Koska introverttiys tunnistetaan ihmisyydeksi eikä viaksi?

Katselin eilen ruudusta huvikseni pohjantähden alla jossa armani oli lastentarhassa. Siinä pisti silmään opettajan asenne hiljaisia kohtaan. Hän selkeästi toi esille että ekstroverttiset on jotenkin edellä kehityksessä kuin nämä hiljaisemmat introvertit. Hänellä oli myös selkeästi ekstroverttisenä harhainen käsitys että koviten meteliä pitävä esittäjät on johtajia. On todella hämmentävää huomata että lasten kasvattajalla on noin alkeellinen ihmiskäsitys eikä hän ymmärrä että ne yksin olevat ja viihtyvät tyypit eivät ole kenenkään alamaisia tai jäljessä mistään vaan ne on omia itsejään ja toimii aivoilleen luontevalla tavalla. Jos näistä yritetään väkisin tehdä ekstrovertteja tuloksena on ahdistuneita lapsia. Olenkin ajatellut että mistä tämä harhainen käsitys joka on vielä aikuisenakin työelämässä olemassa on saanut alkunsa. Yksinään viihtyvä leimataan aina araksi ujoksi pelokkaaksi ihan sama miksi mutta aina alempiarvoiseksi kuin ekstrovertti. Kummallisesti maailmassa on kuitenkin iso määrä johtajia miljonäärejä pomoja ym jotka ovat pääseet asemaansa juuri introverttisyydellään. Jotenkin nämä ei korreloi keskenään. Uskokaa jo että koviten ääntä pitävä ei ole johtaja hän on vaan koviten ääntä pitävä. Eniten puhuva ei ole järkevin hän on eniten puhuva sisältö on monesti aivan yhdentekevää asiasta irrallaan olevaa löpinää. Hiljaisempi ei koe tarvetta olla esillä hän hoitaa asiansa ja toimii harkiten tilanteiden mukaan siksi maailmassa on niin paljon introverttisiä johtaia. Heille se ihminen käskyttäminen ei myöskään ole mitään kiksejä tuova pääpointti joten monesti he ovat myös parempia ja empaattisempia johtajia ja saavat asiat rullaamaan.
1563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tässä ekstroverteille mietittävää.
Miksi kilpailla asiasta jolla ei ole merkitystä mihinkään?
Miksi huutaa päälle kun voisi puhua vuorotellen?
Miksi yrittää kivuta johtajaksi kovalla äänellä kun teot ratkaisee?
Miksi erillainen ihminen on alempiarvoinen kuin sinä? Etkö voi hyväksyä sitä että toiset meistä harkitsee ja on ytimeen keskittyviä jotka ei tee tai puhu turhia vaan näyttävät sitten kun kokevat sen tarpeelliseksi.
Onko hiljaa olo samaa mieltä olemista alistumista vai vaan hiljaa olemista koska ei koe merkitystä esim väitellä sinun kanssasi aiheesta koska mitään hierarkia listoja ei ole olemassa?

Äänestä
  • Kumman ihmisen kanssa teet mieluummin yhteistyötä? Sellaisen joka kokee jokaisen keskustelunne valtataisteluksi jossa tosiasiat ei merkitse vaan esittäminen ja päteminen sekä kova ääni päälle huutaminen ym ratkaisee. Kokoajan pitää yrittää kiivetä selkään ja näyttää kumpi johtaa vai sellainen jonka kanssa olette samalla tasolla ja puhutte vuorotellen otatte toisenne huomioon ja se asia on oikeasti siinä keskiössä ja sitä asiaa käydään läpi ja siinä otetaan huomioon tosiasiat ja sitä asiaa parannetaan ja tarkastellaan kumpikaan ei yritä lytätä toista tai nostaa itseään. Itse otan mielummin jälkimmäisen. Ensimmäinen on todella rasittava tyyppi ja niitä näkee monessa paikassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kumman ihmisen kanssa teet mieluummin yhteistyötä? Sellaisen joka kokee jokaisen keskustelunne valtataisteluksi jossa tosiasiat ei merkitse vaan esittäminen ja päteminen sekä kova ääni päälle huutaminen ym ratkaisee. Kokoajan pitää yrittää kiivetä selkään ja näyttää kumpi johtaa vai sellainen jonka kanssa olette samalla tasolla ja puhutte vuorotellen otatte toisenne huomioon ja se asia on oikeasti siinä keskiössä ja sitä asiaa käydään läpi ja siinä otetaan huomioon tosiasiat ja sitä asiaa parannetaan ja tarkastellaan kumpikaan ei yritä lytätä toista tai nostaa itseään. Itse otan mielummin jälkimmäisen. Ensimmäinen on todella rasittava tyyppi ja niitä näkee monessa paikassa.

    Hiljaisempi ei myöskään tyydy mihinkään vähempään vaan kokee olevansa juuri oikeassa paikassa saavuttaessaan asioita hän elää tarpeen mukaan koska materiaali ei ole hänelle useinkaan tärkeää.

    Kumman kanssa teet mieluummin työtä? Rennon ja spontaanin? Vai neuroottisen itsensä tarkkailijan, joka heijastaa ihan kaiken itseensä? Minä introverttina valitsen ehdottomasti rennon ja spontaanin. Sillä introverttius ei ole synonyymi itsekeskeisyydelle ja huonolle itsetunnolle. Erilaiset luonteet ovat rikkaus, eikä uhka. Jos erilaisuutta ei siedä, niin vika ei suinkaan ole introverttiydessä, vaan muissa ongelmissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hiljaisempi ei myöskään tyydy mihinkään vähempään vaan kokee olevansa juuri oikeassa paikassa saavuttaessaan asioita hän elää tarpeen mukaan koska materiaali ei ole hänelle useinkaan tärkeää.

    Hassu yleistys tämäkin. Et sinä ole mikään hiljaisten prototyyppi. Hiljaiset ovat uniikkeja ihmisiä erilaisine tarpeineen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kumman ihmisen kanssa teet mieluummin yhteistyötä? Sellaisen joka kokee jokaisen keskustelunne valtataisteluksi jossa tosiasiat ei merkitse vaan esittäminen ja päteminen sekä kova ääni päälle huutaminen ym ratkaisee. Kokoajan pitää yrittää kiivetä selkään ja näyttää kumpi johtaa vai sellainen jonka kanssa olette samalla tasolla ja puhutte vuorotellen otatte toisenne huomioon ja se asia on oikeasti siinä keskiössä ja sitä asiaa käydään läpi ja siinä otetaan huomioon tosiasiat ja sitä asiaa parannetaan ja tarkastellaan kumpikaan ei yritä lytätä toista tai nostaa itseään. Itse otan mielummin jälkimmäisen. Ensimmäinen on todella rasittava tyyppi ja niitä näkee monessa paikassa.

    "Sellaisen joka kokee jokaisen keskustelunne valtataisteluksi jossa tosiasiat ei merkitse vaan esittäminen ja päteminen sekä kova ääni päälle huutaminen ym ratkaisee."

    Kuvaamasi narsismi ei ole ekstroverttiutta. Se on PERSOONALLISUUSHÄIRIÖ. Narsisteja löytyy niin ekstroverteista kuin introverteistakin. Introvertti manipuloi hienovaraisemmin mutta lopputulos ihmissuhteissa on aivan yhtä myrkyllinen.

    Äänestä

Eli extroverttiys ei siis ole ihmisyyttä?

Jahas!

Äänestä
  • SE on omahyväistä narsismia, ja se taas on idioottimaisuutta. Pahimmat asioiden sotkijat valtion hallinnossakin taitavat olla just niitä extrovertteja, kuten maaliman extroverttien perseen nuoleskelijat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    SE on omahyväistä narsismia, ja se taas on idioottimaisuutta. Pahimmat asioiden sotkijat valtion hallinnossakin taitavat olla just niitä extrovertteja, kuten maaliman extroverttien perseen nuoleskelijat.

    Narsisteja löytyy niin introverteista kuin ekstroverteistakin.:D Erilaiset luonnehäiriöt eivät liity perusluonteeseen. Ne ovat lapsuudessa syntyneitä puolustusmekanismeja.

    Äänestä

  • Monilla suomalaisilla on valitettavan ohut ihmiskäsitys. Jos toinen ei ole kuten minä, niin hän on vääränlainen. Asenteeseen liittyy myös taipumus uhriutua erilaisuutta kohdatessa.
    Sillä elämässä ei saisi olla mitään, mikä haastaa kehittymään.

    Äänestä

Sä saat olla huoneessasi verhot alhaalla, ei mitään pahaa.

Äänestä

Ainahan se on tunnustettu. Opettaja puhui aivan eri asiasta. Ekstrovertit lapset ovat usein introvertteja ikätovereitaan edellä kielellisessä ja sosiaalisessa kehityksessä. Äärimmäisellä introverttiudella on siis tiettyjä seurauksia. Mutta eihän kukaan ole puhdas introvertti tai ekstrovertti, vaan persoonallisuus muodostuu erilaisista piirteistä.

Esim. itselläni introverttiys on vahvin piirre, mutta minussa on riittävästi ekstroverttia, jotta pärjään myös sosiaalisissa tilanteissa. Introverttiys vaikuttaa vain siten, että tarvitsen sosiaalisen jakson jälkeen palautumista. Luonteeni sopii hyvin analyyttiseen tehtävään, jossa joudutaan myös solmimaan kontakteja. Suuri osa suomalaisista on tällaisia.

Introvertin - kuten kaikkien muidenkin - pitää tunnistaa vahvuutensa ja heikkoutensa, ja suunnitella elämänsä niiden mukaan. Ei ole vääriä ihmisiä, on vain tietyille luonteille vääriä tehtäviä ja ympäristöjä.

Äänestä

Olen introvertti ja tykkään olla, ei vaan kiinnosta pälättää jossakin ihmisläjässä turhanpäiväistä lässytystä. Olen sopivan pienessä ryhmässä ektrovertti, jos seurassa on ihmisiä joiden kanssa voi jakaa omia ajatuksia ja tämmöiset ihmiset on vain aika harvassa sinällään, esimerkiksi jos vertaan ihmisiä omassa työpaikassa.

Äänestä

"Hän selkeästi toi esille että ekstroverttiset on jotenkin edellä kehityksessä kuin nämä hiljaisemmat introvertit. Hänellä oli myös selkeästi ekstroverttisenä harhainen käsitys että koviten meteliä pitävä esittäjät on johtajia."

Et ole siis perehtynyt lapsen kehityspsykologiaan. Tottakai ekstrovertit lapset ovat edellä sosiaalisessa ja kielellisessä kehityksessä. Koska lapsi kehittyy harjoittelemalla. Itseään ilmaisevat lapset näyttäytyvät luonnollisesti ryhmässä tuossa vaiheessa johtajina.

Otit nokkaasi niin nopeasti, että et ymmärtänyt asiayhteyttä. Opettaja puhui sen hetkisestä tilanteesta. Ei hän sanonut, että introvertin lapsen kehitys pysähtyy tähän. Hiljaisemmatkin voivat myöhemmin kehittää itseluottamustaan niin, että uskaltavat ilmaista paremmin itseään.

Luokallani oli toivottoman ujo tyttö, joka ei puhunut kenellekään mitään. Ei edes silloin kun hänelle yritettiin puhua. Tapasin tytön paljon myöhemmin ja hän oli kuin toinen ihminen. Hyvä esimerkki siitä miten ihminen voi kasvaa ja vapautua omaksi itsekseen.

Äänestä

Mielenkiinnolla odottelen mitä tapahtuu kun yrityksiin on haluttu palkata innovatiivisia, sosiaalisia ja ulospäinsuuntautuneita työntekijöitä ja nyt koronan myötä keksitään, että toimistohan on turha kuluerä ja etätyö on tulevaisuutta.

Sitten nämä innovatiiviset, sosiaaliset ja ulospäinsuuntautuneet menestyjät kököttävät jossain kerrostalosaunaan häthätää kyhätyssä työpisteessä yksin kotonaan suurimman osan työajastaan ....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Katselin eilen ruudusta huvikseni pohjantähden alla jossa armani oli lastentarhassa. Siinä pisti silmään opettajan asenne hiljaisia kohtaan. Hän selkeästi toi esille että ekstroverttiset on jotenkin edellä kehityksessä kuin nämä hiljaisemmat introvertit. Hänellä oli myös selkeästi ekstroverttisenä harhainen käsitys että koviten meteliä pitävä esittäjät on johtajia. On todella hämmentävää huomata että lasten kasvattajalla on noin alkeellinen ihmiskäsitys eikä hän ymmärrä että ne yksin olevat ja viihtyvät tyypit eivät ole kenenkään alamaisia tai jäljessä mistään vaan ne on omia itsejään ja toimii aivoilleen luontevalla tavalla. Jos näistä yritetään väkisin tehdä ekstrovertteja tuloksena on ahdistuneita lapsia. Olenkin ajatellut että mistä tämä harhainen käsitys joka on vielä aikuisenakin työelämässä olemassa on saanut alkunsa. Yksinään viihtyvä leimataan aina araksi ujoksi pelokkaaksi ihan sama miksi mutta aina alempiarvoiseksi kuin ekstrovertti. Kummallisesti maailmassa on kuitenkin iso määrä johtajia miljonäärejä pomoja ym jotka ovat pääseet asemaansa juuri introverttisyydellään. Jotenkin nämä ei korreloi keskenään. Uskokaa jo että koviten ääntä pitävä ei ole johtaja hän on vaan koviten ääntä pitävä. Eniten puhuva ei ole järkevin hän on eniten puhuva sisältö on monesti aivan yhdentekevää asiasta irrallaan olevaa löpinää. Hiljaisempi ei koe tarvetta olla esillä hän hoitaa asiansa ja toimii harkiten tilanteiden mukaan siksi maailmassa on niin paljon introverttisiä johtaia. Heille se ihminen käskyttäminen ei myöskään ole mitään kiksejä tuova pääpointti joten monesti he ovat myös parempia ja empaattisempia johtajia ja saavat asiat rullaamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu