Maailmankaikkeuden kudelma

squirrel

Kreationisti olettaa että on Suunnittelija.
Suunnittelija on näkymätön,eikä se vaikuta luonnonlakejen poikkeamina(koska luonnonlait ovat järkätämättömiä)
Suunnittelija on siis luonut universumin.

Kreationistien mukaan Suunnittelija ei ole käyttänyt luomismekanisminaan eliökunnalle evoluutiota.
Tämän vuoksi heidän tehtävänään onkin kertoa meille että miten se on sitten se luojan suunnittelumekanismi.
(Usea ihminen on suorastaan varma siitä että suunnittelumekanismi on evoluutioteoria,joten eivät tosiaan ole toisiaan sulkevia.)

No,Suunnittelija on laittanut Suunnitelman osaksi maailmankaikkeuden kudelmaa.
Tämän vuoksi mikään maailmankaikkeudessa ei tapahdu sattumalta vaan niillä on merkitys.
Näiollen maailmankaikkeuden fysikaalinen todellisuus jota luonnontieteet tutkivat ovatkin Suunnitelman tutkimuksia kaikki.
Tosin tieteessä tutkitaan vain niiden mekanismeja,ei aivoituksia tai Suunnittelijaa.
Ne ovat turhia,sillä tiede haluaa selvittää sen miten maailma toimii,ei sitä mikä moraalikoodeksi siellä takana vaikuttaa.

Suunnittelija,joka on Suuri ja Kaikkivoipa on siis joka ikisessä fysiikan kaavassa ja alkeishiukkasessa.
Mutta ne ovat salatut(koska niitä ei ole löydetty) joten ne ovat salaisia eikä niitä pieni ihminen voi ymmärtää.

Sitten toisaalta:
Suunnittelija on havaitsematon ja hänen suunnitelmansa ja luomistyönsä niin salaisia että niistä ei voida saada selvää.
Miksi ihmeessä Hän olisi halunnut ne salata-PAITSI jos hän on halunnut että niitä ei tutkita.
Tältä kannalta ajatellen kreationistit ovat siis tekemässä vastoin Hänen tahtoaan...
Miksi siis meidän pitäisi ottaa tieteeseen oppi jossa ei ole mitään mitä voitaisiin todistaa tai tutkia,ei mitään mistä voisimme saada selvää,ei mitään mikä kuuluisi tieteen tavoitteisiin,ei mitään varmuutta edes siitä että tutkittuamme havaitsisimme kosmisen vitsin joka johtaa omaan kärisemiseemme Helvetissä?

9

659

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jumalaan uskova

      Et kai itsekään usko puheesesi?

    • Strotaapatti

      Käyttämäsi sanayhdistelmä "maailmankaikkeuden kudelma" sulautti mielessäni yhteen niin universumin kuin kosmoksenkin.
      Käsitteenä se on mielestäni napakymppi.

      Käsittelit tätä kudelmaa ja kudelman luojaa niin evolutionistien (luojaa ei ole) kuin kreationistienkin (luoja on) näkökulmasta.

      Olet myös sitä mieltä, että tämä luoja ei ole tuonut itseään tiettäväksi ihmiselle, joka on evolutionistien tutkimustulosten mukaan kehittynyt apinasta ja kreationistien kannalta luotu.
      Kysyit myös, että miksi meidän pitäisi ottaa tieteeseen oppi (luojasta) jossa ei ole mitään mitä voitaisiin todistaa..jne.

      Mikäli olen oikein ymmärtänyt Darwin synnytti länsimaisena, verovaroin ylläpidettävänä tieteenhaarana, niin evolutionistit kuin kreationistitkin.

      Esittäisinkin ruohonjuuritasolta syntyneen kysymyksen, mitä hyötyä mielestäsi kyseenä olevien tieteenhaarojen edustajien tuottamasta tiedosta on ollut ihmisperheen hyvinvoinnin suhteen?

      • Ensinnäkin, kreationismi ei ole tieteenhaara.

        Evoluutiobiologia on hyödyttänyt ainakin kaikkia biotieteitä, paleontologiaa, lääketiedettä ja historiantutkimusta.


      • Strotaapatti
        illuminatus kirjoitti:

        Ensinnäkin, kreationismi ei ole tieteenhaara.

        Evoluutiobiologia on hyödyttänyt ainakin kaikkia biotieteitä, paleontologiaa, lääketiedettä ja historiantutkimusta.

        Kun tähän "maalilmankaikkeuden kudelman" tutkimiseen osallistuu tieteenhaarana myös 12 000 vuotinen uskontofilosofia metafyysisine ulottuvaisuuksineen ja kun kreationistit ottavat nämä ulottuvaisuudet evoluutioteorian suhteen huomioon, niin perustelisitko miksi et katso kreationismin kuuluvan tieteeseen?


      • Alex
        Strotaapatti kirjoitti:

        Kun tähän "maalilmankaikkeuden kudelman" tutkimiseen osallistuu tieteenhaarana myös 12 000 vuotinen uskontofilosofia metafyysisine ulottuvaisuuksineen ja kun kreationistit ottavat nämä ulottuvaisuudet evoluutioteorian suhteen huomioon, niin perustelisitko miksi et katso kreationismin kuuluvan tieteeseen?

        Moi !

        Ongelmanahan kreationismin suhteen on se että se ei pyri keräämään tietoa vaan saarnaamaan.
        Kreationismilla on missio, päämäärä on jo valmiina. Koska lopputulos on valmiina ei voida puhua tieteen teosta.

        Tieteellä päämäärään on tultu (ja tullaan) tutkimalla todellisuutta, havaintoja, rakentamalla malli (hypoteesi) joka selittää havainnot, testaamalla mallia ja parantelemalla sitä, tekemällä siihen pohjautuvia ennusteita (hiljalleen saadaan teoria aikaiseksi. Lisäksi tarpeen vaatiessa, mikäli havainnot näin osoittavat, teoria voidaan hylätä ilman sen suurempia älinöitä ja korvataan se uudella todellisuuden paremmin selittävällä (mallintavalla).

        Ero tieteen ja kreationismin välillä on siis todella iso.

        --


      • P.S.V.
        Alex kirjoitti:

        Moi !

        Ongelmanahan kreationismin suhteen on se että se ei pyri keräämään tietoa vaan saarnaamaan.
        Kreationismilla on missio, päämäärä on jo valmiina. Koska lopputulos on valmiina ei voida puhua tieteen teosta.

        Tieteellä päämäärään on tultu (ja tullaan) tutkimalla todellisuutta, havaintoja, rakentamalla malli (hypoteesi) joka selittää havainnot, testaamalla mallia ja parantelemalla sitä, tekemällä siihen pohjautuvia ennusteita (hiljalleen saadaan teoria aikaiseksi. Lisäksi tarpeen vaatiessa, mikäli havainnot näin osoittavat, teoria voidaan hylätä ilman sen suurempia älinöitä ja korvataan se uudella todellisuuden paremmin selittävällä (mallintavalla).

        Ero tieteen ja kreationismin välillä on siis todella iso.

        --

        maailmankaikkeuden kudelmaa varsin ansiokkaasti yhtenä motiivinaan ajatus luonnonlaeista Jumalan luomisperiaatteina. Darwinismi sitä vastoin kieltää - perusteettomasti - evoluution noudattavan luonnonlakeja (kts. myös P.S.V. ja V.A.P. -kommenttini Abiogeneesi-keskustelussa).


      • squirrel

        Tämän viestin innoitti viimeiset tipat aitoa virolaista absinttia.
        Nämä ajat eivät enää palaa,EU häätää "sen kuuluisan 500 kroonin pullon" venäjän rajan väärälle puolelle...
        Tämä lähenteli jopa runoutta.
        Valitettavasti näin jälkeenpäin lukien hyytyi kesken,mutta ihan kehityskelpoinen ajatelma kuitenkin.


    • P.S.V.

      tiede on jäänyt (tosin yksityiskohtien osalta kasvavine tietomäärineen) ideallisesti arki-empirian tasolle: uskotaan siihen, miten asiat tuntuvat olevan. Korkeatasoinen teoria edellyttää aina arkiempirian ylittämistä intuition tai matemaattisen formalismin avulla. Matemaattinen fysiikka onkin jo kauan sitten irtautunut arkiempirian vankeudesta. Kvanttifysiikassa Schrödingerin yhtälön arkijärjen vastaiset ratkaisut ovat jo hyötykäytössä. Vielä dramaattisempi on Einsteinin 1915 suorittama arkiempirian mukaisen painovoimakäsitteen hylkääminen ja sen korvaaminen arki-intuition vastaisella avaruuden kaareutuvuudella, jota kuvaavien yhtälöiden ratkaisut ovat tuottaneet ja yhä tuottavat uutta, mullistavaa tietoa ja näkemystä maailmankaikkeuden kudelmasta. Vastaava vallankumous evoluution selityspyrkimyksissä saattaa jo olla ovella, mutta pienet vihjeet siitä saattavat helposti jäädä huomaamatta tiedeyhteisön yhtenäisenä massana uskoessa sokeasti yhteen - arkiempirian mukaiseen - malliin. Entäpä jos se, mikä antropomorfisesta näkökulmasta näyttää esim. kilpailulta ravinnosta tai puolisoista onkin universumin joidenkin makroskooppisten kvanttiominaistilojen lainalaista kietoutumista, annihiloitumista jne.? Mielessä häivähtää muutama nimikin, lienevätkö relevantteja: Alex Kaivarainen, Matti Pitkänen,..

      • squirrel

        Evoluutioteoriaa mallinnetaan matemaattisesti.

        Esimerkiksi heritabiliteetille(periytyvyydelle) on ihan oma kaavansa.
        Mutaatiotodennäköisyyksiä ja geneettistä informaatiota mallinnetaan myös matemaattisesti.
        Luonnonvalinta on mielestäni tässä heikoimmalla.
        Se on tällä hetkellä ainoastaan ilmiö josta on havaintoja ja idea miten se toimii mutta ei tapaa jolla sen voisi mallintaa pätevästi.
        Tähän asti se on havaittu muutoksina(pääosin heritabiliteetissa ja ulkoisessa rakenteessa)
        Lisäksi evoluutiomatematiikka on ottanut laajasti käyttöön myös Nashin peliteorian.
        (Mistä kukkaruukkuun:tänään liiketalouden luennolla tuli olo kuin olisi puhuttu evoluutiosta:
        "synergia" korvataan "adaptiivisella radiaatiolla", fuusiot "symbiooseilla", ideat "mutaatioilla" niiden valinta "valinnalla", mainoskampanja "seksuaalivalinnalla" jne.
        Tästä voisi vääntää juttuakin jos se ei olisi niin hauska ja asiallinen.
        Kunhan keksin siihen jotain ilkeyttä niin sitten kirjoitan siitä :)

        Pari juttuja
        http://users.utu.fi/veijor/etp/etpluento4/sld003.htm

        http://cc.oulu.fi/~jtuomi/kasvu1.html


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1359
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      987
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      370
      818
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      769
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      707
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      604
    Aihe