Olen katsonut nyt koko Kotikadun alusta loppuun. Karin oli etenkin sarjan kultavuosina ihan järkyttävän itsekäs henkilö varsinkin avioliitossaan. Kaikki pettämiset, asunnon ostot, salaa raskaaksi hankkiutuminen, bisnesjyräämiset... kaikki ilman Hanneksen lupaa. Ja muutenkin oli niin häpeilemätön. Kaikesta huolimatta Karin oli varmaan paras hahmo koska oli niin valtavan tulinen ja tempperamenttinen. Oikeassa elämässä tuollainen ihminen olisi kamala jonka lähelle ei haluaisi joutua mutta sarjassa viihdyttävä. Ja vaikka Karin olikin jyrä niin Hannes ja Karin kuuluivat yhteen.
Janne Mäkimaa oli suoraan sanoen ällöttävä ihminen suurimman osan sarjasta. Siinä missä Karin oli kaikessa raivossaan silti suosikkini niin Janne oli ehkä suurin inhokkini. Etenkin se miten kohteli Pirkkoa oli niin hirveää. Ensiksi Janne petti Pirkkoa Mirjan kaverin kanssa jonka jälkeen kaikki sovittiin ja mentiin naimisiin. Sitten Janne petti Pirkkoa uudestaan rippileireillä ja tämän jälkeen tuli sairaalloisen mustasukkaiseksi Pirkosta ilman syytä. Sitten Pirkko antoi taas anteeksi ja pian syntyi lapsi ja perhe lähti Afrikkaan jossa Janne kylmästi lemppasi perheensä toisen naisen takia. Ja sarjan loppuvuosina ne pöhöttyneen Jannen naissekoilut olivat oikeasti ällöttävää seurattavaa. Ja mies oli pappi...
Kolmas mieleen painunut hahmo oli Niina. Niina oli yksinkertaisesti ärsyttävä varsinkin Teemua kohtaan. Niina petti parinkin miehen kanssa ja sitten suuttui monesti itse kun Teemu kuittaili myöhemmin Niinalle tämän suhteesta Roopeen. Ja Niinan mielen mukaan aina piti mennä ja jos Teemu ei tykännyt jostain niin Niina oli takakireä kunnes tahto lopulta meni läpi. Ikävä ihminen sinällään.
Yleisesti ottaen Kotikadusta voisi sanoa että sarja olisi ollut parempi ehkä lopettaa silloin kun se siirtyi Kallioon. Siinä vaiheessa sarjan alamäki mielestäni alkoi kunnolla. Alamäki jyrkentyi entisestään joskus vuonna 2009 kun sarjaan tuli liuta nuoria uusia hahmoja joita oli mielestäni tylsä seurata ja he saivat suhteettomasti ruutuaikaa. Mielestäni ihan viimeisimmät jaksot alkoivat taas saada sellaista kivaa tunnelmaa kun molemmat alkuperäiset parit lähestyivät toisiaan Eevan ja Pertin mennessä naimisiin ja Hanneksen ja Karininkin mahdollisesti palatessa yhteen uudestaan sarjan jälkeen.
Kotikadun lyhyt analyysi
Anonyymi
0
949
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nykynuoret puhuu nolosti englantia suomen sekaan, hävetkää!
Kamalan kuuloista touhua. Oltiin ravintolassa ja viereen tuli 4 semmosta 20-25v lasta. Kaikki puhui samaan tyyliin. Nolo199475057-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei2772884- 1341747
Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2101458Luovutetaanko nainen?
En taida olla sinulle edes hyvän päivän tuttu. Nauratkin pilkallisesti jo selän takana.671421J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.841176Miten olette lähestyneet kiinnostuksen kohdettanne?
Keskusteluita seuranneena tilanne tuntuu usein olevan sellainen, että palstan anonyymit kaipaajat eivät ole koskaan suor641144By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei751119- 591087
Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(761071