Koronarokotus..

Kuinka moni helluntailainen on ottanut rokotteen koronaa vastaan?

Kuinka moni helluntailainen ei ole ottanut rokotusta ja millä perusteella ei?
391301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

En ole vielä ottanut koronapiikkiä, vaikka olen yli 6-kymppinen ja moni naapureistani on sen ottanut. En osaa sanoa, mikä siinä ei kohdallani natsaa. Se asiassa laittaa miettimään asiaa, että sen haittavaikutuksista puhutaan, ja kun moni valtio on jo lopettanut kokonaan ottamasta tiettyä rokotetta, joka tuli ensimmäisenä Eurooppaan. Että ehkä tuollaiset negatiiviset uutiset aiheuttavat estymiseni. Mutta kaikenlaiset mikrosiruun liittyvät kouhotukset ovat mielestäni löperöpuhetta, sillä aineissa ei ole havaintoa sirusta. Ja mikäli sellainen mikrosiru joskus tulevaisuudessa tulee kuvioihimme, se on itsekunkin tietoinen valinta joko puolesta tai vastaan ottaako sirun ihon alle otsaansa tai oikeaan kämmenselkäänsä.

Äänestä
  • > moni valtio on jo lopettanut kokonaan ottamasta tiettyä rokotetta, joka tuli ensimmäisenä Eurooppaan.

    Pfizer tuli ensimmäisenä eikä yksikään valtio ole siitä kieltäytynyt.

    Jos sinuun vaikuttavat negatiiviset uutiset, koronataudista niitä on kyllä tuhannesti enemmän kuin rokotteista...

    1Äänestä

  • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

    > moni valtio on jo lopettanut kokonaan ottamasta tiettyä rokotetta, joka tuli ensimmäisenä Eurooppaan.

    Pfizer tuli ensimmäisenä eikä yksikään valtio ole siitä kieltäytynyt.

    Jos sinuun vaikuttavat negatiiviset uutiset, koronataudista niitä on kyllä tuhannesti enemmän kuin rokotteista...

    AstraZeneca kuuluu samaan sarjaan ensimmäisten joukossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    AstraZeneca kuuluu samaan sarjaan ensimmäisten joukossa.

    Mutta puhuttiin ensimmäisestä eikä ensimmäisistä. Olisi hyvä sanoa mitä tarkoittaa, eikä sitä mitä ei tarkoita. AZ tuli viikkoja PB:n jälkeen.

    Äänestä

En tiedä. Itse otin.

Äänestä

Rokotetta ei oteta, se annetaan.

1Äänestä
  • Niinkö luulet?

    Kun sinulle ollaan antamassa rokote, niin rokote jää saamatta, jollet sinä sitä ota.

    Äänestä

  • Aina kun joku antaa, niin joku myös ottaa vastaan...tai on ottamatta.

    Äänestä

Mitä sinulle kenenkään terveystiedot kuuluvat?

1Äänestä
  • Tyypillinen helluntailaisen vastaus..

    1Äänestä

  • Lue avaus tarkkaan. Kysyttiinkö nimiä?

    1Äänestä

Jos otat kokeellisen "rokotteen" olet koukussa kuin narkomaani. Siihen tämä kaikki pyrkiikin!
Puolen vuoden jälkeen sairas ja uusi piikki, puoli vuotta ja sairas, uusi piikki jne.
Tämä plandemia ei lopu. Ihmiset ovat jo alistuneet käyttämään nenätestitikkuja jopa vapaaehtoisesti. Samoin on maskien kanssa.
Moni jopa haluaa vapaaehtoisesti tuon koepiikin.
Voitte hyvin unohtaa vanhat hyvät ajat, nyt olette kuin suden hampaissa ja rahan avulla meitä ovat tyrannit alkaneet johtaa.
Tervetuloa totalitarismi!?! Sokeita on paljon, jotka vain luulevat pääsevänsä ikeestä, kun vain ottavat rokotteen! SE ON HARHALUULOA!

Äänestä

En ota! Kyllä nuo sellaisilta myrkkypiikeiltä vaikuttaa että parempi ettei ota, kuka antaa piikittää itseensä simpanssin dna:ta?

Äänestä
  • Yhdessäkään rokotteessa ei ole minkään eläimen dna:ta eikä koronavirusta. AstraZeneca ja Johnson & Johson käyttävät yhden koronan proteiinin koodin kuljettajana adenovirusta, jonka perimää on muokattu niin, ettei se voi aiheuttaa oireita tai lisääntyä elimistössä.

    Rna-rokotteet (mm. Pfizer) käyttävät saman proteiinin koodin kuljettajana laboratoriossa steriilissä ympäristössä valmistettua ribonukleiinihappoa (mRNA). Samaa tavaraa löytyy meidän kaikkien dna:sta. Sen tehtäväkin on sama; kuljettaa proteiinien valmistuksen ohjeita dna:sta solujen ribosomeihin.

    Immuunireaktio perustuu elimistölle vieraan proteiinin tunnistamiseen ja tuhoamiseen. Ja sen syntymiseen riittää tässä tapauksessa vain yksi proteiini tai mikroskooppisen pieni osa lisääntymiskyvyttömäksi tehtyä virusta.

    2Äänestä

  • "Oletteko tietoisia, että tartuntatautilaista on tullut uusi versio?"

    Höpö höpö. Pakkotoimenteiden (eristäminen, pakkolääkintä tai -rokotukset) mahdollisuudet ovat AINA olleet tartuntatautilaissa. Sehän on tehty yleisvaarallisten ja henkeä uhkaavien epidemioiden ja pandemioiden varalta. Pakkotoimenpiteisiin ei toki mennä kevyesti. Ensisijaisesti lähdetään siitä, että ihmiset noudattavat vastuullisesti itse rajoituksia. Yleisvaarallisen henkeä uhkaavan taudin levittäminen on kuitenkin rikos. Ja lain pakkotoimet niitä varten, joiden järjettömyys uhkaa muuta yhteisöä.

    1Äänestä

On myös haaveiltu, että Suomessa tulee koirille sirutus.

https://duckduckgo.com/?q=koirien sirutus&t=h_&va=b&ia=web

Jotkut ovat väittäneet, että "pedon merkki" on mikrosiru. Kumpaa siis on, siru vai rokote, vai molempia? Jaetaanko rokotteita käteen tai otsaan, niin kuin Raamattu puhuu pedon merkistä?

Äänestä
  • Monilla koirillahan on jo siru korvanlehdessä, jossa on tiedot koiran rodusta, iästä ja omistajasta. Pankki- ja luottokorteissa sekä puhelimen- ja tietokoneen yhteyksissä on sirun sisältävä kortti.
    Ihmiseen asennettava siru ei ole vielä ajankohtainen, koska tekniikka siihen ei ole vielä valmis.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monilla koirillahan on jo siru korvanlehdessä, jossa on tiedot koiran rodusta, iästä ja omistajasta. Pankki- ja luottokorteissa sekä puhelimen- ja tietokoneen yhteyksissä on sirun sisältävä kortti.
    Ihmiseen asennettava siru ei ole vielä ajankohtainen, koska tekniikka siihen ei ole vielä valmis.

    Siru ei ole korvanlehdessä. Jos korvalehdessä jotakin on, niin se on numerosarja tatuoituna mutta se numerosarja ei ole 666. Siru laitetaan koiralla niskaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siru ei ole korvanlehdessä. Jos korvalehdessä jotakin on, niin se on numerosarja tatuoituna mutta se numerosarja ei ole 666. Siru laitetaan koiralla niskaan.

    Mistä sä tuon 666 asiaan tempasit?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siru ei ole korvanlehdessä. Jos korvalehdessä jotakin on, niin se on numerosarja tatuoituna mutta se numerosarja ei ole 666. Siru laitetaan koiralla niskaan.

    Taisi mennä sisarella sekaisin karjan korvamerkinnät ja sirutus. 😆

    Äänestä

Ei kuulu aloittajalle kenenkään terveystiedot.

Äänestä
  • Mikä se tuollainen hyökkäävä vastaus aloituksen kysymyksiin on. Eihän aloittaja tiedustele aloituksessaan kenenkään terveystietoja, vaan helluntailaisten suhtautumista koronarokotteisiin, koska saattaa itse pohdiskella asiaa ja kysellä Isä Jumalan tahtoa asiassa.

    Mikä siinä on, ettei kysymyksiin anneta suoraa vastausta, vaan lärpätetään muuta.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä se tuollainen hyökkäävä vastaus aloituksen kysymyksiin on. Eihän aloittaja tiedustele aloituksessaan kenenkään terveystietoja, vaan helluntailaisten suhtautumista koronarokotteisiin, koska saattaa itse pohdiskella asiaa ja kysellä Isä Jumalan tahtoa asiassa.

    Mikä siinä on, ettei kysymyksiin anneta suoraa vastausta, vaan lärpätetään muuta.

    Kukaan ei tiedä "helluntailaisten suhtautumista koronarokotteisiin". Sillä seurakunnat eivät tee yksityisasioista galluppeja. Suurin osa tällä palstalla kirjoittavista ei edes ole helluntailaisia. Otin tietenkin itse rokotteen heti kun sain. Sillä normaaliin elämään päästään vasta, kun riittävä määrä ihmisiä on rokotettu. Enkä suoraan sanoen riskiryhmäläisenä aio myöskään tavata muita kuin rokotettuja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kukaan ei tiedä "helluntailaisten suhtautumista koronarokotteisiin". Sillä seurakunnat eivät tee yksityisasioista galluppeja. Suurin osa tällä palstalla kirjoittavista ei edes ole helluntailaisia. Otin tietenkin itse rokotteen heti kun sain. Sillä normaaliin elämään päästään vasta, kun riittävä määrä ihmisiä on rokotettu. Enkä suoraan sanoen riskiryhmäläisenä aio myöskään tavata muita kuin rokotettuja.

    Kuinkas sen sitten erotat, kuka on rokotettu ja kuka ei ole?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuinkas sen sitten erotat, kuka on rokotettu ja kuka ei ole?

    Jos tapaamalla tavataan joku, voi ensin vaikka kysyä.

    Kiihkouskovaisuudesta on muiden kannalta se hyöty, että lahkouskis ei varmasti valehtele ottaneensa rokotuksen, kun missio on saarnata sen kauheutta.

    1Äänestä

  • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

    Jos tapaamalla tavataan joku, voi ensin vaikka kysyä.

    Kiihkouskovaisuudesta on muiden kannalta se hyöty, että lahkouskis ei varmasti valehtele ottaneensa rokotuksen, kun missio on saarnata sen kauheutta.

    Alusta asti mato on odottanut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuinkas sen sitten erotat, kuka on rokotettu ja kuka ei ole?

    Erittäin helposti. Kaikki ystävät ja sukulaiset ovat jo ottaneet rokotteen. Kuten myös ne, joiden lähipalveluita käytän.

    Äänestä

Olen usein käynyt mettässä taskulampun kanssa itkenässä asiaa.

Äänestä
  • Yölläkö? Mitä itkemistä asiassa on?

    Äänestä

  • Olet kovin surullinen tapaus kun sulla ei ole muuta kirjoitettavaa kuin metsässä itkeminen joka toisessa ketjussa. Vitsistäsi on mennyt maku.

    Äänestä

Kuka kysyy?

Äänestä
  • Ai kysyy vai?

    Äänestä

  • Sillä ole pazkankaan merkitystä kuka kysyy.

    Äänestä

Minä en ota rokotetta ja olen ateisti, en myöskään ota influenssa rokotetta .
Vanhana ja heikkona otan molempia rokotteita vuosittain.

Äänestä
  • siis korona ja influenssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kuinka moni helluntailainen on ottanut rokotteen koronaa vastaan?

Kuinka moni helluntailainen ei ole ottanut rokotusta ja millä perusteella ei?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu