Mikään velka ei voi olla yhteistä ja kollektiivista. Se on vastoin perustuslakia. Hallituspuolueet ja heidän kannattajat on laitettava kantamaan itse vastuu valtio veloista. Vain siten he oppivat elämään tuhlailematta.
Hallitus on laitettava itse maksamaan laskunsa
Anonyymi
1458
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei voi elää yli varojensa ja maksattaa kuluja muilla ihmisillä. Jokaisen pitää oppia elämään varojensa mukaan
Jos joku oppositiopuolue olisi nyt hallituksessa niin velkaa ei tietenkään olisi otettu. Koronavauriot olisi hoidettu... jotenkin muuten, maagisesti. Ja sisulla.
Ihan turhaa jossittelua. Itseppä halusitte velalla elävät Demarit hallitukseen juuri nyt ja aina muutenkin.
Täysin samaa mieltä aloituksen kanssa!
Aloittajan täytyy olla idiootti, koska vain eduskunta voi hyväksyä valtion velanoton. No, syyntakeettomalta tai muutoin mielenterveyspuolen vakioasiakkaalta tuo juttujensa perusteella vaikuttaakin.
Velan otto pitäisi kieltää lailla , se on vain varattomien mahdollisuus päästä käsiksi korkeampaan elintasoon.
Rikkaat ei tuhlaile ja tekevät järkeviä valintoja, ei ne suuret tulot vaan pienet menot.
Ja kuten nytkin velanotossa on nähty, "raha menee rahan luo".
Terveet yritykset ei yritystukia hae, kaikki yritystuet on lakkautettava.
Eli perussuomalaisten kokoomuksen keskustan pitäisi maksaa 30 000 maahanmuuttajan kustannukset vuodelta 2015?
Ne voi uunittaa, vihreitä arvoja noudattaen.
Jos olisit lukenut persujen ''varjobudjetin'' olisit ehkä huomannut että persut olisi ottanut lainaa ihan yhtä paljon. Asioista selvän ottaminen ei kuulu persujen tapoihin.
Kyse ei ole niinkään otetaanko, vai ei, vaan siitä hinin sitä käytetään. Kuinka paljon sellaiseen epäoleelliseen puuhasteluun pitkin maailmaa.
Huomaatteko miten kaikki keskustelut intersektionaalisuudesta poistetaan täältä. Tämä on selvää todistusaineistoa tästä mittavasta järjestelmällisestä syrjinnästä