Minkö takia Japanilaisilla oli 2ms korkein taistelutahto?

Noh, on varsin vaikea verrata eri kansallisuuksien "taistelutahtoa". Tietyllä persevssillä mittarila puna-armeija oli varmasti fanaattisin.

Jos on upseeriteita takana heiluttelemassa pyssyä, niin kyllä sitä fanaattisuutta löytyy.

Jaappanialaiset filosofiassaan ovat kautta aikain käsitelleet muunmuassa Tyhjyys-käsitettä perinpohjaisesti.
Siten kuolema ei ollut heille samalla tavalla peloittava vaihtoehto kuin muille kulttuureille.Olipahan vain tilaisuus lähteä tutkimaan Tyhjyyttä...
Vangiksi joutumista pidettiin peräti häpeällisenä kasvojen menetyksenä.

"Tietyllä persevssillä mittarila puna-armeija oli varmasti fanaattisin."

Millä mittarilla?

1) Oliko japanilaisilla korkein taistelutahto?
2) Vieläkin tärkeämpänä, mikä oikeastaan on tässä keskustelussa käytetty "taistelutahdon" määritelmä?

///MeAgaln

Japanilaisten sotilaiden koulutus oli raakaa, sotavankien kohtelusta siellä on valitettu, mutta alokaskoulutus oli yhtä ankaraa. Nälkää, sairaalloinen kuri, järjettömiä rangaistuksia jne. Upseereilla oli täydellinen valta miehistöön. Kuolemantapaukset koulutuksessa eivät olleet epätavallisia. Jopa lentäjäkoulutus oli fyysisesti raskasta ja sen läpäisi suht pieni määrä miehiä. Tämä taas heijastui lentäjäpulana sodan edetessä. Japanissa oli pyritty siirtämään samurai-henki koko kansaan koulunpenkiltä lähtien. Tämän seurauksena sanottiin, ettei Japanissa ollut siviilejä. Väitettiin, että jenkit tappavat kaikki miehet ja raiskaavat naiset jne.

Japanihan oli taistellut ensin Kiinassa, missä meno oli raakaa alusta alkaen. Tyynenmeren taistelut olivat sitten aina saarilla, eli kumpikin puoli oli selkä merta vasten. Tämä toi oman kovuutensa taisteluihin, ei ollut paikkaa minne vetäytyä kuten vaikka itärintamalla, missä sekä saksalaiset että neukut kyllä vetäytyivät vaikka komentajat pierivät verta kiukusta. Jos olisi taisteltu puuttomalla arolla tai autiomaassa kuten Pohjois-Afrikka, olisi varmasti nähty Japanin armeijan sotaliikkeitä myös perääntymismuodossa. Mutta saarilla se ei kerta kaikkiaan ollut mahdollista.

apanilaisille keisari oli maanpäällinen jumala,jonka totteleminen oli jokaisen pyhä velvollisuus.

Kun sotilasvalassa vannottiin taisteltavan kuolemaan asti,sitä myös tarkoitettiin ja se toteutettiin käytännössä epäröimättä.
Kuolema keisarin puolesta oli suurinta,mitä japanilainen saattoi tehdä.

Japanilaisilla oli kunnia ja sen vastakohtana häpeä korkealla sijalla ja tämä johti länsimaissta näkökulmasta käsittämättömiin ratkaisuihin!

Esim. Jos (oma) sotalaiva upotettiin niin saattoi osa laivan ylimmästä päällystöstä sitoa itsensä uppoavan aluksen kaiteeseen, koska kokivat tappion häpeänä ja kunnian vaativan seurata laivan mukana!. Länsimaisen ajattelun mukaan oman hengen tarkoitukseton uhraus on typerää ja sotilas voi pelastuessaan olla toisessa ja uudessa tehtävässä verraton hyöty maalleen!

Öisessä viidakkotaistelussa saattoi japanilaisista sotilaista nousta kalliolla seisomaan, jolloin erottui silhuettina taivasta vasten samalla kun hänen toverinsa olivat aseet ja käsikranaatit valmiina odottamassa vihollisen reagointia valmiina tulittamaan!

Myös tällainen ’uhrimieli’ on länsimaiselle perin vieras ajatuksena!

Usko japanilaisten ylivertaiseen taistelutahtoon saattaa olla yksi 2ms monista legendoista.

Kyllä japanilaiset joukot myös perääntyivät, mutta useimmiten vain ylemmän käskystä. Upseerit olivat ehkä fanaattisia, mutta eivät typeriä, osasivat taktiikan ja taistelun säännöt, missä toisinaan ja aika useinkin on pitemmälle tarkasteltaessa mahdollista menestystä ajatellen perääntyä nyt, koota joukot uudelleenryhmitykseen ja yrittää uudelleen paremmalla ajalla ja paikassa.

Ne legendaariset Banzai -hyökkäykset pistimet tanassa konekiväärituleen olivat useimmiten sodan perääntymisvaiheen saaritaisteluiden loppunäytöksiä, käytännössä rituaali-itsemurhia toivossa, että voisi viedä mukanaan jonkun vihollisenkin.