei ole minun arvostusta saanut. Se ei tarkota, että haukun koko työyhteisön. Jos tällanen myrkyllinen ihminen toiminnallaan saa koko yksikön toimimaan tietyllä tavalla, niin on kyseessä ongelma, hyväksyttiin sitä tai ei. Vaikka muu työporukka käyttäytyy asianmukaisesti ja oikein, niin yksikin ihminen loukkaavine kommentteineen pilaa koko yhteisön rasistisilla kommenteillaan. Rasistinen ja syrjivä käytös ei ole ok, vaikka työn tekninen osaaminen on paremmin kuin hyvin hanskassa.

Se tuntuu itsestä todella pahalta, kun on joutunut taistelemaan sairautensa kanssa vuosia tai vuosikymmeniä ja sitten ihminen, jonka ei joko ymmärrä sairaudesta mitään tai on vaan niin välinpitämätön, mutta jonka kuuluisi hoitaa ja ymmärtää nauraakin päälle. Kamalaa kun terveysalan työpaikalla ollaan pahempia koulukiusaajia kuin yläasteella. Mitä sitten, jos olen sairas tai mitä sitten, jos olen yksinkertainen. Mulla on ihmisarvo silti, vaikka kaikki eivät sitä niin ajattele.

Tuntuu myös välillä erittäin pahalta asia, että et saa edes sairastua ja sairastaa, vaan joku sinua lainkaan tuntematta voi kertoa, miten sinun täytyy sairastaa ja mitä sinun pitää silloin tehdä. Osastolla, jossa tiettävästi muillakin on mt-ongelmia, pidän asennetta järkyttävänä, enkä voi kuin miettiä, onko ilmapiiri syy, miksi ihmiset alkaa oireilla. Ei ole varmaan helppoa muillakaan tulla yhteisöön töihin. On musta myös kohtuutonta, ettet edes sairastuessa saa kirjoittaa hölmöjä asioita netin anonyymipalstallekaan, kun on niin paha olla, ettei kestä. Se ei ole kivaa, jos palaat sen jälkeen töihin ja ihmiset eivät edes tervehdi sinua enää. Se satuttaa. Ulkopuolelle jättäminen satuttaa aina. On ilmeisesti niin vaikea asettua toisen asemaan.

Oletko kokeillut lääkitystä tai keskustelua ammattilaisen kanssa? Muitakin hoitovaihtoehtoja on, pitää vaan ensin mennä hakemaan apua. Kynnys on tietysti korkea.

Olen varmaan paljon vanhempi kun aloittaja, minua ei ahdista se että ei ole parisuhdetta. Ahdistaa muuten tämä yksinäisyys ja kevät tekee siitä vielä vaikeamman, ei tiedä miten olisi.

Aloittajalle: Lueppa Paavalin kirje roomalaisille uudesta testamentista. Jos et ole uskovaista sorttia, niin unohda ensin kaikki ennakkokäsityksesi raamatusta ja kaikki mitä muut ovat uskonnosta puhuneet, ja kokeile miten vaikuttaa. Se ei ole edes kovin pitkä teksti.

Kun sain duunista kenkää niin se oli mulle lottovoitto ja ahdistus loppui kuin seinään, veikkaan että duunaisi on paskaduunia juuri sulle, ota loparit sillä mielenterveyttä ei saa takaisin jos senkin joskus menettää totaalisesti.

Kun ei ole edes sitä työpaikkakaan mihin täytyisi aamulla lähteä. Kämpässä olla nököttää yksin päivästä toiseen.

Miksi ihmisillä on niin suuri asia saada parisuhde,niin että se aiheuttaa itsemurhariskin?Itse en ole ikinä haikaillut parisuhteen perään.Sinkkuna on hyvä elää.Mulla on pari miespuolista ystävää ja mulle ne ystävyydet riittää.No mä en ole ihminen joka tarttee jonkun toisen ihmisen 24/7 rinnalleen. Mä saan mun ystävien seurasta sen mitä mä kaipaan ja tartten elämääni. Mutta jos ei viihdy yksin ja ystävät ei riitä tuomaan iloa elämään niin sitten se voi olla ongelma.

Mieti, mikä sais sun sukat pyöriin jalassa? Liikunnan eri muodot, paritanssi? Autourheilu? Ruuanlaitto ja leipominen?

Jonkin uuden asian opettelu. Linnnunpönttöjen rakennus, kunnallispolitiikkaan osallistuminen, uiminen villivedessä, retkeily, nuotiomakkara ja kahvit.

Mutta esnisn tietty voisit puhua jonkun asiantuntijan kanssa. Mutta älä heloplla lähde uhriutuun ja lääkkeiden syöjäks ja surkutteleen ittees.

Tää on sun elämä. Ainutkertainen. Ja olet sen lahjan saanut syntymässäsi. Tee siitä kaikin voimin itsellesi sopiva.

Harmittaa kun sellaiset kivat kunnon ihmiset kuin tämänkin ketjun kirjoittajat eivät saa asiallista tukea ongelmiinsa, jotka olisivat periaatteessa varsin helposti ratkaistavissa. Tarvitaan asiansa osaava terapeutti, joka kuuntelee avoimella mielellä ja joka on työstänyt omat ongelmansa niin että pystyy eläytymään toisen kokemusmaailmaan.

Monesti yksinäisyys johtuu elämässä koetuista menetyksistä ja traumoista, jotka ovat katkaisseet yhteyden omiin tunteisiin. On surematonta surua, tai luottamus muihin ihmisiin mennyt jostain syystä, ehkä monta kertaa... Kirjasuosituksena tulee tässä mieleen psykoterapeutti Juhani Mattilan teos Ujoudesta, yksinäisyydestä.

Jos menee terapiaa hakemaan julkiselta psykiatrialta joutuu sairaan kirjoihin. Siinä on iso kynnys monelle ylitettäväksi, enkä ehkä ylittäisi sitä itsekään. Jos mitenkään on varaa, kannattaa hakeutua jollekin yksityissektorin terapeutille juttelemaan. Siinä ei tarvita diagnoosia. Jos yksinäisyys, masennus ja muut huonot olot pääsevät niin pahaksi että haittaavat työkykyä, niin Kelan kuntoutuspsykoterapiaa voi hakea yksityisen psykiatrin lähetteellä.

Jos työssä kävijä on väliinputoaja, niin mikä työkyvyttömyyseläkkeellä oleva on. Pystyt tekemään töitä ja valitat että olet väliinputoaja.Mulla on työhistoriaa pari kuukautta ja ikää mulla on 44-vuotta. Tiedätkö miten vaikeaa on ollut löytää ystäviä kun mä en ole pystynyt sitä edes kokeilemaan työelämässä. Jos mä oisin työkykyinen niin koittasin jutella työkavereille. Mä joudun etsimään ystäviä netistä koska en käy baareissa heitä etsimässä. Olet työkykyinen joten olisit onnellinen siitä. Luuletko miltä musta tuntuu kun ei ole ollut koskaan työkykyinen ja saanut kokea miltä tuntuu tehdä palkkatöitä edes kuukauden putkeen. Sen olen saanut kokea vuonna - 98 kuukauden kesätöissä. Se on pisin yhtäjaksoinen kokemus palkkatöistä.

Mitä tahansa teetkin, niin älä tapa itseäsi. Muista tuo.

Aloittajalle: Sinussa ei ole mitään vialla, eikä mitään vikaa. Toivottavasti löydät uudestaan elämänhalun. Ja kaiken sen, mitä elämääsi haluat. Rakkauden ja onnen löytämistä myöten. Älä luovuta vielä. Vaan jatka ja taistele. Vielä ei kannata antaa heittää pyyhettä kehään, tai antaa periksi. Nyt voi näyttää ja tuntua pahalta. Keskity niihin asioihin, jotka tuovat iloa ja merkitystä elämääsi. Parisuhde ei ole ainoa asia elämässä. Eikä takertua vain siihen yhteen asiaan. Sen parisuhteen aika tulee myöhemmin, jos on tullakseen.

En ole tämän keskusteluketjun aloittaja.

Minulla itselläni on asiat olleet elämässä huomattavasti pahemmin ja pitkään elämässäni, kuin monella ihmisellä.

Menettänyt monta asiaa elämässäni. Pettymystä ja häviämistä monen eri elämän osa-alueen ja tekijän kohdalla.

En tiedä, miksi olen tänne asti jatkanut ja tullut. Huomatakseni, että en saanut tässä elämässä mitään. Että kaikki oli täysin turhaa. Nollasaldo tuli jokaisen elämässä tärkeän osatekijän kohdalla.

Jos edes jokin asia, mitä yritin, tai tein, olisi onnistunut, olisin ollut tyytyväinen. Vaikken olisi koskaan löytänyt elämääni rakkautta, tai kumppania, niin sekään ei olisi minua kaatanut. Se ei ollut minun elämässäni mitenkään ykkösprioriteettina. Mutta jokaisen asian, mitä tein epäonnistuessa, terveyden pettäessä (krooninen väsymysoireyhtymä 20 vuotta) työ, jota tein, oli täysin hyödytöntä ja turhaa, ja talous, eli raha-asiat menivät penkin alle, niin tämä kaikki oli vain liikaa yhden ihmisen kohdalla ja jaksamiselleni.

Ei vain ole olemassa, enkä löydä enää yhtäkään syytä olla olemassa ja jatkaa mitään, tätä elämää, yhtään tätä pidempään.

Silti toivon, ettei aloittaja, tai kukaan muukaan, tule tekemään, tai tee sitä ratkaisua ja päätöstä, mihin itse olen jo päätynyt ja aion tehdä.

Toivotan jokaisella ja kaikille hyvää jatkoa, kaikkea hyvää omaan elämään, terveyttä, onnea, rakkautta ja parempaa elämää, mitä itselläni koskaan oli.
En jaksa enää.

Hyvästi.

Mulla on syytä olla olemassa, vaikka nollasaldo on itselläkin, kuten edellinen kirjoitti.

En ole elämässä saavuttanut mitään, minusta ei ole tullut mitään, en omista mitään, en ole töissä, en ole terve, en ole rikas....
Listaa voisi ehkä jatkaa vaikka kuinka pitkäksi.

Mutta kuitenkin mun syy olla olemassa on se, kun olen tähänkin asti ollut olemassa, ja olen edelleenkin hengissä, niin mikäs tässä on ollessa.
Helppoa ei ole ollut, eikä varmaan helpoksi muutukaan, mutta loppuun asti haluan jaetut kortit katsoa.

Usein tuntuu, ettei ole mitään, mutta silti on jotain, jos ei muuta niin elämä, on se sitten millainen tahansa.

Pelkkä olemassaoleminen, tai tänne asti tuleminen, eivät riitä ainakaan minulle miksikään syiksi olla olemassa.

Elämäni on ollut helvettiä ja kärsimystä jo monta vuotta, eli aika pitkään.
Ja se taas johtuu monista eri syistä. Kuten edellä mainitsin. Se, että elämästä puuttuvat ihmissuhteet, ja elämänkumppani on vain yksi niistä syistä, joiden takia koen koko elämäni tyhjäksi ja merkityksettömäksi. Koen tähän päätepisteeseen tulon, kaiken ja koko elämäni täysin turhaksi.

On aika kauheata herätä jonakin päivänä vain huomatakseen, että on vain menettänyt ja hävinnyt kaikessa. Että tuli vain se nk. jo aiemmin sanoin, pelkkä nollasaldo kaiken osalta tässä elämässä. Eikä edes sitä tuuriakaan ollut koskaan missään asiassa, ja minkään asian kohdalla. Ei oikeinole, tai löydä enää yhtäkään syytä olla olemassa. Pahinta on se, että tämä kaikki on totta ja tapahtunut oikeasti jonkun, eli minun kohdalla. Eikä ole mitään kuvittelua.

Mutta kuten sanoin, kun elämästä puuttuu niin ja liian monta eri osatekijää, niin se on jo kaikki ne liikaa yhden ihmisen kohdalla.

Yritäpä siinä sitten ajatella enää millään tavalla mistään positiivisesti. Tai jäsentää asioita. Ei tiedä enää edes sitäkään, mihin pitää keskittyä. Pelkkä olemassaoleminen, tai viihde ja sen käyttäminen eivät ainakaan riitä syyksi elää.

Toivottavasti muilla on ja menee paremmin.

Toivon kaikille omaan elämään parempaa onnea, terveyttä, rakkautta ja kaikkea hyvää, mitä minulle ei koskaan tapahtunut.

Hei vaikka tuntuisi siltä että muilla menee paremmin elämässä niin asia ei ole sitä miltä näyttää.Moni voisi luulla että meillä on kaikki kadehdittavan hyvin mutta kukaan ei tiedä mitä perheessä tapahtuu. On ollut raskasta kun puoliso sairastui psyykkisesti ja yritin pitää perhettä pystyssä. Kun sitten apua siihen viimein saatiin ja kaikki oli hyvin sairastui vanhin lapsi. Tästä meni pari vuotta niin toinen nuori sai psykoosin ja joutui osastolle. Meinasin hajota totaalisesti, töissä pystyin vain vaivoin käymään. Elämä ei ole ollut helppoa eikä helpoksi muutu näistä pitää vain päästä yli ja jatkaa elämää eipä tässä muutakaan voi. Joskus mietin kuinka helpolla sinkku ystäväni pääsevatkään ei tarvitse huolehtia kuin itsestä mutta se ei ole koko totuus yksinäisyys vaivaa monia.

Monesti, kun on elämässä ikävä tilanne ja muutenkin vaikeaa, niin saattaa tuntea, ettei muilla ole läheskään yhtä vaikeaa.
Mutta kun se ei ole totta, monilla on hyvinkin vaikeaa, kukaan ei ole ainoa ihminen ongelmiensa kanssa.

Myöskään hankalia ja ikäviä asioita ei voi verrata toisiin ihmisiin, toisten ongelmiin, koska jokainen on omanlaisensa, ja asiat ovat itse kullekin hänen omassa mittakaavassaan.
Jollekin pienikin asia voi olla iso, ja päinvastoin.