Oppivelvollisuusikä nostettiin 18 vuoteen, nyt 80kg partajätkät on välitunnilla 13v. pikkunassikoiden kanssa ja tekee niille ihan mitä huvittaa. Ja varmasti huvittaa, tyypit mitä ei opiskelu kiinnosta, lusivat nyt pari vuotta lisää peruskoulussa, itseään viihdyttävät rääkkäämällä pienempiä, koko ja ikäero on niin suuri, että tulee helposti ruumiita.
Eilen oli uutisissa, 15 v koululainen yritti hirttää 13 vuotiaan, heitti narun oksan yli, köysi kaulaan kuin lännenfilmeissä, pienemään jalat nousivat ilmaan, kun isompi roikkui koko painollaan köydessä.
Sääliksi käy vasemmistohallituksen uhreja, pieniä lapsia koulunpihalla, pelko on jatkuvaa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Isommista jätkistä on hyötyäkin nuoremmille, alkuvuodesta syntyneet täyttävät 18 vuotta kouluaikana ja voivat hakea kaljaa kaupasta, tai väkevämpiä alkosta.
Nyt sitä tilastotietoa tänne missä kouluväkivalta lisääntyy ja sassiin tai turpa kiinni.
Etkö sinä seuraa ollenkaan uutisia? Kouluväkivalta lisääntyy eniten vihervasemmistolaisilla alueilla, esim. itähelsingin lähiöt.
Niinkö? Nyt niitä artikkeleita sitten tänne ja vähän sassiin. En seuraa uutisia.
Jos et seuraa uutisia, se on oma häpeä ja ongelmasi.