Voikko metsää omistaa vai onko se yhteistä?

Olen metsänomistaja ja puuntuottaja hieman alle 200 hehtaarin metsineni. Omistan siis nuo metsät.

Kun joskus kuuntelee/lukee "vihreiden" mietteitä metsien omistamisesta niin jää väistämättä sellainen kuva ettei metsän omistusta kunnioiteta samalla tavalla kun jonkun muun kiinteän omaisuuden omistamista.

Usein puhutaan "meidän metsistämme" ja siitä kuinka puuta ei saisi hakata. Omaan korvaani tuo kuullostaa samalta kuin joku puhuisi kodeistamme sanoen "nämä ovat meidän yhteisiä kotejamme ja koteja ei saisi missään nimessä remontoida tai sisustaa".

Moni on esimerkiksi sitä mieltä etten saisi tehdä metsässäni harvennuksia parantaakseni sen kasvua vaan minun pitäisi antaa metsieni lahoa pystyyn. Onko tuollaiset vaatimukset oikeutettuja?

Mitä mieltä arvon raati on aiheesta? Ovatko omistamani metsät minun metsiäni vai "meidän metsiämme"?
15272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 152

Vanhimmat

Meidänhän ne on, kuten kaikki muukin, mitä muuta kuvittelit? Luulitko omistavasi vaimosi ja saavasi tappaa hänet kirveellä milloin haluat?

Äänestä
  • Öö...en maksanut vaimostani penniäkään mutta metsät olen kyllä ostanut sadoilla tuhansilla euroilla.

    Mielestäsi siis en voi omistaa ostamaani metsää vaan se on sinunkin vaikka et ole maksanut siitä penniäkään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Öö...en maksanut vaimostani penniäkään mutta metsät olen kyllä ostanut sadoilla tuhansilla euroilla.

    Mielestäsi siis en voi omistaa ostamaani metsää vaan se on sinunkin vaikka et ole maksanut siitä penniäkään?

    totta kai se on myös minun, vaikka en ole maksanut siitä penniäkään, minä määrään metsiesi käytöstä siinä missä muutkin kansalaiset. Määrääminen tapahtuu edustuksellisen demokratian ja lainsäädännön kautta.
    Et voi polttaa taloasikaan, vaikka olisit siitä maksanut satoja tuhansia euroja, joudut linnaan tuhopoltosta.

    Taidat trollata

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taidat trollata

    TÄSSÄPÄ on semmonen isäntä, joka omistaaa niin mettää kuin eukkonsakin. Mies on naisen pää joka määrää taloon asiat ja sillä selvä. Taloutemme on siksi hyvässä jamassa ja eukko elää helppoa elämää. Jos vaimo laittaa jotakin, niin siihen hän kysyy luvan. Alusasut ja vaatteet hän ostaa ilman lupaani, ja ymmärtää kyllä että ylihintaisia ei osta. Hän on elämäänsä tyytyväinen ja luottaa täysin minuun ja ihmettelee vihervasemmiston ns miesten sortoa,kun on nähnyt esimerkkejä, kuinka naisten johtamille perikunnille on käynyt. Mies on luonnostaan perheen pää ja metsät kuuluu niitten omistajille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Öö...en maksanut vaimostani penniäkään mutta metsät olen kyllä ostanut sadoilla tuhansilla euroilla.

    Mielestäsi siis en voi omistaa ostamaani metsää vaan se on sinunkin vaikka et ole maksanut siitä penniäkään?

    Kyllä sinä minun mielestäni saat omistaa ja tehdä niille mitä haluat. Mutta minä Olenkin persu.

    Arvostan rehellisyyttäsi! :DDD

    Ei se mielestäni väärin ole jos eukkosi on kerran samaa mieltä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    totta kai se on myös minun, vaikka en ole maksanut siitä penniäkään, minä määrään metsiesi käytöstä siinä missä muutkin kansalaiset. Määrääminen tapahtuu edustuksellisen demokratian ja lainsäädännön kautta.
    Et voi polttaa taloasikaan, vaikka olisit siitä maksanut satoja tuhansia euroja, joudut linnaan tuhopoltosta.

    Mistä lähtien yksityisten omaisuudesta on määrätty "edustuksellisen demokratian toimesta"? Muistan viimeksi nähneeni sellaista kommunistisessa neuvostoliitossa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä lähtien yksityisten omaisuudesta on määrätty "edustuksellisen demokratian toimesta"? Muistan viimeksi nähneeni sellaista kommunistisessa neuvostoliitossa

    ”edustuksellinen demokratia” = ”totalitäärinen kommunismi”

    ... ainakin jos sen sanoo joku punikki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä lähtien yksityisten omaisuudesta on määrätty "edustuksellisen demokratian toimesta"? Muistan viimeksi nähneeni sellaista kommunistisessa neuvostoliitossa

    Kommunismi+ei+toiminut+niin+kuin+oletettiin+mutta+samalla+lailla+on+käymässä+myös+plutokratialle+eli+rahanvallalle,ei+toimi.+Ei+maailmassa+koskaan+voi+muutama+äärikas+yksilö+määrätä+koko+maailmaa+ja+muita+ihmisiä+,+noin+8+miljardia+tällä+hetkellä.+Vain+rahan+kohtuuomistus+jota+elääkseen+normielämää+tarvitsee+ja+johon+100%päätäntävalta+,vain+noin+pitäisi+sallia+,ei+muuta.+Kukaan+ei+tee+mitään+elämässään+miljardeilla+euroilla+tai+dollareilla+eikä+siten+kenellekään+pitäisi++antaa+yksinvaltaa+niistä+päättää+,muutama+miljoonan+omistus+riittää+korkeintaan,+ja+loput+yhteiskunnan+ja+lautakuntien+päätettäviksi+ja+jaettaviksi,loppuisi+ainakin+nykyinen+hullu+suuresta+rahasta+riitely+suurimmaksi+osaksi.Rajaton+ahneus+on+jälleen+luokiteltava+kielletyksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä lähtien yksityisten omaisuudesta on määrätty "edustuksellisen demokratian toimesta"? Muistan viimeksi nähneeni sellaista kommunistisessa neuvostoliitossa

    Aina on laeilla määrätty myös yksityisen omaisuudesta, älä nyt hulluja väitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aina on laeilla määrätty myös yksityisen omaisuudesta, älä nyt hulluja väitä.

    Linkki?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    totta kai se on myös minun, vaikka en ole maksanut siitä penniäkään, minä määrään metsiesi käytöstä siinä missä muutkin kansalaiset. Määrääminen tapahtuu edustuksellisen demokratian ja lainsäädännön kautta.
    Et voi polttaa taloasikaan, vaikka olisit siitä maksanut satoja tuhansia euroja, joudut linnaan tuhopoltosta.

    Riippuu påonko maataloustukiloinen vai yritystukiloinen .
    Vai hihhree .

    Metsät ja maa t kuiten val y ion pakkolunastettavissa ilmaiseksi kun kaupunkinkuna ta t vii tiluksesi aikanaan.

    Suomen laki

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aina on laeilla määrätty myös yksityisen omaisuudesta, älä nyt hulluja väitä.

    Ei laki ole sama asia kuin "määrääminen edustuksellisen demokratian toimesta"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Öö...en maksanut vaimostani penniäkään mutta metsät olen kyllä ostanut sadoilla tuhansilla euroilla.

    Mielestäsi siis en voi omistaa ostamaani metsää vaan se on sinunkin vaikka et ole maksanut siitä penniäkään?

    Sinun metsä. Käyppä kattelemassa, joko olis korjuukypsää. Saat hyvät fyffet siitä. Ei se ikuisesti kasva, vaan alkavat lahoomaan ku tulevat liian vanhoiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    TÄSSÄPÄ on semmonen isäntä, joka omistaaa niin mettää kuin eukkonsakin. Mies on naisen pää joka määrää taloon asiat ja sillä selvä. Taloutemme on siksi hyvässä jamassa ja eukko elää helppoa elämää. Jos vaimo laittaa jotakin, niin siihen hän kysyy luvan. Alusasut ja vaatteet hän ostaa ilman lupaani, ja ymmärtää kyllä että ylihintaisia ei osta. Hän on elämäänsä tyytyväinen ja luottaa täysin minuun ja ihmettelee vihervasemmiston ns miesten sortoa,kun on nähnyt esimerkkejä, kuinka naisten johtamille perikunnille on käynyt. Mies on luonnostaan perheen pää ja metsät kuuluu niitten omistajille.

    Kyllä minulla naisena on ihan oma pää, ja mieheni arvostaa minua monin tavoin. Päätän mitä itselleni ostan,käynhän itse työssäkin. Ja ihan sovitaan yhdessä miten eletään, millaisissa oloissa ja missä.

    Toivottavasti et alista, tai pahoinpitele puolisoasi. Henkinen alistaminen on järkyttävää, eikä sitä naisten herkkä mieli kestä.Monet naiset siksi sairastuu masennukseen ja mielenongelmiin. Jotkut jopa eroavat, kun yhteiselo on henkisesti liian raskasta määräilevän ja alistavan miehen vallan alla. Ei sellainen ole oikeaa elämää....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä sinä minun mielestäni saat omistaa ja tehdä niille mitä haluat. Mutta minä Olenkin persu.

    Minun mielestäni metsä kuuluu kaikille (paitsi sinulle), ja et todellakaaaaaan saa tehdä yhtään mitään mitä haluat.
    Mitäs läksit.
    Minä olenkin vihervasuri

    Äänestä

Joskus aikoinaan kun eurooppalaiset meni Amerikkaan ja merkitsivät itselleen sieltä maa alueita, niin paikallinen väestö hämmästeli miten joku voi omistaa maata.

Äänestä
  • ... niiin ja maanryöstö tapahtui sillä perusteella ettei intiaaneilla ollut omistuspapereita maasta.

    Äänestä

  • Vähän samaahan euroopassa tehdään tänäpäivänä "päästöoikeuksien" kanssa. Minunkin omistamieni metsien päästöoikeudet "kuuluvat" suomen valtiolle ja EU on jo pitkine sormineen hamuamassa noita "hiilinielujen päästöoikeuksia" omiin näppeihinsä.

    On naurettavaa että EU haluaa pitää metsäni hakkaamattomana koska se kokee omistavansa tuon metsän hiilensidontakyvyn. Minulle EU ei tietenkään halua noista arvokkaista oikeuksista maksaa penniäkään.

    Itselleni ainoa keino saada tuottoa sijoitusomaisuudestani on kaataa puut ja myydä ne metsäteollisuudelle. Tässähän on selvästi intressiristiriita joka aiheuttaa sen että EU yrittää jatkuvasti (koska sillä on valta käsissään) puskea lainsäädäntöä joka kieltäisi minua hyödyntämästä omistamaani omaisuutta.

    Kuriositeettinä kerrottakoon että päästöoikeuksien hinta on rakettimaisessa nousussa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vähän samaahan euroopassa tehdään tänäpäivänä "päästöoikeuksien" kanssa. Minunkin omistamieni metsien päästöoikeudet "kuuluvat" suomen valtiolle ja EU on jo pitkine sormineen hamuamassa noita "hiilinielujen päästöoikeuksia" omiin näppeihinsä.

    hmmmm.... haluasitko maksaa hiilidioksidin käytöstä metsiesi kasvattamiseksi? Nythän käytät hiilidioksidia ilmaiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    hmmmm.... haluasitko maksaa hiilidioksidin käytöstä metsiesi kasvattamiseksi? Nythän käytät hiilidioksidia ilmaiseksi.

    Siitä hiilidioksiidin sitomisesta niissä päästöoikeuksissa juuri maksetaan sitä rahaa. Eli olet ymmärtänyt homman väärin päin.

    Minun metsäni on se joka syö tuota "ongelmajätettä" nimeltä hiilidioksiidi ja EU/Suomen valtio saa rahaa tuosta.

    sinä nyt ymmärsit väärin, metsäsi kasvaa juuri sillä hiilidioksidilla ja sinä saat järeämpää tukkia metsästäsi. joten olet korvausvelvollinen hiilidioksidista. Et kai vakavisassasi luule että sinulle siitä pitäisi maksaa?

    Älä viitsi trollata

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä viitsi trollata

    En trollaa, olen vakavissani, kepuleille pitäisi vielä maksaa hiilidioksidin sidonnasta, ei vitussa. Tuollainen ajatus voi syntyä vain kieron kepulaisen päässä. Korvauksen voisi hiilidioksidin sidonnasta maksaa jos maanomistajalta kielletään puun myynti, muuten ei. Puun myyntiä ei kuitenkaan ole järkevää kieltää, koska uusi kasvava metsä sitoo vielä enemmän hiilidioksidia (ja kasvaa voimakkaammin juuri siitä runsaasta hiilidioksidista johtuen).

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vähän samaahan euroopassa tehdään tänäpäivänä "päästöoikeuksien" kanssa. Minunkin omistamieni metsien päästöoikeudet "kuuluvat" suomen valtiolle ja EU on jo pitkine sormineen hamuamassa noita "hiilinielujen päästöoikeuksia" omiin näppeihinsä.

    On naurettavaa että EU haluaa pitää metsäni hakkaamattomana koska se kokee omistavansa tuon metsän hiilensidontakyvyn. Minulle EU ei tietenkään halua noista arvokkaista oikeuksista maksaa penniäkään.

    Itselleni ainoa keino saada tuottoa sijoitusomaisuudestani on kaataa puut ja myydä ne metsäteollisuudelle. Tässähän on selvästi intressiristiriita joka aiheuttaa sen että EU yrittää jatkuvasti (koska sillä on valta käsissään) puskea lainsäädäntöä joka kieltäisi minua hyödyntämästä omistamaani omaisuutta.

    Kuriositeettinä kerrottakoon että päästöoikeuksien hinta on rakettimaisessa nousussa.

    Ensi kesänä alan paalaamaan omaa turvetta ja puut myyn sellutehtaille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En trollaa, olen vakavissani, kepuleille pitäisi vielä maksaa hiilidioksidin sidonnasta, ei vitussa. Tuollainen ajatus voi syntyä vain kieron kepulaisen päässä. Korvauksen voisi hiilidioksidin sidonnasta maksaa jos maanomistajalta kielletään puun myynti, muuten ei. Puun myyntiä ei kuitenkaan ole järkevää kieltää, koska uusi kasvava metsä sitoo vielä enemmän hiilidioksidia (ja kasvaa voimakkaammin juuri siitä runsaasta hiilidioksidista johtuen).

    Mielestäni sinun pitäisi maksaa siitä että käyt töissä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielestäni sinun pitäisi maksaa siitä että käyt töissä!

    Olen vanhuuseläkkeellä. Älä vedä hernettä nenään pöivän selvässä asiassa, ylimääräinen hiilidioksidi vaan kiihdyttää metsäsi kasvua, ei siitä korvausta sinulle pidä maksaa, herranjestas sentään, sehän olisi sama kuin että sinulle maksettaisiin siitä että kylvät puillesi apulantaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ... niiin ja maanryöstö tapahtui sillä perusteella ettei intiaaneilla ollut omistuspapereita maasta.

    Ihailtavaa logiikkaa!

    Intiaaneilla ei ollut edes mitään käsitystä että maata voisi edes omistaa. Valkoisen miehen selitys: ”Joo mutta kun teiltä puuttuu tarvittavat omistusasiakirjat”!? :P :D

    Sama kun rajalla alettais kysymään matuilta että mikä on sun sosiaaliturvatunnus. Sellaisiltakin, joiden kotimaissa ei edes käytetä mitään sotuja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    hmmmm.... haluasitko maksaa hiilidioksidin käytöstä metsiesi kasvattamiseksi? Nythän käytät hiilidioksidia ilmaiseksi.

    Voin mä toki maksaa siitä hiilidioksidistakin! Toisaalta. Vaan siinä tapauksessa jos valtio ja muut tuottamani hiilidioksidin köyttäjön myös vastaavasti maksaa myös MINULLE päin!

    PS: Mul on V8! ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielestäni sinun pitäisi maksaa siitä että käyt töissä!

    Eikös jokainen joka käy töissä maksa kuukaudessa useita satoja euroja valtiolle siitä ilosta että saa käydä töissä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen vanhuuseläkkeellä. Älä vedä hernettä nenään pöivän selvässä asiassa, ylimääräinen hiilidioksidi vaan kiihdyttää metsäsi kasvua, ei siitä korvausta sinulle pidä maksaa, herranjestas sentään, sehän olisi sama kuin että sinulle maksettaisiin siitä että kylvät puillesi apulantaa.

    Itseasiassa: Metsänomistajat kyl saa valtiolta aika hyvinkin korvauksia kaikista metsänhoidollista toimenpiteistään! Jos oikein muistan tais olla yli 100 miljoonan luokkaa vuodessa? Ainakin kun viimeks tsekkasin muutama vuos sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voin mä toki maksaa siitä hiilidioksidistakin! Toisaalta. Vaan siinä tapauksessa jos valtio ja muut tuottamani hiilidioksidin köyttäjön myös vastaavasti maksaa myös MINULLE päin!

    PS: Mul on V8! ;)

    laskuta vaan itseäsi, sinähän siitä hyödyt, metsäsi kasvaa paremmin. Sen sijaan minä 2.5 litran dieselimaasturillani tuotan about 20 kiloa sadalle kilometrille hiilidioksidia metsäsi kasvuun, joten voin laittaa laskun sinulle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En trollaa, olen vakavissani, kepuleille pitäisi vielä maksaa hiilidioksidin sidonnasta, ei vitussa. Tuollainen ajatus voi syntyä vain kieron kepulaisen päässä. Korvauksen voisi hiilidioksidin sidonnasta maksaa jos maanomistajalta kielletään puun myynti, muuten ei. Puun myyntiä ei kuitenkaan ole järkevää kieltää, koska uusi kasvava metsä sitoo vielä enemmän hiilidioksidia (ja kasvaa voimakkaammin juuri siitä runsaasta hiilidioksidista johtuen).

    Hiilidioksidintuottajanhan kuuluisi sitten hinnoitella tuottamansa hiilidioksidi jota myy.

    Minäkin haluaisin tuottamastani yhteiskunta jätteestä rahaa joka menee energiantuotanto polttolaitoksille mutta minua vain veloitetaan siitä jatkuvasti maksamaan,miksi? Ja samoin voisin myydä myös jätekaivojeni sisällön ,sehän käy pelloille lannoitteeksi sellaisenaan tai veden kanssa laimennettuna niissä kasvatettavalle viljalle.

    Ei sinulle kuitenkaan makseta siitä että itse käytät jätettä hnyödyksi, siinä on se ero. Esim ajat jätekaivojesi sisällön metsääsi puitten lannoitteeksi, ei siitä sinulle pidä maksaa. Mutta jos toiselle onnistut myymään, niin mikä ettei. Saahan tyhjistä pulloistakin maksua. Muovijätteestäkin saa välittäjä maksun polttolaitokselta, mutta "tuottaja" ei .

    Äänestä

  • Minä todella hämmästelen miten voi jotkut hallita Kaupungin vuokratalon pihat ja asukaat.Yksi hiton eläkeläisperhe !Sivulisena täysin eri ajat ja tilanne ohi mennyt : Äiti ja sen Poika! Molemat ovat ikäloppuja!Todella luulevat omistavat 8 kerroksisen talon ja pihapiirit. Kuin koko pienen katu osan taloihin.Unohtamatta naapurissa koulua ja päiväkoti.Nekin omistavat.Jos ei kytis piha.Katu osuus,raivoten koululaisille,kun ovat koulun piha telineet koulun jälkeen oikeutetusti! .Koiran kanssa häätää pois heitä ja itse liikuu alue.Alue on koirilta kielletty!Vieressä koira tarha Lampipuiston!En tie ovatko huutamassa Kivikon metsäkin ihmisille jos vain ovat nuoria tai lapsia?Suunaton lapsi viha ja naapuri kateus.Kun ei naapureistakaan hyvää eivät löydä,kuin pahaa juoruavat. Aikoihin elette..Suu auki katsoin mitä? Kävelen ohi ,kun aikani kuunella jouduin,roskiani lajitellesa.Siihen ängetään iholle,hyi sentään.Mieten? Noille ei kannata sanoa mitään,ei päivääkään.Tulevat viellä päälle jos kysyy omistateko koko alueen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    laskuta vaan itseäsi, sinähän siitä hyödyt, metsäsi kasvaa paremmin. Sen sijaan minä 2.5 litran dieselimaasturillani tuotan about 20 kiloa sadalle kilometrille hiilidioksidia metsäsi kasvuun, joten voin laittaa laskun sinulle.

    No mä lähetän sit laskun niiden puideni tuottamasta hapesta, että se sun dieselhybridi-potkuskootterisi (sekä sinä) kykenette tällä pallolla vapaasti hengittämään? :)

    Mite ois tollai 100 € per tuotettu happikuutio? Ja muistutan nyt, et tollai tuuhea täysikasvuinen lehtipuu tuottaa tarpeeks happea n. 10 hengen vuosikulutuksen verran, ja mul on mökillä noita pihakoivuja useampikin! :P

    Ja kerrotko vielä, että kuinka MINÄ muka oon se maksumies jos mun omistamani puut jätteenkäsittelee sen sun vekottimiesi tuottaman jätetuotteen (=hiilidioksidi)!? Eikös jätemaksut yleensä maksa sen jätteen tuottaja eikä käsittelijä?

    no, lehtipuusi kuluttaa kuution verran päivässä pohjavettä, maksa siitä, jos hapesta haluat korvauksen. Omistamasi puut käyttää hiilidioksidin kasvuun, siksi siitä ei tule sinulle maksettavan, vaan sinä maksat, jos joku maksaa.
    Oikeasti ei tietenkään tule kenellekään maksaa, tässä on vain esitetty vastinetta metsänomistajien typerälle vaatimukselle, että heille tulisi maksaa hiilidioksidin sidonnasta (lue puun kasvusta).

    Miten ihmeessä mun pitäis maksaa tonttimaani alla olevasta pohjavedestä, joka on täysin samoin mun omaisuuttani kuin se maanpäällinenkin osuus tätä isänmaatamme!? :D
    Vai itsellenikö mä siitä maksan?

    Jos olet noin typerän tietämätön tän maailman asioista, niin olet joko trolli, tai sit kuulut vielä sinne hiekkikselle harjoittelemaan, joten tee siitä johtopäätöksesi mitä suosittelen!

    älä sönkkää tuttisuu, samat sanat, miksi minun pitäisi tonttimaani yläpuolella olevasta hapesta sinulle maksaa!
    Oikeastihan sinä tuttisuu olet pelkkä pummi. Sinusta ei ole edes itseäsi elättämään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ... niiin ja maanryöstö tapahtui sillä perusteella ettei intiaaneilla ollut omistuspapereita maasta.

    Kyllä näin he olivat paperittomia lokaaliväestöjä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    laskuta vaan itseäsi, sinähän siitä hyödyt, metsäsi kasvaa paremmin. Sen sijaan minä 2.5 litran dieselimaasturillani tuotan about 20 kiloa sadalle kilometrille hiilidioksidia metsäsi kasvuun, joten voin laittaa laskun sinulle.

    Melko pieni maasturi jos kerran on tiloiltaan vain 2.5 litraa!

    Miten mahdut kyytiin? Ookkonää peukaloinen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen vanhuuseläkkeellä. Älä vedä hernettä nenään pöivän selvässä asiassa, ylimääräinen hiilidioksidi vaan kiihdyttää metsäsi kasvua, ei siitä korvausta sinulle pidä maksaa, herranjestas sentään, sehän olisi sama kuin että sinulle maksettaisiin siitä että kylvät puillesi apulantaa.

    Taidat olla 30v ja työkyvyttömyyseläkkeellä!

    Päivät kuluu pilveä poltellen!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihailtavaa logiikkaa!

    Intiaaneilla ei ollut edes mitään käsitystä että maata voisi edes omistaa. Valkoisen miehen selitys: ”Joo mutta kun teiltä puuttuu tarvittavat omistusasiakirjat”!? :P :D

    Sama kun rajalla alettais kysymään matuilta että mikä on sun sosiaaliturvatunnus. Sellaisiltakin, joiden kotimaissa ei edes käytetä mitään sotuja.

    Ei niiltä tartte mitään kysyä kun käännyttää rajalta takas siihen turvalliseen maahan josta yrittävät Suomeen tulla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itseasiassa: Metsänomistajat kyl saa valtiolta aika hyvinkin korvauksia kaikista metsänhoidollista toimenpiteistään! Jos oikein muistan tais olla yli 100 miljoonan luokkaa vuodessa? Ainakin kun viimeks tsekkasin muutama vuos sitten.

    Niin ja kuvittelet heti että "metsänomistajat" jotenkin rikastuvat saadessaan näitä kemera tukia? :DDD

    Ne on kyllä ihan pennosia verrattuna todellisiin kuluihin mitä noista metsänhoidon toimenpiteistä syntyy. 100 miljoonaa on pieni osa sitä miljardien summaa jolla metsiä hoidetaan.

    Hoidetut metsät sitten sitovat tehokkaammin hiiltä ja auttavat ilmastonmuutoksen torjunnassa joten kyse on ihan meidän kaikkien edusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En trollaa, olen vakavissani, kepuleille pitäisi vielä maksaa hiilidioksidin sidonnasta, ei vitussa. Tuollainen ajatus voi syntyä vain kieron kepulaisen päässä. Korvauksen voisi hiilidioksidin sidonnasta maksaa jos maanomistajalta kielletään puun myynti, muuten ei. Puun myyntiä ei kuitenkaan ole järkevää kieltää, koska uusi kasvava metsä sitoo vielä enemmän hiilidioksidia (ja kasvaa voimakkaammin juuri siitä runsaasta hiilidioksidista johtuen).

    Millä ihmeellä tuonkin totuuden saisi edes Ylen toimittajien päähän. Että nuori metsä sitoo hiiltä paremmin kuin itsekseen kaatuilevat kuuset. Olen käynyt tuollaista metsää katsomassa eikä siellä jokamiehenoikeuksiakaan tarvita, kun siellä ei ensinnäkään pysty liikkumaan eikä siellä mitään poimittavakaan ole.
    Mänty nyt tietysti voi elää monisatavuotiaaksi, mutta Suomen metsät eivät ole mäntymetsiä eikä se pieni tupsulatvus paljon hiiltä sido, vaikka mahdollisesti pysyy pystyssä.

    Äänestä

Ei pidä ostaa metsää jos ei halua noudattaa olemassaolevia lakeja ja asetuksia mitä sisältyy metsän omistamiseen (ja kuten tiedät lakeja ja asetuksia voidaan muuttaa omistamisen aikanakin)

Jos lait ja asetukset muuttuu niin aina voi myydä metsän pois jos sitä ei enää uusien lakien takia halua pitää.

Se pitää ymmärtää että ei kukaan enää vanhoja metsiä halua ostaa uusien lakien takia. Parhaiten pääsee eroon lahjoittamalla metsä kunnalle taikka valtiolle.

Äänestä
  • Kyllä lainvalmistelun täytyy olla sellaista ettei siitä koidu yksilöille kohtuutonta haittaa. Ja jos koituu niin valtion tulee sellaiset vahingot korvata. Se on ihan ihmisoikeus joten melko harhaan mennään jos ajatellaan noin niinkuin kirjoitit.

    Sinun mielestäsi olisi siis ihan yhtä reilua jos asunnon omistamiseen liittyen tehtäisiin uusi laki joka velvoittaa kaikki asunnonomistajat maksamaan veroa 10 000e vuodessa per asunto? Ja kaikkien asuunonomistajien pitäis vaan tyytyä ja vaikka "myydä asuntonsa" jos laki ei kelpaa.

    Tuon kaltaisesta touhusta on todella lyhyt tie kommunistiseen totalitärismiin!

    Äänestä

  • Olemassa olevia lakeja pitää tietenkin noudattaa. Laki vaatii esimerkiksi että kaadetun metsän tilalle pitää istuttaa uusi. Se on kuitenkin täysin eri asia kuin se että kiellettäisiin myymästä kiinteää omaisuuttaan (kasvavat puut) muuttamalla lakia mielivaltaisesti. Samalla estettäisiin elinkeinonharjoittaminen täysin.

    Äänestä

  • katos, tuttisuukin heräsi päiväunilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä lainvalmistelun täytyy olla sellaista ettei siitä koidu yksilöille kohtuutonta haittaa. Ja jos koituu niin valtion tulee sellaiset vahingot korvata. Se on ihan ihmisoikeus joten melko harhaan mennään jos ajatellaan noin niinkuin kirjoitit.

    Sinun mielestäsi olisi siis ihan yhtä reilua jos asunnon omistamiseen liittyen tehtäisiin uusi laki joka velvoittaa kaikki asunnonomistajat maksamaan veroa 10 000e vuodessa per asunto? Ja kaikkien asuunonomistajien pitäis vaan tyytyä ja vaikka "myydä asuntonsa" jos laki ei kelpaa.

    Tuon kaltaisesta touhusta on todella lyhyt tie kommunistiseen totalitärismiin!

    No mutta me kaikki maksamme asumisestamme veroa, kiinteistönomistat suoraan ja kerrostaloissa ja rivitaloissa asuvat yhtiövastikkeissa,m yös vuokralla asuvat maksavat vuokrassaan kiinteistöveroa, vaikka sitä ei erikseen näy.

    Äänestä

Kommunismismissa kaikki on yhteistä.

Äänestä
  • Kommunismissa siis

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kommunismissa siis

    Turha nykyään puhua menneestä kommunismista, kun uuskommunismi toimisi paremmin. Vanhoilliskommunismi pyrkii liikaa yksityistämään koko kansaa samanlaiseksi. Maailma toimii lajikirjoineen hyvin, joka on verrattavissa ihmisten luonteenpiirteiden määrään.

    Äänestä

  • Kommunismissa kaikki muu on yhteistä, paitsi kommunistien oma yksityisomaisuus! :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turha nykyään puhua menneestä kommunismista, kun uuskommunismi toimisi paremmin. Vanhoilliskommunismi pyrkii liikaa yksityistämään koko kansaa samanlaiseksi. Maailma toimii lajikirjoineen hyvin, joka on verrattavissa ihmisten luonteenpiirteiden määrään.

    Ei mitään eroa oli se uus tai vanha. Kommunismi ei ikinä voi tässä maailman ajassa toimia ilman hirmuhallintoa. Kokeiluja on tehty eikä milloinkaan ole se hirvittävä, sata miljoonaa ihmistä tappanut systeemi toiminut.

    Ihminen on tähän liian ahne, itsekäs, väkivaltainen, vallanhaluinen, valheellinen, epärehellinen, hyvän vihamies. Jos nämä ominaisuudet lähtisi ihmisestä pois, vmse kommunismi voisi toimia.

    Äänestä

  • Demarit vie autot ja metsät

    tosi on, ehkä sitten, kun robotit hallitsevat maailmaa.

    Äänestä

On niitä muitakin asioita joille ei voi tehdä mitä haluaa, vaikka nimellisesti omistaakin. Esim. asunto-osake on sellainen. Omaa rantaakaan ei saa muokata haluamakseen luvatta. Kaikkeen oikeastaan tarvitaan lupa, ja yhteiskunnan hyväksyntä.

Äänestä
  • Hmm...asunto osake on osake eikä kiinteää omaisuutta.

    Omakotitalolle joka on kiinteistö voi tehdä halutessaan melkein mitä haluaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hmm...asunto osake on osake eikä kiinteää omaisuutta.

    Omakotitalolle joka on kiinteistö voi tehdä halutessaan melkein mitä haluaa.

    ei saa, riippuu tietenkin paikasta missä omakotitalo on, meidän talo on kaupungin "ykkösaaluetta", toimenpidelupa pitää olla jo (hiukan liioitellusti sanoen) jos laittaa lapion seinää vasten pystyyn ja naapureilta nimet alle myös. Meillä on jopa pressutallille lupa, naapureilta piti hakea nimet alle lupahakemukseen.

    No te olette ilmeisesti tietoisesti halunneet tuonkaltaiselle alueelle.

    Jossain peräkylän metsässä saa talonsa vaikka polttaa jos haluaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No te olette ilmeisesti tietoisesti halunneet tuonkaltaiselle alueelle.

    Jossain peräkylän metsässä saa talonsa vaikka polttaa jos haluaa.

    polttaa ei saa sielläkään ilman lupaa, tulee tuomio tuhopoltosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    polttaa ei saa sielläkään ilman lupaa, tulee tuomio tuhopoltosta.

    Ei tule jos omistaa kyseisen talon

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No te olette ilmeisesti tietoisesti halunneet tuonkaltaiselle alueelle.

    Jossain peräkylän metsässä saa talonsa vaikka polttaa jos haluaa.

    Viranomaisilta pitää kysyä lupa talon polttoon ja tehdä vakuutusyhtiölle selväksi ettei ole petoksesta kyse. Voi olla myös maastopaloriski ja mahdollisesti ympäristölle myrkyllisiä aineita saattaa tupruta taivaalle ja naapurien riesaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viranomaisilta pitää kysyä lupa talon polttoon ja tehdä vakuutusyhtiölle selväksi ettei ole petoksesta kyse. Voi olla myös maastopaloriski ja mahdollisesti ympäristölle myrkyllisiä aineita saattaa tupruta taivaalle ja naapurien riesaksi.

    Ai jos purkamisen sijaan päätän polttaa vakuuttamattoman vanhan tönöni?

    Ainut sakko minkä tuosta tulisin luultavasti saamaan on vaaran aiheuttamisesta juurikin tuon maastopaloriskin vuoksi.

    Jos tuon tekisin niin en takuulla keneltäkään lupia kyselis!

    Äänestä

  • Kyl mun tietääkseni oman rantansa saa muuttaa IIIHAN minkälaiseksi ja muotoiseksi haluaa ja täysin ilman mitään lupaa!?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viranomaisilta pitää kysyä lupa talon polttoon ja tehdä vakuutusyhtiölle selväksi ettei ole petoksesta kyse. Voi olla myös maastopaloriski ja mahdollisesti ympäristölle myrkyllisiä aineita saattaa tupruta taivaalle ja naapurien riesaksi.

    No paljos saa sakkoa jos polttaa talonsa ilman lupaa? Onko sakko suurempi kuin lupamaksu? ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hmm...asunto osake on osake eikä kiinteää omaisuutta.

    Omakotitalolle joka on kiinteistö voi tehdä halutessaan melkein mitä haluaa.

    Eihän voi, kunnanviranomaiset sitäkin hallitsee. Meillä on todella vähän enää valtaa omaisuuteemme ja ylipäätään elämäämme.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tule jos omistaa kyseisen talon

    Eikä sitten hae vakuutuskorvauksia. Aika korvessa saa olla, että tuo onnistuu, naapurit soitaa ainakin palokunnan, jos savua akaa nousta.

    Äänestä

Yksityisenmetsänomistajien metsät pitäisi sosialisoida valtiolle ja käyttää yhteiseksi hyväksi.

Äänestä
  • Yksityisomisteiset asunnot PK seudulla pitäis sosialisoida valtiolle ja käyttää yhteiseksi hyväksi.

    Niihin vois asuttaa esimerkiksi syyrialaisia hätääkärsiviä. Entiset asukkaat voitaisiin velvoittaa ottamaan syyrialaisperhe elätettäväksi asuntoonsa.

    Äänestä

  • Aivan. Valtiolle tulee todella kalliiksi kaikki Kemerat, metsävähennykset ja lukuisat muut metsänomistajien saamat verohuojennukset ja vähennykset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan. Valtiolle tulee todella kalliiksi kaikki Kemerat, metsävähennykset ja lukuisat muut metsänomistajien saamat verohuojennukset ja vähennykset.

    :DDD

    Mistä lähtien vähennyksiä on saanut maksamatta veroja? Luuletko että valtio jää tuossa pelissä tappiolle?

    Äänestä

  • TYÖTTÖMÄT ja matut pitäisi ilmastotalkoiden nimissä laittaa yksityimetsänomistajille risusavottaan ja keräämään puuta vaötiojohtoiselle lämpölaitoksille. Näin olisi kommunistit hyvillään ja metsänomistajat myös, ja työttömistä olisi hyötyä yhteisen edun nimissä.

    Äänestä

  • etkö pöllö tajua että valtio myy metsiään yötä päivää ihan tänäänkin ja huomenna taas, missä pullossa te elätte !!?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    TYÖTTÖMÄT ja matut pitäisi ilmastotalkoiden nimissä laittaa yksityimetsänomistajille risusavottaan ja keräämään puuta vaötiojohtoiselle lämpölaitoksille. Näin olisi kommunistit hyvillään ja metsänomistajat myös, ja työttömistä olisi hyötyä yhteisen edun nimissä.

    Mutta siitähän metsänomistaja joutuu maksamaan te-sopimuksen mukaisen palkan työttömille,ja homma tyssää aina tähän.
    Ei töitä voi teettää työttömyyskorvauksella valtion piikkiin. Yrittäjä unohtaa aina tämän pikkuseikan. Eihän yhteiskunnasta tulisi mitään jos kaikki yrittäjät irtisanoisi palkkatyöläisensä ja alkaisi käyttämään työttömiä työttömyyskorvauksella työntekijöikseen.

    Mutta toisaalta homma saattais kyllä toimia jos kaikki suostuis siihen,yrittäjät joutuis kyllä maksamaan aika paljon voitoistaan veroa lisää jotta kaikki nuo pienenkin palkan palkkakustannukset tulis valtiolle peitettyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    :DDD

    Mistä lähtien vähennyksiä on saanut maksamatta veroja? Luuletko että valtio jää tuossa pelissä tappiolle?

    Vähennykset laskevat tuon varsinaisen veroprosentin hyvin pieneksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vähennykset laskevat tuon varsinaisen veroprosentin hyvin pieneksi.

    No mutta sehän on aivan oikein! Kannustaa maanomistajaa hakkuisiin ja saadaan puuta suomen teollisuuden tarpeisiin!

    Saadaan Suomi Oy:lle rahaa millä elättää Helsingin vihreitä!

    Äänestä

Pitääkö sukupuuton alla olevat luteet ja torakat palauttaa helsinkiläisiin asuntoihin.

Äänestä
  • Niitäkän on jo kaupungit täynnä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niitäkän on jo kaupungit täynnä.

    rottia pitäisi suojella, eiköä nämä viheriäiset voisi ottaa niitä lemmikeiksi, ihan kuin noita pakolaisiakin !

    Äänestä

  • Toivottavasti Ohisaloille, kyllä luonnon monimuotoisuutta pitää vaalia, eli torakat, luteet ja täit takaisin.

    Äänestä

Vihreät eivät voi mtsää omistaa vaan heidän metsänsä kuuluu kaikille ja on vapaasti kaikkien käytettävissä.

Äänestä
  • Vihreän "metsä" kasvaa haarojen välissä ja se todellakin kuuluu kaikille! :DDD

    Ainakin siellä melko moni käy "virkistäytymässä" pienten eläinten kuten satiaisten seurassa!

    Nuo pummit ei omista muuta kuin tuulenhuuhtoman perseensä!

    Äänestä

  • Mun mettääni ei tarvi viherhiippareiden tulla typeryyksiään esittelemään, sillä mettäni on 7 sukupolven aikana monesti hakattu ja kas kummaa taas pn puuta myynnissä.

    Äänestä

  • Vihreät haluaa luovuttaa metsät ulkomaalaisille

    Äänestä

eikö kansa herää herätkää jo tämä hallitus on väistyttävä .

ja uudet vaali ja valvoa alusta loppuun viimeiseen äänilippuun.

minä en usko vanhaan käytäntöön.
monesti on tullut valituksi sellainen hallitus jota ei usko että sen olisi kansa valinnut.

ps. valtaan.

Äänestä
  • Kansa ei koskaan halua persuja valtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kansa ei koskaan halua persuja valtaan.

    No kauanhan sä persupsyko tällä kertaa maltoitkin olla ottamatta esiin persuja metsäkeskustelussa! :) Taisit muistaa ainakin puolikkaan lääkkeen ottaa aamulla?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No kauanhan sä persupsyko tällä kertaa maltoitkin olla ottamatta esiin persuja metsäkeskustelussa! :) Taisit muistaa ainakin puolikkaan lääkkeen ottaa aamulla?

    no heh, itsehän tuo persu tunki tähän keskusteluun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    no heh, itsehän tuo persu tunki tähän keskusteluun.

    eli *köh* demokraattisesti persuilta keskustelu kielletty? :)

    Muuta Pohjois-Koreaan! Viihtyisit varmasti? :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    eli *köh* demokraattisesti persuilta keskustelu kielletty? :)

    Muuta Pohjois-Koreaan! Viihtyisit varmasti? :)

    no tuttisuu, mene takaisin nukkumaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    no tuttisuu, mene takaisin nukkumaan.

    uli 🤡

    Äänestä

Perussuomalaiset on ainoa porukka joka suosii suomalaista ja tajuaa ettei suomalaisten kaikkien elintoimintojen alasajaminen merkitse yhtään mitään mihinkään ilmastoasiaan eikä muuhunkaan, oaisti siihen että toiminnat loppuu suomesta ellei suomalaista elämää suosita ennen kaikkea.

Äänestä

meillä on aivan lapsellinen hallitus joka ei tajua elämisen realiteeteista yhtään mitään, eikä minkäänlaista suhteellisuudentajua ole nähtävissä heidän kuplansa sisällä !

tulisivat josku spois sieltä ministeriauton penkiltä, se voisi olla yllätys nähdä että ulkona tuulee ja sataakin joskus.

Äänestä

"Kuinka joku joka täällä hetken on voisi maan omistaa?"

Äänestä

Kaikki vaatimukset mitä eduskunta ja hallitus tekee on lainmukaisia.
Jos laki harventamisen kieltää niin silloin se on kiellettyä.

Paljonko tuosta sitten vuositasolla on haittaa määrittelee onko kohtuullista
Tuskin montaa sataa per hehtaari? joten ihan kohtuullista?

Äänestä
  • Tampereen korkeudella hehtaari metsää tuottaa puuta n. 6 kuutiota per vuosi.

    Jos puhutaan tukkipuun hinnoilla niin tuo 6 kuutiota on arvoltaan n. 400e. Eli kieltämällä hakkuut tuon metsän omistaja menettää 400e/vuosi/hehtaari.

    Jos metsää on esim 200 hehtaaria niin tappio vuositasolla on sellaiset 80 tuhatta. Eli kyse ei todellakaan ole mistään merkityksettömistä pikkusummista!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tampereen korkeudella hehtaari metsää tuottaa puuta n. 6 kuutiota per vuosi.

    Jos puhutaan tukkipuun hinnoilla niin tuo 6 kuutiota on arvoltaan n. 400e. Eli kieltämällä hakkuut tuon metsän omistaja menettää 400e/vuosi/hehtaari.

    Jos metsää on esim 200 hehtaaria niin tappio vuositasolla on sellaiset 80 tuhatta. Eli kyse ei todellakaan ole mistään merkityksettömistä pikkusummista!

    Niin ja ennenkuin joku alkaa kadehtimaan noin "valtavia" metsätuloja niin tuollaisen 200 hehtaaria metsää maksaa tampereen korkeudella n. miljoona euroa. Eli ei se 80 tuhatta mikään valtava summa ole tuollaisen investoinnin tuottona.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin ja ennenkuin joku alkaa kadehtimaan noin "valtavia" metsätuloja niin tuollaisen 200 hehtaaria metsää maksaa tampereen korkeudella n. miljoona euroa. Eli ei se 80 tuhatta mikään valtava summa ole tuollaisen investoinnin tuottona.

    Millon vireät jatkaa miljoonan puun projektia?

    Olisi hyödyllisempää kuin jurputtaa täällä joutavia.

    Se on tietysti aika raskasta eikä viinilasi pysy samalla kädessä.

    Äänestä

Valtio omistaa paljon metsää. Nämä metsät ovat yhteisiä. Yksityiset metsät ovat omistajan puiden ja maapohjan osalta. Marjat ja sienet saa kerää kuka ehtii.
Jos valtio(me) haluaa(mme) ohjata yksityismetsien käyttöä, niin ainoa hyödyllinen ja oikea keino on muuttaa verotusta

Äänestä

No tottakai ne on sun!? Ja en mäkään nyt mitään metsiä omista, mut muutaman puun nyt kuitenkin. Ja kyllä mä aion tehdä niille omistamilleni puille just mitä haluun. Jos joku ituhippi nyt hakuu tulla omimaan mun omistamani puut, niin mä tuun sit sun ituhipin kotiin omimaan sun smart-telkkarin! :P

PS: Hommaa sit urheilukanavapaketti ennen kuin alat omimaan MUN puita!

Äänestä

Monimuotoisuus on nykypäivän hyve. Ei kaikkia metsiä pidä aarniometsiksi päästää. Sopivassa suhteessa avohakkuita(pienempi prosentti tälle) ja jatkuvaa kasvatusta(paras hiilinielu, jos sitä kaadettua puuta ei polta) ja osa suojellaan(valtion metsät ja vapaaehtoiset metsänomistajat).

Äänestä
  • Järkevää kommentointia!
    Tosin ei ehkä sentään kaikkia valtion metsiä suojelluiksi.

    Äänestä

  • suojelunkin ylen toimittaja väänsi metsänomistajan syyksi. Joku professori Jyväskylästä mainitsi, että vapaaehtoiseen suojeluun olisi tulossa enemmän kuin valtiolla on rahaa käyttää metsiensuojeluun, niin ketterästi toimittaja sanoi, että mitä pitäisi tehdä, kun ei metsänomistajat halua suojella metsiään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    suojelunkin ylen toimittaja väänsi metsänomistajan syyksi. Joku professori Jyväskylästä mainitsi, että vapaaehtoiseen suojeluun olisi tulossa enemmän kuin valtiolla on rahaa käyttää metsiensuojeluun, niin ketterästi toimittaja sanoi, että mitä pitäisi tehdä, kun ei metsänomistajat halua suojella metsiään.

    Jatkoa edelliseen. Harmi, että tätäkin taas katsoin, koska Lepällä oli ihan hyvät argumentit, mutta eihän niitä ainakaan toimittaja kuuntele, hänellä on valmis totuus asioihin, joita ei muuta mikään. Ei ihme, että Suomea ei saada nousuun, kun yhtään ei kuunnella toisia.

    Äänestä

Älä nillitä. Ei kukaan maanomistaja saa tehdä maallaan mitä lystää. En saa rakentaa kesmökkitontilleni kuin luvan kanssa ja hyvin rajoitetusti, en saa perustaa sinne sorakuoppaa. En saa ruopata rantaa mieleni mukaan jne.

Äänestä
  • juuri näin, ihme nillittäjiä tässä ketjussa.

    Äänestä

  • Verot kyllä peritään ja viherpiipertäjät tekee tuhojaan niin kuin lystäävät.

    Äänestä

  • Meneppäs nyt taas hiekkikselle reippailemaan etä veri pääsee taas päähäsi saakka? :/

    On täysin eri asia puhua yksityisen omaisuuden OMISTUS suhteesta (kuten tähän asti on lähinnä tehty), kuin sen KÄYTTÖ suhteesta, josta itse aloit ADHDsi ohjaamana mussuttamaan! :/
    Jos haluan rakentaa tontilleni itälie, niin se lupa siihen ei muusta sen raennettavan rakennuksen, sen tontin eikä edes sen tontin mahdollisten muidenkaan rakennusten omistussuhdetta sen pätkän vertaa! :/ Arvoa toki varmaan jonkun verran todennäkösesti nostaa, mutta sekin jää mun hyödykseni, ei valtion (vaikka toki valtiokin saa omansa kohonneena kiinteistöverona. Joka sekään ei vaikuta omistussuhteeseen sen pätkän vertaa)

    Äänestä

Yhteistähän se rupeaa pitkälti olemaan Luulen että EU tulevaisuudessa kieltää suomessa kokonaan metsänhakkuut. Metsänomistajat voi tietysti valittaa mutta on selvää että jos EU:n päätöksistä on haittaa vain miljoonille ja sadat miljoonat ihmiset hyötyy hiilinieluista EU:n alueella niin näin tehdään.
Maksettiin sitten mikä korvaus tahansa metsänomistajille niin voidaan olla varmoja jo edeltäkäsin itkusta ja valituksesta kuinka niiden korvaukset on riittämättömiä.

Äänestä
  • Joo tulonsiirtoja veronmaksajilta rikkaammille tässä EUssa onkin aivan liian vähän jo nyttenkin! :/

    Äänestä

  • Äkkiä irti EU:sta jos se alkaa tuolla tavoin loukkaamaan Suomen suvereniteettiä!

    Äänestä

Kaada äkkiä ne puut ennenkuin nuo viherpipertäjät ovat niiden kimpussa.
Näköjään muutakaan vaihtoehtoa ei enää ole. Saat ainakin tähänastiset tuotot, ja sitten pistät ne hehtaarit myyntiin luonnonsuojelijoille.

Äänestä

Missä oikeudessa ratkaistaan puun omistusoikeus kun vastakkain ovat orava ja ihminen.

Kyllä tässä on kyseessä vahvemman oikeus. Vahvemman oikeus ei ole oikeutta, koska oikeus perustuu moraaliin, jota väkivalta ei ole. Sama koskee ihminen vs. ihminen tilannetta. Suomen metsät otettiin vahvemman oikeudella kruunulle ja jaettiin aikanaan eliitille. Nyt köyhät ovat asunnottomia kun eivät pysty maata hankkimaan.

Tilanteeseen on ratkaisuja. Maiden palauttaminen Suomen kansan omistamalle Suomen valtiolle. Kommunismikin on hyvä vaihtoehto, sen tasatessa myös muuten yhteiskunnan mielisairauden asteelle edennyttä, kapitalismi-harhaoppi ahneuden luomaa eriarvoisuutta.

Äänestä
  • Suomen kansa ei omista Suomen valtiota.
    Kommunismi tai valtiovalta ylipäänsä ei ole ratkaisu.
    Silloin metsiä ei omista valtio vaan ne poliitikot, jotka ovat vallassa, koska he omistavat valtion.

    Äänestä

  • En minäkään niitä metsiä mistään "saanut" vaan jouduin ostamaan ne tienaamillani rahoilla. Mulle mikään kruunu ole mitään jakanut! Ootte te laiskat kommarit sekaisin!

    Äänestä

Kysäseppäs vihhreiltä jättävätkö he "tilin " toimeentulostaan nostamatta . Puu kasvaa hyvin uudeelleen kun metsiä omistaa niistä kiinnostunut henkilö . Puhutaan ikimetsistä mutta nehän ovat kuolevia /lahoavia ryteikköjä sääliksi käy maan kasvun tuhlaaminen tuollaiseen , sielunvalkaisuun .

Äänestä

Omistatte kyllä metsänne.
Se viherpiipertäjien ulina liittyy valtion omistamiin metsiin.
Joskin viherpiipertäjät ovat alkaneet kiristää metsäyhtiöitä olemaan ostamatta puuta myös joidenkin yksityisten metsistä. Jonkinlaista terrorismiahan tuollainen toiminta on.

Äänestä
  • ... ja jos puuta tarvitsevat yritykset ei saa puuta Suomesta, niin sit ne tuo sitä Venäjältä! :)

    Vihreää siirtymään?

    Ennen sanottiin, että ”Suomi elää puusta” ja mä sanon että Suomi ei kohta elä enää ollenkaan näitten päättäjiemme puupäistä ja vihreistä siirtymisistä johtuen! :/

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ... ja jos puuta tarvitsevat yritykset ei saa puuta Suomesta, niin sit ne tuo sitä Venäjältä! :)

    Vihreää siirtymään?

    Ennen sanottiin, että ”Suomi elää puusta” ja mä sanon että Suomi ei kohta elä enää ollenkaan näitten päättäjiemme puupäistä ja vihreistä siirtymisistä johtuen! :/

    Rahahan ei katoa savuna ilmaan jos sitä ei ihan huvikseen polta?
    Eiköhän suomi joka jo kymmenet vuodet on puuta myynyt ja saamansa rahat sijoittanut järkevästi elele jo sijoituksillaan huolettomasti seuraavat tuhat vuotta.

    Siitä todisteena juuri UPM aloittamat YT:t? Jo ties kuinka monennen kerran. Ja jo ties kuinka mones metsäyhtiö.

    Kas kun eivät käytä niitä sijoittamiaan miljardeja jotka riittää tuhansiksi vuosiksi? :)

    *trololooo* 🤡

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rahahan ei katoa savuna ilmaan jos sitä ei ihan huvikseen polta?
    Eiköhän suomi joka jo kymmenet vuodet on puuta myynyt ja saamansa rahat sijoittanut järkevästi elele jo sijoituksillaan huolettomasti seuraavat tuhat vuotta.

    Niin suurta rahamäärää ei ole olemassakaan, etteikö Arkadianmäen "intellektuellit" saisi sitä tuhlattua hyödyttömästi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin suurta rahamäärää ei ole olemassakaan, etteikö Arkadianmäen "intellektuellit" saisi sitä tuhlattua hyödyttömästi.

    Pumpattiin "oodi" kirjastoon. Saatiin romanian kerjäläisille hieno paskahuussi ja narkkauspaikka!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ... ja jos puuta tarvitsevat yritykset ei saa puuta Suomesta, niin sit ne tuo sitä Venäjältä! :)

    Vihreää siirtymään?

    Ennen sanottiin, että ”Suomi elää puusta” ja mä sanon että Suomi ei kohta elä enää ollenkaan näitten päättäjiemme puupäistä ja vihreistä siirtymisistä johtuen! :/

    Olen+kanssasi+harvinaisen+samaa+mieltä+päättäjiemme+puupäisestä+vihreästä+siirtymästä.+Ja+myös+EU:n+halusta+hallita+Suomen+metsiä.+Ensin+30+%,+sitten+50+jne,+kuten+käy+niinkuin+täällä+joku+jo+näkikin,+5,5+miljoonaa+ei+paljon+paina+satojen+miljoonien+vuoksi.+Jotta+ranskalaiset,+italialaiset,+espanjalaiset,+saksalaiset+saavat+jatkaa+kuten+ennenkin,+niin+Suomi+tarvitaan.+Harmi,+ettei+Perussuomalaiset+ilmeisesti+pysty+milään+estämään+tatä+ensinmäistä+elvytyspakettia.+Enemmän+tarvitsi+olla+Kristillisdemokraatteja+ja+persuja+eduskunnassa.

    Äänestä

Itse asiassa metsäähän ei pitäisi voida omistaa. Kuka ensimmäisenä keksi paaluttaa tontin itselleen ja omia sen. Sen jälkeen myydä edelleen.
Typerää ostaa metsää, kun eihän sitä voi omistaa kukaan.

Äänestä
  • No mulla on metsässä 12 000 mottia kypsää tukkia. Kun hinta on kohdallaan ne lähtee kerralla. Ne on mun ikiomia puita.

    Äänestä

Et ole puun tuottaja. Metsä kasvattaa puun, siementää ja ravitsee ja aurinko sekä sade ovat apuna.

Äänestä
  • Samalla logiikalla perunanviljelijäkään ei omista myymiään perunoita vaan ne kuuluvat kaikille!

    Äänestä

EI metsiä varsinaisesti omisteta. Niihin on vain väliaikainen ns. hallintaoikeus.

Äänestä

Jahas tääki ketju meni taas silkaks trollailuks ku trolleilta loppu paukut jo maaliviivalla, joten jos lähtis huvittamaan itseään ennemmin kaupallisten aktiviteettien pariin :/

Äänestä

sovitaanko niin, että puut on sun, mutta marjat ja sienet mun?

Äänestä
  • Oon kussu niitten päälle! Hyviä herkkuhetkiä!

    Äänestä

  • Sosiaalidemokraattisessa ajattelussa kaikki mikä on sun on mun, mutta kaikki mikä on mun ei oo kuitenkaan sun...

    Äänestä

Valtion maaperää ei saisi omistaa vaan se tulisi olla yhteinen kaikille. Metsiä pitää säästää koska ne ovat ainutlaatuinen elinympäristö valtavalle lajimäärälle. On tarpeetonta rikastuttaa isänmaan maa-alueilla tiettyjä ihmisiä. Useat heistä myyvät puuta hakkauttaen elinympäristöt autioiksi. Rikollista touhua.

Äänestä
  • Juuri näin, ja huono niin. Puut eivät "lahoa pystyy", puun kuolema on osa metsän elämän ja ravinteiden kiertoa. Suomen köyhässä maaperässä puut sitovat suuren määrän maapohjan ravinteita, kun puut hakataan pois, poistuu jo muutamassa kasvukerrassa suuri määrä maapohjan ravinteita, maasta tulee köyhää ja metsästä kitukasvuista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin, ja huono niin. Puut eivät "lahoa pystyy", puun kuolema on osa metsän elämän ja ravinteiden kiertoa. Suomen köyhässä maaperässä puut sitovat suuren määrän maapohjan ravinteita, kun puut hakataan pois, poistuu jo muutamassa kasvukerrassa suuri määrä maapohjan ravinteita, maasta tulee köyhää ja metsästä kitukasvuista.

    Heh heh! Siinä meillä metsätietäjä! :D

    Ihan itsekkö tämän "teorian" keksit vaikket ole Helsinkiläistä pystyyn lahonutta pajukkoa lähemmäs metsää päässy?

    Ootte te ituhipit hauskoja! Melkein niinku ihmiset!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heh heh! Siinä meillä metsätietäjä! :D

    Ihan itsekkö tämän "teorian" keksit vaikket ole Helsinkiläistä pystyyn lahonutta pajukkoa lähemmäs metsää päässy?

    Ootte te ituhipit hauskoja! Melkein niinku ihmiset!

    No trolli, kerro miksi aikaisemmin metsiä, myrkyttämisen lisäksi, lannoitettiin lentokoneista, eikä kyse ollut edes agent orangesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No trolli, kerro miksi aikaisemmin metsiä, myrkyttämisen lisäksi, lannoitettiin lentokoneista, eikä kyse ollut edes agent orangesta.

    Mietippä sitä seillä kallion luukussasi!

    Äänestä

Itseasiassa asuntoja ei pidä saada omistaa. Kuka ensimmäisenä pääsee yöksi asuntoon saa pitää sen seuraavan yön.

Äänestä
  • Asunnot on pakkoluovutettava haittamatuille

    Äänestä

Jos vihreet haluu metsää ostakoot itse. Tuollaisten höpinöitä ei kannata kuunnella. Omistaja tekee mitsälleen mitä lystää.
Metsä kannattaa korjata ajoissa, ennenkun märkii pystyyn. Siellä voi sitten maattomat köyhät jokamies oikeydella risuissa kompuroida.Jos ei kuntien ja luonnonsuojelualueiden polut, joitakalliisti hoidetaan kiinnostakkaan.

Äänestä

Et omista metsääsi. Puut sitovat hiiltä, puihin tuleva hiili tulee muilta kuin sinulta. Me muut omistamme metsäsi koska annamme hiilen.

Äänestä
  • Älä kommari lässytä. Valtion metsistä omistat pöllin mutta minun metsäni on yksityisomaisuutta.

    Äänestä

  • Kyllä! Jäteyhtiön pitää maksaa sonnastasikin aimo korvaus! Hiilen lisäksi se on ainut asia mitä kaltaisesi vihreä cityelätti tuottaa!

    Äänestä

  • Hiili tulee omistajilta tuulten mukana kaukaa muista maista.

    Äänestä

Tietysti voi olla niin että toinen omistaa metsän ja toinen omistaa vaikka esimerkiksi kaikki koivupuut siitä metsästä.

Äänestä

No meillä on marxistihallinto nytkin päällä. Se on päältä vihertävä ja sisältä verenpunainen.

Äänestä

Milipiteellä ei ole mitään merkitystä tai vaikutusta. Asiassa voi myös käydä niinkin, että jos et hoida metsääsi, niin viranomainen voi antaa määräyksen korjata tilanne, ja sitten on pakko vaan toimia.

Itselläni ei ole metstää, mutta jos olisi, niin toki tekisin kaikkeni että se ei "lahoaisi pystyyn", mutta kuitenkin siten että metsän ekosysteemi ei kärsisi.

Kun ekosysteemi on tasapainossa, niin kukaan ei voi valittaa tai määrätä niin maan yhtään mitään!

Äänestä

Omistat omat metsäsi kun ne ovat kerta nimissäsi.
Sama kuin mentäisiin sanomaan vihreille / demareille teidän omaisuus on meidän, niin mikä parku nousisi.

Äänestä

Sitähän se jokamiehenoikeuskin on.
Toiset saavat tulla poimimaan metsänomistajan marjat ja sienet ja vaikka yöpyä siellä. Kunhan ei pihapiiriin tule.

En tykkäisi, eli ihan hyvä etten omista metsää Suomessa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Olen metsänomistaja ja puuntuottaja hieman alle 200 hehtaarin metsineni. Omistan siis nuo metsät.

Kun joskus kuuntelee/lukee "vihreiden" mietteitä metsien omistamisesta niin jää väistämättä sellainen kuva ettei metsän omistusta kunnioiteta samalla tavalla kun jonkun muun kiinteän omaisuuden omistamista.

Usein puhutaan "meidän metsistämme" ja siitä kuinka puuta ei saisi hakata. Omaan korvaani tuo kuullostaa samalta kuin joku puhuisi kodeistamme sanoen "nämä ovat meidän yhteisiä kotejamme ja koteja ei saisi missään nimessä remontoida tai sisustaa".

Moni on esimerkiksi sitä mieltä etten saisi tehdä metsässäni harvennuksia parantaakseni sen kasvua vaan minun pitäisi antaa metsieni lahoa pystyyn. Onko tuollaiset vaatimukset oikeutettuja?

Mitä mieltä arvon raati on aiheesta? Ovatko omistamani metsät minun metsiäni vai "meidän metsiämme"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu