Meillä Ay-liike on hinnoitellut

Työn hinnan liian kalliiksi. Se taas nähtiin tänään.

52

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vielä taannoin sinä olisit kirjoittanut tuon raporttisi paperille ja lähettänyt sen mielipiteenä sanomalehden yleisönosastoon. Lehti olisi jakanut sen paperilla kaikille tilaajilleen.

      Netti on perseestä. Se tappaa sellu- ja paperiteollisuuden.

      • Anonyymi

        Netti tappaa paperiteollisuuden osan, lähinnä painopaperit, pehmopaperit ja kartonki porskuttaa nosteessa, ainahan on pyyhittävä, ja nettikauppa lisää pakettien määrää.

        Storalla on mennyt kuralle strategia, vääriä valitoja on matkan varrella tehty liikaa. Kemijärven sellutehdas suljettiin liian hätäisesti kun satsattiin eukalyptusta käyttäviin tehtaisiin Etelä-Amerikassa. Kysyntä onkin painottunut pitkäkuituiseen selluun, ja sitä saa vain pohjolan puusta. Myös liukosellun toimittaminen Kiinan ihmisoikeusksia polkeville viskoositehtaille heikensi julkikuvaa, vaikka korjaus tehtiin pikavauhtia.

        Selluteollisuus on nousussa, sellun käyttö laajenee puuvillaa korvaaviin kuituihin, ja tuo viskoosin tekeminen jatkuu myös, mutta ei siellä Kiinassa. UMP ja Metsä Group ovat onnistuneet strategiossaan paremmin, ja niille paperin kysynnän hiipuminen ei ole yhtä kova isku kuin Stora-Ensolle. UMP ja Metsä myös sahaavat Storaa enemmän, koronan myötä sahatavaran kysyntä on kasvanut, ja sitä myötä hinnat nousseet. Myöskin kantohinnat, mikä näin metsänomistajana ilolla on todettu, kesäleimikko jo katsottuna kunhan hinta vielä nousee lisää.

      • Anonyymi

        Miksi sitten käytät internettiä? Lue sinä ahkerasti Maaseudun Tulev...,eiku Menneisyyttä.

    • Suomen ongelma on enemmän se, että täällä on liian paljon alipalkattua töitä. Työ on alipalkattu, jos kokopäivätyöstä saatavalla palkalla ei elä paikkakunnalla jossa työpaikka on. Pienipalkkaisten asumis- ja toimeentulotuki on epäsuoraa yritystukea: se mahdollistaa työnantajille työvoiman saannin, vaikka työnantaja maksaa palkkaa, jolla ei paikkakunnalla elä.

      Pienistä palkoista johtuu alhainen kotimarkkinoiden kysyntä, josta kärsii koko kansantalous. Suomessa palveluiden osuus BKT:stä on 66% (teollisuus 30%) ja esimerkiksi Saksassa palveluiden osuus on 71% samoin Ruotsissa.

      Veitsiluodon tehdas lopetetaan, koska paperin kysyntä laskee ja Metsä-Group ehti saada luvat omalle miljardi-investoinnilleen Kemiin. Pienemmällä volyymila Storan on paha jäädä kilpailemaan esim. puunhankinnoista.

      • Anonyymi

        Suomen ongelma on se että täälä on liika ylipalkattuja turhia virkamiehiä, jotka aiheuttavat korkeaa verotusta ja osaltaa vaan hidastavat liiketoimintaa byrokratiallaan. Toisin sanoen me maksamme itse siitä että nämä virkamiehet ovat vain tiellämme.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomen julkinen sektori on pienempi kuin vaikka Ruotsissa tai Tanskassa.

    • Anonyymi

      Nähtiinhän se myös kuinka Venezuelassa kävi. Kumpi parempi?

    • Anonyymi

      Joo, työläisten palkat ovat aivan liian korkeat. Tavallinen hikikainalo ei tarvitse omaa autoa ja asunnotkin ovat aivan liian suuret, muukin kuluttaminen liian suurta rahvaalle. Polkupyörä ja pieni vuokra-asunto on heille omiaan. Kotimaan kysyntä pieneksi ja vientiteollisuuden kulut alas, näin saamme viennin vetämään ja isot yritykset kannattamaan jolloin isot johtajat, omistajat ja muu parempi väki voi moninkertaistaa miljoonatulonsa. Rahaa on aivan turha jakaa köyhemmille kun eivät osaa sitä kuitenkaan käyttää vaan tuhlaavat vain ne.

      • Kalja ja tupakka pois. Juokseminen on halpa harrastus ja esim. juurekset puoli-ilmaisia.

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Kalja ja tupakka pois. Juokseminen on halpa harrastus ja esim. juurekset puoli-ilmaisia.

        Kuinka kauas arvelisit juoksevasi juureksilla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työmatkat. Tulee lisää työaikaa, parantaa kilpailukykyä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Muutama euro lisää tuntipalkkaan, niin aivan varmati autoja tehdään silloin halvemmassa maassa jossa palkat, ja sen sivukulut ovat huomattavasti pienemmät.

    • Anonyymi

      Aikoinaan lahkolaisveljilleen ilmaistyötä tehnyt ja eläkemaksuissaan ahneuttaan säästellyt eläkeläispallopaita nillittää kateellisena taas palstalla.

    • Paperin kysyntä laski viime vuonna globaalisti 15%. Ihan riippumatta suomalaisten palkoista. Kun Veitsiluodon integroidusta tehdaskokonaisuudesta tippuu paperikone pois, kaatuvat muutkin dominopalikat. Etenkin kun Metsä-Groupin miljardi-investointi tulee kasvattamaan puun kysyntäää ja sitä myötä hintaa alueella.

      • Anonyymi

        Vaikka kysyntä laskee niin sitä kuitenkin ostetaan sieltä mistä sitä saadaan edullisesti. Suomi ei ole niitä maita koska täällä on korkea verotus ja joustamattomat työmarkkinat. Kuinka monesti sinulle pitää sanoa sama asia?

      • Anonyymi

        Jos paperin kysyntä laski 15% niin paperimiesten palkkojen olisi pitänyt laskea myös 15%. Tai sen verran mitä paperin hinta on tullut alas. Silloin meillä ei suljettaisi tehtaita. Mikäli käytössä olisi paikallinen sopiminen, tälläista olisi saatettu ehdottaa, sopiakin, ja työpaikat olisivat säilytetty.

        Tietysti myös muiden kustannusten on joustettava. Puun hinta määrytyy markkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan. Kemin ympäristössä kysyntä puulle kasvaa, joten odotettavissa ei ole merkitävää hinnanlaskua kuitupuulle, mikä on yksi syy tehtaan sulkemiseen. Raaka-aineesta tulee kilpa kun MetsäGroup saa uuden sellutehtaan käyntiin.

        Energian hintaan vaikuttaa moni asia, ja esim. vihreiden runnoma päästökauppa nostaa hintaa mikä vaikuttaa tehtaan kannattavuuteen. Energianhinnan laskuun voisi vaikuttaa poliittisesti, mutta Suomessa ei ole ainakaan nykyhallituksen toimin tulossa energian hintaa laskevia toimia, vaan päinvastoin.

        Entä puun hinta ja paperin rahtaaminen asiakkaille?

        "Energianhinnan laskuun voisi vaikuttaa poliittisesti, mutta Suomessa ei ole ainakaan nykyhallituksen toimin tulossa energian hintaa laskevia toimia, vaan päinvastoin."

        Juurihan hallitus laski teollisuuden sähköveron eurooppalaiselle minimitasolle.

        "Jos paperin kysyntä laski 15% niin paperimiesten palkkojen olisi pitänyt laskea myös 15%. Tai sen verran mitä paperin hinta on tullut alas. Silloin meillä ei suljettaisi tehtaita."

        Stora Enson toimitusjohtaja Annica Bresky ei maininnut mitään paperimiesten palkoista kertoessaan niistä syistä, jotka johtivat päätökseen sulkea Kemin ja Kvarnsvedenin tehtaat.

        Eihän paperin kysyntä sillä lisäänny, että paperimiesten palkkoja lasketaan. Paperi on edelleenkin halpaa, mutta sitä ostetaan vain sen verran kuin tarvitaan.

        Ajatuksesi perusteella ihmiset vaihtaisivat kännykkänsä pöytäpuhelimiin, jos jälkimmäisten tekijöille ei maksettaisi lainkaan palkkaa ja hyppäisivät taksin tai bussin sijasta vossikan kyytiin, jos vossikkakuskit tekisivät työnsä ilmaiseksi.

      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Paperi ostetaan sieltä mistä se halvimmalla saadaan, ja jos Suomessa on halvin paperi se käy myös kaupaksi. Ei ajatus ole, että mentäisiin vanahanaikaisiin tuotteisiin, kuten noissa sinun lankapuhelin höpinöissä. Jos Samsung puhelin maksaa 20% enemmän kuin täsmälleen samat ominaisuudet omaava Huawei, ostaja päätyy Huaweihin. Tästä on kyse.

        Toisaalta varmasti vossikkakyyti kelpaisi monelle vaihtoehtona bussikyydille, onhan moni valmis maksamaan vossikkakyydistä jopa enemmän kuin bussimatkasta, ainakin Kuopion torilla jossa viimeksi vossikan olen nähnyt.

        Stora Enson toimitusjohtaja perustelee Veistiluodon ja Kvarnsvedenin tehtaiden lopettamista ainoastaan paperinkulutuksen jyrkällä laskulla Euroopassa. Hän ei näe ratkaisuksi paperin hinnan pudottamista.

        Erityisesti on laskenut päällystetyn aikakauslehtipaperin kysyntä. Sehän on kalliimpaa paperia laatunsa vuoksi. Käytännössä yhtiön pitäisi siis tarjota asiakkailleen huonompilaatuista aikakauslehtipaperia. Et kai usko itsekään, että se olisi hyvä idea?

        Paperinvalmistusta tullaan todennäköisesti vähentämään globaalistikin ja siten yhteisesti nostamaan sen hintaa samaan tapaan öljyntuottajamaatkin ajoittain leikkaavat tuotantoaan, viimeksi nyt koronan aiheuttaman kysynnän laskun vuoksi.

        Mitä puhelimiin tulee, niiden osaltakaan 20 prosentin hintaero ei ole kuluttajille ratkaisevaa, vaan luottamus itse tuotteeseen. Moni valitsee mieluummin Samsungin jo pelkästään luotettavamman ja ihmisoikeuksia kunnioittavamman valmistusmaan sekä Huaweihin liitettyjen turvallisuusepäilyksien vuoksi, minkä takia Android on jo rajoittanut niiden päivityksiä. Lehtitaloillekin Pohjoismaat ovat luultavasti mieluisempia hankintamaita kuin vaikkapa eteläamerikkalaiset maat.

        Sille emme mitään voi, että sanomalehti- ja aikakauslehtipaperi alkaa olla vanhanaikainen tuote ihan niiden lankapuhelimien tapaan.

        Ei niin. Tehtaan muuttumisessa kannattamattomaksi on monta tekijää. Yksi on palkkataso, puunhinta toinen, energia kolmas jne. Myös se miltä tulevaisuus näyttää vaikuttaa päätöksiin, saadaanko kuluja alas vai ei.

        Palkat ei jousta, siis siltä osin ei saada kuluja alas. Puunhinta joustaa, Kemin ympäristössä tulevaisuudessa ehkä ylöspäin koska kysyntää on uuden sellutehtaan vuoksi. Energia on vakaampaa, mutta sattumavoiman (tuulivoiman) lisääntyessä hinnanvaihtelut suurenevat mikä saattaa olla ongelma. Kuljetuskustannuksiin on tulossa merkittäviä lisäkustannuksia hallituksen ilmastotoimien vuoksi.

        Kun siis on noinkin paljon kustannustasoa nostavia seikkoja, päätös on laittaa tehdas kiinni ja jatkaa paperin tekoa siellä, missä kustannukset ovat edullisemmat ja paperi pystytään myymään halvemmalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä puun hinta ja paperin rahtaaminen asiakkaille?

        Puun hinnalla on maailmanmarkkinahinta ja Suomi on suhteellisen lähellä Keski-Euroopan markkinoita. Lähempänä kuin venäjä ja brasilia

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei niin. Tehtaan muuttumisessa kannattamattomaksi on monta tekijää. Yksi on palkkataso, puunhinta toinen, energia kolmas jne. Myös se miltä tulevaisuus näyttää vaikuttaa päätöksiin, saadaanko kuluja alas vai ei.

        Palkat ei jousta, siis siltä osin ei saada kuluja alas. Puunhinta joustaa, Kemin ympäristössä tulevaisuudessa ehkä ylöspäin koska kysyntää on uuden sellutehtaan vuoksi. Energia on vakaampaa, mutta sattumavoiman (tuulivoiman) lisääntyessä hinnanvaihtelut suurenevat mikä saattaa olla ongelma. Kuljetuskustannuksiin on tulossa merkittäviä lisäkustannuksia hallituksen ilmastotoimien vuoksi.

        Kun siis on noinkin paljon kustannustasoa nostavia seikkoja, päätös on laittaa tehdas kiinni ja jatkaa paperin tekoa siellä, missä kustannukset ovat edullisemmat ja paperi pystytään myymään halvemmalla.

        Lopetuslistaa mietittäessä olennaista on yhtiön tehtaiden tekniikka. Kärkeen joutuu varmasti yksikkö, jossa tekniikka on vanhentuneinta ja vaatii uusimista. Mutta senkin voi pelastaa, jos kokonaisuus puunhankinnan ja eri tuotantoryhmien kesken pelaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos paperin kysyntä laski 15% niin paperimiesten palkkojen olisi pitänyt laskea myös 15%. Tai sen verran mitä paperin hinta on tullut alas. Silloin meillä ei suljettaisi tehtaita. Mikäli käytössä olisi paikallinen sopiminen, tälläista olisi saatettu ehdottaa, sopiakin, ja työpaikat olisivat säilytetty.

        Tietysti myös muiden kustannusten on joustettava. Puun hinta määrytyy markkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan. Kemin ympäristössä kysyntä puulle kasvaa, joten odotettavissa ei ole merkitävää hinnanlaskua kuitupuulle, mikä on yksi syy tehtaan sulkemiseen. Raaka-aineesta tulee kilpa kun MetsäGroup saa uuden sellutehtaan käyntiin.

        Energian hintaan vaikuttaa moni asia, ja esim. vihreiden runnoma päästökauppa nostaa hintaa mikä vaikuttaa tehtaan kannattavuuteen. Energianhinnan laskuun voisi vaikuttaa poliittisesti, mutta Suomessa ei ole ainakaan nykyhallituksen toimin tulossa energian hintaa laskevia toimia, vaan päinvastoin.

        Ei se noin mene. Kun paperia menee vähemmän, niin sitä pitää tuottaa vähemmän ja liiketaloudellisesti paras tapa vähentää tuotantoa on joka tapauksessa sulkea kokonaisia tehtaita eikä ajaa vain jokaisella koneella vähän vähemmän. Eihän palkkojen pienentäminen vähennä tuotantoa.

        Jos paperimiehet laskisivat palkkojaan 15% niin mikä olisi sen vaikutus paperin tonnihintaan? Olisiko 0,5% vai enemmän vai vähemmän?

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Energianhinnan laskuun voisi vaikuttaa poliittisesti, mutta Suomessa ei ole ainakaan nykyhallituksen toimin tulossa energian hintaa laskevia toimia, vaan päinvastoin."

        Juurihan hallitus laski teollisuuden sähköveron eurooppalaiselle minimitasolle.

        Ja yhteisöverokin on alle EU-maiden keskiarvon.

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Stora Enson toimitusjohtaja perustelee Veistiluodon ja Kvarnsvedenin tehtaiden lopettamista ainoastaan paperinkulutuksen jyrkällä laskulla Euroopassa. Hän ei näe ratkaisuksi paperin hinnan pudottamista.

        Erityisesti on laskenut päällystetyn aikakauslehtipaperin kysyntä. Sehän on kalliimpaa paperia laatunsa vuoksi. Käytännössä yhtiön pitäisi siis tarjota asiakkailleen huonompilaatuista aikakauslehtipaperia. Et kai usko itsekään, että se olisi hyvä idea?

        Paperinvalmistusta tullaan todennäköisesti vähentämään globaalistikin ja siten yhteisesti nostamaan sen hintaa samaan tapaan öljyntuottajamaatkin ajoittain leikkaavat tuotantoaan, viimeksi nyt koronan aiheuttaman kysynnän laskun vuoksi.

        Mitä puhelimiin tulee, niiden osaltakaan 20 prosentin hintaero ei ole kuluttajille ratkaisevaa, vaan luottamus itse tuotteeseen. Moni valitsee mieluummin Samsungin jo pelkästään luotettavamman ja ihmisoikeuksia kunnioittavamman valmistusmaan sekä Huaweihin liitettyjen turvallisuusepäilyksien vuoksi, minkä takia Android on jo rajoittanut niiden päivityksiä. Lehtitaloillekin Pohjoismaat ovat luultavasti mieluisempia hankintamaita kuin vaikkapa eteläamerikkalaiset maat.

        Sille emme mitään voi, että sanomalehti- ja aikakauslehtipaperi alkaa olla vanhanaikainen tuote ihan niiden lankapuhelimien tapaan.

        Tain näköjään asiasta avauksen noin 15 kuukautta sitten ja kirjoitin siinä osuvan profetian (joka toki oli kaikille alaa seuraaville selvä):
        "Paperin kysyntä laskee ja on ajan kysymys koska seuraava paperikone pysäytetään."

        Huoli on edelleen sama: puusta Suomeen jäävä jalostusarvo laskee. Puuta kaatuu, mutta rahaa Suomeen jää vähemmän.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16221855/metsateollisuuden-ongelma-on-jalostusarvon-lasku-eika-palkat

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Lopetuslistaa mietittäessä olennaista on yhtiön tehtaiden tekniikka. Kärkeen joutuu varmasti yksikkö, jossa tekniikka on vanhentuneinta ja vaatii uusimista. Mutta senkin voi pelastaa, jos kokonaisuus puunhankinnan ja eri tuotantoryhmien kesken pelaa.

        Juuri näin. Kun paperin kysyntä putoaa, niin olennainen kysymys paperintuottajille on että missä järjestyksessä tehtaat ajetaan alas. Mitään investointeja paperituotantoon ei enää tehdä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka kysyntä laskee niin sitä kuitenkin ostetaan sieltä mistä sitä saadaan edullisesti. Suomi ei ole niitä maita koska täällä on korkea verotus ja joustamattomat työmarkkinat. Kuinka monesti sinulle pitää sanoa sama asia?

        Eikä sillä ole mitään tekemistä sään kanssa. Kyllähän nyt Suomessa pärjää samalla palkalla kuin lannevaate-Intiassa eikä verojakaan tarvitse kerätä yhtään enempää, ainakaan laadukkaaseen terveydenhoitoon ja koulutukseen.

        Kommunistit, p*rkeleet vaan aina valittaa, eivätkä kiitä ollenkaan kun niitä työllistää. Tässä on koko ajan työllistetty kommareita vaan lisää, vuosi vuodelta työaikaa on pidennetty ja vastaavasti on pienennetty palkkaa, kun niillä on vähemmän aikaa ostella, niin tarttevat rahaakin vähemmän.

        Mitä tästä hommasta tulis ilman meitä porvareita, kysyn vaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä puun hinta ja paperin rahtaaminen asiakkaille?

        Rahtaamisesta en tiedä, mutta puun hinta on laskenut aika reilusti sitten vuoden 2018.

        Lipponenhan oli sitä mieltä, että pienmetsänomistus olisi pitänyt hävittää ja nekin maat yhtiöille, jolloin paperimiesten palkkoja olisi voinut nostaa. Ne kun olivat niin kuopassa silloinkin 1980-luvulla, jolloin Lipponen noin kirjoitti.

        Demareilla on synkkä historia taloudenhoidossa, vaikka kokoomus on visusti ollut heitä arvostelematta. Nyt kun on ensi kertaa demarihallitus, joka ymmärtää taloudesta ja on hanskannut todella vaikean tilanteen yllättävän hyvin, oikeisto hyökkää sutena kimppuun. Kyllä siinä ei oikeiston silmissä silloin kiilu siniristilippu vaan hillotolppa.

      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Eihän paperin kysyntä sillä lisäänny, että paperimiesten palkkoja lasketaan. Paperi on edelleenkin halpaa, mutta sitä ostetaan vain sen verran kuin tarvitaan.

        Ajatuksesi perusteella ihmiset vaihtaisivat kännykkänsä pöytäpuhelimiin, jos jälkimmäisten tekijöille ei maksettaisi lainkaan palkkaa ja hyppäisivät taksin tai bussin sijasta vossikan kyytiin, jos vossikkakuskit tekisivät työnsä ilmaiseksi.

        Noin se kauppakoulussa ja -korkeassa opetetaan. Sitten ne seuraavalla tunnilla porukalla opettajan kanssa ihmettelee miten mikrotaloustiede selittäisi makrotaloustieteen tai toisinpäin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paperi ostetaan sieltä mistä se halvimmalla saadaan, ja jos Suomessa on halvin paperi se käy myös kaupaksi. Ei ajatus ole, että mentäisiin vanahanaikaisiin tuotteisiin, kuten noissa sinun lankapuhelin höpinöissä. Jos Samsung puhelin maksaa 20% enemmän kuin täsmälleen samat ominaisuudet omaava Huawei, ostaja päätyy Huaweihin. Tästä on kyse.

        Toisaalta varmasti vossikkakyyti kelpaisi monelle vaihtoehtona bussikyydille, onhan moni valmis maksamaan vossikkakyydistä jopa enemmän kuin bussimatkasta, ainakin Kuopion torilla jossa viimeksi vossikan olen nähnyt.

        "Jos Samsung puhelin maksaa 20% enemmän kuin täsmälleen samat ominaisuudet omaava Huawei, ostaja päätyy Huaweihin. Tästä on kyse."

        Paitsi jos pitää halpis-Huaweita köyhyyden virallisena tunnuksena. Samsungilla voi tuossa tilanteessa osoittaa taloudellista suoristuskykyään, muun potenssin ja elinvoimaisuuden lisäksi.

      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Stora Enson toimitusjohtaja perustelee Veistiluodon ja Kvarnsvedenin tehtaiden lopettamista ainoastaan paperinkulutuksen jyrkällä laskulla Euroopassa. Hän ei näe ratkaisuksi paperin hinnan pudottamista.

        Erityisesti on laskenut päällystetyn aikakauslehtipaperin kysyntä. Sehän on kalliimpaa paperia laatunsa vuoksi. Käytännössä yhtiön pitäisi siis tarjota asiakkailleen huonompilaatuista aikakauslehtipaperia. Et kai usko itsekään, että se olisi hyvä idea?

        Paperinvalmistusta tullaan todennäköisesti vähentämään globaalistikin ja siten yhteisesti nostamaan sen hintaa samaan tapaan öljyntuottajamaatkin ajoittain leikkaavat tuotantoaan, viimeksi nyt koronan aiheuttaman kysynnän laskun vuoksi.

        Mitä puhelimiin tulee, niiden osaltakaan 20 prosentin hintaero ei ole kuluttajille ratkaisevaa, vaan luottamus itse tuotteeseen. Moni valitsee mieluummin Samsungin jo pelkästään luotettavamman ja ihmisoikeuksia kunnioittavamman valmistusmaan sekä Huaweihin liitettyjen turvallisuusepäilyksien vuoksi, minkä takia Android on jo rajoittanut niiden päivityksiä. Lehtitaloillekin Pohjoismaat ovat luultavasti mieluisempia hankintamaita kuin vaikkapa eteläamerikkalaiset maat.

        Sille emme mitään voi, että sanomalehti- ja aikakauslehtipaperi alkaa olla vanhanaikainen tuote ihan niiden lankapuhelimien tapaan.

        Taitaa melkoisessa osassa maailmaa olla aikakauslehtipaperi huonompilaatuista kuin Suomessa. Me olemme kallis maa, mutta enpä menisi vaihtamaan meikäläistä laatua vain saadakseni virolaiset hinnat. Ammatikseen veroja kiertäville rapa-alkohoisteille asia varmaan on toinen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikä sillä ole mitään tekemistä sään kanssa. Kyllähän nyt Suomessa pärjää samalla palkalla kuin lannevaate-Intiassa eikä verojakaan tarvitse kerätä yhtään enempää, ainakaan laadukkaaseen terveydenhoitoon ja koulutukseen.

        Kommunistit, p*rkeleet vaan aina valittaa, eivätkä kiitä ollenkaan kun niitä työllistää. Tässä on koko ajan työllistetty kommareita vaan lisää, vuosi vuodelta työaikaa on pidennetty ja vastaavasti on pienennetty palkkaa, kun niillä on vähemmän aikaa ostella, niin tarttevat rahaakin vähemmän.

        Mitä tästä hommasta tulis ilman meitä porvareita, kysyn vaan!

        Ennen vanhaan jos sulla oli vientiyritys maksoit kommunistille palkankorotukset joilla ei oikeastaan ollut yrityksen kasvavaan liikevaihtoon perustuvaa pohjaa.
        Devalvaatioilla sait sitten omasi takaisin kun kommunisti ei käsittänyt että vähemmän sille jää käteen.

    • Anonyymi

      Jokaisen Ay- johtajan kannattaa vielä jäsentensä työnantajille kukkatervehdykset Vappuna, koska he ovat mahdollistaneet Ay- johtajien työpaikat.

      • Anonyymi

        Mitä tekemistä keskustalaisilla on muka työn hinnoittelun kalleudessa? Kyllä syyt ovat keskustan ulkopuolella!

      • Anonyymi

        Itse asiassa jokaisen suomalaisen kannattaisi viedä vappuna kukkia ay-liittojen edustajille, sillä AY-liitot mahdollistivat Suomen talouden nopean kasvun ja hyvinvointivaltion rakentamisen oman valuutan aikana.

        Kun omaa valuuttaa ei ole, häviävät ammattiliitot, talouskasvu ja hyvinvointi. Se kaikki on hyvää vauhtia tapahtumassa ja porvarit kannattaa sitä lämpimästi.

    • Anonyymi

      Itke sinä vaan työn hinnastakin.

      • Anonyymi

        Kaikki hinnat ovat aina liian korkeita, paitsi ne, jotka joku toinen maksaa.

    • Anonyymi

      Suhmurit hinnoitelleet kaiken niin kalliiksi ettei tässä maassa suju enää yhtään mikään.

    • Anonyymi

      SAK ja demarit voisivat ostaa tästä kannattavan tehtaan. Huimaa verotonta tuottoa.
      hme puolue tuo vihreät! Ovat tyytymättömiä kun syntyy uusia työpaikkoja ja tulee Suomeen rahaa viedyistä tuotteisto. Katso: " vihreät tyytymättömiä uuden akkutehtaan saamiseen Suomeen, suuren uusiutuvaa energiaa, työtä ja vientituloja tuottavan tehtaan perustamiseen/ Metsä- Group Kemi !

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      EK-porvareille ei riitä mikään. Edes tilit veroparasiiteissa ei lämmitä. Miksi?

    • Anonyymi

      Keskustalaisena ihmettelen kannanottoasi.
      Paljonko itselläsi on liikaa palkkaa, oletko hinnoittelemassa itsesi/työpaikkasi ulkomaille?

      • Anonyymi

        Ilmeisesti suomalainen ay-mafia päättää myös ruotsalaisen paperimiehen liksat, kun on käynyt noin ohrasesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti suomalainen ay-mafia päättää myös ruotsalaisen paperimiehen liksat, kun on käynyt noin ohrasesti.

        Tuossa näkee miten kammottava valta Suomen AY-pomoilla on!

    • Anonyymi

      Tehtaat (yksi Suomessa ja yksi Ruotsissa) kaatuivat paperin kysynnän laskuun. Eivät ole viiemeiset lopetettavat paperitehtaat Euroopassa.

      Tätäkään keskustelua ei printata paperille.

    • Anonyymi

      Työntekijän tilille tuleva palkka on aika pieni osa työn hinnasta.
      Tuo ei mene AY-liikkeen piikkiin.

      Tukevat toki osaa työvastaisista vanhoillispuolueista, joten ovat osasyyllisiä.

    • Anonyymi

      Aloittajan tyhmyys ja asioiden ymmärtäminen paistaa tosi kauas. Mutta kukin kapasiteetillaan.

    • Anonyymi

      Suomesss palkkakulut Eun pienimpiä, syitä veronkierto jonka aiheuttaa korruptoituneet päättäjät ja muu maan tapa. Yritysverot myös pienet kilpailijamaihin nähden, jokainen voi päätellä mistä alamäki johtuu.
      Vihreä siirtymä myös iso tekijä ja onhan näitä...

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe