Luin jw. org sivulta tosi ystävyydestä. Sitä ei löydy välttämättä edes jehovan todistajista. Kaikki olivat vain puolituttuja. He eivät pystyneet poistamaan yksinäisyyttä. Siellä korostetaan vain uskonnollisia ja perhearvoja. Se ei riitä kaikille. Nyt sanotaan, että saatana yrittää. Höpöhöpö. Ihmiset ovat erilaisia. Kaikille nuo arvot eivät riitä. Eikä ystävyydessä auta pelkät uskonnolliset arvot. Täytyy olla samankaltainenb ja muitakin yhdistäviä asioita kuinnnuo edellämainitut. Sieltä ei välttämättä löydy ketään. Saa olla yksin, jos ei jaksa täysin erilaisten puolituttujen perheihmisten kanssa pyöriä. Sitä on kokeiltu, ja myös oikein hengellismielisten seuraa. Jopa avioliittoa on ehdotettu pelkän hengellisyyden takia. Ei vainnole mikään noista toiminut. On turha puhua Raamatun ohjeiden soveltamisesta. Olen mieluummin yksin kuin tuollaisista syistä kenenkäännseurassa. On minulla muitakin tarpeita kuin nuo arvot . Siksipä noilla perusteilla ennenää ihmisiä elämääni halua. Puolituttujen perheihmisten seura on ystävällistä, mutta ei vastaa niitä tarpeita, mitä elämääni tarvitsen ja haluan.
Tosi ystävyys
Anonyymi
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
On muös käsittämätöntä, että jehovanntodistajiennkeskuudessa pitäisi seurustella velvollisuudesta puolituttujen ihmisten kanssa, ja pitää yhteyttä heihin, vaikka ollaan täysin erilaisia. Se syö energias. Yritin pitää yhteyttä ja olla ystävä täysin erilaisen hengellisen ihmisen kanssa, mutta se ainoastaan söi henkisiä voimavaroja. Sanoin sitten asioita, jotka odotetusti johtivat siihen, että hän lakkasi yhteyttä pitämästä. Se oli tarkoituskin. Tämä suhde oli opiksi, että ei enää läheistä seurustelua liian erilaisten kanssa.. ja kun ei ketään löydy, niin siitäkin valitetaan, kun viihtyy yksin. Jt:t olivat vain puolituttuja, joiden seura oli pinnallista pyörinää. Ennkaipaa sellaista elämääni.
Jehovan todistajien jutut on tyyliä:" hyvää päivää ja kirvesvartta".
Olen huomannut, että se vähäinenkin ystävyys hiipuu kun ei törmätä kokouksessa. Niinhän se käy muissakin yhteisöissä esim. harrastuksen kautta tuttuihin. Elämän varrella tulee oikeita ystäviä ja sitten niitä muita tuttavia. Minulla on muutama oikeasti hyvä ystävä, eivätkä he kumma kyllä liity uskontoon millään lailla. Heidän kanssaan voin olla oma itseni. He ovat välittäneet läpi vuosikymmenten minusta ihmisenä hyvinä ja huonoina hetkinä. Seurakunnan "ystävät" eivät välitä. Kaipa suoritukseni eivät ole riittäviä. Sinänsä paikalliset Jehovan todistajat ovat ihan mukavia ihmisiä, mutta ei heillä ole aikaa eikä kiinnostusta olla ystäviä käytännön tasolla. Pelkkää sanahelinää tuo "rakkaus keskuudessaan".
Sama kokemus. Luulin löytäneeni oikein tosiystäviä Jt-seurakunnasta, kunnes huomasin, että "ystävyys" on siellä vain jotain, mitä annetaan palkkioksi ahkeralle lahkosuorittajalle. Heti kun suoritukset loppuvat, "ystävyys" vedetään saman tien pois, ja sinusta tulee taakka, jonka kanssa ei enää vietetä vapaa-aikaa, vaan ainoastaan yritetään potkia eteenpäin suorittamaan kokouksia ja kenttää.
Värväysasioilla liikuttaessa saatetaan sanoa haltioituneesti että voi mennä kenen (todistajan) tahansa luokse milloin tahansa.
Paitsi ettei tuota usko, ei juuri kukaan rupeaisi kotiaan sillä tavoin avoimena pitämään.
Eihän siellä ja uskonnossa ole sijaa niille, jotka ovat erilaisia. Täytyy pyöriä toisten mukana, ja suorittaa. Sen mukaan arvostellaan, kelpaako ystäväksi. Katson tuollaisen tekoystävyydeksi. Enkä muutenkaan ole sellainen, joka joukoissa viihtyy. Viihdyn syrjässä ja sivussa, eivätkä pinnalliset tyhjänpäiväiset ihmissuhteet kiinnosta. Samalla sanoen olen vain tyytyväinen, kun saan olla omassa rauhassa. Tiedän sellaisiakin jt, jotka ei avaa ovea aina, kun jotkin jt tulevat yllättäen soittamaan ovikelloa. Sellainen ei ole Suomessa tapana, ja pitäisi sopia etukäteen.