Aamutunnelmia, 2 astetta tyyntä, maisemassa oleva kylä heräili usvassa vai sumuako se oli. Tyyni hetki, tasaharmaalta taivaalta odotan sadetta, ehkä rakeita kuten eilen.
Herättyäni menin terassille harjaamaan hiuksiani.
Siellä oli jo täysi meininki käynnissä, peipot pitivät konserttiaan.
Niitä oli tavallista enemmän ja mikä laulu täytti koko tienoon,
mikä innostus, kuin kilpaa olisivat laulaneet.
Haloo, puolikuuta peipposesta, tästäkö se alkaa kesän odotuksen loppukiri,
seuraavana tutkaillaan milloin ja missä näkisi västäräkin pyrstöään keikuttamassa.
Taidan ottaa ekstra-aamukahvin ja mennä muki kädessä istuskelemaan konsertin toiselle puoliajalle nauttimaan tästä kevätaamusta, sumuisesta sellaisesta.
Kevät on kivaa aikaa!!!!
Mikä konsertti!!!!
10
302
Vastaukset
- Anonyymi
Eikös täällä ole myös luonto osasto jossain
Voiphan niitä kameroita olla pitkin suomenmaata, vaan ei yhtään omassa pihassani.
Tehdä oma havainto on kuin tallettaisi pienen luonnonrikkauden pmaan mieleensä.
Joskus sen jakaminenkin tuntuu kivalta.
- Anonyymi
Samaa ajattelin esittää, että googlaa Luonto-live, siellä on paljon kameroita, joista katsella pävivän säätä ja tietenkin lintujen pesintää.
Olin yllättynyt, kun aamulla menin ulos, tai tarkemmin vain tuohon ovenrakoon rivitalon pihassa, josta seurailen heti aamulla (klo4-5) lintujen herämistä ja maa olikin valkoinen lumesta.
Samoin Nuuksionkin maisemat oli lumiset, joten aika Etelässä oli lumi yllättänyt pesijät, mutta onhan nyt vasta Huhtikuu.
ps. kiva aloitus ilman politikointia. Näitä toivoisin enemmänkin tänne. - Anonyymi
En minä ainakaan mene ulkokylmään kahviani juomaan .
- Anonyymi
maissiii kirjoitti:
Voi harmitus, en saa sitten sinusta aamukahviseuraa vilpoiselle vilpolalle.
Saat, jos on kahvi konjakilla?
- Anonyymi
Harmaata on luonnossa.... Harmaalta tuntuu mielessä.... Mitä me teimme ennen tietokoneita.... Tietsikka reistaili jo perjantaina... Nyt se on pimeänä... Aikakin tuntuu matelevan...
- Anonyymi
En menny tänä aamuna auringon nousun aikaan Saimaan rannalle tuskin linnut pahemmin äänessä, aivan kuin lokakuussa ennen lumen tuloa.
Alkaa olla niin aikaiseen tuo auringon nousu et kehuttava. Aamu on rauhallisempi iltaa. - Anonyymi
Päiväkahvin aikaan, vain ikkunasta säätä tiiraillen. Ei ole kiinnostanut lenkki tänä päivänä, 3 astetta, räntää ripottele välillä. Eräänä keväänä tuli puihin lehti Vapun-päivänä, oli melkoisen riemastuttava ihme. Tuleehan se kevät, kuten aina, ihminen taitaa vain tulla kärsimättömäksi vuosien saatossa, kun ilmaston muutos antaa myös odottaa, ainakin näille korkeuksille. Juupa, juu, päivän marinat on maristu, eikä räntasade lopu kuitenkaan. Hyvä asia on, ettei ole liukasta, voi kävellä reippaasti, kun saa itsensä liikkeelle. Riittävästi päälle, jospa kuitenkin lähtisi tuulettumaan.
Tällä korkeudella luonto nauttii näistä pisaroista, jotka nyt satavat.
Ihan silmissä alkaa vihertämään nurmikot ja metsänreunojen pajukot.
Niittykukkien siemeniä hommasin ja kylvin jo tuonne omenapuitten väleihin,
haavena on ettei tarvitsi niin ruohoa ajaa kesällä.
Saa nähdä kuin suunnitelma onnistuu,
voihan siinä käydä, että voikukat vaan ideasta riemastuu.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721157
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?44595Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296548Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t219513- 50504
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492
