Ansiosidonnaisen porrastaminen on huono idea

Ansiosidonnaisen porrastaminen on huono idea, se ei lisää työllisyyttä ja työpaikkoja millään lailla. Se idea tulidi kuopata heti
1467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Hyvin kirjoitettu, täyttä asiaa.

Äänestä

Vasemmistoliiton ministeri Aino-Kaisa Pekonen toteaa tiukasti:
" Työttömyysturvaleikkaukset eivät luo uutta työtä. "

Äänestä

Satatonnia rahaa työttömälle ja työttömäksi jäävälle heti.

Vuosi sitten Helikopterirahaa 🚁💸💶💰 lingottiin yrityksille ja yhdistyksille, kaiken maailman taiteilijoille, kun tuli pieni pelko, että olot kovenee. Ties millä syyllä ja selityksellä helppoa velkarahaa jaettiin miljardeja kaikille, jotka ymmärsivät vain pyytää. Vippaskonstit oli käytössä.

Harvoin on työttömän oma syy, että jää työttömäksi ja että työttömyys pitkittyy. Työttömyydestä ei saa rangaista itse työtöntä.

Työttömiä ja työttömiksi jääviä pitää tukea ja kannustaa samoin keinoin kuin vuosi sitten tuettiin yrityksiä, yhdistyksiä, taiteilijoita helikopterirahalla 🚁💰.

Työttömän ahdinko on varma. Sattatonnia auttaisi jaksamaan ja yrittämään eteenpäin. Terveys säilyisi, kun olisi mahdollisuus huolehtia itsestä. Syödä ja liikkua hyvin. Pukeutua ihmismäisesti. Nähdä ihmisiä.

Työttömän tukeminen yhdenvertaisesti taloudellisessa henkisesti raskaassa tilanteessa samoin kuin tuettiin muita toimijoita on ihan perustuslaillinen pakko.

Työtön on oman elämänsä yrittäjä.

Äänestä
  • Kehittämisrahaa jokaiselle työttömälle, työttömyys on kriisi työntekijälle siinä missä yrittäjällekin. Esim. 7pvää lehden mukaan 250 000 euroa kuukaudessa rahaa omilla ja yritystensä sijoitusasunnoilla tahkoava Jethro Juuso Rostedt sai Studio-yökerholleen 100 000 euroa koronakriisin varjolla annettua Business Finlandin elinkeinoelämän sosiaalitukea, jolla tämä toteutti firmalleen appin. Tähänkö veronmaksajien rahaa pitää oikeasti tuhlata rajoitetusti iltaisin auki olevan yökerhon kännykkäsovellukseen, jota vip-asiallaat käyttävät? Samaa veronmaksajien rahaa tuhlaavaa toimintaa harjoitettiin lähes 1 000 miljoonalla eurolla pelkästään Business Finlandin kautta noin 20 000 yritykselle, eli elinkeinottelusossutukia jaettiin noin 50 000 euroa per yritys pääosin kaiken maailman konsulteille ja TV- sekä 7pvää julkuille. Työläiset tulevat maksamaan tämänkin valtionvelan oton kikytyksellä ja työttömät aktiivikyykytyksellä ja pakkotyöllä henkinsä pitimiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kehittämisrahaa jokaiselle työttömälle, työttömyys on kriisi työntekijälle siinä missä yrittäjällekin. Esim. 7pvää lehden mukaan 250 000 euroa kuukaudessa rahaa omilla ja yritystensä sijoitusasunnoilla tahkoava Jethro Juuso Rostedt sai Studio-yökerholleen 100 000 euroa koronakriisin varjolla annettua Business Finlandin elinkeinoelämän sosiaalitukea, jolla tämä toteutti firmalleen appin. Tähänkö veronmaksajien rahaa pitää oikeasti tuhlata rajoitetusti iltaisin auki olevan yökerhon kännykkäsovellukseen, jota vip-asiallaat käyttävät? Samaa veronmaksajien rahaa tuhlaavaa toimintaa harjoitettiin lähes 1 000 miljoonalla eurolla pelkästään Business Finlandin kautta noin 20 000 yritykselle, eli elinkeinottelusossutukia jaettiin noin 50 000 euroa per yritys pääosin kaiken maailman konsulteille ja TV- sekä 7pvää julkuille. Työläiset tulevat maksamaan tämänkin valtionvelan oton kikytyksellä ja työttömät aktiivikyykytyksellä ja pakkotyöllä henkinsä pitimiksi.

    Tosi.

    Äänestä

Minusta paras tapa lisätä työpaikkoja on työvoiman tarjonta ulkomailta.

Äänestä

Haetaan 200 milj säästöä eli tuloa eli ns leikkirahan käyttöä muuhun tarkoitukseen ! Seuraus monella kurja elämä kurjistuu entisestään , sitten haettava tukia kun rahat loppu . Hölmölandian peitto jo leikattu satoja kertoja jne. No mamut saa kaiken kyllä ilman velvoitteita !!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Jaetaan tukijullien tukiaiset työttömille, menee paljon hyödyllisempään käyttöön ja talous piristyy. Miksi kepulit ei vaadi leikkaamaan maataloustukiaisa, lisäävät vaan vaikka ovat ennestään miljonäärejä, eikä ole tukiasiten takia mitään halua tehdä tuotannosta kannattavaa.

Samoin miksi kepulit ei vaadi vuokrakattoa takaisin, silloin voisi tiputtaakin korvauksia eikä olisi tarvetta palkankorotuksiin, asumistuissa säästettäisiin monta miljardia joka vuosi.

Miksi kepulit ei halua säästää valtion rahoja, pelkästään kepittää työläisiä ja työttömiä, mistä ei tule yhtään säästöjä, eikä lisää työllisyyttä. Ei se tytöttömien vika ole, että työpaikat viedään Kiinaan ja Suomeenkin tuodaan halpatyövoimaa ja matuja loisimaan.

Miksi vanhanen käyttäytyy kuin lahtari, haluaako se yleislakon ja sisällissodan?

Äänestä
  • Landepaukuilla riittää realisoitavaa omaisuutta, jos nälkä tulee.

    Äänestä

  • Harvoin on työttömän oma syy, että jää työttömäksi ja että työttömyys pitkittyy. Työttömyydestä ei saa rangaista itse työtöntä.

    Äänestä

Sen tarkoitus ei ole työllisyyden lisääminen. Jostain pitää leikata kun koronatukia jaetaan taas rikkaille firmoille, jotka eivät ole koronasta kärsineet. 100000 eceä per firma. Tietenkin köyhemmältä väestöltä nyljetään.

Äänestä

Voi porrastaa- Alle vuoden kokemus työstä tuki 50 päivää, 5 vuoden kokemus työstä, tuki 200 päivää, yli 30 vuotta 800 päivää olisi oikeudenmukainen suhde.

Äänestä

Paras konkreettinen tapa lisätä työpaikkoja on lisätä työpaikkoja = palkata ihmisiä töihin!

Mielellään oikeita töitä, eikä mitään puhelinmyyntiä (joka pitäis muutenkin lailla kieltää) eikä mitään superkalliiden p....a-tuotteiden ovelta-ovelle myyntiä provikalla (vs. pölynimurikauppiaat).

Molemmat em. on jo moraalisesti kyseenalaisia.

Äänestä

Kepuleille työläiset ovat vihollisia ja tukijullit ne joiden kuuluu hallita ja rahastaa kaikessa mahdollisessa, vanhanen tästä erinomainen esimerkki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ansiosidonnaisen porrastaminen on huono idea, se ei lisää työllisyyttä ja työpaikkoja millään lailla. Se idea tulidi kuopata heti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu