https://www.doria.fi/handle/10024/180859 "Puolustusvoimissa tehty kokeilutoiminta muodostaa monitahoisen tutkimuskohteen. Kirjan keskiössä ovat sotavarustuksen, aseistuksen, sotataidon ja puolustushaarojen kehittämistä koskeneet kokeilut. Kirjaan kirjoittaneiden kahdenkymmenenyhden sotahistorian osaajan artikkeleissa todentuu se, että kokeilutoiminta oli kiinteä osa Suomen puolustusvoimien kehitystä 1920–1930-luvulla. Talvisotaan mennessä Puolustusvoimien sotavarustus, asetekniikka ja sotataidollinen osaaminen kehittyivät huimasti. Kehitystyön ja siihen liittyneen kokeilutoiminnan onnistumiset ja puutteet mitattiin ensimmäisen kerran tosipaikassa talvisodassa vuosina 1939–1940."
Puolustusvoimien kokeilutoiminta vuosina 1918-1939
Anonyymi
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Polttopullollinen tenua ja tervaa sekä jämerä tukki telaketjuun, ne olivat aikansa haitekkiä ne.
Ei, vaan tarkoituksella synnytetyjä legendoja peittämään heikkoa varustautumista.
Vissihin niillä improvisoiduilla sotatyökaluillakin jotain saatiin aikaan, kun vanjat sitten muuttivatkin mielensä aiemmin suunnittelemastaan Helsingin voitonparaatista Josif Stalinin syntymäpäivänä 18. joulukuuta 1939.
Myöhemmin päivänsankari tuskaili Rooseveltille ja Churchillille, että "Puna-armeijasta ei ollut mihinkään Suomea vastaan."
Maiden väkiluvun suhde oli tuolloin 1/40.