Kuten THL Salminen kertoi Marinin hallituksen toimet erityisesti anniskelurvintoloiden ravintolasulku laski tartuntojen määrää suuresti. HUS Järvinen sanoi näitä tartuntojen sylttytehtaiksi ja sellaisiksi ne nyt paljastuivat.
Suomessa 289 uutta tartuntaa - Hienoa Marin ja THL
Anonyymi
953
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Oppositioporvareista väärin hoidettu, potilas jäi henkiin ja voi hyvin 😁
Kiurua kiittäminen siitä ettei Sipilän ja Orpon porvaripoppoo ollut tuhoamassa Suomea elinkeinoelämälähtöisellä koronapolitiikalla. Lintilä antanut hieman osviittaa mitä se olisi ollut.
On selvää että Sipilän, Orpon ja Soinin/Halla-ahon porvahallitus 2 olisi valinnut ja tehnyt Ruotsin sekä Viron talouslähtöiset virheet.
Rajoitukset ovat laskeneet taas koronatartunnat koko Euroopan alakastiin. Talouskin pärjännyt tästä syystä yhtenä Euroopan ja EU:n parhaimmista pandemian aikana. Tolkullisuus ja terveysturvallisuuslähtöinen THL:n, Kiurun ja Marinin linja puree 👍👍👍👍
Torstaina tullaan raportoimaan 298 uutta koronatartuntaa, kertoi johtaja Mika Salminen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta (THL). Epidemia on Suomessa laskusuunnassa.
THL:n viikkotiedotteen mukaan viimeisen kahden viikon aikana on raportoitu noin 1 600 tartuntaa vähemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana. Annetut suositukset ja rajoitukset sekä ravitsemisliikkeiden sulku ovat THL:n mukaan estäneet tartuntoja selvästi.
Salmisen mukaan nimenomaan iltaelämän kontaktien väheneminen on ollut ratkaisevaa epidemian torjunnan kannalta. Hänen mukaansa muutos alaspäin tapahtui ravitsemisliikkeiden sulun yhteydessä.
STT
Suomi taas Euroopan harvojen koronatilanteesta vaaleiden maiden joukossa. Hienoa hallitus ja THL!
Hyvältä näyttää :)
Ravintolat suljettiin koska tartunnat haluttiin laskuun. Nyt ne on saatu laskuun eli keino toimii, niin MIKSI SE TARTUNTOJEN LASKU HALUTAAN PYSÄYTTÄÄ ja avata ravintolat?
Joulukuussa 300 tartuntaa päivässä oli vielä kohtuu paljon ja huolestuttavaa. Nyt ollaan kuukausi totuttu näkemään 500-700 lukuja niin nyt 300 onkin niin vähän, että on varaa vaikka vähän kasvaakkin.
Perkele mitä säätöä. Pidettäisiin nyt vielä viikko tai kaksi ja kun tartunnat alkaa olla luokaa 100 per päivä niin sitten voidaan avata. Halutaanko tässä pedata seuraavaa aaltoa?
Hyvältä näyttää nyt, mutta odottakaa kun syksyllä tulee uusi jokavuotinen flunssa kausi, silloin kaikki tapaukset ovat loronaa ja sulkutoimia lisätään.
Agenda etenee niin kauan kun yhteiskunta on konkurssissa.
Arvaus, syksyllä jokin afrikka muunnos johon ei aikaisemmat rokotteet tepsi.
Ennustaminen ei ole vaikeaa, jos tuntee käsikirjoituksen ;)
Intiassa koronakäyrä nousee jyrkemmin kuin Lahden hyppyrimäen ylämäki. Tuolla muhii nyt sellaiset koronamutantit ettei ennen ole nähty. Porukka ui Gangesissa ruumiiden seassa. Nauttikaa ensi kesästä sillä syksyllä tulee koronatsunami.