Maahanmuuttajille asuntoja koronarahoilla

Espoon, Kirkkonummen ja Kauniaisten seurakunnat ovat päättäneet käyttää saamiaan koronarahoja Nihtisillan vastaanottokeskusesta siirrettävien maahanmuuttajien majoituksen hankintaan.
En oikein usko, että rahat olivat tarkoitettu tuohon.
Kyseisille ukoille on paikat toisissa vastaanottokeskusissa, joten eivät jää heitteille. Se että ei halua muuttaa, on eri asia, mutta ei siihen saa kuluttaa toisaalle tarkoitettuja varoja.
Kirkon jäsenyyttä harkitsen tarkkaan eli eroamista. Olen kyllästynyt varsinkin pääkaupunkiseudun pappien toimintaan. Resursseja laitetaan toisen uskontokunnan jäseniin, muttei omiin. Täällä on muslimien yhteisöjä, auttakoot he omiaan.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tanska on ottanut tavoitteeksi nolla pakolaista vuodessa

Äänestä

Ei kyllä heillä on yk rahat ja moskeija rahat . Ei ikinä. Kaikki raha kuuluu meille meidän korona hoitoon . Heidän maissa on omat myös.

Äänestä

Maahanmuuttoa on lisättävä pikaisesti, muuten meillä ei ole syntyvyyttä.

Äänestä
  • Joka tuota pelkää on muutetava noitten maihin ja piireihin ns. kehityviin helveteihin

    Äänestä

  • Kannattaa yrittää synnyttää siti, jos ei nyt lapsia, edes uusia ajatuksia.

    Äänestä

Kuka hullu vielä kuuluu kirkkoon? Kirkollisveroa ei nykykirkolle kannata maksaa. Karrikoidusti sanottuna; - se on suoraa tulonsiirtoa maahantunkeutujille. Uskoakseen johonkin, ei kukaan tarvitse rahastavaa instituutiota uskonsa ylläpitämiseen. Nykyinen ev.lut kirkko on pelkkä rahastuslaitos joka pakolaispolitiikallaan puukottaa suomalaista yhteiskuntaa suoraan selkään.

Äänestä

Nyt ei muuta kuin suomalaiset asunnottoat kumiveneitä hankkimaan, paperit ja kielitaito kolera-altaaseen ja voilá: VOKin kautta omaan asuntoon verovaroin.

Äänestä

PK-seudun+väestönkasvusta+70+%+on+ollut+maahanmuuttoa+eli+kehitysmaiden+muslimejaViime+vuonna+100+%Että+sinne+vaan+muiden+sekaanKela+maksaa+vuokrat

Äänestä

ettei vaan ole hoitajamitoitukseen tarkoitettuja rahoja?

Äänestä

Maahanmuutto on ainoa tapa pelastaa suomi, enemmän kiitos!

Äänestä

Niin tarvitaan asiantuntijoita, ei luku ja kirjoitustaidottomia ukkoja, joita pitää elättää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Espoon, Kirkkonummen ja Kauniaisten seurakunnat ovat päättäneet käyttää saamiaan koronarahoja Nihtisillan vastaanottokeskusesta siirrettävien maahanmuuttajien majoituksen hankintaan.
En oikein usko, että rahat olivat tarkoitettu tuohon.
Kyseisille ukoille on paikat toisissa vastaanottokeskusissa, joten eivät jää heitteille. Se että ei halua muuttaa, on eri asia, mutta ei siihen saa kuluttaa toisaalle tarkoitettuja varoja.
Kirkon jäsenyyttä harkitsen tarkkaan eli eroamista. Olen kyllästynyt varsinkin pääkaupunkiseudun pappien toimintaan. Resursseja laitetaan toisen uskontokunnan jäseniin, muttei omiin. Täällä on muslimien yhteisöjä, auttakoot he omiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu