Minua ahdistaa yleensä niin paljon että menen täysin "lukkoon", en pysty tekemään mitään. Onko muilla tämmöisiä oireita, aamut on pahimpia.
Lamaannuttava ahdistus
Anonyymi
19442
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Vaikuttavat traumoilta, joita olet kenties saanut psykiatrista,
Se on pahin traumatisoiva maailmassa.
Mietin pitääkö mennä psykolle, mutta ei ehkä sittenkään?
Mitä sellaista sinulle on tapahtunut elämässä, mikä on saanut nuo tuntemukset aikaan?
Yksinäisyys ehkä pahin.
Miten yksinäisyys voi tehdä sinusta toimintakelvottoman? Oletko yrittänyt etsiä itsellesi ystäviä jos se yksinäisyys tekee sinusta toimintakelvottoman?
Mikä on johtanut yksinäisyyteen, vai oletko kokenut sitä aina samanlaisena? Oliko aiemmin joitakin ihmisiä, joiden kanssa olit vähemmän yksinäinen? Mitä tapahtui?
Yksinäisyys on ihmiselle paha paikka, koska olemme laumaeläimiä. Ei ihme jos pelottaa ja ahdistaa. Et ole kuitenkaan ainoa, jos se yhtään lohduttaa:)
Kyllä aloittaja on varmasti yrittänyt "etsiä itselleen ystäviä". Yksinäisyyden kokemus tosiaan lamaannuttaa. Kun se tapahtuu, ihminen saattaa alkaa syytellä itseään siitä ettei pysty tekemään mitä kokee että pitäisi.
Oletan ettei aloittaja ole työelämässä.
Yksinäisyys tullut ajan myötä, lähimmät ystävät ja vanhemmat jo kuolleet, eikä ole sisaruksia eikä sukua. Ei perhettä. Ei työkavereita kun en töissä. En olisi aikoinaan "ruuhkavuosina" voinut kuvitellakkaan miten yksinäiseksi tulen. Muutama ystävä vielä jäljellä jonka kanssa voi puhelimessa jutella edes.
Kuulostaa siltä, että yksinäisyys on tullut sinulle elämäntilanteen myötä - luonnollisia menetyksiä kuten kuoleman tms. kautta. Se on helpompi lähtökohta tilanteen muuttamiselle kuin jos olisit ollut aina yksin, lapsuudesta saakka, kuten aika moni on. Ehkä sinulla on surematonta surua noista menetyksistä? Ihminen pystyy suremaan kunnolla oikeastaan vain jos ei joudu suremaan yksin! Läheisen kuolemaa tai muuta menetystä voi surra jos on joku jonka kanssa voi jakaa sitä tunnetilaa. Näin ainakin itse koen. Joskus kuitenkin joutuu kantamaan raskaimmatkin tunteensa yksin, varsinkin meillä Suomessa kun ollaan niin jäyhiä. Leskiksi jääneidenkin odotetaan esimerkiksi usein jo vuoden päästä olevan jo "päässyt yli", ympäristö ei jaksa enää kuunnella jos on jaksanut alunperinkään.
Ehkä sinulle, kun mainitsit ruuhkavuosista, voisi olla mahdollista tsempata ulos tuosta sillä "perinteisellä" keinolla että hakeutuisit vaan, vaikka kuinka vaikealta tuntuisi, johonkin sosiaaliseen porukkaan. Tiedän että tämä voi kuulostaa väkinäiseltä. Varsinkin kun jos jokin käsittelemätön asia kuten vaikka juuri suru tai jokin trauma painaa. Hakeudu kuitenkin ainakin jonnekin, ihan mihin vaan missä on ihmisiä. Alkaen kahvilat, tms. (moni vastaavassa tilanteessa menee kapakkaan mutta...) jonnekin siis missä on ihmisiä ympärillä. Älä aseta itsellesi liian korkeita tavoitteita, et voi järjestää itsellesi aiempien verkostojen kaltaisia piirejä hetkessä. Mene kuitenkin jonnekin missä kuulet ja näet muita. Istu tylsissäkin tilaisuuksissa. Huolehdi, että sinua tervehditään ja että tervehdit. Nämä ovat ihan fysiologisia juttuja: aivot tarvitsevat päivittäin sitä että joku näkee sinut ja tunnistaa. Ei tarvitse olla sinänsä tärkeä ihminen tai tilanne. Kunhan vaan menet. Asiat voivat muuttua vähitellen.
Olet aivan oikeassa ja ymmärtänyt asian oikein. Jo kaupassa käynti piristää mieltä, katkaisee päivän jotenkin.
Kauppa onkin hyvä esimerkki päivittäisistä ihmiskontakteista, joissa olisi enemmänkin mahdollisuuksia kuin mitä moni asiakas arvaa. Olen nimittäin ollut aiemmin kaupassa töissä, ja siellä meitä työntekijöitä ilahdutti aina nähdä tuttuja asiakkaita. Pienessä kaupassa oli mahdollista ainakin tervehtiä useimpia ja joskus jutellakin vähän. Vakioasiakkaat jäivät hyvin mieleen, nekin jotka eivät paljoa puhuneet. Ne ovat merkityksellisiä kontakteja myyjälle, vaikka hänellä olisi kiirekin ja näyttäisi siltä ettei huomaa. Itse luulin aina ettei kassalla monia ihmisiä jatkuvasti näkevä muistaisi juuri minua, mutta itse sillä paikalla ollessani huomasin että kyllä muistan. - Joten, jos tuntee yksinäisyyttä, niin tosiasiassa ei ehkä olekaan lähiympäristössään ihan niin yksin kuin luulee:)
Kiinostaa tietää vaikuttaako yksinäisyys siihen ettei pysty pukeutumaan,peseytymään,hoitamaan kotiaskereita.Jos ei pysty niin vaikuttaa masennukselta.
Yksinäisyys vaikuttaa ihan kaikkeen, silloin kun se on todella syvää! Jos ihminen kokee ettei hänellä ole ketään (ja moni tälläkin hetkellä kokee) niin joutuu henkisesti tilaan jossa monet asiat ovat vaikeita. Ihminen tarvitsee toisia. Ne jotka eivät ole kokeneet syvää yksinäisyyttä eivät tajua kuinka onnekkaita ovat ja kuinka paljon he tosiasiassa ovat riippuvaisia läheisistään. Tsemppiä kaikille yksinäisille, olette vahvoja kun kestätte sellaista mitä ihminen ei ole luotu kestämään.
"Masennus" voi olla yksi yksinäisyyden seuraus. Valitettavasti masennus on nykyään tehty psykiatrian toimesta sairaudeksi. Sitähän se ei ole, se on vain tunne ja mielentila. Masentunut olo (alakuloisuus, ponnettomuus, tuskaisuus, toivottomuus jne.) on inhimillistä ja sille on aina syy tai useita syitä. Joskus elintavoilla ja työstressillä ja esim. kaamoksella voi olla suuri osuus, joskus taas ihmissuhdetapahtumat ja muut ympäristötekijät, esim. toimeentulovaikeudet voivat olla ratkaisevia "kamelin selän katkaisemisessa". - Yksinäisyys siis todella voi johtaa syvään masennukseen kaikkine kurjine seurauksineen. Toivon aloittajalle kaikkea hyvää.
Masennus on yksinäisyyden seuraus ja ahdistuksesta seuraa masennus. Näin ne ruokkivat toisiaan.
Onko aloittaja tietoinen että facebookissakin on ystävänhakuryhmiä?
Ei kiinnosta nettijutut yhtään.
Moni on löytänyt seurakunnan kautta uusia harrastuksia ja kavereita joihin voi luottaa. Olisiko siinä ideaa aloittajalle? Takuulla ei ole pelkkää pinnallista meininkiä siellä! Eikä ainakaan mitään huumehemmoja!
Kun kerta et halua netissä tutustua ja saada sitä kautta livekavereita niinälä sitten valita.Ei sua kukaan tule kotoa hakemaan.