Lukekaa jatkosodasta

Sallasta pohjoiseen oli rintamavastuu sakemanneilla, johtajanaan Eduard Dietl ja tämän kuoltua lento-onnettomuudessa, (attentaatin mahdollisuudesta kiistellään edelleen) Lapin joukkoja komensi Lothar Rendulick. Tämä ulkomuistista, nimet eivät ehkä kirjoitettu täysin oikein.

KAARLO KARJALASTA kirjoitti:

Sallasta pohjoiseen oli rintamavastuu sakemanneilla, johtajanaan Eduard Dietl ja tämän kuoltua lento-onnettomuudessa, (attentaatin mahdollisuudesta kiistellään edelleen) Lapin joukkoja komensi Lothar Rendulick. Tämä ulkomuistista, nimet eivät ehkä kirjoitettu täysin oikein.

se k pois Rendulicin nimestä, niin menee oikein.

KAARLO KARJALASTA kirjoitti:

Sallasta pohjoiseen oli rintamavastuu sakemanneilla, johtajanaan Eduard Dietl ja tämän kuoltua lento-onnettomuudessa, (attentaatin mahdollisuudesta kiistellään edelleen) Lapin joukkoja komensi Lothar Rendulick. Tämä ulkomuistista, nimet eivät ehkä kirjoitettu täysin oikein.

Sallasta pohjoiseen oli tosiaan rintamavastuu saksalaisilla, mutta sallan ja kuhmon (sotkamon tasalla) välisellä lohkolla hyökkäsi kohti Uhtuaa Hjalmar Siilasvuon III armeijakunta, joka oli ALISTETTU saksalaisille! eli Mannerheimin johtama lohko oli kuhmosta alaspäin ja saksalaiskenraalin siitä ylöspäin.

Tuota tietoa tarkistaessani törmäsin sellaiseen että saksalainen divisioona oli suomalaisten apuna kesällä 41 kun hyökättiin Syvärille, en ollut tällaisesta aikaisemmin kuullutkaan. Tietääkö joku mikä oli tuo divisioona ja enemmän sen vaiheista...

Syko kirjoitti:

Sallasta pohjoiseen oli tosiaan rintamavastuu saksalaisilla, mutta sallan ja kuhmon (sotkamon tasalla) välisellä lohkolla hyökkäsi kohti Uhtuaa Hjalmar Siilasvuon III armeijakunta, joka oli ALISTETTU saksalaisille! eli Mannerheimin johtama lohko oli kuhmosta alaspäin ja saksalaiskenraalin siitä ylöspäin.

Tuota tietoa tarkistaessani törmäsin sellaiseen että saksalainen divisioona oli suomalaisten apuna kesällä 41 kun hyökättiin Syvärille, en ollut tällaisesta aikaisemmin kuullutkaan. Tietääkö joku mikä oli tuo divisioona ja enemmän sen vaiheista...

Saksalainen divisioona, joka oli mukana Karjalan armeijan hyökätessä kohti Syväriä, oli 163. jalkaväkidivisioona. Sen tehtävänä oli edetä Syväriltä Laatokan etelärantaa kohti Leningradia kohtaamaan siltä suunnalta tulevat saksalaisjoukot. Sattuneesta syystä divisioona ei kuitenkaan päässyt tehtävää suorittamaan ja niinpä se pysyi reservissä koko hyökkäysvaiheen ajan. Myöhemmin se sitten siirrettiin saksalaisten vastuualueelle.

Liekki kirjoitti:

Saksalainen divisioona, joka oli mukana Karjalan armeijan hyökätessä kohti Syväriä, oli 163. jalkaväkidivisioona. Sen tehtävänä oli edetä Syväriltä Laatokan etelärantaa kohti Leningradia kohtaamaan siltä suunnalta tulevat saksalaisjoukot. Sattuneesta syystä divisioona ei kuitenkaan päässyt tehtävää suorittamaan ja niinpä se pysyi reservissä koko hyökkäysvaiheen ajan. Myöhemmin se sitten siirrettiin saksalaisten vastuualueelle.

että saksalainen 163 div olisi osallistunut suojärven valtaukseen.

Helsingin Sanomat, torstaina 24. maaliskuuta 2005 (A4) , Vieraskynä

Suomella oli selkeä linja suhteessa Saksaan

PRESIDENTTI Tarja Halonen sanoi 1. maaliskuuta, että Suomi kävi toisen maailmansodan aikana erillissotaa Neuvostoliittoa vastaan. Venäjän ulkoministeriö sen sijaan väittää, että Suomi oli liitossa Hitlerin johtaman Saksan kanssa ja on siksi osaltaan vastuussa sodasta.

Juridinen, erillissotaa merkitsevä oppisana ”cobelligerent” , kanssasotija, tarkoittaa, että kaksi valtiota tekee yhteistyötä sodassa yhteistä vihollista vastaan ilman sotilaallista tai poliittista sopimusta.

Tällaista yhteistyötä Suomen ja Saksan kesken esiintyi jatkosodan aikana 1941-44. Ohto Manninen totesi kirjassaan Suur-Suomen ääriviivat (1980), että Suomen peruslinja suhteessa Saksaan oli selvä: Suomi halusi saada niin paljon sotilaallista ja taloudellista tukea kuin mahdollista – erityisesti elintarvikkeita – ilman että siirtyisi kansallissosialistiseen järjestelmään tai tekisi mitään sopimusta Saksan kanssa.

SUOMEN sekä sotilaallinen että poliittinen johto pitivät jatkosodan aikana sisukkaasti kiinni erillissotateesistä, vaikka Saksa jatkuvasti ja voimakkaasti painosti Suomea sopimukseen. Hitler pahoitteli tosin, ettei käynyt päinsä liittää Suomea germaaniseen valtioon, mutta ”niin sankarillisen kansan” kanssa voitiin ilman muodollista sopimusta olla yhteistyössä.

Tarja Halosen lausunto erillissodasta on aivan oikea. Venäjän ulkoministeriön esittämä kritiikki hämmästyttää. Jos kyseessä on tietämättömyys, se on kiusallista suurvallalle; jos kritiikki taas on esitetty vastoin parempaa tietoa, se osoittaa poliittisen ilmaston huonontuneen vakavasti. Myönsihän jo Stalin, että Suomen sota oli erillinen. Pariisin vuoden 1947 rauhansopimus rakentuu myös sille pohjalle.

Suomi ei siis ollut ”liitossa” Hitlerin Saksan kanssa vuosina 1944-44. Eikä tietenkään myöskään talvisodan aikana 1939-40, jolloin Neuvostoliitto oli Saksan liittolainen Molotovin-Ribbentropin sopimuksen mukaan, sopimuksen, jota Venäjän ulkoministeriö välttää mainitsemasta. (Käänsin ja julkaisin sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan ennen kuin sen paremmin Venäjä kuin Saksakaan myönsi, että se oli olemassa.

MAINILAN kylässä Karjalankannaksella tapahtunutta välikohtausta, jossa neljä neuvostosotilasta kuoli ja yhdeksän haavoittui, hyödynnettiin oikeuttamalla Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen. Suomen tykistön kantama ei ulottunut Mainilaan. Suomen rajavartiosto totesi laukaisupaikan olleen Neuvostoliiton puolella rajaa.

Ohto Manninen löysi 1990-luvun alussa järjestelyn ohjeistuksen Zhdanovin arkistosta. Kyseiset viisi laukausta ampui varta vasten paikalle kuljetettu kommandoryhmä, joka koostui 15 miehestä ja kahdesta ballistiikan asiantuntijasta. Ryhmää komensi salaisen poliisin NKVD:n majuri Pavel Ignatjevitsh Okunev, josta sittemmin tuli turvallisuuspalvelun kenraali.

USEAT venäläiset historioitsijat ja sotilashenkilöt ovat puhuneet myönteisesti Suomen puolustuksesta talvisodassa, heidän joukossaan kenraalieversti Dmitri Volkogonov: ”Suomen suoritus talvisodassa antoi muille esimerkin, kuinka kansan tulee taistella itsenäisyytensä puolesta” (1989).

Nikita Hrushtshev omistaa muistelmissaan luvun talvisodalle. ” On asetettu kyseenalaiseksi, oliko meillä laillista tai moraalista oikeutta kohdella Suomea kuten teimme. Tietenkään meillä ei ollut siihen mitään laillista oikeutta. - - Ajat olivat hirveät – hirveät tappioidemme johdosta, ja ajan oloon vielä hirveämmät. Saksalaiset panivat ilolla merkille, miten saimme selkäämme suomalaisilta. - - Kansamme ei saanut koskaan tietää, että olimme kärsineet moraalisen tappion, koska emme kertoneet totuutta. - - Sota Suomea vastaan oli synkkää aikaa armeijallemme, joka oli uskonut voittamattomuuteensa”.

Hrushtshev ei uskonut, että Stalin oli aloittanut sodan tarkoituksenaan valloittaa Suomi. Talvisodan syttymisen 50-vuotispäivän aattona, 29. marraskuuta 1989, Neuvostoliiton radiossa sanottiin kuitenkin toistuvasti, että Stalinin tarkoitus oli liittää Suomi Neuvostoliittoon. Itä-Karjalasta ja Suomesta oli määrä muodostaa karjalais-suomalainen neuvostotasavalta.

Molotov vahvisti Hitlerin kanssa Berliinissä 12. – 13. marraskuuta 1940 käymissään keskusteluissa, että suunnitelma liittää Suomi Neuvostoliittoon oli voimassa vielä talvisodan jälkeen.

Suomen miehityshän oli epäonnistunut, ja neuvostohallitus katsoi, että sen ”velvollisuus” oli lopullisesti ratkaista Suomen kysymys. Hitler, joka laati suunnitelmaa hyökätä Neuvostoliittoon, yritti saada Molotovin kiinnostumaan Itämeren sijasta Neuvostoliitolle luovutettavasta ”suur-itäaasialaisesta” elintilasta.

Molotov ja Hitler pallottelivat Suomella kaksi päivää, mutta asenteet pysyivät lukkiutuneina. Molotov sanoi, ettei hän ymmärtänyt, miksi Neuvostoliiton pitäisi pidättäytyä toteuttamasta toiveitaan Suomen suhteen puoli vuotta tai vuoden. Hitler myönsi, että Suomi oli Neuvostoliiton asia, mutta sanoi lopuksi kohtalaisen selväkielisesti, että sodalla Suomea vastaan voisi ola ”syvällisiä seurauksia”.

MAUNO Jokipii, joka kirjassaan Jatkosodan synty (1987) selvitti sekä jatkosodan taustaa että erillissotakysymystä, katsoi olevan vaikeaa tuomita johtomiestemme toimia suhteessa Saksaan joulukuusta 1940 eteenpäin, kun ajattelee, että konkreettiset suunnitelmat maan likvidoimiseksi olivat hyvin heidän tiedossaan.

Kaikki muut ajateltavissa olevat ulostiet oli tutkittu ja havaittu suljetuiksi.

Harry Järv

Kirjoittaja on fil.tri h.c., sotaveteraani ja sotainvalidi. Hän on kirjoittanut lähes 50 kirjaa kulttuurin eri aloilta ja on nykyisin eläkkeellä Ruotsin kansalliskirjaston kirjastoneuvoksen virasta. Åke Lindmanin elokuva Etulinjan edessä kertoo Harry Järvin sodanaikaisista kokemuksista.