Aina syytetään Ideparkkia ja nyt vielä lisäksi koronaa. Entäs ne liikehuoneisto vuokrat. Pieni piiri omistaa suurimman osan keskustan liikehuoneistoista. Apteekki lähti hyvältä liikepaikalta.. Mikä lienee lähdön syy? Kaupunki rakentaa onneksi aseman seudulle kohtuuhintaista liiketilaa, huva niin.
Seinäjoen keskustan tyhjät liikehuoneistot.
Anonyymi
21123
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Onko keskustan Parkkihallin kaivuutöissä löytynyt Katakombi ja ruumiita 2018.
Onko linkkiä ilkkaan / poillsin tiedonantoon.
Seinäjoella on kova pöhinä kuten avaruuden pääkaupungissa kuuluukin olla. Ongelma vain, että keskuta tyhjenee ja näivettyminen alkanut. Olisipa yliopisto, lentokenttä, satama
Vielä vuokrista.. Kun vuoden maksellut, tulee ensimmäinen korotus. Ihan perseestä.
MV-lehti ranskan presidentin avustaja..
”Tulevaisuudessa on löydettävä keino väestön vähentämiseksi. Aloitamme vanhuksista, sillä kun ihminen on yli 60-65-vuotias, hän elää kauemmin kuin tuottaa, ja se tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Sitten heikot ja sitten hyödyttömät, jotka eivät anna mitään yhteiskunnalle, koska heitä tulee olemaan yhä enemmän, ja varsinkin lopuksi tyhmät.
Eutanasia kohdistuu näihin ryhmiin; eutanasian on oltava tulevaisuuden yhteiskuntiemme olennainen väline kaikissa tapauksissa.
Emme tietenkään pysty teloittamaan ihmisiä tai järjestämään leirejä. Pääsemme heistä eroon saamalla heidät uskomaan, että se on heidän omaksi parhaakseen.
Liian suuri ja suurimmaksi osaksi tarpeeton väestö on taloudellisesti liian kallista. Sosiaalisesti on myös paljon parempi, että ihmiskoneisto pysähtyy äkillisesti, kuin että se heikkenee vähitellen.
Emme pysty läpäisemään älykkyystestejä miljoonille ja taas miljoonille ihmisille, voitte kuvitella!
Me löydämme jotain tai aiheutamme sen; pandemia, joka kohdistuu tiettyihin ihmisiin, todellinen talouskriisi tai ei, virus, joka vaikuttaa vanhuksiin tai vanhuksiin, sillä ei ole väliä, heikot ja pelokkaat alistuvat.
Tyhmät uskovat sen ja pyytävät hoitoa. Olemme huolehtineet siitä, että olemme suunnitelleet hoidon, hoidon, joka on ratkaisu. Idioottien valinta tapahtuu siis itsestään: he menevät itse teurastamoon.”
Apteekki on oltava sellaises paikas, notta sinne pääsee helposti autolla ja vähintään tnniin ilmainen paikotus. Se on ikäväen toive.
Muuttakaa tänne Ilmajoelle!
No niin, mopopojat! Muuttakaa Ilmajoelle! Hushus!
Parkki maksut on syy..ei huvita keskustaan mennä..ennemmin meen minimaniin nii on kunno parkkipaikka.
kun on kyse seinäjoesta tyhjät liikehuoneistot on äkkiä täytetty...aina mahtuu parit parturit,rillit isompiin muutama kauppa. eikä ikinä oo liika pubeja
Ei edes ne parkkimaksut niin haittaa kuin ne esteet joilla kaupunki haluaa tehdä kiusaa autoilijolle. Sinne on tungettu kaikenlaista tolppaa ja betonimöhkälett joiden seassa pitäisi autoa parkkeerata.
No niitä betonitolppia pitää olla, koska Vihervasemmistolla on unelma täyttää maamme terroristeilla.
Keskustan vuokrat samaa tasoa kuin Tampereella. Ei ihme jos tyhjiä liikehuoneistoja.
Vähän haiskahtaa kartellilta??
Liike huoneistojen hinnat todella korkeat näin korona aikana?etsimme sopivaa tilaa uudelle thai hieronta paikalle seinäjoella,mutta sopivat liiketilat yli hintasia ja huono kuntosia?positiivinen yllätys oli että thai hieronta olisi otettu kyllä mielellään vuokralaiseksi.
3-4 monimiljonäärikaverusta omistaa koko keskustan porukalla.
Kartelliko? ;)
Totta ja silloin joutavat mun puolesta tyhjänä olemaan. Hyvä kun tuli Ideaparkki ja toivottavasti pian tulee laajennus. Ymmärtää, miksi asemanseutu kannattaa rakentaa pika pikaa.
Montakos omistajaa Ideaparkissa on?
Yksi, mutta viisaampi, kuin nämä neljä herraa yhteensä. Kun pitää vuokrat kohtuullisina, niin liikekehuoneistot vuokrattuina. Ja tulijoita on heti, kun yksi lopettaa. Korona hiukan sotkenut tilannetta, syksyyn mennessä tilanne normalisoituu.
"Liike huoneistojen hinnat todella korkeat näin korona aikana?etsimme sopivaa tilaa uudelle thai hieronta paikalle seinäjoella,mutta sopivat liiketilat yli hintasia ja huono kuntosia?positiivinen yllätys oli että thai hieronta olisi otettu kyllä mielellään vuokralaiseksi."
Paljos teillä sitten maksaa happy ending?
espanjassa saa vitosella:
https://www.is.fi/menaiset/ilmiot/art-2000007937513.html
Pienet kivijalkamyymälät tekevät kauppansa tulevaisuudessa. Kun on nettikauppa ei suuria tiloja tarvita ainakaan keskustassa. Suuret tilat jäävät ikiajoiksi tyhjiksi.