Merssu

Kävin lomalla hakemassa Sakuista Mersun. Olin haeskellut noin 250000km ajettua 190-mallista autoa. Mobile haulla löytyikin runsaasti sopivia, joten ei muuta kuin matkaan ja kaupoille. Saksa taipuu jonkun verran suussa joten pyrin hoitamaan asiat pitkälle omin päin ja lähettelin ennen reissua parille myyjälle emailia. Sovittiin näytöistä alustavasti, ja myös avustamisesta paperihommissa. Lensin halpis-lennolla Berliiniin, josta oli tarkoitus löytää ajokki.

Ensimmäinen auton omistaja haki minut kentältä omalla autollaan, pari vuotta vanha A6 oli hepulla allaan. Myynnissä oleva Mersu ei vakuuttanut ja kun hintakaan ei tinkiessä pudonnut, päätin jatkaa etsintää seuraavana päivänä.

Hyvin nukutun yön jälkeen soitin toiselle myyjälle, jonka kanssa sovin tapaamisen jälleen lentokentälle, johon itse hurautin bussilla. Tällä kertaa tarjolla oli vuoden 1990 kermanvärinen diesel, pyynti 2200 €. Tinkimisen jälkeen hinta asettui 1950 euroon. Kilometrejä oli mittarissa 105000. Lukema epäilytti, hieman mutta myyjä esitti täydellisen huoltokirjan ensimmäisiltä 7 vuodelta, sekä oman kirjanpidon myöhemmistä huolloista, jopa öljyjen vaihtopäivät oli tiedossa. Omistaja oli toinen, ja ensimmäisen nykyinen tunsi. Ei muuta kuin kaupat lukkoon, ja kilpiä hakemaan. Myyjä auttoi kuvioissa mukavasti niin kuin sovittu oli, palkkioiksi tarjosin lounaan paikallisessa kuppilassa. Sitten ei muuta kuin kohti rajaa ”tuhatta” ja sataa. Rajakaupasta kontti täyteen bisseä (120 l), ja parikymmentä litraa halpaa votkaa, jonka jälkeen Tanskan ja Ruotsin kautta kotisuomeen. Suomessa tullimuodollisuudet meni hyvin, auto on jo katsastettu ja veroja odotellaan.

Olen ehtinyt jo 1500 km ajella ja olen todella tyytyväinen. Suomessa vastaavien hinnat pyörii noin vähän ajetuissa jopa kymppitonnin paikkeilla, joten veroineenkin auto on todellinen löytö.

Oman kokemuksen pohjalta voin kyllä suositella kaikille auton hakua Saksanmaalta lämpimästi. Kannatti vielä lykätä reissu vuoden vaihteen jälkeen kun sai tuliaisiakin auton täyteen
112757
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Vaikka oon itekin hakenu omani saksasta ja hyvin toimii niin tuo juttus kuulostaa trollilta, koska ite toi tayden satsin viinaa jo viime kesana samassa yhteydessa, vuoden vaihde ei vaikuttanu asiaan mitenkaan.
Samaten, en ostanu mistaan rajakaupasta vaan keskikaupungilta koska siella on halvempaa.

Äänestä
  • Huomasitko että Saksassa 99% kerman värisistä on taxeja.Että vaan ei ollu ajettu 1105000.

    Äänestä

  • Taxi kirjoitti:

    Huomasitko että Saksassa 99% kerman värisistä on taxeja.Että vaan ei ollu ajettu 1105000.

    tietty huomasin että taksiautot on saksassa samanvärisiä, mutta tämä yksilö ei ollu mikään taksi käytössä ollut. Kaikki viittaa sitä vastaan. Takapenkit kuin uudet ja esim. kaikki kumimatot oli kuin pakasta vedetyt. Takseissa ne kuitenkin vanhemmiten kuluu... Muutenkin auto oli tosi napakka, eikä mikään Talinnan taksi, miljoona miitarissa, oon istunu jokusen kerran niissäkin

    Ja millon noi tuontisäännökset on oikein muuttunu? Mun lasti (yht. lähes 200 ltr.) tuli maahan ilman onglemia.

    Äänestä

  • "Samaten, en ostanu mistaan rajakaupasta vaan keskikaupungilta koska siella on halvempaa."

    Kuinka niin keskikaupungilla halvempaa? Maksoit siis myös pantit?

    Äänestä

  • Arde kirjoitti:

    tietty huomasin että taksiautot on saksassa samanvärisiä, mutta tämä yksilö ei ollu mikään taksi käytössä ollut. Kaikki viittaa sitä vastaan. Takapenkit kuin uudet ja esim. kaikki kumimatot oli kuin pakasta vedetyt. Takseissa ne kuitenkin vanhemmiten kuluu... Muutenkin auto oli tosi napakka, eikä mikään Talinnan taksi, miljoona miitarissa, oon istunu jokusen kerran niissäkin

    Ja millon noi tuontisäännökset on oikein muuttunu? Mun lasti (yht. lähes 200 ltr.) tuli maahan ilman onglemia.

    Niin tahtoo vaan mese olla napakka vaikka sillä on miljoona ajettu :)

    Äänestä

  • pungilla kirjoitti:

    "Samaten, en ostanu mistaan rajakaupasta vaan keskikaupungilta koska siella on halvempaa."

    Kuinka niin keskikaupungilla halvempaa? Maksoit siis myös pantit?

    tiukaa viinaa ja viinia enimmakseen, suomessa pullonpalautuskone antoi viela rahaakin niista.

    Äänestä

Vähän nauratti. :-)

Äänestä

kyllä siinä aina mukavan tilin tekee ;-)))

Äänestä

Olisi varmaan todella upeaa omistaa 15 vuotta vanha taksi, ja vielä kermanvärinen! No, eipä ole ainakaan naapuri kateellinen. Mutta pääasia, että on itse tyytyväinen.

Äänestä

Sinua huiputettiin, taksin olet ostanut. Väri paljastaa (=vain taksit ovat sen värisiä) ja kukaan muu autoaan sen värisenä kaupasta osta. Kilometrit on ruuvattu, takapenkkejä saa romiskolta ja kumimattoja mm. Lidlistä. Mutta tärkeintä on auton kunto ja että itse olet tyytyväinen.

Äänestä
  • on myyty myös muualle kuin taxiin! Saksassakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arde kirjoitti:

Kävin lomalla hakemassa Sakuista Mersun. Olin haeskellut noin 250000km ajettua 190-mallista autoa. Mobile haulla löytyikin runsaasti sopivia, joten ei muuta kuin matkaan ja kaupoille. Saksa taipuu jonkun verran suussa joten pyrin hoitamaan asiat pitkälle omin päin ja lähettelin ennen reissua parille myyjälle emailia. Sovittiin näytöistä alustavasti, ja myös avustamisesta paperihommissa. Lensin halpis-lennolla Berliiniin, josta oli tarkoitus löytää ajokki.

Ensimmäinen auton omistaja haki minut kentältä omalla autollaan, pari vuotta vanha A6 oli hepulla allaan. Myynnissä oleva Mersu ei vakuuttanut ja kun hintakaan ei tinkiessä pudonnut, päätin jatkaa etsintää seuraavana päivänä.

Hyvin nukutun yön jälkeen soitin toiselle myyjälle, jonka kanssa sovin tapaamisen jälleen lentokentälle, johon itse hurautin bussilla. Tällä kertaa tarjolla oli vuoden 1990 kermanvärinen diesel, pyynti 2200 €. Tinkimisen jälkeen hinta asettui 1950 euroon. Kilometrejä oli mittarissa 105000. Lukema epäilytti, hieman mutta myyjä esitti täydellisen huoltokirjan ensimmäisiltä 7 vuodelta, sekä oman kirjanpidon myöhemmistä huolloista, jopa öljyjen vaihtopäivät oli tiedossa. Omistaja oli toinen, ja ensimmäisen nykyinen tunsi. Ei muuta kuin kaupat lukkoon, ja kilpiä hakemaan. Myyjä auttoi kuvioissa mukavasti niin kuin sovittu oli, palkkioiksi tarjosin lounaan paikallisessa kuppilassa. Sitten ei muuta kuin kohti rajaa ”tuhatta” ja sataa. Rajakaupasta kontti täyteen bisseä (120 l), ja parikymmentä litraa halpaa votkaa, jonka jälkeen Tanskan ja Ruotsin kautta kotisuomeen. Suomessa tullimuodollisuudet meni hyvin, auto on jo katsastettu ja veroja odotellaan.

Olen ehtinyt jo 1500 km ajella ja olen todella tyytyväinen. Suomessa vastaavien hinnat pyörii noin vähän ajetuissa jopa kymppitonnin paikkeilla, joten veroineenkin auto on todellinen löytö.

Oman kokemuksen pohjalta voin kyllä suositella kaikille auton hakua Saksanmaalta lämpimästi. Kannatti vielä lykätä reissu vuoden vaihteen jälkeen kun sai tuliaisiakin auton täyteen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu