Hallituksen koossapysyminen on keskustan ansiota. Annika halusi pitää hallituksen kasassa ja piti. Halutessaan olisi voinut myös lähteä.
Annika ratkaisi hallituskiistan, ei halunnut hajottaa hallitusta
Anonyymi
895
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Marin suosii rakenteellista korruptiota ja astuu presidentin vastuualueelle sekä nöyryyttää häntä:
https://www.is.fi/politiikka/art-2000007952143.html
Kiitos kuuluu keskustalle hallituksen koossapysymisestä. Marin vain istuu ihailemassa peilikuvaansa, ei ymmärrä asioiden hoidosta mitään. Pikkuapulaiset verovaroin kehuu Sannaa palkan edestä.
Hienoa Annika ja keskusta, vaikka myös hallituksen hajottaminen olisi yhtä hyvin sopinut. Jouduit tekemään vaikean ratkaisun.
Sanna seisoi sormi suussa ja katseli pyörein silmin että missä tässä tapahtuu.
Sanna ei uskaltanut alkaa johtamaan vähemmistöhallitusta.
Joku tietämätön sanoi, että demarit voitti väliriihessä. Kukaan ei voittanut. Ei kukaan. Kaikki hävisivät. Suomen kansa hävisi. Vähäosaiset hävisi. Työttömät hävisi kaiken eniten. Turha toivoa pääsevänsä työn syrjään kiinni tällä vuosikymmenellä. Marinin ja Haataisen työllisyystoimet tähtäävät vuoteen 2030 ja sen taakse. Syksyllä kuulet veronkorotuksista ja leikkauksista. Kaikki hävisivät.
Mitä hemmettiä 19 ministeriä ja heidän yli 80 erityisavustajaa oikein tekevät? Nauttivat korkeista palkoista.
Demarit valetyöpaikkoineen ovat naurettavia Suomen pääministeripuolueena.
Annika voitti Sannan koska Annika teki ratkaisun halllitukseen jäämisestä.