Sanna ja porukat tarvitsee Swarfegaa ja käsidesiä.

Anonyymi

"Toistan viimesyksyisen huoleni. Kauttaaltaan kiristyvä verotus ja kasvavat kustannukset hyydyttävät investoinnit ja vie kilpailukyvyn tehtailta. Emme osaa elää eurossa, emmekä ymmärrä riittävästi kansainvälisen kilpailun merkitystä."

- Jussi Pesonen, tj UPM

"Kyllä me teemme kaikkemme sen eteen, että Suomeen investoidaan. Ymmärrettävästi yhtiö on tehnyt omista lähtökohdistaan tämän päätöksen."

- Sanna Marin, pääministeri, populisti, jargonisti, vastuunpakoilija

Marinin mukaan hallitus on tehnyt merkittäviä ratkaisuja sen eteen, että Suomeen investoitaisiin. Populistista sanahelinää. Sannan hallituksen missio: Tehtaat pakettiin = vihreä siirtymä tuottava omaisuus lihoiksi = EU:n etu / Suomen tappio.

Riippuvuus tuonnista ja velkaeuroista kasvaa koko ajan ja samalla hallitus ja muut vastuulliset heikentää maan olosuhteita koko ajan. Se on tämän päivän "myydään Suomi pois" -politiikan merkitys.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taas EU valehtelija on oiikeassa! suomen pitää heti erota EU sta EU n velka kasvaa jatkuvasti vihaan EU ta niin tekevät kaikki

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      981
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      980
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      976
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      974
    10. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      973
    Aihe