https://fi.wikipedia.org/wiki/Awak_Kuier
Kuuluisa suomalainen sudanilaistautainen koripalloilija Awak Kuier Awak Kuier valittiin naisten koripallon NBA:n varaustilaisuudessa toisena pelaajana. Se on suuri saavutus ja saanut paljon julkisuutta. Hätkähdin ja hämmästyin, kun luin, että hänen vanhempansa ovat Jehovan todistajia.
Yleensähän Jt-vanhemmat yrittävät Jt-oppien mukaisesti estyää lapsiltaan urheilu-urat ja muutkin ns maailmalliset suuret tavoitteet. Onneksi ko urheilijan vanhemmat eivät ole tähän Jt-liikkeen harjoittamaan painostukseen sortuneet. Toivottavasti tytön vanhemmat tulevat muutenkin järkiinsä ja huomaavat monista muistakin Jt-liikkeen opetuksista miten mielivaltaisia ja huonoja ne ovat ja eroavat koko liikkeestä.
Mutta mahtavaa, että tytön omien sanojen mukaan hänen perheensä on tukenut hänen urheilu-uraansa. Tälläinen on hyvin harvinaista Jt-vanhempien keskuudessa ainakin Suomen perinteisessä Jt-kulttuurissa, jossab usein noudatetaan aika orjallisesti Vartiotornien kehoituksia. Jt-liikehän kehottaa, ettei Jt-perheiden lasten tulisi liittyä edes urheiluseuroihin mistään kilpaurheilu-urasta puhumattakaan.
Vaikuttaa siltä, ettei ko. urheilijatyttö itse ole kasteella käynyt Jt, koska mainittiin vain, että hänen vanhempansa ovat Jehovan todistajia. Täytyy vain toivoa, ettei tyttö koskaan haksahda liittymään Jt-järjestöön, vaikka on varmaan aika paljon altistunut Jt-liikkeen opppirakennelmille yms.
Kuuluisa suomalainen sudanilaistautainen koripalloilija Awak Kuier Awak Kuier valittiin naisten koripallon NBA:n varaustilaisuudessa toisena pelaajana. Se on suuri saavutus ja saanut paljon julkisuutta. Hätkähdin ja hämmästyin, kun luin, että hänen vanhempansa ovat Jehovan todistajia.
Yleensähän Jt-vanhemmat yrittävät Jt-oppien mukaisesti estyää lapsiltaan urheilu-urat ja muutkin ns maailmalliset suuret tavoitteet. Onneksi ko urheilijan vanhemmat eivät ole tähän Jt-liikkeen harjoittamaan painostukseen sortuneet. Toivottavasti tytön vanhemmat tulevat muutenkin järkiinsä ja huomaavat monista muistakin Jt-liikkeen opetuksista miten mielivaltaisia ja huonoja ne ovat ja eroavat koko liikkeestä.
Mutta mahtavaa, että tytön omien sanojen mukaan hänen perheensä on tukenut hänen urheilu-uraansa. Tälläinen on hyvin harvinaista Jt-vanhempien keskuudessa ainakin Suomen perinteisessä Jt-kulttuurissa, jossab usein noudatetaan aika orjallisesti Vartiotornien kehoituksia. Jt-liikehän kehottaa, ettei Jt-perheiden lasten tulisi liittyä edes urheiluseuroihin mistään kilpaurheilu-urasta puhumattakaan.
Vaikuttaa siltä, ettei ko. urheilijatyttö itse ole kasteella käynyt Jt, koska mainittiin vain, että hänen vanhempansa ovat Jehovan todistajia. Täytyy vain toivoa, ettei tyttö koskaan haksahda liittymään Jt-järjestöön, vaikka on varmaan aika paljon altistunut Jt-liikkeen opppirakennelmille yms.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Tyttö on ilmeisen harvinainen lahjakkuus urheilulajissaan ja takana on varmasti myös paljon työtä ja uhrauksia sen eteen.
Olisi kiinnostava tietää missä vaiheessa vanhempansa ovat päätyneet todistajiksi, jo ennen Suomeen tuloaan vai sen jälkeen tai ovatko veljensäkin todistajuudessa.
Mutta hyvä, että tyttö / nuori nainen voi edetä haluamassaan urheilulajissa.
"Kommentti: Naisten NBA:han varatusta Awak Kuierista voi tulla tulevaisuuden Suomen kasvot – nämä viisi asiaa tekevät hänestä supertähden"
- https://www.is.fi/koripallo/art-2000007922982.html
Hän on todella kova haka lajisaan ja lisäksi hän vaikutta hyvin fiksulta.
"Awak Kuier aloittaa ammattilaisuransa kesän lopussa Italian Ragusassa." - 2020
Valmentaja Mirka Dettmann: "– Awakin huippuominaisuuksiin kuuluvat hänen kokonsa, nopeutensa, liikkuvuutensa, kehonhallintansa ja nopea oppimiskykynsä, Dettmann sanoo."
"– Kun kyvyt yhdistetään intohimoon ja rakkauteen lajia kohtaan sekä hyvin suunniteltuun harjoitteluun, yhdistelmä voi viedä hänet WNBA:n tähdistöotteluun."
- https://www.is.fi/koripallo/art-2000006575955.html
Huonon otteen on lahko saanut Awakin vanhemmista
Valokopioita vanhoista vartiotorneista, maailmanlopun ennustevuosista, niiden varjolla neuvotuista kotiasunnon myynneistä rahojen lahjoittamisine vartiotorniuskonnolle, rokotuskielloista yms postiluukkuun ja tajuavat nopeastikin jättää lahkon pölyt taakseen.
"Valokopioita vanhoista vartiotorneista, maailmanlopun ennustevuosista, ..."
Mitähän valokopioita tulisi alkaa tiputella postiluukustasi, jotta viimenkin irtaantuisit tuollaisesta aivottomuudesta, vai onko peli jo menetetty ;-)
* https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/1/1f/Soldan-Brofeldt,_Heränneitä.jpg
Olen kuullut vartiotornikaupustelijan sanovan, että se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.
Aivollisuuttahan siinä toki on, että tietää minkälainen pulju on mukaansa vietellyt, ettei mukanaolo perustu pelkkään lahkomainontaan ja teokraattiseen sodankäyntiin.
Kyllä anonyymi 12:03 kirjoittaa asiaa.
"Aivollisuuttahan siinä toki on, että tietää minkälainen pulju on mukaansa vietellyt, ..."
Mutta selkästi pahemmpi luokitus koskee uudesti-herähtäneiden lahkolaisia, uutta USA-perua sekin ... huomattavan aivoton iki-hihhulointi-kouhka selkäytimessä saakka, mikäs sellaisen vian korjaa ... todistajat sentään ovat edellisiin verrattunä erityisen fiksuja, siistejä, järjestäytyneitä, sivistyneitä ja maltillisa ;-)
Hallelu'Jah = Jah, Jehova pelastaa!
Niin tietäväisesti kirjoittelet, että olet varmaankin tälläisen iki- hihhulointi- kouhkaamisen asiantuntija. Kerro nyt vähän tarkemmin millaisia kokemuksia sulla siitä on. Onko kokemuksia lattialla pyörimisestä penkkien välissä ja pääsi hakkaamisesta tuolin puujalkoihin? No ei kai siinä mitään vaarallista ole kun puut kolisee toisiansa vastaan?
" Kerro nyt vähän tarkemmin millaisia kokemuksia sulla siitä on. Onko kokemuksia lattialla pyörimisestä penkkien välissä ja pääsi hakkaamisesta tuolin puujalkoihin? "
No, kerrotaan kun kerran kysytäään.
Vaikkapa vain tällä palstalla muuan iki-herähtänyt käyttäytyy henkis-älyllisesti juurkin tuolla hienosti ja tarkkanäköisesti kuvatulla tavalla, palstan virtuaalitilassa ;-)
Toisilla on omakohtaistakin kokemusta ko. piireistä.
"Dokumentti Nuoret hihhulit kertoo kahdesta identiteettiään etsivästä uskovaisesta nuoresta, jotka eivät koe mahtuvansa menneisyydestä periytyviin helluntaiherätyksen traditioihin."
”Opillinen sirkus”
”Helluntaiherätys on semmoinen opillinen sirkus. Minä en ole vielä mahtunut siihen sisään, kun mua ei ole kastettu heidän traditioidensa mukaan”, sanoo Markus Mäenpää, 25."
- http://vintti.yle.fi/yle.fi/tv1/juttuarkisto/dokumentit/tosi-tarina-nuoret-hihhulit.html
Elikä sulla EI OLE henkilökohtaisia kokemuksia.
Sinut voi siis jättää sepustamaan moskaasi, liirum laarumia.
Todellinen jehovantodistaja ei tietenkään harjoita maailmallista urheilua voiton toivossa, eikä siinny muutenkaan yleisölle, on sitten kysymys mistä tahansa esitettävästä lajista.
On ehdottoman tärkeää, että ko. perhe erotetaan yhteisöstä. Ei ole mitään syytä antaa erityislupaa jollekin perheelle.
Muuthan saattavat ottaa opikseen ja päästää esimerkiksi musiikille omistautuneen lapsensa konserttilavoille.
Eikä pidä päästää ketään jääkiekkovalmentajaksi, eikä tennistä pelaamaan.
Jos joku yrittää soittaa kitaraa, pitää vähintäin liikkua lavalla, yleisön edessä puku päällä ja kävellä kuin hanhi.(apache).
Valokopioita vanhoista vartiotorneista tosiaan minunkin mielestäni antaisi syvällisemmän kuvan Awak -neidon vanhemmille lahkosta.
Toki jotkut Raamatun jakeetkin olisivat hyviä, näyttäisivät eroa kristillisyyteen.
Luin toisesta ketjusta äsken kauniisti kirjoitettuna, kuinka Jeesus kehotti syömään veriruokia, lahko taas on kieltänyt jäseniltään rokotukset. Nyt taas ovat laitettu väittämään ettei rokotuskieltoa ole ollut.
Kaikkea ne värvätyillään teettävätkin
Todistajat ovat äänioikeutta vailla olevia, vartiotornikaupitteluvelvollisia ulkojäseniä omissa seurakunnissaan.
Raamattu puolestaan antaa kristillisille seurakuntalaisille äänestysohjeita vanhimpia valitessa.
Parempi vaihtoehto kuin islamilaisuus!
Varmasti on niin, mutta ei jää kauas heistä.
Putin lähettää "Jehovan todistajia" turvapaikanhakijoina Suomeen. Sillä siis ei ole mitään tekemistä tämän naisen kanssa.
Kaikki maailman parhaat ihmiset ovat ääriuskovaisia. Maallistuneet yrittävät kaapata meiltä vallan.
Ne kaupitteluvelvollisten myytävien kirjoittajat käyttävät nimeä jehovakanava, mutta ovat myös määränneet revittäviksi vartiotorniloitaan yli 2/3 -osalta niiden julkaisuajasta, alkupäästä laskettuna.
Vartiotorniuskonnon jehova muuttanut mieltään, katunut kirjoituttamiaan
Venäjälle ei kannata mennä. Siellä lähes kaikki Putinin ajattelusta eroava on terroristi, tai ulkomainen agentti. Todistajat taidetaan luokitella terroristeiksi. Uhkaahan ne Putinin asemaa, ja yhteiskuntarauhaa????
Ei kai.
Mutta lahko toiminnaltaan lakia noudattamattomana on antanut nimityksen äärijärjestö.
Ihmettelin Ylen jutussa, että naisen vanhemmat kaipaavat takaisin Sudaniin ja hän ostaa heille siellä talon. Mitä järkeä on mennä takaisin islamistien joukkoon, kun sitä pakoon aikanaan lähtivät.
Olisiko todistajuus ollut ihan vain kulissia, jonka varjolla päästy turvapaikanhakijaksi? Islamista ei noin vain lähdetä, tai jos lähdetään, niin ei todellakaan palata takaisin vääräuskoisina islamistiseen valtioon, siinä voi oikeasti lähteä henki. Eli tosiaan, suomalaisia viranomaisia lienee aikoinaan ns. pissitty silmiin?
Todella epätyypillinen Jt-perhe: https://yle.fi/urheilu/3-11889909?fbclid=IwAR20bO9fuTR8PE7U0DVVyqVnsRO7NAAWKBGg4cVZdxUTcqcGKN065Vkq08w
Spekulaationa se, että voisiko Wikin tiedossa vanhempien todistajuudesta olla virhe? Tai sitten heillä on hieman standardista eroava lähestymistapa ja hyvä niin.
Eli hän on nyt sitten ansaitusti saanut paikan toivomasaan WNBA:ssa, jossa tienistitkin ovat ihan ok tasoa, eli $ 130 000 - 500 000 per kausi ;-)
"Todistajillehan on annettu työkaluksi valehtelu, lahkoslangilla teokraattinen sodankäynti.
Joh. 8:44 valheen isä on perkele"
Mitähän kamaa te siellä USA-alkuisessa uudesti-herähtäneiden-lahkossa oiken poltatte, on meinaan sen verran pöllyistä menoa että ;-)
Ps. Aidosti-uudesti-herähtänyt oli naapurilleen uskoutuen sanonut, että jos he lopettaisivat tuon pöllyttelyn, niin se saattaisi parhaimmillaan muutamssa tulevassa sukupolvessa korjata uudesti-herähtäneiden aivotoiminnan lähemmäksi normaalia.
Mutta aito-herähtänyt lisäsi sanoen, että addikti on kerrassaan niin vahva, että tuskimpa pöllyttely lakkaa, eli saatte tarkkailla samaa kouhkaa jatkossakin.
Yleisesti tunnettu ja kiistämätön fakta, tuo valehtelu ja lahkonimike teokraattinen sodankäynti.
Esim. Watchtower May the 1:st, 1957
Sivulla 286:
Spiritual warfare
It is proper to misdirect the enemy by hiding the truth
Elikkä totuus on piilotettava harhaanjohtamalla.
Eikös ole todistajien ihanne, että Awak halveksisi koripalloa ja odottaisi maailmanloppua kuten muutkin ?
Niin ja valehtelisi niin perkeleesti että vartiotorni menisi kaupaksi ?
Sitä vartenhan tuo "harhaanjohtaminen" on annettu, ei urheilutulosten valehtelemiseksi.
Mutta kerro sinä lisää
Mutta tuo kuuluisi omalle foorumilleen, missä helluntailaiset osaisivat itse vastata.
Täällä se paljastaa vain, että todistajuudessa on niin kiusallisia asioita, että halutaan vaihtaa puheenaihetta, koska muutos ei ole mahdollinen.
Muutoksen määrää vain vartiotorni, USA:sta.
Ja muutos on esim. että värvätyille on nyt sallittu osallistua lotto-arpajaisiin. Kiitos vartiotornin.
"Täällä se paljastaa vain, että todistajuudessa on niin kiusallisia asioita, että halutaan vaihtaa puheenaihetta, koska muutos ei ole mahdollinen."
Farisealainen tekopyhyys on yksi monien uskovien voimavara ja turvasatama.
Täällä se paljastaa vain sen raadollisen ikävän todellisuuden, että USA-lähtönen herätyksellisyys istuu ihan samassa veneessä erilaisin hengellis-henkisen väkivallan metodein ja tuottaa runsaasti uskontojen uhreja.
Sitten tuollaisen vahingollisen herähtäneisyys-lahkon mannekiini, uskollinen puhetorvi farisealaisella arvomaailmallaan oikein työkseen kritisoi todistajuutta, vaikka omassa pesässä on aivan vastaavia vakavia ongelmia.
Alla olevasta kokemuksesta ja kirjoittamastaan kirjasta saattaa olla apua helluntalaisuuden uhreille ... 25 vuotta helluntaipastorina elänyt päätyi lopulta ateismiin.
*Jerry Dewitt spent 25 years as a Pentecostal pastor in the Bible Belt before becoming an atheist. He chronicles his conversion in his book, "Hope After Faith."
- https://www.youtube.com/watch?v=E5el7ib7RPA
Tuolta löytyy fakta-infoa uskonlahkosi ex-jäsenien kertomana, toivotan rakentavaa ja opettavaista videoiden katsontaa, mikäli vain kielitaito antaa periksi, sillä niillä mahdollisesti saaduilla "kielillä puhumisen mongerrus-lahjoilla" ei realielämässä tahdo oikein tulla toimeen ;-)
- https://www.youtube.com/results?search_query=former pentecostal
Mikä on poistettu ja minkä säännön vastaisena ?
Kun tähän ketjuun on tullut vain helluntailaisuutta, mikä ei ole edes fooruminkaan aihe ?
Näyttää siltä että tietyt neljä asiaa yhden viestin sisältönä poistetaan, erillisinä ovatkin ketjussa esillä.
Näin yhden osalta kaikista kymmenestä en mene sanomaan kun en tiedä
Mutta puhutaan että todistaja on hankkiutunut moderaattoriksi
Tällä foorumilla keskustellaan lahkosta, foorumin aiheesta, eikä sinun osoittamistasi pesien ongelmista, joille löytyy oma fooruminsa.
Sinun oletetaan oikaisevan mahdolliset väärinkäsitykset lahkostasi.
Jos et kritiikkiä voi kumota, moni haluaa kuulla miksi lahkon touhuissa mukana olet sitten.
Kiitos Jehovalle, että saimme tästä tytöstä anteliaan sponsorin lahkoomme. Hallelujaa, hallelujaa, hallelujaa, jne.
13 poistoa.
Kyllä mainosvaltuutetulla on ollut kiire.