Koska kukaan ei aloittanut, niin pistin liikkeelle
140. Elämä
549
2714
Vastaukset
Ja sama juttu eli kirjautukaa tai allekirjoittakaa. Edellisen ketjun viimeinen kirjoittaja ei tahallaan kirjaudu, mikä viittaa ...
Eilinen päivä menikin ensin puunpilkkomisessa ja tänään alkaa kirjesmies tehdä uutta ulkolaudoitusta.Sorry rapu, en heti huomannut, että olihan siellä edellisessä Elämässä allekirjoitus.
Palaan iltapuolella, sillä askaretta näyttää riittävän täksi päiväksi ja tulevaksi kahdeksi viikoksi, mutta sitten helepottaa ja voi alkaa oottelemaan ... no vaikka junioria, joka tulee kuukauden päästä.
Itee jännittää pari asiaa ja toinen niistä on tämän kirvesmiehen tulo. Toinen asia on taas se, että kuinka matkamme heinä-elokuussa Suomessa onnistuu. Oon etukäteisjännittäjä"Edellisen ketjun viimeinen kirjoittaja ei tahallaan kirjaudu, mikä viittaa..."
Nyt en kyllä ymmärrä mitä tarkoitat? Minä olen tuo eilinen "viimeinen kirjoittaja", mutta kerroin sen kyllä. Kello oli jo niin paljon, etten todellakaan ruvennut kirjautumaan, - "tahallaan", siinä olet oikeassa, mutta allekirjoitin kyllä. En ymmärrä tuota sanomaasi "mikä viittaa..." - niin, kerro se minullekin? Tarkoitatko, että et halua minun kirjoittavan tähän avaamaasi ketjuun, mikä nyt näyttää olevan "uusi elämä?"
Rapuedson kirjoitti:
Sorry rapu, en heti huomannut, että olihan siellä edellisessä Elämässä allekirjoitus.
Palaan iltapuolella, sillä askaretta näyttää riittävän täksi päiväksi ja tulevaksi kahdeksi viikoksi, mutta sitten helepottaa ja voi alkaa oottelemaan ... no vaikka junioria, joka tulee kuukauden päästä.
Itee jännittää pari asiaa ja toinen niistä on tämän kirvesmiehen tulo. Toinen asia on taas se, että kuinka matkamme heinä-elokuussa Suomessa onnistuu. Oon etukäteisjännittäjäOk. Hyvä kun selitit.
Moni muukin ihminen "jännittää" milloin mitäkin asioita, joten et ole yksin siinäkään asiassa.
Rapu
Kiitos Rapu uudesta Elämästä! Aurinko paistaa vaikka ei ole kovin lämmin, niin parvekkeella lämpöä riittää.
Eilen jaettiin ensimmäinen sananvapauden palkinto naiselle, joka on edistänyt hyvää keskustelutaitoa.
Saimme eilen jo kirjeet että olemme äänioikeutettuja tulevissa kuntavaaleissa.- Anonyymi
Älä minua kiitä Cee uudesta Elämästä. Edson sen on avannut, en minä.
Aurinko paistaa täälläkin, mutta kovin lämmin ei ole. Viherhuoneen ovea en ole vielä avannut. Siellä on varmasti jo aika lämmintä.
Nautitaan auringosta. Huomenna on luvattu lunta.
Nyt huomasin, että kirjautumiseni on jo pois. Allekirjoitan vain.
Rapu
Kiitos siis Edsonille uudesta että entisestä elämästä! Avatessani koneen osui Alkuperäinen Rapu ekaksi silmääni, ei ollut eka kerta kun näen väärin. Olivatkohan silmäni kierossa vielä siinä vaiheessa.
U:kin hakiessaan viimeiset silmälasinsa, sanoi, ettei näe tiettyyn kohtaan katsoessaan juuri mitään, että silmässään on ikään kuin jokin katvealue. Hän saikin merkinnän alkava harmaakaihi.
Minulla ei ole minkäänlaisia silmälaseja tällä hetkellä, huomaan, että töllön katsomiseen jo sellaiset tarvitsisin.
Poikammekin joutui hankkimaat ekat lasit viime kuussa, ammattiajokortin takia kaksitehot.Kyl nyt riittää mulle vähäksi aikaa. Avoin ketju, kirjautukaa tai ette. Mulla on hommia
Älä nyt hikeenny edson. Ymmärrämme kyllä jos on kiireitä ja väärinkäsityksiä syntyy milloin mistäkin. Ja todella vähäisistä asioista.
Calvados kirjoitti:
Älä nyt hikeenny edson. Ymmärrämme kyllä jos on kiireitä ja väärinkäsityksiä syntyy milloin mistäkin. Ja todella vähäisistä asioista.
Palataan
- Anonyymi
Nyt olen ensimmäisen koronarokoteannokseni kiltisti ottanut. Vielä ei päässä suhise isommin. Puosu
Minulle ja U:llekaan ei tullut mitään oireita, mutta yhdelle tutulle tuli muutaman päivän viiveellä päänsärkyä, huonoa oloa, käteen kasvoi joku patti, joka kyllä hävisi muutamassa päivässä.
Mulla kait suhissut päässä aina siitä poliorokotteesta saakka
Keskiviikkoista aamupäivää ketjuun!
Mitään asiaa ei ole, virikkeet kai puuttuu?
Minä olen saanut molemmat koronarokotukset ja toisesta tuli yhtenä iltana lämmönnousua ja nyöhemmin pistos käsivarteen hyvin laaja punainen alue. Se häipyi kuitenkin melko nopeasti pois. Kai se oli merkki rokotteen tehosta minulle. Sitten tämä "tuntemus", minkä tunnen aina silloin tällöin tuossa rokotuskohdassa, taitaa olla vain minun korvienivälissä? Tunnen pistoskohdassa vielä nytkin, vaikka aikaa on jo kulunut, pientä kutinaa ja jotain muuta tuntemusta. Se katoaa sitten, mutta palaa taas.
"Katoamisesta" tuli mieleen, missä amummu luuraa? Elä nyt katoa sinne huvilallesi kokonaan.
Voikaahan hyvin kaikki!
Rapu- Anonyymi
Hyvin useilla on tuntemuksia korvien välissä jossain.
Samaten nuo hermomuistot ovat tunnettuja ja normaaleja,
Odotan itse Uutisia C ja U keittiöstä.
Esimerkiksi, että onko ollut tekeille aasialaisia suurnilviäis ja etana shashimeita.
Cee käsittelee terävää leikkausvälinettä ja U hoitaa nestemäisen kirpeän kastikkeen keiton ja esimaistelun.
Ei muuta kuin U'lle tuhti annos alkuperäistä Wasabia nilviäis ruokahalun herättämiseksi.
Tai erittäin hienoja suikaleita suuren sähköankeriaan parhaista osistaLuin juuri vitsin, kun mies oli ravintolassa ja söi ensimmäisen palan kalastaan, niin sai ikäänkuin säkärit, niin hän huusi tarjoilijalle, että mitä kalaa tämä on, se oli sähköankeriasta.
Meillä syödään vain tavallista kalaa ja meren elävistä lähinnä katkarapuja.
Toinen vitsi oli, auto töytäisi miestä, joten kuski tuli pyytämään anteeksi, että töytäisin teitä, mutta teillä oli onnea, koska minulla on vapaapäivä tänään. Mies ihmetteli: miten niin?. -Koska työkseni ajan katujyrää.
Nyt on prinssi Philipin kuolinsyy selvinnyt: hän kuoli vanhuuteen! Uskomatonta, kun oli jo 99 v. Vaikka hänellä oli sydänvaivoja niin sekään ei ollut kuulemma kuolinsyy. Kyllä Suomessa aina löytyy kuolisyy sairaudesta, vähintään keuhkokuumeesta, jos ei kuole onnettomuudessa sisäisiin vammoihin.
Meidän nurkilla on paukkunut tänään, kun puolustusvoimat on harjoitellut kaupunkisotaa meillä, Lauttasaaressa ja Herttoniemessä esim. Myös merivoimat on paukutellut merellä. On ihan hyvä, että meillä harjoitellaan maanpuolustusta.
- Anonyymi
Huomaan että kirjautuminen on taas pois, muttaolkoon.
Ei mulla muuta, mutta juuri nyt on kaksi Saimaannorppaa kivillä livelähetyksenä nähtävissä ja äänikin nyt mukana. Joku lintu siellä äänteli hetken kun olis siellä.
RapuKiitos vinkistä Rapu. Siellä tuo Pullervo köllötti. On kuulemma karvanlähtöaika nyt toukokuussa. Hieroi ja raapi itseään kiviä vasten.
Sadepäivä
Rapu kyseli amummun perään. Satavarma, että loukkasin häntä.
Sotaharjoituksista. Oon sitä mieltä, että harjoitella pitää, mutta se ei ole sama asia kuin miljardien lentokonehankinnat. Ei ole kauaakaan, kun tv:ssä keskusteltiin maanpuolustuksesta ja silloin joku sanoi, että meillä ei ole sellaista torjuntakalustoakaan, mikä vastaa nykyajan puolustusta ja jos olisi, niin se se vasta maksaisi.
Sotilaspuoli ja päättäjät salaavat liian paljon sellaista yleistietoa, mikä ei olisi edes salassapidettävää ja ei vaikuttaisi meidän turvallisuuteen.On aikoja, kun Suamen ja Mualiman politiikka oksettaa ja aattelen, että olkoot. Sitten kuulen, kuinka kaikkien haukkuma Vihreä ja Heinäluoma "keskustelevat" ydinvoimalaitoksista ja varsinkin rosatomista. Pistän kaiken likoon ainakin sen suhteen, että Saksassa saavat vihreät vaalivoiton. Meillähän odotetaan, että kusipäät saavat suuren voiton Suomessa. Rukoilen, että Suami kaataa EU:n elvytyspaketin ja liittoutuu vaikka Tyynenmeren atollien kanssa.
Heinäluoma syyttää populismista ja miljardeja kuluu, kun ei saada valmiiksi ydinlaitoksia. Ja ketkä maksavat laskut? Ketkä ottavat riskit korkeajätteestä tuhansiksi vuosiksi?
Mualima on sekaisin. Rikkaat maat jemmaavat itselleen rokotukset ja sitten, kun on laumasuoja, niin sitten lähdetään Afrikkaan ryöstämään tarpeellisia maametalleja ja kunhan on turvallista, niin intialaiset taas pääsevät kutomaan riisikupin hinnalla länteen halpaa vaatetta.
Ja kuinka tärkeä onkaan Kiina? Ja miksi?
Veikkaan, että suurta kusetusta on myös ilmastopolitiikka. Biden siis ryhtyi EU:n kanssa pelastamaan maailmaa. Uskoo ken tahtoo, sillä kohta on kuulemma taas valtava kulutuskysyntä- Anonyymi
radioaktiivisuus on tuiki luonnollinen asia ja a aurinko on yksi jättimäinen lämpöä ja valofotoneja syöksevä ydinreaktio. Maapallon sisuskin pyörii ydinvoiman varassa. Parempi vaan kallistua sille kantille että ihmiskunnan pelimerkit on laitettava uuden ja ympäristönkin kannalta paremman teknologian varaan. Mitä se tuon tullessansa on vielä pelkkää arvailua. Tuleville sukupolville uusia jutttuja ratkottavaksi. Ei maailma suinkaan ole sekaisin. Maailma on aina ollut sellainen. Täysin ihmisjärjen ulottumattomissa. Puosu
Anonyymi kirjoitti:

"Parempi vaan kallistua sille kantille että ihmiskunnan pelimerkit on laitettava uuden ja ympäristönkin kannalta paremman teknologian varaan. Mitä se tuon tullessansa on vielä pelkkää arvailua."
Jotkut merkit ovat jo ilmassa ja ne eivät ole arvailujen varassa
"Maailma on aina ollut sellainen"
Juuri siksikin kannattaa ostaa ase. Ja kunhan muutamat tuhannet, sadattuhannet ja miljoonat näkevät eli ymmärtävät, niin pelimerkit tulevat sekaantumaan ja ns. rauha onkin sitten historiaa kirjoittavien tutkijoiden pohdittavana.
Kaikki, jotka ovat moittineet minua siitä, että olen suamalaisia mollaamassa, niin jatkan lyhyesti
Jos minulla on pankkitili Saksassa, niin saattaapi kokonaisvuosikorko olla 1,5 kaikkineen. Ei avausmaksuja. Ja iso pankki, joka pärjää omillaan eikä tartte avituksia kuin aikanaan KOP, SYP, sun muut, joiden konttoteille minäkin vaelsin aikoinaan hattu kourassa ja vein lokaa lattioille, saatana, että olin sotkuinen kuluja aiheuttava. Ja huom. ei edes minulla tartte olla tiliä siellä Saksassa, vaan jos poijalla on ja vaikka asuukin Suomessa. Repikää maailman onnellisin kansa siitä.
Jospa alankin tutkia itelleni edullisimpia ruoka-aineita eli eineksiä ja joissa siis laatu ei alita ainakaan SOK:n eikä K-kaupan ns. suosi suomalaista ja mualiman puhtaita niin saatan yllättyä ja euroakaan en pistä MTK:n kassaan tai Valion kassaan. Samoja puljuja kuin valtion kirkkommeMinusta on aivan kohtuullista, että kokoomus ottaa Suamen kunnat ja sitten valtion haltuunsa, sillä onhan epistä, että
- työläinen päättää yhtään mistään enää, sillä onhan markknavoimat, jotka astuvat sitten kuvaan, kun yritykset saavat sopia kaikesta yritysten sisällä
- ja tuo työttömän turva kun saadaan pois ja ammattiyhdistysliikkeet lopetettua, niin Suami nousee
- ja kunhan saadaan vierastyöläisiä pesemään porvarin perse ...
Nuo kolme kun olisi hoidettu puoliväliriihessä, niin kokoomuksen ei ois tarttenut tehä välikysymystä. No ehkä sitten olisi kaivettu Suomen hallituksen maski, rokotus, rajavalvonnan täysi epäonnistuminen, koska jos kokkarit oisivat olleet hallituksessa, niin ...
- vanhuksia olisi kuollut enempi ja näin oisi hoidettu väestörakenne kuntoonJa jotta ei unohtuisi, niin kokoomuksen tyhjä linja on sen puolueen kannanotto siis elpymispakettiin. On muuten linjakas päätös ja toivon hartaasti, että koko elpymispaketti kaatuu eduskunnassa. Pitää v***u linjat olla selvät
- Anonyymi
Eämä on tässä ja nyt. Ei eilisessä,ei huomisessa.keralla yksi päivä .tänään on 6.5.21.
Joku "uusi" tai "vanha" koittaa selittää, missä elämä on. Hianoo, että joku kykenee noin suureen filosofointiin. Pistä nimmari tai vaikka oma nimi, niin otan heti yhteyttä, kun elämäni katoaa
Mutta asiaan. HS:n apulehti IS ja sen kuspää ja katkera Timo Haapala kaipaa Kekkosen ja Niinistön ja Lipposen palaavan huutamaan, koska Marin on naisena saattanut huutaa Saarikolle ja se ei tän Haapalan mukaan sovi.
Seuratkaapa, pääseekö Haapala enää edes MTV:n aamuihin keskustelemaan politiikasta. Mies on katkera potenssiin kaksiYle : "Pandemian hiipuessa Välimeren siirtolaismäärät ovat alkaneet kasvaa – merimatka on entistä vaarallisempi"
Sanataidetta ylekin harrastaa ja samalla "tietää" ilman tutkimusta, että lautoilla olevat ovat siis siirtolaisia, eivät pakolaisia. Hyvä Yle, alat oppia HS tavat. Enemmän vaan toimituksiin entsisiä aamulehteläisiä ja hesarilaisia, niin saadaan "oikeaa" tietoa.,
Ennen "siirtolaiset" olivat siis orjia ja silloin heitä haettiin. Ai niin sori sille nimettömälle, kun en muistanut elää tätä päivää"Etelä-Karjalan yhdeksän kuntaa yhdistyivät terveyspalvelujentuottaja Eksoteen vuonna 2010. Eri kunnissa samoissa työtehtävissä olevilla oli erilaisia palkkoja. Eksote oli ottanut vuonna 2011 käyttöön palkkausjärjestelmän, jossa harmonisoitiin eri kunnista Eksoteen tulleiden palkkoja."
Uusi sana ... siis taloussana : harmonisaatio
Jos oisin todella kiinnostunut, niin ottaisin selvää Eksoten johdon puoluetaustoista. Myös etelä-Karjalan sosiaali ja terveyslautakunnan koostumuksesta. Ei muuten ihme, vaikkapa siellä toimisi hyvinkin kok-dem akseli. Helpompaa ottaa selvää pörriäisten taustoista ja isooo ja leveee polku käy suoraan kokkareiden toimistoon.Kyllä on terkkarissa kiireitä. Kävin 30.4. labrassa ja vielä ei ole soitettu tuloksista ja nyt on 6.5. Osaan minä itsekin ne omakannasta katsoa, mutta sielläkään ei ollut mitään. Sitten yritin ottaa esille omat terveydenhuollon viestit, niin koko sivu ei auennut.
Eilen kyllä luki lehdessä eli asemamme kärsii lääkäripulasta ja osa hoitajista on korona ym testauksissa eli eivät ole paikalla. Kun kävin siellä viime perjantaina, niin siellä ei ollut yhtään potilasta lisäkseni, ei ennen eikä jälkeen.Tämä ketju alkaa suuresti jo muistuttaa Alin opetussivua. Sillä erolla, että Edsonin "opetukset" ovat vain silkkaa, koko ketjuun mädän ilmanalan tekevää negatiivisuutta. Odotin, että edes HS:n!! kirjoitus, missä kerrottiin kulttuurin(kin) rahojen roimasta leikkauksesta olisi kerrankin kirvoittanut jihuu-huudon Edsonilta, mutta ei.
Et sinä, Edson minua (enää) pysty loukkaamaan. Viimeisin kirjoitus, missä taas trumppimaisesti vääristelit asioita oli suorastaan kehumakirje verrattuna täällä aiemmin minulle suoltamiisi solvauksiin. Ainut mitä kirjoituksesi enää minussa saavat aikaan on syvä tympääntyminen.
Cee, kirjoitit labravastausten viipymisestä. Lienee aika yleinen ilmiö. Ja todella rasittavaa sille, jonka pitäisi saada terveyasiansa hoidettua. Ainakin täällä meidän tervarissa taannoin labrassa käydessäni oli kuin kuollutta. Liekö kaikki töissä koronan kimpussa. Labrassa sentään oli käydessäni kolme hoitajaa (siis bioanalyytikkoa). Lääkäriinkin täällä pääsee vasta, kun pää on kainalossa. Esikartoituksessa (netissä tai puhelimessa) hoitaja seuloo lääkäriä mahdollisesti tarvitsevat potilaat. 112 sentään vastaa ja jopa toimittaa tarvittaessa ambulanssin.
Mutta ei lanssistakaan aina ole apua. Viime viikolla eräälle tutulle vanhalle lanssin kuski oli potilaan kotona vain soittanut tälle taksin; vanha kun pystyi ea-porukan mielestä sillä menemään itsekseen sairaalaan. Ja potilas oli niin huonossa kunnossa, että ilman apua ei pysynyt pystyssä. No, taksimies auttoi naisen autoon ja sisälle sairaalan vastaanottoluukulle. - Tämäkin on tietysti taas kieroiluani, jolla yritän peittää omaa tarvettani päästä sairaalahoitoon🤣Tuo oli siis kunnon taksinkuljettaja. Yleensä eivät enää avaa edes ovea kyytiä tarvitsevalle, jollei tällä ole matkalaukkua. Auttoi jopa sairaalan vastaanottoluukulle.
Ajattelinkin jo, että mitä sinulle on tapahtunut, kun ei ole näkynyt. Arvelinkin, että ei edson pysty sinua loukkaamaan enää, oletkin vain tympääntynyt.
Luin tänään hauskan jutun, jossa BB-talossa asuvaa Rosa Meriläistä haukuttiin hänen kuorsauksestaan ja sai liudan häätöääniä. Rosan mies ilmoitti: Ei Rosa kuorsaa, hän naiskehrää!
Oli hauskasti sanottu. En seuraa BB-taloa muuten kuin lukemalla kuka on häädetty milloinkin. Sisareni seuraa näitä kaikkia hömppiä ja minä pysyn ajan tasalla lukemalla näitä käänteitä lehdistä.- Anonyymi
Sinun juttusi ovat jo kauan tympäännyttänyt kierouksillaan minua
Edson Kuules nyt amummu, olet pelkkä valkokaulustyhjiö minulle, et muuta. Kerro nyt vielä meille lisää miniästäsi, kerro kaikesta koulutusvääryyksistä, kouluissa huonosti järjestetyistä safkoista keliaakikoille, ja miksi indikiinaa opiskelevan täytyy lukea matematiikkaa ja kerro kaikesta muustakin kieron mielesi tuotteista.
Jumal'auta, kun katselin puoliseiskaa kun kapellimestari raahasi paikalle neliön suuruisen "suunnitelman", (partituuriko se paskapaperi oli?) suuresta ihmeestä, mikä tullaan esittämään muutamalle tyypille ja kertoi, kuin hankala on "suunnitelma" ottaa mukaan lentokoneeseen. Voi voi, kun on rankkaa!!! Itse totean, että voi kuinka säälittävää ja ennenkaikkea veronmaksajille taakka, että moisia pitää elättää. Ja vain amummun tapaisten takia. Häpeä nuija.- Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Tuo oli siis kunnon taksinkuljettaja. Yleensä eivät enää avaa edes ovea kyytiä tarvitsevalle, jollei tällä ole matkalaukkua. Auttoi jopa sairaalan vastaanottoluukulle.
Ajattelinkin jo, että mitä sinulle on tapahtunut, kun ei ole näkynyt. Arvelinkin, että ei edson pysty sinua loukkaamaan enää, oletkin vain tympääntynyt.
Luin tänään hauskan jutun, jossa BB-talossa asuvaa Rosa Meriläistä haukuttiin hänen kuorsauksestaan ja sai liudan häätöääniä. Rosan mies ilmoitti: Ei Rosa kuorsaa, hän naiskehrää!
Oli hauskasti sanottu. En seuraa BB-taloa muuten kuin lukemalla kuka on häädetty milloinkin. Sisareni seuraa näitä kaikkia hömppiä ja minä pysyn ajan tasalla lukemalla näitä käänteitä lehdistä.Oli kyllä alkuviikolla ohjelmaakin, kun olimme jelppimässä ystäviä terassin teossa ja avajaisia juhlimme eilen. En siis paljon koneella kerinnyt ollakaan. Ja välillä, kuten oikeassakin elämässä, tosiaan tulee tinki täyteen jostain ikävästä, mikä vain jatkuu ja jatkuu.
Noista hömpistä, tai hienosti sanottuna tosi-TVohjelmistahan oli MOTissakin juttua. Että niissä jotkut osallistujat ovat menneet henkiseen tilttiin. Minusta po:n laisiin ohjelmaan hakijalle pitäisi näyttää vanhoja ohjelmia, myös kulissien takaisia juttuja, ja vasta niiden jälkeen saisi tehdä päätöksen mukaan tulosta. Sen jälkeen onkin kyse hakijan omasta valinnasta. En itse ymmärrä tuota kihkua päästä mukaan moisiin tuubaohjelmiin. No, julkuksihan kai moni heistä mielii, ja toivovat tosi-TV:n olevan astinlauta sille. En ihan jaksa ymmärtää noiden ohjelmien suosiota: känniörvellystä ja seksiseikoiluja. Tai ehkäpä niissä se suosion syy juuri onkin.
Tänään selvisi koronarokotuksista aika ihme homma. Toinen poikani on työnsä takia in cognito ja kaikki henkilöön liittyvät tiedot ovat siten salaisia. Hän siksi ei voi varata rokotusaikaa netissä, missä täytyy tunnistautua, vaan ainoastaan puhelimitse, missä riittää nimi ja syntymäaika, ja sitten pitää jäädä odottamaan vastasoittoa.
Netissä aikoja taas saa terve nuori mies jo tälle kuulle, kun voi ottaa ajan jostain sote-alueemme kunnasta, siis ei välttämättä asuinkunnasta. Puhelimessa taas aikoja annetaan vain asuinkunnan rokotuspaikoille, ja rokotusaika siten menee huomattavasti kauemmas kuin netissä varaavan kohdalla. Kumpikin poikamme ryhtyi aamulla varaamaan aikaa, kun niiden jako alkoi. Toinen sai yhdellä istumalla netistä ajan viikon päähän, toinen odottaa vastasoittoa, koska se sitten tuleekaan. Sinä aikana vapaat ajat menevät kuin kuumille kiville. Mutta hyvä, kun viimein terveitä työikäisiäkin aletaan rokotetaan.
am Calvados kirjoitti:
Tuo oli siis kunnon taksinkuljettaja. Yleensä eivät enää avaa edes ovea kyytiä tarvitsevalle, jollei tällä ole matkalaukkua. Auttoi jopa sairaalan vastaanottoluukulle.
Ajattelinkin jo, että mitä sinulle on tapahtunut, kun ei ole näkynyt. Arvelinkin, että ei edson pysty sinua loukkaamaan enää, oletkin vain tympääntynyt.
Luin tänään hauskan jutun, jossa BB-talossa asuvaa Rosa Meriläistä haukuttiin hänen kuorsauksestaan ja sai liudan häätöääniä. Rosan mies ilmoitti: Ei Rosa kuorsaa, hän naiskehrää!
Oli hauskasti sanottu. En seuraa BB-taloa muuten kuin lukemalla kuka on häädetty milloinkin. Sisareni seuraa näitä kaikkia hömppiä ja minä pysyn ajan tasalla lukemalla näitä käänteitä lehdistä.Älä tipu cee hömpän piiristä eli lue enemmän siis BB talosta. Sitten, kun ei aina jaksa, niin siirry iltapäivälehdistön antiin.
Amummu : "Ainakin täällä meidän tervarissa taannoin labrassa käydessäni oli kuin kuollutta. Liekö kaikki töissä koronan kimpussa. "
Eikös nuijalle ole sekään selvää, että pelataan ajanvarauksilla? Ei mielellään järkätä ruuhkia odotustilaan. Me nuija pörriäiseen- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun juttusi ovat jo kauan tympäännyttänyt kierouksillaan minua
EdsonJaaha, ja toisen sanojen kopioiminen vain jatkuu. Noin vanha äijä, eikä osaa omin sanoin kirjoittaa. Onnetonta. Olet kehityskelvoton yksilö!
am - Anonyymi
edson kirjoitti:
Amummu : "Ainakin täällä meidän tervarissa taannoin labrassa käydessäni oli kuin kuollutta. Liekö kaikki töissä koronan kimpussa. "
Eikös nuijalle ole sekään selvää, että pelataan ajanvarauksilla? Ei mielellään järkätä ruuhkia odotustilaan. Me nuija pörriäiseenTäällä on pelattu ajanvarauksilla jo paljon ennen koronaa, labrassakin. Sinulle sen sijaan onnittelut, että (vasta) nyt hiffaat syyn, miksi jonottaminen on lopetettu - ainakin toistaiseksi - sielläkin.
Niin menenkin "pörriäiseen", jos tarvis vaatii. Menen koska voin.
am - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli kyllä alkuviikolla ohjelmaakin, kun olimme jelppimässä ystäviä terassin teossa ja avajaisia juhlimme eilen. En siis paljon koneella kerinnyt ollakaan. Ja välillä, kuten oikeassakin elämässä, tosiaan tulee tinki täyteen jostain ikävästä, mikä vain jatkuu ja jatkuu.
Noista hömpistä, tai hienosti sanottuna tosi-TVohjelmistahan oli MOTissakin juttua. Että niissä jotkut osallistujat ovat menneet henkiseen tilttiin. Minusta po:n laisiin ohjelmaan hakijalle pitäisi näyttää vanhoja ohjelmia, myös kulissien takaisia juttuja, ja vasta niiden jälkeen saisi tehdä päätöksen mukaan tulosta. Sen jälkeen onkin kyse hakijan omasta valinnasta. En itse ymmärrä tuota kihkua päästä mukaan moisiin tuubaohjelmiin. No, julkuksihan kai moni heistä mielii, ja toivovat tosi-TV:n olevan astinlauta sille. En ihan jaksa ymmärtää noiden ohjelmien suosiota: känniörvellystä ja seksiseikoiluja. Tai ehkäpä niissä se suosion syy juuri onkin.
Tänään selvisi koronarokotuksista aika ihme homma. Toinen poikani on työnsä takia in cognito ja kaikki henkilöön liittyvät tiedot ovat siten salaisia. Hän siksi ei voi varata rokotusaikaa netissä, missä täytyy tunnistautua, vaan ainoastaan puhelimitse, missä riittää nimi ja syntymäaika, ja sitten pitää jäädä odottamaan vastasoittoa.
Netissä aikoja taas saa terve nuori mies jo tälle kuulle, kun voi ottaa ajan jostain sote-alueemme kunnasta, siis ei välttämättä asuinkunnasta. Puhelimessa taas aikoja annetaan vain asuinkunnan rokotuspaikoille, ja rokotusaika siten menee huomattavasti kauemmas kuin netissä varaavan kohdalla. Kumpikin poikamme ryhtyi aamulla varaamaan aikaa, kun niiden jako alkoi. Toinen sai yhdellä istumalla netistä ajan viikon päähän, toinen odottaa vastasoittoa, koska se sitten tuleekaan. Sinä aikana vapaat ajat menevät kuin kuumille kiville. Mutta hyvä, kun viimein terveitä työikäisiäkin aletaan rokotetaan.
amSä oot ainoa joka on henkisesti todella tiltissä
edson Anonyymi kirjoitti:
Täällä on pelattu ajanvarauksilla jo paljon ennen koronaa, labrassakin. Sinulle sen sijaan onnittelut, että (vasta) nyt hiffaat syyn, miksi jonottaminen on lopetettu - ainakin toistaiseksi - sielläkin.
Niin menenkin "pörriäiseen", jos tarvis vaatii. Menen koska voin.
amKyllä oot rikas, että Ihan pörriäiseen. Ihan oon kateellinen hihih
- Anonyymi
edson kirjoitti:
Et sä pöljä pelkästään minulle ole valkokauluspöljä
Ja kopiointi se vain jatkuu. Pitäisköhän sun mennä johonkin vanhojen pappojen kouluun. Jos vaikka vielä loppuvuosinasi oppisit kertomaan asioista ihan omin sanoin.
am
- Anonyymi
Amummu olet pelkkää tyhjää ja lisäksi vielä tyhmä
En ole moista tyhjäpäätä foorumeilla tavannut
edson - Anonyymi
Äänestä kokoomusta, äänestät tyhjää. Äänestä vajakkeja, äänestät tyhmää
edson- Anonyymi
Et ole näemmä ehtinyt seuraamaan uutisia. Kansallinen Kokoomus rp. antoi uudet päivitetyt ohjeet kansanedustajillensa elvytyspakettiäänestykseen. Nyt saa äänestää oman mielihalunsa mukaan myös JAA eli kannattamalla pakettia. Voi myöskin äänestää EI jos niin haluttaa. Se jos mikä on demokratiaa. Annetaan edustajille vapaat kädet.DDD
En nytkään äänestä kumpaakaan tarjoamaasi vaihtoehtoa vaikka kuinka kehotat niin toimimaan. Muitakin parempia vaihtoehtoja on. Esimerkiksi kestosuosikki Aku Ankka. Kuntavaaleihin on aikaa. Mitä vaan voi tapahtua joka muuttaa peliasetelman. Taivaalta voi pudota kiinalaista avaruusromua niiskaan. Tai arhinmäki tulee ja potkaisee auton kylkeen klommon tunnekuohuissansa. Tänään olen ollut sisäpoikana. Kuivatellut jalkarättejä ja vedellyt leukoja rekkitangossa. Puosu Anonyymi kirjoitti:
Et ole näemmä ehtinyt seuraamaan uutisia. Kansallinen Kokoomus rp. antoi uudet päivitetyt ohjeet kansanedustajillensa elvytyspakettiäänestykseen. Nyt saa äänestää oman mielihalunsa mukaan myös JAA eli kannattamalla pakettia. Voi myöskin äänestää EI jos niin haluttaa. Se jos mikä on demokratiaa. Annetaan edustajille vapaat kädet.DDD
En nytkään äänestä kumpaakaan tarjoamaasi vaihtoehtoa vaikka kuinka kehotat niin toimimaan. Muitakin parempia vaihtoehtoja on. Esimerkiksi kestosuosikki Aku Ankka. Kuntavaaleihin on aikaa. Mitä vaan voi tapahtua joka muuttaa peliasetelman. Taivaalta voi pudota kiinalaista avaruusromua niiskaan. Tai arhinmäki tulee ja potkaisee auton kylkeen klommon tunnekuohuissansa. Tänään olen ollut sisäpoikana. Kuivatellut jalkarättejä ja vedellyt leukoja rekkitangossa. PuosuPientä säätöä puosun kommenttiin. Ei tartte seurata uutisia, kun mainostaa kokoomusta äänestävien äänestävän tyhjää
Ja siis Aku Ankka, ilmankos ollaan hiukka eri linjoilla, koska ite äänestän Pelle Pelotonta
Pikainen kuittaus eilespäivän kirjoitussaldooni
Pienestä se alkoi taas. Ensin kirjoitin, että amummua olen loukannut ja johan mummeli räjähti. Osoittaa vain korkean koulutukseni tuomaa sivistystä ... siis se, että totesin loukanneeni tätä ... huikeeta ja minkä metakan se sai aikaan mihin vastasin tyylitellen ... saatana sentään
Ja tässä vielä kerran tiedoksi, että kirjoitan, jatkossakin, mistä minua huvittaa ja millä tyylillä huvittaa. Niinhän muutkin tekevät. Itse joskus tosin häikäistyn omaperäisen mummelin suamenkiälest. Hitto, kun ois kerännyt noita hänen oivalluksiaanLisään vielä niille halukkaille, jotka tsekkaavat, mistä eilinen alkoi : 06.05.2021 08:34
tuosta vaatimattomasta ilmaisustani joka meni jotenkin näin : "rapu kaipasi amummua ja olen satavarma, että loukkasin häntä" (ed.ketjussa)
Tästä riemastuneena "omaperäinen" amummu otti herneet nenäänsä.edson kirjoitti:
Lisään vielä niille halukkaille, jotka tsekkaavat, mistä eilinen alkoi : 06.05.2021 08:34
tuosta vaatimattomasta ilmaisustani joka meni jotenkin näin : "rapu kaipasi amummua ja olen satavarma, että loukkasin häntä" (ed.ketjussa)
Tästä riemastuneena "omaperäinen" amummu otti herneet nenäänsä.Sinulla on hellyttävä tapa selitellä sanomisiasi. Itsehän riemastuit, kun jatkoin karusta kommentistasi johtuen omaishoitajista. Sait siitä taas oivan syyn hyökätä minua ja mielipiteitäni, jopa asiasta kerättyä tietoa vastaan.
Olet myös ottanut itsellesi oikeuden morkata muita silloin kun huvittaa. Jos joku siihen samalla mitalla vastaa, niin se onkin heti riemastumista. Pitäisi ilmeisesti vain painaa leuka rintaan ja odotella uusia "opetuksiasi". Alin "sukua" olet!amummu kirjoitti:
Sinulla on hellyttävä tapa selitellä sanomisiasi. Itsehän riemastuit, kun jatkoin karusta kommentistasi johtuen omaishoitajista. Sait siitä taas oivan syyn hyökätä minua ja mielipiteitäni, jopa asiasta kerättyä tietoa vastaan.
Olet myös ottanut itsellesi oikeuden morkata muita silloin kun huvittaa. Jos joku siihen samalla mitalla vastaa, niin se onkin heti riemastumista. Pitäisi ilmeisesti vain painaa leuka rintaan ja odotella uusia "opetuksiasi". Alin "sukua" olet!Kuules kiero liero sä oot kusipäitten sukua
edson kirjoitti:
Kuules kiero liero sä oot kusipäitten sukua
Kuin nenä päähän! Eräässä lukemassani ,somekirjoittajia analysoivassa jutussa jaettiin kirjoittajat ryhmiin, joita yhdistää sama tyyli. Siinä löydettiin mm. porukka, joka asia-argumenttien heiltä loppuessa alkaa korskua omaa viisauttaan; paikkailevat heikkoa itsetuntoaan nimittelemällä ja haukkumalla toisia kirjoittajia älyn, henkisen tilan ja jopa (kuvitellunkin!!) ulkonäön perusteella. Sinä kuulut selvästi siihen ryhmään, ettet olisi ihan prototyyppi.
Minun sen sijaan tarvitsee vain rinnastaa sinut Aliin; enempiä attribuutteja ei tarvita.
En ole uutisista seurannut, mutta kuulemma jotain "sotaa" käydään Euroopassa Fiatin euro6 Temp dieselpäästöistä. Ensi vaikutelma on maaottelu autonvalmistajien kanssa siis Saksa vs. Italia
Lisään vielä tähän, että päästöt euro6 SCR ollaan päästy huikeisiin tuloksiin päästövähennyksissä, mutta sekin on vain selitystä tasolla seliseli, sillä ainoa keino torjua saastumista ja ylikulutusta on yksinkertainen toimenpide : kuluttaa ja kuluttaa aina vain vähemmän ja viedä korkeaa teknologiaa köyhempiin maihin ilimatteeks. Näistä maista on länsi / itä ryöstänyt jo ihan tarpeeksi asti
Mutta mitä tekee Finnair? Mainostaa, että sekoitetaan biotuotteita enemmän ja enemmän polttoaineisiin. Mitä sumutusta helvetti sentään !!! Kohta on armeijan vuoro eli hävittäjät tulevaisuudessa käyttävät jumalan sanan energiaa ja maissa rauha ja hyvä tahto saatana sentään paitti islamilaisissa maissa, lisää räsäskä ja tsytskovitsi ja läskisoini huutaa taustalla ja ano turtiainen vetää pillerin huuleen ja juoksee kaulailemaan soinia ja yhdessä he itkevät kuinka väärin maailma makaa ja halme nousee haudasta
Tässä itsekritiikkiä, mitä eivät esim. mökkiläiset edes unissaan osaa, vaan kurvaavat mökeilleen kaiken muun autolla liikkumisen lisäksi silloin, kun huvittaa ja valtaavat järvenrannat ja saastuttavat vedet ja saimaannorpat huutavat, että vetäkää ne verkot v*****n järvestä.
"Karavaanarielämä viehättää tänäkin kesänä entistä useampaa, alalla uskotaan. Se saa uudistamaan leirintäalueiden ilmeitä. Tila voi loppua kesken, jos rajat aukeavat ja ulkomaalaiset pääsevät Suomeen."
Jotain tolkkua pitäisi "karavaanareillakin" sentään päässä olla eli kilometrejä vuosittain aina vaan vähemmäksi eikä päinvastoin. Todellinen nelipyöräasukki omistaa aikaa, aurinkopanelit ja asuu koko vuoden asunnossaan eikä heittäydy turistiksi, kuten mökkiläiset. Kiinnostuneille annan lisäohjeitaKevät keikkuen tulevi. Aurora varmaan kahlaa lumessa kauppaan, katsoin juuri tuoretta kuvaa sieltä, niin lunta on satanut jopa 15 cm.
Täällä taas on harmaa, kylmä sää. Tuntuu että pian on luntakin, vaikka lämpöä luvataan. Auroraa olen minäkin ajatellut, kun tuo Pohjois-Karjala on jotenkin myös mielessä. Olisi mukava kuulla Auroran kuulumisia sieltä.
Täällä ei nyt mitään ihmeempiä, onneksi. Minä tykkään tavallisesta elämästä, enkä kaipaa mitään jatkuvaa "menomeininkiä" päiviini. Maailmaa "näen" lukemiseni kautta. Ilman kirjoja elämä olisi paljon vailla "matkailun nautintoa."
Sunnuntaina minut kyllä haetaan tuonne pojan kotiin. Tapaan siellä lapsiani ja varmaan lastenlapsiakin.
Radiossa soi juuri nyt: "Pukeutuu hän Breussin punaiseen..." minä pidän tuosta kappaleesta ja muistoissa on tuon kappaleen tanssiminen yhden aivan hurmaavan ulkomaalaisen miehen kanssa! Se oli silloin joskus, kun vielä "tanssi oli sallittua" - ennen koronaa!
Hyvää viikonlopun aloitusta!Sinä menet siis pojallesi äitienpäivälounaalle. Minä taas kutsuin poikamme avec meille, vaikka en varsinaista äitienpäivää vietä. En ole mielestäni mikään sellainen sankariäiti, joka on synnyttänyt liudan lapsia ja jotka saavat pressalta jonkun prenikan rintaansa. Poikani sanoi, että et kyllä mikään Justiina-tyyppi olekaan. Mieltääköhän hän Justiinan topakaksi äidiksi, joka pitää lapset kurissa ja herran nuhteessa?
Äitienpäivät, isänpäivät ym ovat kauppiaiden keksintöä, mikä nykyisten tuhansien lapsettomien parien mukaan on eriarvoisuutta lietsovaa. Tasa-arvon nimissä on siis virallistettava myös lapsettomien päivä, niistäkin kaiketi vielä erikseen vapaaehtoisesti lapsettomien ja tahattomasti lapsettomien päivä.Auroraa minäkin ajattelin, kun tuosta lumimyräkästä luin. Jokohan hän on saanut liikkumisensa sujumaan. Toivottavasti. Koiran kanssa on hankalaa, jos se ei onnistu. Olisi kiva taas lukea hänen kuulumisiaan.
Koulussa aikoinaan opetettiin, että on olemassa Preussin SININEN. Punaisia olivat karmiini ja sinooperi. Kun tuo ko. Yölinnun kappale tuli markkinoille, niin uutta minulle tosiaan oli, että laulettiinkin preussinpunaisesta. En ole koskaan tullut guuglettaneeksi, miten nuo värien nimet ovat syntyneet. Ehkä pitäisi.
Harmaata on täälläkin. Kesken kettislenkin alkoi vielä sataa lähes kaatamalla. Onneksi se ei kestänyt kauan. Takki ja koirat kuitenkin kastuivat kunnolla. Viikonlopuksi ovat lupailleet jo parempaa ja ensi viikoksi vallan kesäistä säätä.
Tämän viikonlopun vietämmekin poikkeuksellisesti kotona. Siippa kyllä menee sinne käymään eestaas poikiemme kanssa. Huomenna tulee uusi saunan kiuas, ja samalla saadaan vanha pois. Kiukaat ovat niin painavia, että emme niitä kahdestaan pysty käsittelemään, voimaa tarvitaan. - Ja sen verran meidänkin perheessä on viisautta, että eivät meinaa kantaa kiukaita kivineen päivineen🤣
Nyt pitää lähteä käymään puutarhalla. Meinaan laittaa jo pihakukat istumaan ruukkuihin. Hortensiat kyllä pitää vielä vahtia yöpakkasten varalta. Eivät kestä kylmää. Mutta aikaahan eläkeläisellä on vahtimiseen(kin)
Täksi äitienpäiväksi teen ison kakun. Koko "jalon jengi" tulee käymään - viime vuonna kävivät vain pojat nopeasti. Saamme pitkästä aikaa taas lapsenlapsetkin käymään. Tosin pojanpoikaa olemme nähneet lyhyissä tapaamisissa aika useinkin. Tyttöä sen sijaan harvemmin. Ihana on aina hetki, jolloin heitä näemme. Nyt uskaltaa jo halatakin.
Leppoisaa viikonlopun aloittelua!Calvados kirjoitti:
Sinä menet siis pojallesi äitienpäivälounaalle. Minä taas kutsuin poikamme avec meille, vaikka en varsinaista äitienpäivää vietä. En ole mielestäni mikään sellainen sankariäiti, joka on synnyttänyt liudan lapsia ja jotka saavat pressalta jonkun prenikan rintaansa. Poikani sanoi, että et kyllä mikään Justiina-tyyppi olekaan. Mieltääköhän hän Justiinan topakaksi äidiksi, joka pitää lapset kurissa ja herran nuhteessa?
Äitienpäivät, isänpäivät ym ovat kauppiaiden keksintöä, mikä nykyisten tuhansien lapsettomien parien mukaan on eriarvoisuutta lietsovaa. Tasa-arvon nimissä on siis virallistettava myös lapsettomien päivä, niistäkin kaiketi vielä erikseen vapaaehtoisesti lapsettomien ja tahattomasti lapsettomien päivä.Meilläkään ei kumpaakaan päivää ole koskaan varsin juhlittu. Kahvilla on porukka kuitenkin käynyt useimpina äitienpäivinä, mutta isänpäivänä ei välttämättä sitäkään. Tällä kertaa lupasin tehdä gluteenittoman täytekakun, jotta tytölläkin olisi herkuteltavaa. Se on näinä aikoina juhlan aihe, kun koko perhe on koossa. Sellaista tapahtui viimeksi viime juhannuksena mökillä, missä saatoimme olla ulkona, ja kaikilla oli nukkumapaikka eri rakennuksissa. joten sisätiloihin ei tarvinnut missään vaiheessa koko porukan kerääntyä. Tulevasta juhannuksesta ei vielä tiedä, kuinka sujuu.
Eikös Justiina ainakin Pekkansa pitänyt "kurissa ja herran nuhteessa". En muista oliko heillä ollenkaan lapsia, joita Justiina olisi "ohjaillut".amummu kirjoitti:
Meilläkään ei kumpaakaan päivää ole koskaan varsin juhlittu. Kahvilla on porukka kuitenkin käynyt useimpina äitienpäivinä, mutta isänpäivänä ei välttämättä sitäkään. Tällä kertaa lupasin tehdä gluteenittoman täytekakun, jotta tytölläkin olisi herkuteltavaa. Se on näinä aikoina juhlan aihe, kun koko perhe on koossa. Sellaista tapahtui viimeksi viime juhannuksena mökillä, missä saatoimme olla ulkona, ja kaikilla oli nukkumapaikka eri rakennuksissa. joten sisätiloihin ei tarvinnut missään vaiheessa koko porukan kerääntyä. Tulevasta juhannuksesta ei vielä tiedä, kuinka sujuu.
Eikös Justiina ainakin Pekkansa pitänyt "kurissa ja herran nuhteessa". En muista oliko heillä ollenkaan lapsia, joita Justiina olisi "ohjaillut".Mekin näemme kohta pikkuisemme skypen avulla. Pojantytär tulee meille kesäkuun alussa muutamaksi päiväksi avomiehensä kanssa.
Justiinalla ja Pekalla ei tainnut lapsia olla, mutta lapsuudestani muistan , että talonmiehen rouva ajoi luudalla jopa pulut pois pihaltamme. Olin alle kouluikäinen ja talo oli sellainen Pikku Pietarin pihaa muistuttava rakennuskompleksi Mikkelissä. Justiina tuli siitä naisesta mieleen.- Anonyymi
amummu kirjoitti:
Auroraa minäkin ajattelin, kun tuosta lumimyräkästä luin. Jokohan hän on saanut liikkumisensa sujumaan. Toivottavasti. Koiran kanssa on hankalaa, jos se ei onnistu. Olisi kiva taas lukea hänen kuulumisiaan.
Koulussa aikoinaan opetettiin, että on olemassa Preussin SININEN. Punaisia olivat karmiini ja sinooperi. Kun tuo ko. Yölinnun kappale tuli markkinoille, niin uutta minulle tosiaan oli, että laulettiinkin preussinpunaisesta. En ole koskaan tullut guuglettaneeksi, miten nuo värien nimet ovat syntyneet. Ehkä pitäisi.
Harmaata on täälläkin. Kesken kettislenkin alkoi vielä sataa lähes kaatamalla. Onneksi se ei kestänyt kauan. Takki ja koirat kuitenkin kastuivat kunnolla. Viikonlopuksi ovat lupailleet jo parempaa ja ensi viikoksi vallan kesäistä säätä.
Tämän viikonlopun vietämmekin poikkeuksellisesti kotona. Siippa kyllä menee sinne käymään eestaas poikiemme kanssa. Huomenna tulee uusi saunan kiuas, ja samalla saadaan vanha pois. Kiukaat ovat niin painavia, että emme niitä kahdestaan pysty käsittelemään, voimaa tarvitaan. - Ja sen verran meidänkin perheessä on viisautta, että eivät meinaa kantaa kiukaita kivineen päivineen🤣
Nyt pitää lähteä käymään puutarhalla. Meinaan laittaa jo pihakukat istumaan ruukkuihin. Hortensiat kyllä pitää vielä vahtia yöpakkasten varalta. Eivät kestä kylmää. Mutta aikaahan eläkeläisellä on vahtimiseen(kin)
Täksi äitienpäiväksi teen ison kakun. Koko "jalon jengi" tulee käymään - viime vuonna kävivät vain pojat nopeasti. Saamme pitkästä aikaa taas lapsenlapsetkin käymään. Tosin pojanpoikaa olemme nähneet lyhyissä tapaamisissa aika useinkin. Tyttöä sen sijaan harvemmin. Ihana on aina hetki, jolloin heitä näemme. Nyt uskaltaa jo halatakin.
Leppoisaa viikonlopun aloittelua!Minä olen joskus lukenut, tai kuullut selvitystä tuosta "preussinpunaisesta -sinisestä väristä, mutta en nyt kyllä muista miten tuota kahden värin käyttöä selitettiin? Huomasin muuten että olin hieman "hienostellut", kun kirjoitin tuon "breussinpunaisen", kuuntelin radiosta sitä, kun olin kirjoittamassa koneella ja se kuulosti niin "B":ltä sen ääntäminen! No, ei se nyt niin vaarallista ole!
En minäkään pidä äitienpäivästä sen takia, että äitiä, sen kummemmin kuin isääkään, Kiva nyt on kuitenkin tavata. Yleensä porukat ovat tulleet luokseni, mutta nyt sitten näin. pitäisi juhlia jonain määrättynä päivänä vuodesta ja monilla se on sitten siinä. Tasaisesti kun pidetään yhteyttä, niin se on hyvä.
Tästä lentää jatkuvasti nyt helikopterit talon viereisessä ilmatilassa. Jotkut sotaharjoitukset ovat kai vielä menossa. - Anonyymi
amummu kirjoitti:
Meilläkään ei kumpaakaan päivää ole koskaan varsin juhlittu. Kahvilla on porukka kuitenkin käynyt useimpina äitienpäivinä, mutta isänpäivänä ei välttämättä sitäkään. Tällä kertaa lupasin tehdä gluteenittoman täytekakun, jotta tytölläkin olisi herkuteltavaa. Se on näinä aikoina juhlan aihe, kun koko perhe on koossa. Sellaista tapahtui viimeksi viime juhannuksena mökillä, missä saatoimme olla ulkona, ja kaikilla oli nukkumapaikka eri rakennuksissa. joten sisätiloihin ei tarvinnut missään vaiheessa koko porukan kerääntyä. Tulevasta juhannuksesta ei vielä tiedä, kuinka sujuu.
Eikös Justiina ainakin Pekkansa pitänyt "kurissa ja herran nuhteessa". En muista oliko heillä ollenkaan lapsia, joita Justiina olisi "ohjaillut".Huomasin samalla kun lähetin kommenttini, että kirjautuminen oli jo pois.
Minä se oli ja olen edelleenkin
Rapu Anonyymi kirjoitti:
Minä olen joskus lukenut, tai kuullut selvitystä tuosta "preussinpunaisesta -sinisestä väristä, mutta en nyt kyllä muista miten tuota kahden värin käyttöä selitettiin? Huomasin muuten että olin hieman "hienostellut", kun kirjoitin tuon "breussinpunaisen", kuuntelin radiosta sitä, kun olin kirjoittamassa koneella ja se kuulosti niin "B":ltä sen ääntäminen! No, ei se nyt niin vaarallista ole!
En minäkään pidä äitienpäivästä sen takia, että äitiä, sen kummemmin kuin isääkään, Kiva nyt on kuitenkin tavata. Yleensä porukat ovat tulleet luokseni, mutta nyt sitten näin. pitäisi juhlia jonain määrättynä päivänä vuodesta ja monilla se on sitten siinä. Tasaisesti kun pidetään yhteyttä, niin se on hyvä.
Tästä lentää jatkuvasti nyt helikopterit talon viereisessä ilmatilassa. Jotkut sotaharjoitukset ovat kai vielä menossa.Nyt kun vielä luin näitä kirjoituksia täällä, niin huomasin lisää omia sekoilujani. Syytän niistä nyt ajatusteni sotkijana ja siitä seurannutta "sekoilevaa" kirjoitustani juuri silloin radiossa soineesta "Preussinpunaista"kappaletta. Se toi mieleeni, kuten aina, kun sen kuulen,
tuon kertomani "komistuksen", jonka kanssa sen tanssin silloin.
Niin, se sekoiluni koskee myös tuon ylempänä olevan kommenttini toiseksi viimeistä jaksoa. Siinä on virkkeet sikin sokin. En jaksa nyt käydä sitä kirjoittamaan uudestaan selkokielelle, mutta ensimmäinen virke on jäänyt kesken, mutta sen jatko löytyy vähän myöhemmin ja väliin on tullut muuta.
Ajatukset karkuteillä!
RapuAnonyymi kirjoitti:
Minä olen joskus lukenut, tai kuullut selvitystä tuosta "preussinpunaisesta -sinisestä väristä, mutta en nyt kyllä muista miten tuota kahden värin käyttöä selitettiin? Huomasin muuten että olin hieman "hienostellut", kun kirjoitin tuon "breussinpunaisen", kuuntelin radiosta sitä, kun olin kirjoittamassa koneella ja se kuulosti niin "B":ltä sen ääntäminen! No, ei se nyt niin vaarallista ole!
En minäkään pidä äitienpäivästä sen takia, että äitiä, sen kummemmin kuin isääkään, Kiva nyt on kuitenkin tavata. Yleensä porukat ovat tulleet luokseni, mutta nyt sitten näin. pitäisi juhlia jonain määrättynä päivänä vuodesta ja monilla se on sitten siinä. Tasaisesti kun pidetään yhteyttä, niin se on hyvä.
Tästä lentää jatkuvasti nyt helikopterit talon viereisessä ilmatilassa. Jotkut sotaharjoitukset ovat kai vielä menossa.Rapunen, kirjain sinne tai tänne, ei todellakaan maailmaa kaada.
Sen sijaan, kun kirjaimet asetellaan pudottelemaan omat riesat toisten niskaan, niin se onkin jo ihan toinen juttu.
Nyt heti lisää opiskelupaikkoja matkailumuotoilijoille
Preussinpunainen on komea väri, meitin auto on kutakuinkin sen värinen. Syvänpunainen, ripaus ruskeaa.
Ja kas, taistelevat metsot..ei kun pariskunta Edson - amummu taas vauhdissa. Jokin aika sitten täällä joku viisaasti sanoi jotain sellaista, että tyhjänpäiväinen veetuilu saa jäädä. Siitähän saa kärsiä veetuilija itse eniten.. Pirskatti kun en mitenkään muista kuka se oli joka noin sanoi?
No juu, itse en pahemmin edes osaa veetuilla. Jos olen joskus yrittänyt, niin kukaan ei ole edes huomannut..Eihän kaikkea voi muistaa, eikä aina kannatakaan, muistipaikoista voi jossain vaiheessa tulla pulaa. Jos ottaa katsoo veetuiluasi toiselta kantilta, niin voihan se ollaa niinnii, että osaat sen tehdä niin taidokkaasti, ettei kukaan huomaa. Tosin se kyllä menee silloin himpun hukan teille.
amummu kirjoitti:
Eihän kaikkea voi muistaa, eikä aina kannatakaan, muistipaikoista voi jossain vaiheessa tulla pulaa. Jos ottaa katsoo veetuiluasi toiselta kantilta, niin voihan se ollaa niinnii, että osaat sen tehdä niin taidokkaasti, ettei kukaan huomaa. Tosin se kyllä menee silloin himpun hukan teille.
Meikällä on kyllä liiankin armoton muisti, monen asian kohdalla painaisin delete nappulaa jos sellainen olisi. Voisi siten ikäänkuin armahtaa itseänsä.
Ja juu, veetuilun lajeja on monia. Mitä oikeastaan ylipäätään on veetuilu? Voidaanko veetuiluna pitää mitä tahansa toisen kustannuksella pilailua? Monen mielestä varmaan niinkin. Ite ajattelisin sen olevan nimenomaan pahansuopaista piruilua, suoraa tai epäsuoraa. Ironiakin, jota itse runsaasti viljelen, on monen mielestä pelkkää veetuilua. Varmaan se tuntuukin siltä, jos vastaanottajalta puuttuu ironian taju, silloin ei edes tule ajatelleeksi sellaisen mahdollisuutta.
Nyt on sitten kukkia terassi pullollaan. Kun vielä saisin itseni psyykattua niitä istuttelemaan. Huomenna ehkä. Hyvän teonkin tein: sain puutarhan kassatädin nauramaan, kun luettelin korista ostoksiani. Mukaan tuli mm. kahdeksan rodesiaa. Minulta menevät aina sekaisin rododendron ja hortensia, joten tietysti siitä syntyy rodesia.
Aivan ihania kukkajuttuja on taas myynnissä, kun kaupat ovat tehneet mahtavia asetelmia äideille. Ihastuksen vesi silmistä tirisi niitä katsellessani. Toivottavasti kaikki äidit saisivat ansaitsemansa kukat. Ja kaikki lapset ansaitsemansa äidin!
Jokos, Dr, siellä lounaassa on silmukat koivuissa? Sinnehän kaikki pruukaa tulla ensimmäisenä, niin hyvässä kuin pahassa;). Vanha (hämäläinen) sananparsi kuitenkin sanoo: idästä kesä, idästä talavi, idästä kaikki ilikeet ilimat.
Juu, pieni skaba on poikaa, puhdistaa ilmaa. Se on kai tää äitienpäivä, mikä kiristää pipoa, pojat kun on poikia 🤣Kyl kyl, vihreää pukkaa koivuhun kovaa tahtia.
Meil on taas noi hullut mustarastaat mellastamassa, yrittävät tehdä pesää talon reunapelleille. Kun kaunis puhe ei auta, käytän ultraäänikarkotinta. Täytyy vissiin hankkia toinen laite talon toiselle puolelle.
Nyt just on ilmatkin niin veetumaisen kylmät ja sateiset, että linnutkin pitävät nokkansa kiinni.
Jaa että skaba..- Anonyymi
juu et ole amummu ainut jolla rhododendronit ja alppiruusut tuppaa menemään ihan vallan sekaishin niin sekaisin että. Tää sketsi on ja oli hyvä
https://www.youtube.com/watch?v=vTK1-WY-e8I
Itsekin jo ruusut hain pian 100 v äiteelle RSO kukkatalosta.
Tankkivalo vilkkui punaista, mutta päästiinhän kuin päästiinkin kukkataloon.
Puosu DrWhoo kirjoitti:
Kyl kyl, vihreää pukkaa koivuhun kovaa tahtia.
Meil on taas noi hullut mustarastaat mellastamassa, yrittävät tehdä pesää talon reunapelleille. Kun kaunis puhe ei auta, käytän ultraäänikarkotinta. Täytyy vissiin hankkia toinen laite talon toiselle puolelle.
Nyt just on ilmatkin niin veetumaisen kylmät ja sateiset, että linnutkin pitävät nokkansa kiinni.
Jaa että skaba..Juu, kyllä tosiaankin nyt viluttaa;) Ehkä se kuitenkin tokenee, kun pari päivää elämme etiäppäin.
Meillä pitäis mustarastaan avoimeen nokkaan saada aamuvarhaiseksi sordiino. Herättää joka aamu neljän jälkeen. Laulunsa kyllä on kevään varmin merkki, mutta äänensä volyymiä se voisi vähän säädellä kellonajan mukaan. Tai pitäisiköhän laittaa makkarin ikkuna kiinni.
Tehoaako ultra tosiaan rastaaseenkin? Minulla vain kokemusta hammaskiven louhinnasta ultralla. Se on karsea kokemus. Tosin hammashoitajan tekemä raastaminen on vielä kamalampaa, siksi tuon ultrakäsittelyn olenkin valinnut. Kaikkea ne linturaukatkin joutuvat kestämään.Ja sinäkö muka nainen, huh huh ... ei ihme, että mustarastas etsiessään kieroa lieroa saa unesikin pätkimään. Tulee meinaan luonteesi jo uniinkin
Puosu, issäni - kalamies ja puuseppä - pruukasi nimittää kaikkia puutarhakasveja joriineiksi. Vertasi vaimonsa varpaitakin joriinin juuriksi🤣
Ennen oli kunnon keinot tehdä huumoria ja valloittaa nainen. Siimeskin oli jo nykyaijan ovella, hänellä näköjään toinen nilkka paljaana;) - nykyäänhän nuoriso kulkee pakkasillakin molemmat nilkat sukitta.
Äitisi on saavuttanut kunnioitettavan iän, ja ruusukimppu hänelle on todellakin paikallaan. Sata vuotta ihmisikää on melkoinen matka tässä alvariinsa vauhdilla muuttuvassa maailmassa. Hienoa, että hän vielä on mukana kuvioissasi.Kylläpä Siimes osasi esittää hyvin ujoa peräkammarin poikaa, vaikka ovat jo 12 vuotta seurustelleet.😜😡
Siimes käveli muistaakseni aina töihinsä Käpylän perukoilta teatterille. Jos jotain kaipaan entisiltä koomikoilta, niin valehtelijoiden klubia ainakin. Nunnuka nunnuka oli taas "hyvä" kuvaus vankasta suomalaisesta rasismista ja olihan noita.
Asiasta toiseen. Kun kuulin politiikan arvioitsijoilta, että perslävet ovat tasaisimmin levinnyt puolue Suomen kamaralla, niin ei se mikään ihme ole, sillä joka kolkassa on se 20 prosentin kusipää-ääliöiden sumentuma. Paitti suuremmissa kaupungeissa. Ainakin toivottavasti on näin. Joku Halla on vain kärpäsen paska pääkaupungissa, aivan samoin kuin jokainen kesKUSTAn suurempien kaupunkien kaupunkiehdokas.Juu, jotenkin kunnallisvaalit ei sytytä ainakaan meikää ihan liekkeihin asti. Toki äänestettävä on. Luultavasti tällä kertaa ennakkoon.
Kokoomuksella & Vihreillä on iso kannatus hesassa, isompi kuin muilla yhteensä. Persuilla 6 ja Kepulla 2 paikkaa.
Turuus vähän tasaisempaa, sielläkin Kokkarit ja Vihreät selvästi suurimmat. Persut 5 ja Kepu 3.
Galluppien mukaan Kokoomus säilyttää kannatuksensa, Persut lisää, Vihreät ja Demarit menettänee jonkin verran, Kepu eniten. (toivottavasti)DrWhoo kirjoitti:
Juu, jotenkin kunnallisvaalit ei sytytä ainakaan meikää ihan liekkeihin asti. Toki äänestettävä on. Luultavasti tällä kertaa ennakkoon.
Kokoomuksella & Vihreillä on iso kannatus hesassa, isompi kuin muilla yhteensä. Persuilla 6 ja Kepulla 2 paikkaa.
Turuus vähän tasaisempaa, sielläkin Kokkarit ja Vihreät selvästi suurimmat. Persut 5 ja Kepu 3.
Galluppien mukaan Kokoomus säilyttää kannatuksensa, Persut lisää, Vihreät ja Demarit menettänee jonkin verran, Kepu eniten. (toivottavasti)Arvaas miksi olen tänä päivänä enemmänkin kiinnostunut kuntavaaleista? No siksi, että perslävet tekivät ja tekevät kokoomuksen kanssa näistä koko ajan eduskuntavaleja.
Itse en pysty äänestämään, kun kuppaisen kuntani edustajista ei ole yksikään vehreä. KesKUSTAko vehreä muka???
Mutta paskat näistä, ny lähen laittaan raktoriin kyntöaurat ja jatkan näitä harrastuksia, mitkä eivät tuo muuta kuin iloa itselleni ja hitto joskus hikeäkin, mitä vihaan yli kaiken ... nykyäänedson kirjoitti:
Arvaas miksi olen tänä päivänä enemmänkin kiinnostunut kuntavaaleista? No siksi, että perslävet tekivät ja tekevät kokoomuksen kanssa näistä koko ajan eduskuntavaleja.
Itse en pysty äänestämään, kun kuppaisen kuntani edustajista ei ole yksikään vehreä. KesKUSTAko vehreä muka???
Mutta paskat näistä, ny lähen laittaan raktoriin kyntöaurat ja jatkan näitä harrastuksia, mitkä eivät tuo muuta kuin iloa itselleni ja hitto joskus hikeäkin, mitä vihaan yli kaiken ... nykyäänOhan Kepun logo ainakin viheriäinen, neliapila.
Tuuria puolue tartteekin jos meinaa maailmankartalla säilyä. Kepun värin pitäisi vihreän sijasta olla tietysti pask..eikun turpeen ruskea.
Vihreät De Gröna -logo on taas selvästi vaaleamman vihreä.DrWhoo kirjoitti:
Juu, jotenkin kunnallisvaalit ei sytytä ainakaan meikää ihan liekkeihin asti. Toki äänestettävä on. Luultavasti tällä kertaa ennakkoon.
Kokoomuksella & Vihreillä on iso kannatus hesassa, isompi kuin muilla yhteensä. Persuilla 6 ja Kepulla 2 paikkaa.
Turuus vähän tasaisempaa, sielläkin Kokkarit ja Vihreät selvästi suurimmat. Persut 5 ja Kepu 3.
Galluppien mukaan Kokoomus säilyttää kannatuksensa, Persut lisää, Vihreät ja Demarit menettänee jonkin verran, Kepu eniten. (toivottavasti)Meikä on liekeissä kuntavaaleista sen verran, että siinä valitaan Helsingille pormestari taas neljäksi vuodeksi. Ja jos en pitänyt Jan Vapaavuoresta erikoisemmin, pidän vielä runsaasti vähemmän nykyisestä ehdokkaasta Juhana Vartiaisesta. Nyt siis äänestän henkilöä, en puoluetta.
Calvados kirjoitti:
Meikä on liekeissä kuntavaaleista sen verran, että siinä valitaan Helsingille pormestari taas neljäksi vuodeksi. Ja jos en pitänyt Jan Vapaavuoresta erikoisemmin, pidän vielä runsaasti vähemmän nykyisestä ehdokkaasta Juhana Vartiaisesta. Nyt siis äänestän henkilöä, en puoluetta.
Tää Vartiainen tuntuu herättävän roimasti enemmän antipatiaa kuin sympatiaa, mikäli olen täältä käsin asioita oikein havannoinut. Lieneekös tuolla Vapaavuorellakin pyrkyä pressaksi olympikomitean vetoavulla..saanen kuitenkin eppäillä äijän mahdollisuuksia.
Tuli taas käytyä Åbossa lounaalla. Suomen likimain parasta thai ruokaa saa pienestä vaatimattomasta kioskista rautatientorilta. Puosu saattais paikan tietää, jos on aasialaisen ruuan ystävä. Naantalissa ei taida olla juurikaan etnisiä ruokapaikoja..jaa, on ainakin Thai Garden Naantalin kylpylän yhteydessä. Siellä kuulemma on myös erittäin makoisat pöperöt.
Käymme usein Merisalissa jos Naantalissa tulee käytyä.DrWhoo kirjoitti:
Tää Vartiainen tuntuu herättävän roimasti enemmän antipatiaa kuin sympatiaa, mikäli olen täältä käsin asioita oikein havannoinut. Lieneekös tuolla Vapaavuorellakin pyrkyä pressaksi olympikomitean vetoavulla..saanen kuitenkin eppäillä äijän mahdollisuuksia.
Tuli taas käytyä Åbossa lounaalla. Suomen likimain parasta thai ruokaa saa pienestä vaatimattomasta kioskista rautatientorilta. Puosu saattais paikan tietää, jos on aasialaisen ruuan ystävä. Naantalissa ei taida olla juurikaan etnisiä ruokapaikoja..jaa, on ainakin Thai Garden Naantalin kylpylän yhteydessä. Siellä kuulemma on myös erittäin makoisat pöperöt.
Käymme usein Merisalissa jos Naantalissa tulee käytyä.Juu nämä pressaksi pyrkivät irrottautuvat aina politiikasta joksikin aikaa kasvamaan korkoa, ettei politiikan töppäilyt ole ihmisillä tuoreina mielissä.
Muistan kun Matti Vanhanenkin jo ilmoittautui pressanvaaleihin ekaksi keskustasta, on nyt ollut tahtomattaan ns valtiovarainministeri ilman valtuuksia, koska ei ole puolueensa puheenjohtaja.. Nyt on sitten jo Suomen pankin pääjohtaja Olli Rehn ilmoittautunut mahdollisesti mukaan pressakilpaan, ollen myös Keskustasta. Tällä ainakin estetään ettei Väyrysellä ole mahdollisuuksia, vaikka onkin liittynyt taas keskustaan.- Anonyymi
DrWhoo kirjoitti:
Tää Vartiainen tuntuu herättävän roimasti enemmän antipatiaa kuin sympatiaa, mikäli olen täältä käsin asioita oikein havannoinut. Lieneekös tuolla Vapaavuorellakin pyrkyä pressaksi olympikomitean vetoavulla..saanen kuitenkin eppäillä äijän mahdollisuuksia.
Tuli taas käytyä Åbossa lounaalla. Suomen likimain parasta thai ruokaa saa pienestä vaatimattomasta kioskista rautatientorilta. Puosu saattais paikan tietää, jos on aasialaisen ruuan ystävä. Naantalissa ei taida olla juurikaan etnisiä ruokapaikoja..jaa, on ainakin Thai Garden Naantalin kylpylän yhteydessä. Siellä kuulemma on myös erittäin makoisat pöperöt.
Käymme usein Merisalissa jos Naantalissa tulee käytyä.Naantalissa löytyy kyl kiinalainen ravintola ihan torin reunassa. China Jasmine. Olen siellä joskus syönytkin kepit kourassa. Onhan niitä etno kebab pitserioita joka puolella , mutta ei ne oikeita ravintoloita taida ollakaan. Poikeapas DR Whoo Trapissa pitkällä lounaalla. Otat ikkunapaikan ja kattelet laiturissa nuokkuvia veneitä. On siinä ihan samoilla mestoilla kuin merisalikin on. Muutama pitempi askel Kailon suuntaan, Puosu
Calvados kirjoitti:
Meikä on liekeissä kuntavaaleista sen verran, että siinä valitaan Helsingille pormestari taas neljäksi vuodeksi. Ja jos en pitänyt Jan Vapaavuoresta erikoisemmin, pidän vielä runsaasti vähemmän nykyisestä ehdokkaasta Juhana Vartiaisesta. Nyt siis äänestän henkilöä, en puoluetta.
Jos olisin hesalainen, niin jollain pelillä pitäisi yrittää estää Vartiaisen pormestarius. Minusta hän on melkoinen sönkkö. Sitäpaitsi on susi lammasten vaatteissa, sossu kokkarin puvussa. Toisaalta en kyllä Kirsi Pihaakaan olisi kannattanut. Hänkin on susi lammasten vaatteissa: vihreä pukeutunut ruiskukkahattuun.
Ai että oli äsken mukava rupeama. Keräsin pihalta kaikenlaista risua ja muuta kuivaa roskaa ja polttelin niitä äsken ulkotakassamme. Samalla paloi pieni pino lämpöarvonsa jo menettäneitä klapeja. Tuleen tuijottelu samoin kuten vedenkin katselu on rauhoittavaa, melkein jonkilaista terapiaa.
Täällä asuinyhtiössämme ulkotakan käyttö pitää aina hoitaa tietyillä tuulilla, että savut suuntautuvat pois päin parin asukkaan nenistä. He saavat räbärin, jos savuja tulee nokkaansa. Sitä vain ihmettelen, mistä aina keksivätkin, että savu tulee juuri jonkun takasta, kun kaikilla täällä on myös savua lykkäävä puusauna, jonka piippu ulottuu tasan yhtä korkealle kuin takan piippu. Kaipa he sitten savut huomatessaan käyvät kiertämässä tontilla ja jos keksivät takkasavut, niin pistävät oitis whatsappiin ankarat moitteet. Saunojen savuja eivät vielä ole moittineet.
Meillä kyllä nyt jo saunankin uuni työntää savuja. Tänäänhän on kylypäev, mikä on erittäin mukava juttu.DrWhoo kirjoitti:
Tää Vartiainen tuntuu herättävän roimasti enemmän antipatiaa kuin sympatiaa, mikäli olen täältä käsin asioita oikein havannoinut. Lieneekös tuolla Vapaavuorellakin pyrkyä pressaksi olympikomitean vetoavulla..saanen kuitenkin eppäillä äijän mahdollisuuksia.
Tuli taas käytyä Åbossa lounaalla. Suomen likimain parasta thai ruokaa saa pienestä vaatimattomasta kioskista rautatientorilta. Puosu saattais paikan tietää, jos on aasialaisen ruuan ystävä. Naantalissa ei taida olla juurikaan etnisiä ruokapaikoja..jaa, on ainakin Thai Garden Naantalin kylpylän yhteydessä. Siellä kuulemma on myös erittäin makoisat pöperöt.
Käymme usein Merisalissa jos Naantalissa tulee käytyä.Olen kerran käynyt tuossa Thai Gardenissa, ja ainakin meidän porukka oli todella tyytyväinen sen ruokaan. Jos se olisi ollut huonoa, niin luulen, että olisimme sen hiffanneet. Olimme pari viikkoa sitä ennen palanneet Thaimaan reissulta. Sikäläinen sapuska on suurta herkkua ja poikkeaman siitä negatiiviseen päin olismme kyllä huomanneet.
Merisalissakin olemme jonkun kerran käyneet, eikä pettyneenä koskaan olen tarvinnut pois lähteä. Viimeksi - tosin jo toista vuotta sitten - mukanamme oli eräs ameriikan pariskunta, ja he oikein ylistivät sen ruokaa. No, saattoi siinä pikkusen olla mukana vieraan kohteliaisuuttakin, mutta uskon - oman suuni maistamana - että saldo on kuitenkin reilusti plussalla.
Nyt saunatonttu huutelee löylyyn.
Leppoisaa lauantai-iltaa kaikille!Anonyymi kirjoitti:
Naantalissa löytyy kyl kiinalainen ravintola ihan torin reunassa. China Jasmine. Olen siellä joskus syönytkin kepit kourassa. Onhan niitä etno kebab pitserioita joka puolella , mutta ei ne oikeita ravintoloita taida ollakaan. Poikeapas DR Whoo Trapissa pitkällä lounaalla. Otat ikkunapaikan ja kattelet laiturissa nuokkuvia veneitä. On siinä ihan samoilla mestoilla kuin merisalikin on. Muutama pitempi askel Kailon suuntaan, Puosu
Jep, on sitä tullut Trapissa pari kertaa käytyäkin, oli ainakin silloin vielä nimeltään Kala-Trappi. Lienenkö väärässä jos muistelen että Trapilla ja Merisalilla on sama omistajakin.
Kiinalaiseen ruokaan en suhtaudu yhtä suurella intohimolla kuin esim. Thaimaalaiseen tai Intialaiseen. Ainakin sellainen kiinalainen mitä yleensä täkäläisissä ravintoloissa on osunut lautaselle, on usein paneroituja lihanpaloja uppopaistettuna tai muuten, ynnä geelimäisiä kastikkeita, joissa ei ole ollenkaan oikeita hienoja curryjen aromeja kuten thai / intialaisessa vaikkapa. Meeppäs joskus turuus käydessäs vaikkapa mainitsemaani rautatientorin thai "kioskiin" ja tilaa Panang Currya. Syö ja vaivu hurmioon täydellisen makunautinnon tyrmäämänä!amummu kirjoitti:
Olen kerran käynyt tuossa Thai Gardenissa, ja ainakin meidän porukka oli todella tyytyväinen sen ruokaan. Jos se olisi ollut huonoa, niin luulen, että olisimme sen hiffanneet. Olimme pari viikkoa sitä ennen palanneet Thaimaan reissulta. Sikäläinen sapuska on suurta herkkua ja poikkeaman siitä negatiiviseen päin olismme kyllä huomanneet.
Merisalissakin olemme jonkun kerran käyneet, eikä pettyneenä koskaan olen tarvinnut pois lähteä. Viimeksi - tosin jo toista vuotta sitten - mukanamme oli eräs ameriikan pariskunta, ja he oikein ylistivät sen ruokaa. No, saattoi siinä pikkusen olla mukana vieraan kohteliaisuuttakin, mutta uskon - oman suuni maistamana - että saldo on kuitenkin reilusti plussalla.
Nyt saunatonttu huutelee löylyyn.
Leppoisaa lauantai-iltaa kaikille!Kuten huomaamme, täällä lounaisessa Suomessa on kaikki paremmin: parhaat ravintolat ja
vähemmän Vartiaisia ja Vapaavuoria!
Turuus lisäksi Kakolan mäessä äärimmäisen luotettavasti toimiva funikulaari, joka ei maksanut kuin vaivaiset 5,6 miljoonaa euroa.DrWhoo kirjoitti:
Kuten huomaamme, täällä lounaisessa Suomessa on kaikki paremmin: parhaat ravintolat ja
vähemmän Vartiaisia ja Vapaavuoria!
Turuus lisäksi Kakolan mäessä äärimmäisen luotettavasti toimiva funikulaari, joka ei maksanut kuin vaivaiset 5,6 miljoonaa euroa.Ja kuin varmemmaksi vakuudeksi, luin juuri Turun Sanomista otsikon:
"Varma viikonlopun merkki: Funikulaari on hajalla".DrWhoo kirjoitti:
Ja kuin varmemmaksi vakuudeksi, luin juuri Turun Sanomista otsikon:
"Varma viikonlopun merkki: Funikulaari on hajalla".Tuliskohan "slaaki", jos otsikko oliskin "Funinkulaari toimii". On se kivaa, kun yhteisiä pennejä laitetaan vehkeisiin, jotka vain on olemassa.
Muistelen, että olet jazz-diggari. Kait huomasit että parhaillaan tulee Yleltä sen lajin "Sävel on vapaa". Minäkin olen sitä toisella korvalla kuunnellut. Harvinaisen monta Vanhan Hyvän Jazzin toivetta onkin soitettu. Siit miä piän.amummu kirjoitti:
Tuliskohan "slaaki", jos otsikko oliskin "Funinkulaari toimii". On se kivaa, kun yhteisiä pennejä laitetaan vehkeisiin, jotka vain on olemassa.
Muistelen, että olet jazz-diggari. Kait huomasit että parhaillaan tulee Yleltä sen lajin "Sävel on vapaa". Minäkin olen sitä toisella korvalla kuunnellut. Harvinaisen monta Vanhan Hyvän Jazzin toivetta onkin soitettu. Siit miä piän.Himskatti, en ollut huomannutkaan, kiitos vihjeestä. Vielähän tässä on puoli tuntia ohjelmaa jäljellä. Loistomusaa kuuluu tulevan.
Olen tosiaan jatsari, ja tuntuu että yhä enemmän mitä vanhemmaksi ja viisaammaksi tulen. Musiikkimakukin nääs jalostuu iän myötä. Potuttaa kun Porikin on taas peruttu..toisaalta niin kai pitääkin olla, korona ei ole ohi. Jotain pienumuotoista siellä kai yritetään järjestää.- Anonyymi
DrWhoo kirjoitti:
Himskatti, en ollut huomannutkaan, kiitos vihjeestä. Vielähän tässä on puoli tuntia ohjelmaa jäljellä. Loistomusaa kuuluu tulevan.
Olen tosiaan jatsari, ja tuntuu että yhä enemmän mitä vanhemmaksi ja viisaammaksi tulen. Musiikkimakukin nääs jalostuu iän myötä. Potuttaa kun Porikin on taas peruttu..toisaalta niin kai pitääkin olla, korona ei ole ohi. Jotain pienumuotoista siellä kai yritetään järjestää.Mikäs muu (musiikiikkimakuKIN!!) jalostuu iän myötä?. En oviel päässy listaamaan🤣- Mut tosi hyviä toiveita on ollu. Joskus aiemmin kyllä paljon meikälle epäsopivaa. Olen nääs jazzinKIN suhteen hyvin kranttu.
am - Anonyymi
amummu kirjoitti:
Tuliskohan "slaaki", jos otsikko oliskin "Funinkulaari toimii". On se kivaa, kun yhteisiä pennejä laitetaan vehkeisiin, jotka vain on olemassa.
Muistelen, että olet jazz-diggari. Kait huomasit että parhaillaan tulee Yleltä sen lajin "Sävel on vapaa". Minäkin olen sitä toisella korvalla kuunnellut. Harvinaisen monta Vanhan Hyvän Jazzin toivetta onkin soitettu. Siit miä piän.Onpa omituisen näköinen tuo funikulaari. Älyttömän ruma häkkyrä.
Cee Anonyymi kirjoitti:
Mikäs muu (musiikiikkimakuKIN!!) jalostuu iän myötä?. En oviel päässy listaamaan🤣- Mut tosi hyviä toiveita on ollu. Joskus aiemmin kyllä paljon meikälle epäsopivaa. Olen nääs jazzinKIN suhteen hyvin kranttu.
amNo me miehet ainakin jalostumme iän myötä kokonaisvaltaisesti yhä charmikkaammiksi.
No vakavasti puhuen, ikääntyminen tuo meissä kaikissa esiin yhä enemmän todellisen
luonteemme, hyvässä sekä pahassa. Siis kunnes dementia tms sairaus meiltä sen todellisen "minän" vie.Anonyymi kirjoitti:
Mikäs muu (musiikiikkimakuKIN!!) jalostuu iän myötä?. En oviel päässy listaamaan🤣- Mut tosi hyviä toiveita on ollu. Joskus aiemmin kyllä paljon meikälle epäsopivaa. Olen nääs jazzinKIN suhteen hyvin kranttu.
amÄlä perkele
amummu kirjoitti:
Tuliskohan "slaaki", jos otsikko oliskin "Funinkulaari toimii". On se kivaa, kun yhteisiä pennejä laitetaan vehkeisiin, jotka vain on olemassa.
Muistelen, että olet jazz-diggari. Kait huomasit että parhaillaan tulee Yleltä sen lajin "Sävel on vapaa". Minäkin olen sitä toisella korvalla kuunnellut. Harvinaisen monta Vanhan Hyvän Jazzin toivetta onkin soitettu. Siit miä piän.Ohhoh siinä meillä talousviisasjoka kuulemma on suorastaan talousmatematiikankin guru. Lierona tekisit sentään jotain hyödyllistä maanparantamiseen, mutta
Jakelee mitättömille kiekujille kyllä ja niiden saleille ja lisäksi tiet kaupunkien keskustoissa pitää rahoittaa joka ihmisen veroeuroilla autoille ... oot sä huhhuh
Täällä Elämässä olen oppinut, että aurinko on yks persydinlähde ja siksi odotankin, että vahteraan puhkeavat lehdet http://bot.fi/3lne eli siis ykshailee, mihin ydinjätteensä jemmaavat
Täytyy vielä sulostuttaa täälläkin mahdollisia lukijoita maaliman onnellisimman kansan rehtiydestä ja suvaitsevaisuudesta ja tasa-arvoisuudesta. Enemmän vaan persläpiä kuntiemme ja valtiomme päättäjiksi, niin eivät edes Tyynen valtameren atollit ole ystäviämme.
https://yle.fi/uutiset/3-11896237?utm_source=facebook-share&utm_medium=social&fbclid=IwAR1aHsXbV3_AzD6Hpf0A7pkM7hS3fNTXaG8KhGQBmqK4AoPeBVAB8FjZtjkTänään on kuulemma lapsettomien lauantai. Lehdessä haastatellaan julkkisnaista, jolle äitienpäivä on pahin päivä vuodessa, koska hän ei ole edellenkään äiti 10 vuoden yrityksistä huolimatta. Hän on siis tahattomasti lapseton. Tämä lapsettomien päivä ei ole kuitenkaan virallinen päivä. Ainakaan minun almanakassani ei ole siitä mainintaa.
- Anonyymi
Tässä elämän kulinaristeille korealaisten herkkuruokaa. Oikein näen ceenkin mielikuvissa keittämässä oikein maustettua sian päätä u'lle.
https://www.youtube.com/watch?v=ZK6SToLyQxY&t=110s "Onpa omituisen näköinen tuo funikulaari. Älyttömän ruma häkkyrä."
No halvalla ei saa kaunista, toi maksoi siis vain 5.6 miljoonaa. Hintaan sisältyy kiskot jotka vievät ylös kakolanmäelle. Tiettävästi laite on jossain vaiheessa jo toiminutkin. Kyl turuus osatahan.
Niin, ja hyvää äitienpäivää kaikille palstan naisille, kaikki ovat äitejä.Kiitos ja samoin hyvää äitienpäivää kaikille äityleille minultakin. Oma äitini on kuollut jo 52 v sitten, etten ole montaa äitienpäivää hänen kanssaan viettänyt olemalla itsekin äiti.
Kiitos toivotteluista!
Lillukoista puhutaan po. kasvin tärkeimpänä tuotoksena. Lillukanvarret sen sijaan puheissa ovat ikäänkuin turhaa tavaraa. Turhaa, vaan niin tarpeellista; jos ei niitä olisi niin ei olisi lillukoitakaan. Oisko niin, että äidit ovat niitä lillukoita ja isät varsia🙄amummu kirjoitti:
Kiitos toivotteluista!
Lillukoista puhutaan po. kasvin tärkeimpänä tuotoksena. Lillukanvarret sen sijaan puheissa ovat ikäänkuin turhaa tavaraa. Turhaa, vaan niin tarpeellista; jos ei niitä olisi niin ei olisi lillukoitakaan. Oisko niin, että äidit ovat niitä lillukoita ja isät varsia🙄Oot sä ammu joku äiti muka, huhhuh sentään
Voi vittu, mitkä "lillukanvarret" kasvattavat sinun aikaansaamiasi "lillukoita", huikeeta satoaamummu kirjoitti:
Kiitos toivotteluista!
Lillukoista puhutaan po. kasvin tärkeimpänä tuotoksena. Lillukanvarret sen sijaan puheissa ovat ikäänkuin turhaa tavaraa. Turhaa, vaan niin tarpeellista; jos ei niitä olisi niin ei olisi lillukoitakaan. Oisko niin, että äidit ovat niitä lillukoita ja isät varsia🙄Tietääkseni tulevaisuudessa solubiologian avulla voidaan hedelmöittää nainen täysin keinotekoisesti ilman mieheltä saatua siittiötä. Hiiriä on jo onnistuttu hedelmöittämään kantasoluista muokatuilla keinotekoisilla siittiöillä.
Eli mies on kohtapuoliin kokonaan tarpeeton.
Toisaalta, sikiö voidaan kasvattaa myös keinotekoisessa kohdussa, joten naisiakaan ei enää lapsien tuottamiseen tarvita. Paitsi että munasolu tarvitaan..ehkä sekin voidaan valmistaa keinotekoisesti.
Tää olikin äitienpäivään sopiva aihe..- Anonyymi
DrWhoo kirjoitti:
Tietääkseni tulevaisuudessa solubiologian avulla voidaan hedelmöittää nainen täysin keinotekoisesti ilman mieheltä saatua siittiötä. Hiiriä on jo onnistuttu hedelmöittämään kantasoluista muokatuilla keinotekoisilla siittiöillä.
Eli mies on kohtapuoliin kokonaan tarpeeton.
Toisaalta, sikiö voidaan kasvattaa myös keinotekoisessa kohdussa, joten naisiakaan ei enää lapsien tuottamiseen tarvita. Paitsi että munasolu tarvitaan..ehkä sekin voidaan valmistaa keinotekoisesti.
Tää olikin äitienpäivään sopiva aihe.."Eli mies on kohtapuoliin kokonaan tarpeeton". Noita lausumia aina silloin tällöin kuulee tiettyä ajatusmallia kannattavien naisten suusta. Eräässä telkkariohjelmassakin äiti kuiskutteli vauvansa korvaan, että ei me mitään isiä tarvita, kaksistaan pärjätään. Onneksi se oli näytelmää.
am Anonyymi kirjoitti:
"Eli mies on kohtapuoliin kokonaan tarpeeton". Noita lausumia aina silloin tällöin kuulee tiettyä ajatusmallia kannattavien naisten suusta. Eräässä telkkariohjelmassakin äiti kuiskutteli vauvansa korvaan, että ei me mitään isiä tarvita, kaksistaan pärjätään. Onneksi se oli näytelmää.
amAjatusmallia? No jaa, muistan lukeneeni tutkimuksia missä todettiin sateenkaariperheiden lapsistakin (mikäli siihen viittaat) tulevan ihan kunnon ihmisiä. Esimerkiksi pääministereitä.
- Anonyymi
DrWhoo kirjoitti:
Ajatusmallia? No jaa, muistan lukeneeni tutkimuksia missä todettiin sateenkaariperheiden lapsistakin (mikäli siihen viittaat) tulevan ihan kunnon ihmisiä. Esimerkiksi pääministereitä.
Just. Siltä näyttää. Viittaan kyllä hieman toisenlaiseen porukkaan. Mut ei se mitään. Tosin muitakin tutkimustuloksia on. Niistähän ei vain toitoteta tänä "tasa-arvon" aikana.
am
Minäpäs tykkäsin kiskohissistä
Enemmän kiskoliikennettä muutenkin, kaupunkeihin ratikoita ja vastaavia ja ydin ilman yksityisautoja. Hyvä Vihreät !!!
Nyt alkaa kesä jippii ja tulkoot hiki (mitä kyl osaan vihatakin) ja eilen pääs riemuhuuto, kun vedin Porin konepajan vanhaa Sampo-auraa. Tuli meinaan nättii jälkee. Ite ostin ensimmäiset aurani tietämättä siitä mitään, että kuinka tärkeää on aurojen symmetrisyys ja muukin kunto. Lisäksi totean sen, että kyllä halvalla saa vanhoja täysin kunnossa olevia maataloustyökoneita. http://bot.fi/3lnn Miul on nyt se vanha into päällä ja niin kauan kuin elää saa, niin alan taas kokeilemaan ja kokeilemaan ja omii siemenii talteen ottamaan ja ties mitä vielä.
Siis maa antaa paljon kaikkea eikä siihen tarvita turpeen hiukkastakaan. Turve on ylimainostettu tuote, mutta eihän se mitään, sitähän mainostavat turvenuijat ja varmaa kesämökkiläiset, joiden hienoperseitten peräpään tuotokset kuulemma tarvitsevat turvetta ulkohuusseihinsa. Siks ne onkin alkaneet laittaa sisävessoja turhaketupiinsa, koska paska ei saa haista- Anonyymi
aikansa maa tuottaa ja sitten se runsaus loppuu jos ei lannoiteta. Tiedäthän sen. Entisaikaan kun ihmiset elivät neitseellisesti lyhyen karkean elämänsä luonnonehdoilla niin kaskiviljeltiin. Pari vuotta tuotti hyvin ja antoi satoansa. Sitten siirryttiin polttamaan seuraava metsä maan tasalle, Savossa raivasivat kivisiä pieniä peltojansa käsipelillä ilman koneita. Ei ollut aikaa kolttosille. Pohjanmaalla alava jokien suistomaa oli luonnostansa jo heti kyntövalmiina. Kivistä ei tietoakaan. Helpompaa heillä. Oli aikaa kolttosille. Tuli puukkojunkkarien aika. Talot ja maat meni isoveljelle ja muut nuoremmat saivat ryhtyä nöyriksi rengeiksi tai ryhtyä härmän häjyiksi. Naisille tuossa kuviossa oli vain ahkeran ja nöyrän synnyttäjän ja äidin rooli.

En vastaa nimettömälle
Eräs täällä epäili, että äitienpäivä saa piponi kireälle ja lisäsi, että poijat ovat poika.
Minäpä tälle kierolierolle kerron, että voit ihan rauhassa tytötellä ministereitämme, mutta tuollainen kusipää ei minua pojittele.
Itse rakastin edesmennyttä äitiäni ja hän myös minua ja veljeänikin. Oli koko elämänsä ollut raskaan työn raataja eli tuollainen valkokaulusmitättömyys on minulle ainoastaan täyttä tyhjää mielipiteineen.amummu kirjoitti:
Poika, poika, äläs nyt suotta hikeenny, aorttas repee. Vanhalla se nääs alkaa jo haurastua.
Oot sä muka lääkäri? Ämmä oot, et edes äiti, vaan paskaa jauhava valkokaulus mökkituristi. Hyi helevata sentään, mikä muija
Kyllä oksetti kuunella kieron Purran juttuja lauantain aamussa. Osaa näytellä hyvin, mutta taustallahan on, aivan samoin kuin kusipää Hallallakin
- eroon EU:sta
- pois kehitysapu
- ilmastonmuutos on humpuukia
- lisää bensankäryä kaupunkeihin ja polttoaineiden hinta alas ja tukea öljylämmittäjille
- ei ole olemassa pakolaisia, ainoastaan maamme hyväksikäyttäjiä. En muista sitä sanaa ... haittaihmisiäkö se oli- Anonyymi
jos Suomi laittaa rajansa kiinni ja lopettaa ulkomaankauppansa niin eikös se ole luonnon kannalta pitkässä juoksussa paras tulevaisuus. Taannutaan vähitellen tuohivirsuaikaan. PS asian voi siis nähdä myönteisestikin luonnon kannalta. Mitä enemmän Suomi käpertyy sisäänpäin sitä paremmin luonto voi. BKT laskee rajusti.

En vastaa nimettömälle muuta kuin ajatuksesi on ihan jumissa ja perseestä
Tässä jälleen kerran asiallista tekstiä https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2021/05/08/kuntatalous-ja-koronatuet/?fbclid=IwAR1YdFqBuMgwyjC9BqMR8XUI_okz75R0EYVAH4XAflbi9LZW55MjMkuHbqM
Sipilän hallituksessahan olivat myös perslävet mukana
Jatkuvasti myös toistetaan väitettä, että se hallitus loi 140 000 työpaikkaa. Se on paskapuhetta, juuri ja juuri Suomi pääsi taloudellisen nousun loppumetreillä mukaan ja hallituksen toimien työllisyyden todellinen lisä lienee noin 40 000 ja huom. mitä muuta nämä oikeistojäppiset saivat aikaan?
Kuka enää haluaa edes terveysalalle ja hei, entäs koulutusleikkaukset? Kok vastusti ja vastusti hoitajamitoitusta, nyt puhuvat aivan muuta. Antakaa äänenne oikeistolle, niin pörriäiset paisuvat ja tuet menevät muutenkin hyvin pärjääville suuryrityksille ... saatana, että vituttaa meininkiÖh, eiks tää hallitus ole juuri leikkaamassa kymmeniä miljoonia yliopistojen rahoitusta, että Saarikon turvetuet saadaan hoidettua?
Ville Niinistö: ”Osaltani teen selväksi: eduskunnassa vaatimani koulutuksen kunnianpalautus ja siihen panostaminen kattaa ilmiselvästi myös tieteen ja tutkimuksen puolustamisen. En hyväksy nyt leikkauksia tutkimuksen rahoitukseen, pidän ajatusta häpeällisenä. Oletan puolueeni estävän sellaiset”.DrWhoo kirjoitti:
Öh, eiks tää hallitus ole juuri leikkaamassa kymmeniä miljoonia yliopistojen rahoitusta, että Saarikon turvetuet saadaan hoidettua?
Ville Niinistö: ”Osaltani teen selväksi: eduskunnassa vaatimani koulutuksen kunnianpalautus ja siihen panostaminen kattaa ilmiselvästi myös tieteen ja tutkimuksen puolustamisen. En hyväksy nyt leikkauksia tutkimuksen rahoitukseen, pidän ajatusta häpeällisenä. Oletan puolueeni estävän sellaiset”.Perustutkimuksesta ei leikata. Näin se kepuSaarikko. Toisaalta jos kepu uppoaa suohonsa, niin sinne suolle tunkevat kok ja vajakit ominen sydeemeineen. Vain se, millä isketään rahoiksi siis kiinnostaa.
Tutkipas mitä tutkimuksia tehdään kyldyyripuolella. " Kapellimestarin kymmenen vuoden puikonheilutuksen fyysiset vaivat" ja "tilataiteen tila" " Johdatus joikumisesta jazziin" Onkin kyllä leikattavaa tuollaisista "tutkimuksista" ja satsausta lisättävä teknologian ja digi ja automaation ja luonnon raaka-aineiden riittävyyteen ja lajikadon lopettamiseen ja merten saasteiden ja maan ja ilman saasteiden vaikuksiin ja laskettava kustannukset seuraaville polville piste. Meinaan että pientä on koronasta johtuvat lainakustannukset näihin mainitsemiini todellisiin ongelmiin ja niiden kustannuksiin.- Anonyymi
"Kuka enää haluaa edes terveysalalle..."
Hah, ei ole kauankaan, kun olit pistämässä perushoitajiksi (ja siivoojiksi) mm. koronan takia taloudelliseen ahdinkoon joutuneet yksityisyrittäjät, kampaajat, taiteen tekijät, jne. sen sijaan, että kinuaisivat koronakorvauksia. Omituista erottelua, jotkut sinne työntäisit, toisten tuskaantumista alaan lähes ihailet.

amSulla ei kusipää kulje muu kuin kusi päästä kintuille onneton Valkokaulus mitätättömyys
- Anonyymi
"...tuet menevät muutenkin hyvin pärjääville suuryrityksille ...". No, ethän sä antais niitä pienyrityksillekään, vaan passittaisit porukat perushoitajiks ja siivoojiks. Koita ny päättää, mitä haluat.
am
Tänään ei tarvinnut leikkiä nukkuvansa kahvia, samppusta ja croissanttia sijalle odotellen. Siippa siipaisi jo aamuvarhaisella poikiemme kanssa mökille saunan kiukaita raahailemaan. Homman piti hoitua eilen, itse asiassa jo viime viikolla, mutta kommunikointikatkoista johtuen suunnitelma niin sanotusti pissi kintuilleen. Viiden ihmisen aikataulujen yhyttäminen ei aina onnistu, etenkään kun projektipäällikköä ei ollut nimitetty😏 No, tänään on asian hoitamiseen ihan yhtä hyvä päivä kuin koska tahansa muulloin. Nyt saan rauhassa keskittyä illaksi porukoille lupaamani ison kakun tekoon.
Kävinpäs tänään hautuumaalla. Sinne minäkin läksin köröttelemään minulle aivan epätavalliseen, etten sanoisi jopa epäsopivaan aikaan, jo heti yhdeksän jälkeen! Onneksi niin. Palatessani oli hautuumaan tietämillä ja sen kukkapisteessä jo pientä jonomuodostusta.
Täälläkin ajoittain pullahteleva puheenaihe on ollut juuri tuo haudoilla käynti. En minäkään sinne vartavasten muistelemaan mene, ikäänkuin vain siellä omat vanhempani olisivat mielessä; heitä muistan usein muutenkin.Ja luulen, että monella muullakin kävijllä sama juttu.
Se on vain niin, että kun meillä nuo hautuumaat ovat edelleen olemassa, niin uskon että iso osa niillä kävijöistä tekee myös siinä osansa, etteivät vallan rytökärpän pesiksi haudat pääsisi muuttumaan. Hirveätä katseltavaa sellainenkin olisi. No, arkku- ja ilmeisesti uurnahautaaminenkin vähenee kaiken aikaa, joten uusien hautuumaidenkin pystytys vähenee, kuten haudoilla kävijöidenkin määrä, kun vanhat sukupolvet häipyvät maisemista.
Nyt omakeittämälleni äitienpäiväpullakaffelle ja HS:n lukuun. Ja sitten pohjien tekoon mansikkakakkua varten. Sisälle sitruunalla maustettua mascarponea ja itse pakastamiani kotimaisia mansikoita, päälle koristeeksi espanjalaisia, tosin ei kovin maukkaita, mutta mansikkamehugeelin alla muuttuvat jo oikein mansikan makuisiksi.
Hyvää äitienpäivää meille äideille!Kieroliero suksi v*****n täältä
Oot dorka valkokauluspaskanjauhaja, mitä tiedät. Ämmä oot, et edes äiti"Tänään ei tarvinnut leikkiä nukkuvansa kahvia, samppusta ja croissanttia sialle odotellen"
Röhkitkö kiitokseksi ämmä."kommunikointikatkoista johtuen suunnitelma niin sanotusti pissi kintuilleen. "
Hihhih, eipä ole pissin matka pitkä, kun nuijan pissi valuu päästä omille kintuille. Oikein kommunikaatiovirta. Oot dorkista dorkin valkokaulusturhake.edson kirjoitti:
Veikkaan, että sinun haudallesi varikset tekevät pesänsä.
Tai lokit paskaa haudallesi kaatopaikalla, sillä tuhkasikin on ongelmäjätettä.
Joka kevät näkee meidänkin jätteenkeräyspaikalla turhaketuristien jätökset.
Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Kiitos myös toivotuksista! Minut haetaan tänään äitienpäivän viettoon tuonne pojalleni.
RapuMuistakaa kusipäät lukea hesaria, sieltä löytyy avain omistusasuntoon sillä "Vuokranantaja ottaa aina riskin. Joskus voi käydä niin, että vuokralainen tuhoaa asunnon. Kaksi vuokraajaa kertoo tarinansa Helsingin Sanomille."
Aatelkaa, kaksi vuokranantajaa kertoo tarinaa ...huhhuh ja hih päälle Onneksi paskaa ei tarttenut lukea kuin alusta.
Äänestäkää kokkaria Hesan pormestariksi ne jotka voivat, niin saatte silloin tietää, että kaupungit on sitä parempia, mitä kalliimmat ovat asunnot. Tällaiseen onnelaan ajaa kokoomuksen asuntopolitiikka, missä grynderit lyövät kättä puliveivarirakennusyhtiöiden, välikäsien ja sijoittajien kanssa ja joiden rakentamia rakennuksia rakentaa pitkälle ketjutetut virolaiset yhtiöt, joissa työmiehen/naisen palkka on jopa neljä riisikuppia päivässä. Saatana noita porvareita, ne pitäs ... Pelkkiä kusettajia ovat- Anonyymi
virolainen työmies/työnainen voi liittyä ammattiliittoonsa ja äänestää maansa vaaleissa työväenpuolueita. Eivät he niin tee. Saavat tyytyä riisikuppiinsa. Oma valintansa.
Anonyymi kirjoitti:
virolainen työmies/työnainen voi liittyä ammattiliittoonsa ja äänestää maansa vaaleissa työväenpuolueita. Eivät he niin tee. Saavat tyytyä riisikuppiinsa. Oma valintansa.
En vastaa nimettömälle kuin että vedä letkus solmuun
- Anonyymi
Siinä välissä missä mätä, kuhmoisten kapinan aikaiseen ojaansa ja eri isänmaan valintaan erikoistunut, nutria raivoaa kaikille ja on opettajattarensa tavoin ryhtynyt jopa haudanhäpäisyyn tullakseen kuulluksi niin minä noteerasin rapulaisen saaneen äitienpäiväkutsun poikansa residenssiin. Sellaiseen valkokaulusresidenssiin ja olisinn tarjonnut hänelle tällaista sivistyneistön välipalaa kuin jaappanilaista Waguy pihviä sieltä paremmasta päästä.
Ceellehän jo tarjosin variantiksi korealaista sianpää keittoa ja mielenkiintoisen valmistuksen herkkua. A mummu näyttää ihan hyvin ilman vinkkejäkin laatukakut esiin taikomaan.
Mahtaisikohan pystyä kilpailemaan vanhemman sisareni kanssa kaalikääryleiden tuotannossa"Mahtaisikohan pystyä kilpailemaan vanhemman sisareni kanssa kaalikääryleiden tuotannossa". Juu, ihan varmasti kilpailemaan. Voittaminen onkin jo sitten toinen juttu.
Täten lmoitan, että näillä eväillä en pysty näin fiksussa seurassa jatkamaan. Ja Ali, kuole katkeruuteesi
Huomenta!
Äitienpäivä on vietetty ja täytyy sanoa, että mukavaa oli tavata tätä lähisukua näissä merkeissä nyt. Nuorempi tytär perheineen ei nyt ollut mukana, hän kävi viikko sitten luonani, mutta oli meitä silti kymmenen henkeä koolla. Söimme erittäin hyvää ruokaa, pihvit poikani grillasi ja hyvin onnistuivat nekin. Viisi tuntia vilahti yhdessä nopeasti. Pohdimme taas kerran sukujamme, kun mukana oli jo uusia sukuun tuleviakin. Ei voi äitinä muuta sanoa, kuin että olen hyvin kiitollinen ja sanonpa tämänkin, ylpeä perheestäni.
Sää tänään ei ole kovin "säteilevä" ainakaan näin aamusta, mutta luvattu on aurinkoakin, joten odotellaan lämpöä. Tämä viikko onkin tynkäviikko. Torstaina on pyhä ja sitten onkin jo viikonloppu, joten on muistettava kauppajutut, ettei ruuhkiin joudu.
Nyt hyvää viikonaloitusta kaikille. Ollaan sovussa!
RapuTorstaina on taas pyhä, eli helatorstai, mutta ei kaupat kai ole koskaan nykyään kiinni, oli pyhä kuin pyhä. Varmaan keskiviikkona on ruuhkaa kaupoissa, jos ne, jotka suuntaavat mökeille, lähtevät silloin. Ovat ottaneet perjantain vapaaksi. Meitä eläkeläisiähän tuo ei koske.
Niin sekin äitienpäivä taas meni. Meillä oli poika ja avec syömässä. Tein broilerista ja herkkusienistä sekä wokkivihanneksista juustokermalla ja riisillä ruokaa salaatin kera.
Ali aina tarjoilee minulle noita siänpäitä ym rasvaisia ruokia ja nilviäisiä videoissaan vaikka tietää että sellaisia ruokia en koskaan tee. Olen sen moneen kertaan täällä kyllä kertonut.- Anonyymi
Se huumorin taju! Calvados. Tottakai tiedän ettet sianpäistä ja nilviäisistä piittaa. Siksi ihan vitsinä aina muistuttelen siitä
Anonyymi kirjoitti:
Se huumorin taju! Calvados. Tottakai tiedän ettet sianpäistä ja nilviäisistä piittaa. Siksi ihan vitsinä aina muistuttelen siitä
Minulla on ihan hyvä huumorintaju ja tiedän, että juuri siksi niitä videoita minulle laittelet, koska tiedät, etten pidä rasvaisista ruuista, mutta sillä, kuinka usein siitä muistuttelet, ei enää mene huumorina kaaliini. Sianlihasta itse asiassa pidän, mutta se on aina rasvatonta osaa possusta, mitä ostan ja ruuaksi valmistan. En esim ikinä osta jauhelihaksikaan sika-nautaa, vaan aina pelkkää nautaa, koska possusta siinä on aina ne rasvaisimmat osat. Naudastakin ostan vain paistijauhelihaa.
- Anonyymi
Joko en katsonut illalla säätiedotusta tai katsoin ja unohdin, mutta olin aamulla ällillä lyöty, kun olikin kaikki paikat märkinä. Tämän viikon kesäiseksi muuttuvasta säästä on joka tuutissa puhuttu niin paljon, että luulin sen alkavan jo tänään. Itse en karttoja ole nyt katsellut pariin päivään. Tosin keväiset vesisateethan kesän tuovat, joten hyvää sade vain taas teki.
Niin meni meilläkin äitienpäivän ilta ihan humauksessa. Pitkästä aikaa saimme olla yhdessä koko poppoo kettiksiä myöten. Koiratkin olivat intoa täynnä kuin kähösen pässit, kun oli paikalla niin monta kaveria samalla kertaa. Ja juttua riitti, vähän haukahtelujakin. Lapsenlapsetkin ovat taas kasvaneet. Vaikka heitä vilaukselta aina välillä olemme nähneetkin, niin silti selvästi aikuiseen päin ovat kovaa vauhtia menossa. Vaan niinhän sen kuuluukin olla. Hurjalta tuntuu. Vastahan he tuossa vaipoissaan mennä vempottivat!
Hiirenkorvat ovat puhjenneet koivuihinkin yön aikana! Se on aina ihme, vaikka sen olen jo yli 70 kertaa saanut nähdä. Toivottavasti kertoja vielä riittäisi.
Tänään vihdoin viskasin roskikseen linnunruoan roippeet. Se roikkui männyn oksassa narujen varassa. Sitä kävivät melkein joka päivä nokkimassa mm. käpytikka ja harmaapäätikkapari, pikkulinnuista puhumattakaan. Tiklinkin näimme kerran. Oravien temppuilut olivat hauskaa katseltavaa, kun naruissa takajalkojen varpaillaan roikkuen, pää alaspäin osansa ruoasta kävivät ottamassa. Alkuun eivät oikein löytäneet oikeata tekniikkaa, kun kynsien ote narussa ei heti pitänytkään ja joutuivatkin naruissa vinhaan liukuun. Tosin sen lopussa odotti palkinto murkinan muodossa. Oppivat kyllä aika pian tarramaan naruihin putoamatta. Luulisi, että nieleminen on siinä asennossa vaikeaa, mutta hyvin näytti sekin niiltä sujuvan.
Nyt tää lähtee broilerin paistoon! Hyvää alkanutta kevätviikkoa kaikille. Toivottavasti tulee se kesäinen lämmin, mitä on luvattu
am
PS eipä taas kirjautuminen kestänyt hetkeä pidempään- Anonyymi
Tällaista voi kokea vain mökillä! Oispa mökki! ;) Calvadoskin voisi jo lopettaa murjottamasta siitä collateral ilmauksesta ja miettiä kuka missäkin oikeasti käy valtakunnan ja naapureidensa kimppuun. Minäkin kuin oikeasti olen nimenomaan calvados alkuperäistä aina "rakastanut" enkä ole koskaan halunnut rettelöidä kenenkään kanssa paitsi kun kimppuuni on täysin perusteettomasti tai valheperustein käyty niinkuin takavuosina kävi.
Enkä minäkään niin taitava kemisti ole että olisin saanut nutrian ohjattua ihmispuheiden tielle. Monta vuotta siihenkin panostin ihan ihmisystävällisyyttäni. On nimittäin nutriakin subjektiivissiä käsitysasioissa joskus ihan asiallinen ja minulla ei ole edes irroitettua asiallista asiaa vastaan argumenttejä Anonyymi kirjoitti:
Tällaista voi kokea vain mökillä! Oispa mökki! ;) Calvadoskin voisi jo lopettaa murjottamasta siitä collateral ilmauksesta ja miettiä kuka missäkin oikeasti käy valtakunnan ja naapureidensa kimppuun. Minäkin kuin oikeasti olen nimenomaan calvados alkuperäistä aina "rakastanut" enkä ole koskaan halunnut rettelöidä kenenkään kanssa paitsi kun kimppuuni on täysin perusteettomasti tai valheperustein käyty niinkuin takavuosina kävi.
Enkä minäkään niin taitava kemisti ole että olisin saanut nutrian ohjattua ihmispuheiden tielle. Monta vuotta siihenkin panostin ihan ihmisystävällisyyttäni. On nimittäin nutriakin subjektiivissiä käsitysasioissa joskus ihan asiallinen ja minulla ei ole edes irroitettua asiallista asiaa vastaan argumenttejäMinäkään en koskaan halua riidellä täällä kenenkään kanssa, siksi kai collateral damageksi päädyinkin täällä. Kyllä minullakin on omat mielipiteet asioista, mutta en niitä sano, jos huomaan, että ne aiheuttavat riidan. Siitä, että en sano mielipidettäni, vaan vain hymistelen, olemalla sovinnainen, olen saanut pyyhkeitä. Se, että olen sanonut mielipiteeni, on myös punainen vaate eräälle. Kumpi parempi? Se, että vain myötäilen, olen huomannut paremmaksi ajan saatossa.
Siksi minusta on hyvä, että täällä kerromme jokapäiväisistä asioistamme, perheistämme, ruuanlaitostamme jne, mutta se, että olemme politiikasta eri mieltä esim edsonin kanssa, siitä ei hyvää seuraa. Hän ei kestä, että joku on eri mieltä kuin hän, joten hän aloittaa menemällä henkilökohtaisuuksiin. Se on nyt taas kerran amummun kohtelussa edsonin taholta nähty monessa viestissä ja äitienpäivänä.
Eli politiikka pois täältä, jos kukin ei voi olla omaa mieltään, ilman että saa aiheetta lokaa niskaansa kuten amummu.Calvados kirjoitti:
Minäkään en koskaan halua riidellä täällä kenenkään kanssa, siksi kai collateral damageksi päädyinkin täällä. Kyllä minullakin on omat mielipiteet asioista, mutta en niitä sano, jos huomaan, että ne aiheuttavat riidan. Siitä, että en sano mielipidettäni, vaan vain hymistelen, olemalla sovinnainen, olen saanut pyyhkeitä. Se, että olen sanonut mielipiteeni, on myös punainen vaate eräälle. Kumpi parempi? Se, että vain myötäilen, olen huomannut paremmaksi ajan saatossa.
Siksi minusta on hyvä, että täällä kerromme jokapäiväisistä asioistamme, perheistämme, ruuanlaitostamme jne, mutta se, että olemme politiikasta eri mieltä esim edsonin kanssa, siitä ei hyvää seuraa. Hän ei kestä, että joku on eri mieltä kuin hän, joten hän aloittaa menemällä henkilökohtaisuuksiin. Se on nyt taas kerran amummun kohtelussa edsonin taholta nähty monessa viestissä ja äitienpäivänä.
Eli politiikka pois täältä, jos kukin ei voi olla omaa mieltään, ilman että saa aiheetta lokaa niskaansa kuten amummu.Politiikasta on hauska keskustella silloin, kun kaikki osallistujat ymmärtävät, että on erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä. Meilläkin täälä kotikulmilla on semmoinen ystävysten rypäs, joka politiikasta on montaakin eri mieltä, ja tavatessaan keskustelee asioista joskus hyvinkin kiihkeästi. Mutta kukaan ei yritäkään saada toisen suuta tukittua, saati alkaisi nimitellä ja haukkua. Edsonilla ei sitä taitoa ole. Haluaa olla "gängin kingi". Aika lapsellista. - Kiitos sympatioista, Cee!
- Anonyymi
Jos Calvados on minulle silavahuumoristani katkera niin ihan anteeksipyynnöksi lähetän aidon reikkalaisen lampaanreiden valmistusohjeen. Osaavat nimittäin ne reikkalaisetkin ruokaa tehdä ja vieläpä maukasta sellaissta.
Tässä autenttisilla lammasmausteilla ja lisukkeilla paahdettuna- Anonyymi
Tässä taas viiveellä se reikkalaisten lampaanreisi
https://www.youtube.com/watch?v=4kYC5V2tbCE&t=52s Anonyymi kirjoitti:
Tässä taas viiveellä se reikkalaisten lampaanreisi
https://www.youtube.com/watch?v=4kYC5V2tbCE&t=52sHerkullisen näköinen lampaanreisihän tuosta syntyi runsaan valkosipulin ja mausteiden kera. Muistan kun U:n siskokin kerran Ausseista oli täällä niin hän paistoi tuollaisen ison lampaanreiden uunissa ja tökki siihen valkosipuleita suoraan lihaan tehtyihin viiltoihin.
Viime viikolla puhuin siitä, että 30.4. kävin labrassa ja vielä perjantaina 7.5. kukaan ei soittanut minulle tuloksista, koska niitä ei näkynyt edes kanta.fi:ssä, joten yritin saada yhteyttä terveydenhuollon viestit-sivujen kautta, joista en myöskään päässyt, sivua ei löytynyt, niin huomasin sellaisen uuden jutun kuin maisa.fi ja kirjauduin sinne pankkitunnuksillani. Se on tähän lääkärien ja hoitajien Apotin yhteyteen lisätty lääkärien, hoitajien ja potilaiden viestiyhteys. Esitin kysymykseni sinne ja äsken sain vastauksen: Muuten labra-arvot hyvät, mutta HB vain 112, josta hoitaja konsultoi lääkäriä. Yksi muukin arvo oli alle viitearvojen ja kaksi hiukan yli, mutta niistä ei niin suurta väliä näköjään.
Olen siis ajan hermolla näissä terkkariasioissa.Taannoin sisareni yritti seurustella tuon maisan kanssa, mutta siitä ei tullut mitään. Sisareni ei saanut niitä tietoja, joita kaipasi. Monen päivän turhan yrityksen jälkeen hän soitti johonkin tervarin puhelinnumeroon, missä lopulta vastattiin hänen kyselyihinsä. Eivät kuitenkaan osanneet sanoa, missä vika, kun maisaa ei pääse jututtamaan. Sisareni asuu Vantaalla, ja kertoi, että siellä suunnittellaan ottaa takaisin joku terveyskeskuksen oma järjestelmä. En ole kysynyt, joko tämä uusi toimii. Vai toimiiko se vasta seuraavassa elämässä;)
Minä sain jo tänään vastauksen yhdeltä terkkarimme lääkäriltä, että uusi HB koe kuukauden päästä ja jos edelleen alle 117, otetaan tarkemmat anemiakokeet.
Voi olla ettei tämäkään toimi vielä kunnolla, suurin syy taitaa olla terkkarien kiireet, koska osa hoitajista on koronatestauksissa ym. Meillä on kuulemma lääkärivajekin, luin viime viikon paikallislehdestä. Myöskän oma kanta ei meinaa pysyä ajantasalla. Sain maisaan myös labrakokeideni tulokset.
- Anonyymi
Nyt kun edson on ilmoittanut jäävänsä pois niin minä tulen hänen kirjoitusmääräänsä korvaamaan jonkin verran. Tosin varoituksella, että edelleenkin minun intressissänikin on kertoa maailmasta ja se tavoista ja pysyä asialinjalla. Kirjoitusten määrä ei kuitenkaan ole se laadun tae vaan se on kirjoittajan henkilökohtaisen jakamisen ilo.
Menneisyydessä on elämä väellä Hesarin elämän huippukausia lukuun ottamatta ollut vaikeaa hyväksyä muiden mielipiteitä ja tärkeäsi pitämiä asia siinä virheellisessä pelossa että kirjoittajan oma arvo tai näkyvyys vähenisi tai että ketään ei kiinnostaisi. Se kun ei pidä paikkaansa. Mahdollisesti ei kiinnosta yhtä paljoa kuin omat aiheet
edson tosin on vuosien mittaan ilmoittanut eri syistä noin 300 kertaa lähtevänsä mutta heti palannutkin entistäkin maahistuneempana.
Jos minälisään osuuttani niin se tarkoittaa vain tarkempia tapuuksia ja kehitystä planeetalla ja sen eri etnisyyksien tavoilla ja asuinsijoilla. musiikkia ja kulinariaa. Luonnollisesti myös insinööritieteiden populaarisia kuvauksia.
Minulta voi tulla kaikkea, jopa mehiläisen ja kalan tarhausta, koska haluaisin kirjoittaa kaikesta millä maailmaa pyörii. Jos sitä ette hyväsy, sen voi ilmaista kohteliaamminkin kuin mene hirteen tai kuole sappeen ilmauksilla jota, nyt kansalliselta kiveltämme pari tuohon trumppilaiseen ad hominen hyökkäys sanastoon lainasin Olen huomannut, että kukaan meistä naisista ei ole tänään tänne ehtinyt, mutta nyt esitän anonyymi Alille, että älä tuo tänne taas niitä kaikenmaailman LNG-kaasuja, metsän oikeata hoitoa taikka valtamerilaivojen kyntöjä erilaisissa kanavissa, tähtitieellisiä pitkiä videoita maailman kaikkeudesta taikka alkukantaisia heivoja Tahitilta. Avaa näitä varten uusi ketju, sinne löytää kyllä halukkaat lukemaan, olen sen huomannut.
Täällä oletukseni mukaan haluamme puhella normaaleista elämään liittyvistä arkisista asioista ilman tavattoman pitkiä netistä poimittuja videoita, eihän niistä mitään ajatuksenvaihtoa ilmaannu, ne kuuluvat ketjuun, jossa on saman koulutustason ihmiset vaihtamassa mielipidettään kuin jotkin tutkijat ikään.
Kyllä meillä naisilla koulutustasoa löytyy moneenkin suuntaan, mutta olen huomannut, että normaaliin ihmisten vuorovaikutukseen täällä on suumme tukittu,
emme siis enää uskalla puhua täällä muusta kuin hyvää päivää, kirvesvartta, ettemme saa lokaa niskaamme.
Tämä oli mielestäni aivan ystävällisesti sanottu. En koskaan käytä törkykieltä ketään kohtaan, enkä voi myöskään estää ketään tänne kirjoittamasta, kirjoittaa mitä tahansa.Kiitos Cee erittäin hyvästä palautteestasi anonyymille!
Tämä Elämä-ketju on alkujaankin ollut tavallisia arjen- ja miksei myöskin juhlan, ynnä muiden elämänasioiden pohdintaa käsittelevä väylä, missä voi kertoa meitä jokaista koskevia asioita. Opetusasioille, noin yleisesti, on olemassa muita väyliä, samoin olimme joskus sopineet, ettei politiikkaa tuoda tänne kovin paljon ainakaan. Sille on omat väylänsä noissa päivälehdissä. "Opetusasioita" olemme kyllä saaneet, ja se on hyvä, jos jollakin on joku aivan oma ongelma mihin kyselee neuvoja, niin silloin on kiva saada apua. Yleiset "koulutusluennot" eivät kuulu tänne, eikä siitä kannata kenenkään napista.
Minäkään en käytä "törkykieltä", eikä sitä ole kiva lukea. Minäkin olen valmis kirjoittelemaan, mutta törkykieli suorastaan vie halut sanoa yhtään mitään.
Vieläkin sanon - kiitos kommentistasi Cee!
RapuAlkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Kiitos Cee erittäin hyvästä palautteestasi anonyymille!
Tämä Elämä-ketju on alkujaankin ollut tavallisia arjen- ja miksei myöskin juhlan, ynnä muiden elämänasioiden pohdintaa käsittelevä väylä, missä voi kertoa meitä jokaista koskevia asioita. Opetusasioille, noin yleisesti, on olemassa muita väyliä, samoin olimme joskus sopineet, ettei politiikkaa tuoda tänne kovin paljon ainakaan. Sille on omat väylänsä noissa päivälehdissä. "Opetusasioita" olemme kyllä saaneet, ja se on hyvä, jos jollakin on joku aivan oma ongelma mihin kyselee neuvoja, niin silloin on kiva saada apua. Yleiset "koulutusluennot" eivät kuulu tänne, eikä siitä kannata kenenkään napista.
Minäkään en käytä "törkykieltä", eikä sitä ole kiva lukea. Minäkin olen valmis kirjoittelemaan, mutta törkykieli suorastaan vie halut sanoa yhtään mitään.
Vieläkin sanon - kiitos kommentistasi Cee!
RapuKiitos itsellesi Rapu!
Hesarin elämässä puhuimme juuri samanlaisista asioista kuin täällä. Ei siellä kukaan harrastanut pitkien videoiden linkkejä jakamalla, vaan puhuimme milloin mistäkin, kuten perheestä, joilla sellaista oli, matkustelusta, nuhan helpottamiseta esim laittamalla valkosipulia nenään, viinasukat jalkaan tai muuta hassua vastaavaa. Eräs kopioi kaikkea mahdollista tietoa kansioon omalle jälkipovelleen, Yksi istui aina pitämyspuun alla ja ajoi turboahdetulla autollaan, sekä vei pankin lokeroon 50 euron seteleitä vanhuuden varalle jne. Puhuimme oopperasta ja kirjoista, yksi kutoi kangaspuilla kellarissaan. Sitten kirjoitukset alkoivat rönsyillä mielikuvitusmatkoille, joita teimme Espanjaan ja Aruballe, ja jouduimme jo kukin tietyksi roolihenkilöksi keksittyyn näytelmään. Myös runoudesta esim Lorcasta puhuimme. Aiheita oli vaikka kuinka paljon.
Yhtä mukavaa ja runsasta kirjoitusseuraa oli Iltasanomissa myös, päivässä saattoi täyttyä 500 kirjoitusta ja sielläkään ei ollut rajoituksia aiheille.
Sitten hesari lopetti vapaat kirjoitukset ja siksi tulimme tänne. Enää ei ole vapaita aiheita iltiksessäkään.
- Anonyymi
Olen kyllä täysin ymmärtänyt, että minua kiinnostavat aiheet ovat kiellettyjen puheenvuorojen listalla, Ne ovat niin vaarallisia että että niitä ei saa edes esittää ette joku vahingossa lukisi vaikka kenenkään ei ole pakko kun minähän vaan kirjoitan aihetta esille, kiinnosti sitten jotain tai ei.
Kyllä hyväksyn, että olette uhan itse "edsoninne" halunneet ja ansainneet ihmisten tavallisista asioista tavanomaisin ilmauksin kirjoittamaan.
Se on haluamme taso ja sitä en halua teiltä estää jos se tekee onnelliseksi.-
Hesarin elämä olikin jotain ihan muuta. Siellä oli mahdollisuuds vaihtaa monenlaisia ajatuksia ja debatoida niistä ennenkuin joukkoon hyppäsivät nämä "tavalliset ihmiset tavallisine asioineen.
Onhan täälläkin pientä harrastuskirjoitusta onneksi onnistunut toteuttamaan
Pitäkää ihan rauhassa keskustelupalstaa omakanta julkisena tiedotteenanne!Omakanta onkin ihan hyvä foorumi nykyään, pysyy itsekin omasta tilastaan paremmin kärryillä, kun saa lukea sieltä rauhassa niitä termejä jotka ovat osittain latinaa ja saa hakea niiden sanojen tarkoituksia rauhassa netistä. Kun lääkäri soittaa ja kertoo diagnoosia menee suurin osa toisesta korvasta saman tien bittiavaruuteen.
Kun on tätä ikää jo kertnyt ja vaivoja ilmaantunut, eli ei ole pysynyt nuoruuden kunnossa, niin olen tänäänkin lukenut siitä muutaman vuoden takaisesta jalkani valtimotukoksista, mitkä eivät olleet todellakaan mikään pikku juttu. Jalastani ei juuri löytynyt avointa valtimoa ja sitä paikattiin monesta kohtaa ja monta kertaa. Enkä ole lihava, enkä syö läskiä enkä tupakoi, joten aika outoa. Siis sukuvika, kun suksi ei luista.
Meitä mummoja on kai pidetty jotenkin niin pöljinä, että meitä jatkuvasti pitää "opettaa". Siinä ohella meitä on pilkattu ja solvattu. Opetusmetodit on helppo kyseenalaistaa.
Olisimmehan me mummotkin voineet opettaa, Cee esim. firman talouden pidosta, Rapunen terveydenhoidosta, Ara kirjallisuudesta, minäkin vaikkapa säästä (sanoja säästäen;). No, emme siihen kuitenkaan ryhtyneet, kun paljon muuta mukavampaakin saattoi kirjoitella, eikä tarvitse päteä. Siis voimme kirjoitella elämästä, kuten ketjujemme otsakkeetkin jo HS:n ajoista ovat olleet.
Luulen, että opettajillamme on puute seurasta, joka juttujaan jaksaisi kuunnella.Jossainhan ihmisen pitää päästä pätemään.
Minä, toisin kuin sinä Cee ja Rapunen olen käyttänyt välillä törkeää kieltä. Kun oikein kyllästyy, eikä nk. sana mene perille, niin olen sitä mieltä, että pitää puhua sitä kieltä mitä toinekin ymmärtää. Vaan eihän sekään auta. Jos toinen on vain tyytyväinen omaan itseensä eikä muita haluakaan noteerata, niin eipä siihen kuplaan kovin helposti kukaan, millään kielellä pääse. - Hyvin kirjoitit, Cee!
Terkut mökiltä. Tännekin kesä tekee tuloaan; istuimme pitkään terassilla nauttimassa sen aistimisesta. Vieläkin ulkona 21C. Ensimmäiset hyttysetkin nähty ja kuultu. Pakko oli pistää mökin ovi kiinni, etteivät pääse unta häiritsemään. Huomenna kuulemma vielä kesäisempi päivä.
Kauniita kesäunia!Siellä mökillä onkin varmaan ollut tosi ihanaa tänään, kun on niin lämmintä ja huomenna vielä lämpimämpää luvassa.
Jatka vain amummu kirjoitteluasi kuten tähänkin asti. Vastaat välillä niin nasevasti saamaasi törkypuheeseen, että oikein naurattaa. Muutenkin sinulla on sellaisia hauskoja sanontoja etten tiedä, mistä ovat kotoisin. 😄- Anonyymi
Harvemmin kai törky naurattaa, mutta kiva jos niinkin joskus on ollut. Jos käyttämässäni kielessä hauskuutta on, niin isältäni olen paljon perinyt. Hän oli melkoinen sanaseppo, niin kirjoittajana kuin hyvässä seurassa puhujanakin. Kirjoittaa minäkin tykkään, puhua en niinkään.
Täällä ollut tänään aivan upea, lähes jo kesäpäivä. Päivällä kävimme kaupoilla ja auton mittari näytti sitä kuuluisaa hellelukemaa, ja vielä pitkänkin matkan päässä parkkipaikan hautomisesta.
Siippa laittoi laituriin jo portaatkin paikoilleen. Ihan niin kuin jompikumpi meistä aikoisi uimaan. Ei aio, vaikka kohta sauna jälkeen sen joku reipas tekisikin. Me ei olla niin reippaita. Uusi kiuaskin toimii loistavasti. Saunan lämmitys kestää nyt paljon vähemmän aikaa kuin vanhalla kiukaalla. Vasta on vajaat puoli tuntia palanut ja vesi säliössä on kohta käyttökelpoista. Vanha kiuas lämmitti vettä lähes tunnin. Aina ei vanha korvaa pussillista uusia. Vai miten päin se nyt menikään.
Leppoisaa helatorstain aattoa. Nauttikaapas
te muutkin ihanasta kesäillasta!
am
Tänään oli hyvä kirjoitus hesarissa kätilöistä. Mieleenpainuvin kohtaus jonkun kätilön muistissa oli isä, joka soitti synnytyssalissa selloa koko yön pitkän synnytyksen ajan. Kaikki olivat hiljaa ja lumoutuneita. Ajattelin, että lapsestakin tulee varmaan sellisti kun on kuunnellut jo kohdussa oloaikansa sitä kaunista soitantaa.
Siitä tuli mieleeni myös yksi lapsuuden muistoni. Naapurinamme asui iso perhe, jossa oli kahdeksan lasta joista yksi ainoa oli tyttö noin minun ikäiseni silloin ehkä 11-12 vuotias. Hän joutui usein tiskaamaan käsin perheen valtavan tiskin. Ei silloin ollut tiskikoneita kellään. Kerran olin heillä, kun tytär tiskasi, niin hänen isänsä soitti viulua tytölleen koko tiskauksen ajan vieressä seisten. Äiti oli eri honeessa vauvaa imettämässä.Jaahas, että Edsonillako on eväät syöty ja on mennyt kirjoituslakkoon..? Voishan tuo olla reilua jos vähän tarkemmin kertoisi mikä täällä ne eväät on syönyt.
Vähenee siis vähätkin kirjoittajat. Siiskö enää kolme naista ynnä mie ja Puosu satunnaisesti? Puosun nyt ainakin pitäisi tulla useammin tuomaan miesnäkökulmaa. asioihin.
Mitä tulee kirjoittamisiin täällä aiheiden ym suhteen, kyse ei varmaan ole niinkään aiheista sinänsä, vaan asenteesta millä tällaiseen kirjoitteluun osallistuu. Tietty kunnioitus muita kirjoittajia kohtaan pitäisi yrittää säilyttää, vaikka oltaisiin asioista kuinka eri mieltä tahansa. Sitä sanotaan sivistyneeksi käytökseksi.
Toisaalta ymmärrän hyvin, että huono käytös synnyttää huonoa käytöstä. En itsekään käännä toista poskea jos lyörähän.- Anonyymi
pihakoivuun on parissa päivässä venähtänyt komea lehden alku. Hiirenkorvalla on. Se on kesä nyt Naantalissa.
Siitä DR Whoon muistamasta posken kääntämistarinasta voidaan olla montaakin mieltä. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle niin käännä hänelle vasen poskesi. Hmm. Okei. Simon Pietari sivalsi kiukuspäissään ylipapin palvelijalta oikean korvan irti. Palvelija ei kääntänyt vasenta korvaansa irti lyötäväksi vaan Jeesus pyysi Pietaria laittamaan miekkansa tuppeen. Olennainen kysymys tietenkin on: Oliko Simon Pietari vasenkätinen? Hmm. Todennäköisesti oli. Toisen korvan sijasta olisi voinut pää pudota. Mestari ymmärsi asian.
Pari päivää sitten tuli tv-aparaatista elokuva nimeltänsä "Rankka päivä, Falling Down" . Siinä toimistotyöntekijä William Foster (Michael Douglas) käppäilee puistonreunassa nahkakassi ja attachea-salkku kourassa. Paikalle saapuu rahanpummaaja joka valittaa huonoa tuuriansa ja pyytää avustusta itsellensä. Foster sanoo kaverille "Mene töihin, sitten saat rahaa". Kaveri ei tykkää siitä vastauksesta vaan roikkuu koko ajan iholla. Pyytää Fosteria antamaan toisen kapsäkkinsä. "Sinulla on kaksi ja minulla onnettomalla ei yhtään" . Foster luopuu salkkustansa että pääsee hepusta irti. Rahanpummaaja avaa salkun innoissansa ja toivoo löytävänsä tukon rahaa sivutaskusta, Mutta voi surkeus. Petos. Salkussa on vain pieni sämpylä ja punainen omena. Vääryyttä kokenut rahapummi heittää omenan Fosterin perään runsaiden kirosanojen kera. Siinä toteutui poskenkääntämisfilosofia nappiinsa.
Raumalla juhlitaan lätkämestaruutta. Tuhansien ihmisten kostea porsastelujuhla. Sattuuhan sitä. Joku onnekas hukkuu varmaan kanaaliin. Koronakin voi pikkaisen nyt innostua. Niin kävi Salossakin kun Vilpas voitti koripallomestaruuden pari viikkoa sitten. Ihmiset meni Salossa ihan vallan hihhulitilaan. Se mestaruusriekkuminen jatkuu osalla porukkaa vieläkin. Puosu Anonyymi kirjoitti:
pihakoivuun on parissa päivässä venähtänyt komea lehden alku. Hiirenkorvalla on. Se on kesä nyt Naantalissa.
Siitä DR Whoon muistamasta posken kääntämistarinasta voidaan olla montaakin mieltä. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle niin käännä hänelle vasen poskesi. Hmm. Okei. Simon Pietari sivalsi kiukuspäissään ylipapin palvelijalta oikean korvan irti. Palvelija ei kääntänyt vasenta korvaansa irti lyötäväksi vaan Jeesus pyysi Pietaria laittamaan miekkansa tuppeen. Olennainen kysymys tietenkin on: Oliko Simon Pietari vasenkätinen? Hmm. Todennäköisesti oli. Toisen korvan sijasta olisi voinut pää pudota. Mestari ymmärsi asian.
Pari päivää sitten tuli tv-aparaatista elokuva nimeltänsä "Rankka päivä, Falling Down" . Siinä toimistotyöntekijä William Foster (Michael Douglas) käppäilee puistonreunassa nahkakassi ja attachea-salkku kourassa. Paikalle saapuu rahanpummaaja joka valittaa huonoa tuuriansa ja pyytää avustusta itsellensä. Foster sanoo kaverille "Mene töihin, sitten saat rahaa". Kaveri ei tykkää siitä vastauksesta vaan roikkuu koko ajan iholla. Pyytää Fosteria antamaan toisen kapsäkkinsä. "Sinulla on kaksi ja minulla onnettomalla ei yhtään" . Foster luopuu salkkustansa että pääsee hepusta irti. Rahanpummaaja avaa salkun innoissansa ja toivoo löytävänsä tukon rahaa sivutaskusta, Mutta voi surkeus. Petos. Salkussa on vain pieni sämpylä ja punainen omena. Vääryyttä kokenut rahapummi heittää omenan Fosterin perään runsaiden kirosanojen kera. Siinä toteutui poskenkääntämisfilosofia nappiinsa.
Raumalla juhlitaan lätkämestaruutta. Tuhansien ihmisten kostea porsastelujuhla. Sattuuhan sitä. Joku onnekas hukkuu varmaan kanaaliin. Koronakin voi pikkaisen nyt innostua. Niin kävi Salossakin kun Vilpas voitti koripallomestaruuden pari viikkoa sitten. Ihmiset meni Salossa ihan vallan hihhulitilaan. Se mestaruusriekkuminen jatkuu osalla porukkaa vieläkin. PuosuJoo, olen kauan sitten havainnut että sinulla on selkeä kristillinen maailmankatsomus. En nyt oikeastaan viittaa tämänkertaiseen kirjoitukseesi. Tuli vain mieleeni tuosta. Tuskin olen väärässä tässä asiassa? Et ole kuitenkaan mitenkään erityisesti tuonut sitä puolta esiin. Mikä minusta on eräs sivistyneen ihmisen merkki.
Itse olen pesunkestävä ateisti. Luultavasti selvää kaikille se.
Mainitsemasi leffa on oikeastaan aika hyvä, en kyllä jaksanut katsoa tuotakaan loppuun.Anonyymi kirjoitti:
pihakoivuun on parissa päivässä venähtänyt komea lehden alku. Hiirenkorvalla on. Se on kesä nyt Naantalissa.
Siitä DR Whoon muistamasta posken kääntämistarinasta voidaan olla montaakin mieltä. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle niin käännä hänelle vasen poskesi. Hmm. Okei. Simon Pietari sivalsi kiukuspäissään ylipapin palvelijalta oikean korvan irti. Palvelija ei kääntänyt vasenta korvaansa irti lyötäväksi vaan Jeesus pyysi Pietaria laittamaan miekkansa tuppeen. Olennainen kysymys tietenkin on: Oliko Simon Pietari vasenkätinen? Hmm. Todennäköisesti oli. Toisen korvan sijasta olisi voinut pää pudota. Mestari ymmärsi asian.
Pari päivää sitten tuli tv-aparaatista elokuva nimeltänsä "Rankka päivä, Falling Down" . Siinä toimistotyöntekijä William Foster (Michael Douglas) käppäilee puistonreunassa nahkakassi ja attachea-salkku kourassa. Paikalle saapuu rahanpummaaja joka valittaa huonoa tuuriansa ja pyytää avustusta itsellensä. Foster sanoo kaverille "Mene töihin, sitten saat rahaa". Kaveri ei tykkää siitä vastauksesta vaan roikkuu koko ajan iholla. Pyytää Fosteria antamaan toisen kapsäkkinsä. "Sinulla on kaksi ja minulla onnettomalla ei yhtään" . Foster luopuu salkkustansa että pääsee hepusta irti. Rahanpummaaja avaa salkun innoissansa ja toivoo löytävänsä tukon rahaa sivutaskusta, Mutta voi surkeus. Petos. Salkussa on vain pieni sämpylä ja punainen omena. Vääryyttä kokenut rahapummi heittää omenan Fosterin perään runsaiden kirosanojen kera. Siinä toteutui poskenkääntämisfilosofia nappiinsa.
Raumalla juhlitaan lätkämestaruutta. Tuhansien ihmisten kostea porsastelujuhla. Sattuuhan sitä. Joku onnekas hukkuu varmaan kanaaliin. Koronakin voi pikkaisen nyt innostua. Niin kävi Salossakin kun Vilpas voitti koripallomestaruuden pari viikkoa sitten. Ihmiset meni Salossa ihan vallan hihhulitilaan. Se mestaruusriekkuminen jatkuu osalla porukkaa vieläkin. PuosuOli varmaan ihan hyvä leffa tuo Douglasin tähdittämä, vilkaisin hieman, en kuitenkaan katsonut, kun ajattelin sen olevan sen yhden kauhean, jossa hän listii vaimonsa. Kun Puosu kertoi tuosta tarinasta, niin minulle tuli mieleeni, että se omena saattoi olla myrkytetty tai jotain vastaavaa.
- Anonyymi
Niinpä. Posken kääntäminen ei ole minunkaan bravuurejani. Vähemmällä kuitenkin ehkä selviäisin niin tekemällä. No, lyöjästäkin se on vähän kiinni. Jos on ihan dille, niin en käännä, jos kykenee ottamaan pakkia niin menee harkintaan.
Onhan tässä kahdenkin kirjoittajan kanssa joutunut tuumaamaan, koska pitäisi jumalisesti heihin suhtautua. Mutta ratkaisuun en ole päässyt. Joten sopii hyvin, että ihan heti ei heille tarvitse kommentoida.
Mutta kylläpä teki saunan jälkeen Tuplapukki eetvarttia, lämpimällä terdellä. Ihan kuin kesällä konsaan.
am"että ihan heti ei heille tarvitse kommentoida."
Joo, siitähän lopulta on kyse mihin kannattaa reagoida ja lähteä mukaan. Helppo sanoa, vaikeampi toteuttaa.
Mutta juu, täysi kesä näyttää olevan ainakin täällä. Eilen tais käväistä hellelukemissa. Turku näyttää nyt olevan liikennemotissa, kaikkialla tietöitä ja kaistoja suljettu. Eilen ruuhka-aikaan ajoin toispualt jokke tänne kotipitäjään, meinas mennä hermot. Aikaa ainakin meni tuplasti normaaliin verrattuna. Onneks on ilmastointi ynnä jazzia ämyrit täynnä.
Jos tarkkoja ollaan, en ajanut toispualt jokkee, sehän sijaitsee täält katottuna täl pual. Jotta uusimaalaisetkin tämän selkeän turkulaislogiikan tajuaisi, niin selvennykseksi se, että kun ollaan läntisellä puolella turkua, ollaan toispuol jokke. Siis esim kauppatori sijaitsee toispuol jokke, tuomiokirkko ei.- Anonyymi
Sä ootkin ihan dille ja päälle kiero liero. Kerro vielä miniästäsi, kerro, miten huono onkaan koulu, koska joku dillesi ei siellä pärjää, ei saa oikeata ruokaa ja täytyy lukea jotain jotta pääsee johonkin. Oot todella jopa tyhmä ja kun kierous tuohon ominaisuuteen yhdistetään, niin ...
huhhuh Anonyymi kirjoitti:

huhhuhJuu, x-miniä elää elämäänsä valitsemallaan linjalla, lapsenlapset pärjäävät (kuten aina, vaikka sinä, Euroopan viisain, luulit että puhun heistä, kun kerroin, että kaikki lapset eivät pärjää omaehtoisessa oppimisprosessissa) koulussa loistavasti, tytöllä nyt lukiossa keskiarvo yli 9, pojalla vähän alle. Lisäksi tyttö lukee omasta halustaan pitkää matikkaa ja fysiikkaa, niissäkin ysit. Lukiossa keliaakikko saa erikoisruokaa. Ja entisessä koulussaankin kuulemma nyt keliaakikoille tarjolla gluteentitonta. Että semmosta kerrottavaa tällä kertaa. Kerron taas jos muutoksia tulee.
Nyt on sanavarastoosi löytänyt taas (sinulle) uusi (mistä lie kopioinut) hokusana, dille, valkokauluksen lisäksi. Onnittelut fantasisesta oppimiskyvystä!
- Anonyymi
Olette te kolme naista aika "naisia"
Cee määrittelee mitä saa kirjoittaa ja pois sulkee tekniikan ja tieteen, vaikka niitä pitkiä jorinoita ei kenenkään tarvi edes lukea. Politiikka on pannassa ja syy on se, että cee lukee iltapäivälehtien kohuja ja tekee niistä päätelmiä ja rapu taas hesaria ja kumpikin määrittelee mitä saa kirjoittaa ja miten. Rapu, kerro vielä tansseista jotain tai pettäjä ukostasi. Sehän on sinun Elämää ja sekin, onko käytävä luotu lumesta ja sekin, että olet kova työllistäjä ja tiedät yrittämisestä kaiken, vaikka et ole kuin sanansaattaja asiassa
Tekö kolme määrittelette, mikä on Elämää, älkää nyt naurattako valkokaulustyperykset
No jos Puosu on kristitty, niin se ei minua kiinnosta mitenkään. Mutta se "opetus" kyllä kiinnostaisi enemmänkin, missä kirjoittamaani valtavan pitkän puoliutumisajan vaatimaa ydinjätettä verrattiin muistaakseni aurinkoon ja ihminen ei ole koskaan sitäkään tajunnut eli siinä Puosu sinun yhtymäkohtasi Alin kanssa, joka kertoi, siis tiesi, Yellowstonen vaarallisimmaksi paikaksi ja ihmiskunnan kohtalonkysymykseksi ja ihmisen teot lienevät vain kuin valkokaulusten pierut
hehheh- Anonyymi
Heh, olen luullut että vain "akka tieltä kääntyköön". Joko se on nyt todistettu vääräksi tai sitten Edson on akka;))
am
Kesäistä helatorstaita!
Jo klo seitsemän ulkona oli lämpöasteita 17, joten hyvältä näyttää, jos tuo meno jatkuu lämmönsuhteen.
Minä "tulin" juuri kuuntelemasta lintujen ääniä tuolta Helsingin Vanhankaupunginlahdelta. No, tosin vain Lintusaarikameran livelähetyksen kautta tältä tietokoneeltani. Sieltä saa näkyviin myös Saimaannorpan ja Sääksenpesän. Nyt niissä on myös ääni mukana. Ne löytyvät osoitteesta: WWF:n Luontolive-Norppalive. Siitä löytyy myös nyt sinne tullut Lintusaarikamera.
Nyt täytyy mennä kastelemaan kukkia, etteivät kuumuudessa läkähdy. Lämmintä helatorstaita kaikille!Meikäläisellä on tää luontolive suorana lähetyksenä ikkunasta ulos katsoen. Ja äänet tauotta päällä. Lyhyellä ornitologisella silmäyksellä voi todeta varmaan kymmenen lintulajia. Tunnen noita lajeja sen verran heikosti, että en käy nimeämään niitä tarkemmin.
Tää helatorstai on ihan hyvä päivä tehdä keskittymistä vaativia töitä tietsikalla, ei soi puhelin ja sähköpostikin on enimmäkseen hiljaa.DrWhoo kirjoitti:
Meikäläisellä on tää luontolive suorana lähetyksenä ikkunasta ulos katsoen. Ja äänet tauotta päällä. Lyhyellä ornitologisella silmäyksellä voi todeta varmaan kymmenen lintulajia. Tunnen noita lajeja sen verran heikosti, että en käy nimeämään niitä tarkemmin.
Tää helatorstai on ihan hyvä päivä tehdä keskittymistä vaativia töitä tietsikalla, ei soi puhelin ja sähköpostikin on enimmäkseen hiljaa.Sitäpaitsi kaiken lisäksi on tänään myös Flooran päivä. Siis Kukanpäivä, jolloin valkolakkiporukka (huom. ei -kaulus, mikä näyttää olevan täällä ihan pop) pruukasi kokoontua juhlimaan kevättä ja Maamme-laulua. Ei taida tänäkään keväänä olla edes promootioita. No, jospa ensi vuonna.
amummu kirjoitti:
Sitäpaitsi kaiken lisäksi on tänään myös Flooran päivä. Siis Kukanpäivä, jolloin valkolakkiporukka (huom. ei -kaulus, mikä näyttää olevan täällä ihan pop) pruukasi kokoontua juhlimaan kevättä ja Maamme-laulua. Ei taida tänäkään keväänä olla edes promootioita. No, jospa ensi vuonna.
Koffin puistossa kuuluu olleen viime yönäkin noin viisisataa juhlijaa vieri vieressä, koffia nauttimassa. Niin sitä pitää, kyllä se korona saadaan vauhtiin uudelleen kun oikein yritetään. Nythän pienistä tartuntojen määristä huolimatta tarttuvuusluku on kääntynyt uudelleen nousuun.

On tosi viisasta vapauttaa rajoituksia yhtaikaa! Rajoitus kerrallaan nähtäisiin, missä tartunnat luuraavat. Mutta nyt pitää kaikkien laumoina päästä vapaaseen kesän viettoon, ikäänkuin se olisi konsti tainnuttaa korona väkisin. Nyt onkin taas parina päivänä tartunnat lisääntyneet satasella muutaman päivän edellisiin lukemiin verrattuna. Tätä menoa juhannuksena ollaan taas sulkutilassa.
- Anonyymi
Ammu jokin aika sitten vihasi niitä, jotka tungeksivat keväisin häiritsemässä joukolla lintujen pesintää että suksi ny vittuun nuija sieltä Vanhankaupungin lahdelta
ps
Hyvää pyhäpäivää minultakin!
Nyt on täälläkin jo hiirenkorvat koivuissa. Nopeasti se näilläkin leveysasteilla kävi. Eilen oli vielä pullevat silmut, mutta nyt siis jo korvat.
Mahtava kesäaamu on ollut. Uimavesikin lämpiää kohisten. Uiminen ei kuitenkaan tullut mieleenkään eilen saunan(kaan) jälkeen. En kyllä lämpimilläkään vesillä harrasta löylyistä veteen hyppäämistä. Ei tee sydämelle hyvää. Taannoin luin jonkun jutun, että avantouinti ei välttämättä olekaan niin terveellistä kuin sanotaan. Ainakaan astmaatikoille ja sydänvaivoista kärsiville se ei ollenkaan ole tervellistä.
Tuo Turun toispual ja tälpual on näköjään yhtä tarkkaa hommaa kuin sonnan ajo kesällä vastatuuleen ilman perälautaa. Pitää muistaa seuraavan kerran kun Turkkuseen eksyn. Helppoa siellä on suunnistaa. Heti tietää, mihin mennä, kun ensiks tietää missä on🤣.Eilen oli Stadi vs lande ohjelmassa kysymys, millä mäellä kulkee Turun funikulaari, vaihtoehtoja oli kolme, kumpikan kilpailija ei tiennyt, että Kakolan mäellä. Myös ekan kerran kävi niin, että voittajajoukkue ei päässyt edes kotimaan matkalle.
Eilen oli todellakin Hesan puistot ja rannat mustanaan ihmisiä, eikä turvaväleistä välitetty. Meillä on myös todettu sitä intialaisvarianttia ainakin 25 ihmisellä, joista 15 oli Vuosaaren satamaan tulleessa laivassa.Hmm, vastaus "kakolanmäki" on sikäli väärä, eihän se siellä kulje, vaan odottaa korjaajaa enimmän aikaansa.
Hyvä tietokilpailukysymys olisi myös: missä sijaitsi
aikoinaan Linnanmäki?DrWhoo kirjoitti:
Hmm, vastaus "kakolanmäki" on sikäli väärä, eihän se siellä kulje, vaan odottaa korjaajaa enimmän aikaansa.
Hyvä tietokilpailukysymys olisi myös: missä sijaitsi
aikoinaan Linnanmäki?Olisiko se Turun Linnanmäki Kakolanmäellä? Tai sitten Turun linnan alueella?
Tuo funikulaari ei tosiaan taida kulkea kuin silloin tällöin.Calvados kirjoitti:
Olisiko se Turun Linnanmäki Kakolanmäellä? Tai sitten Turun linnan alueella?
Tuo funikulaari ei tosiaan taida kulkea kuin silloin tällöin.Joo, Kakolanmäkihän se. Ihan alkujaan se oli Tallinmäki, sitten Linnanmäki, nykyisin Kakolanmäki. Kakolanmäessä oli jo ennen vankilan rakentamista mielisairaala. Turun murteessa on sana "kakeli" tai "kako" joka siis tietysti tarkoittaa hullua. Kakolahan oli tunnettu vankimielisairaala.
- Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Olisiko se Turun Linnanmäki Kakolanmäellä? Tai sitten Turun linnan alueella?
Tuo funikulaari ei tosiaan taida kulkea kuin silloin tällöin.Tää suami24:ssa on ihan oma keskusteluryhmä "paikkakunnat"
Samoin sellainen kuin "lemmikit" "terveys" ... muuten huomasin, tääl ei ookkaan "politiikka" aihealuetta, jotain yhteiskunta ... se on eri asia, joten päätän tämän opetuskirjoitukseni siihen, että
äänestäkää perseitä tai konservatiiveja, niin tarvitaan enemmän kakoloita - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tää suami24:ssa on ihan oma keskusteluryhmä "paikkakunnat"
Samoin sellainen kuin "lemmikit" "terveys" ... muuten huomasin, tääl ei ookkaan "politiikka" aihealuetta, jotain yhteiskunta ... se on eri asia, joten päätän tämän opetuskirjoitukseni siihen, että
äänestäkää perseitä tai konservatiiveja, niin tarvitaan enemmän kakoloitaIhan luvalla voit mennä muille areenoille
Hyvä jos menisitkin.
Sitäpaitsi en ole koskaan kritisoinut porukkaa, joka netissä menee linturetkelle. Ole huolellinen🤣.
am Anonyymi kirjoitti:
Tää suami24:ssa on ihan oma keskusteluryhmä "paikkakunnat"
Samoin sellainen kuin "lemmikit" "terveys" ... muuten huomasin, tääl ei ookkaan "politiikka" aihealuetta, jotain yhteiskunta ... se on eri asia, joten päätän tämän opetuskirjoitukseni siihen, että
äänestäkää perseitä tai konservatiiveja, niin tarvitaan enemmän kakoloitaEdsonia rietoo, kun Kuhmoisissa ei ole yhtään vihreää, jota äänestää. Siitä varmaan osittain tämä katkeruus.
- Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Edsonia rietoo, kun Kuhmoisissa ei ole yhtään vihreää, jota äänestää. Siitä varmaan osittain tämä katkeruus.
Eikä ole ketään, joka tuota jatkuvaq urputusta ja toisten parjaamista jaksaisi kuunnella, osallistumisesta puhumattakaan. Tottahan semmoisessa(kin) puutteessa paineet kehittyvät🤣
am - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä ole ketään, joka tuota jatkuvaq urputusta ja toisten parjaamista jaksaisi kuunnella, osallistumisesta puhumattakaan. Tottahan semmoisessa(kin) puutteessa paineet kehittyvät🤣
amHih hih joo, taas ovat älyköt, cee ja ammu liikkeellä
Jos saan yhdenkin epäröimään persujen äänestämistä, niin olen jotain saavuttanut. Itse äänestän kahta : Sinnemäkeä ja Arhinmäkeä (apuva auttakaa, saaks näin tehä?)
Kuka nyt kuppaista kepulaista tai mulkkua kokkaria häh
PS - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan luvalla voit mennä muille areenoille
Hyvä jos menisitkin.
Sitäpaitsi en ole koskaan kritisoinut porukkaa, joka netissä menee linturetkelle. Ole huolellinen🤣.
amKuules ny nuija, eihän niitä lintuja saanut jossain katsella, kun olit laskemassa, että katselijoita on liikaa. Kansallispuistoissakin oli joskus sinun onnettoman laskutaitosi mukaan liikaa väkee
Muista nyt kieroliero mennä lemmikki areenalle, kun kirjoitat hurtista. Jos taas miniästäsi, niin onhan täällä ihan perheryhmiä ja jos taas lapsesi tarttee sykolokia, niin kato Puosun tuomaa sisällysluetteloa
Eli häippäse kuin aikonaan eräskin kuppa Töölöstä Maunulan kautta suolle - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuules ny nuija, eihän niitä lintuja saanut jossain katsella, kun olit laskemassa, että katselijoita on liikaa. Kansallispuistoissakin oli joskus sinun onnettoman laskutaitosi mukaan liikaa väkee
Muista nyt kieroliero mennä lemmikki areenalle, kun kirjoitat hurtista. Jos taas miniästäsi, niin onhan täällä ihan perheryhmiä ja jos taas lapsesi tarttee sykolokia, niin kato Puosun tuomaa sisällysluetteloa
Eli häippäse kuin aikonaan eräskin kuppa Töölöstä Maunulan kautta suolleMinulla ei mitään syytä häippästä, etenkään dinun kehoituks
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hih hih joo, taas ovat älyköt, cee ja ammu liikkeellä
Jos saan yhdenkin epäröimään persujen äänestämistä, niin olen jotain saavuttanut. Itse äänestän kahta : Sinnemäkeä ja Arhinmäkeä (apuva auttakaa, saaks näin tehä?)
Kuka nyt kuppaista kepulaista tai mulkkua kokkaria häh
PSJoku "mulkku" kyllä sopisi sinulle hyvin. Vakka kantensa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla ei mitään syytä häippästä, etenkään dinun kehoituks
Näköjään putosi loput pois. Siis sinun kehoituksestasi ei kenenkään tarvitse täältä häippästä. Vai luuletko että sinulle sellainen valta annettu. Jo on luulot jätkällä. Hyppää mahalles!
Nettilinturetkistä en ole kirjoittanut. Mene vain sinäkin sinne, niin johan linnut karahtaa karkuun sielläkin, kun karmean naamasi näkevät.
am
"Olette te kolme naista aika "naisia"
Tulin juuri koneelleni ja kun luin tuon edsonin purkauksen, niin en voinut muuta kuin nauraa!
Tuo on kyllä totta, mitä sanot heti kommenttisi alussa ja minkä toin tämän kommenttini avauslauseeksi. Kyllä - me olemme "aika naisia", emme ihan vähästä hätkähdä! Sitten kommentissasi ei ollutkaan mitään uutta. Vanhoja, aina hokemisiasi juttuja pyörittelet aina vaan.
"Valkokaulus" väkeä et tunnu sietävän ollenkaan, joten yritän "siedättää" sinua, kertomalla nyt, että minä katselin ylpeydellä äitienpäivänä perhettäni, mistä ei puuttunut noita väheksymisiäsi "valkokaulus" ihmisiä! He voivat olla aivan ansaitusti ylpeitäkin koulutuksestaan ja osaamisestaan eri alojen ammattilaisina. Ja minä heidän äitinään, mumminaan, olen myöskin ylpeä heidän menestyksestään elämässä.
"Kevennyksenä" kerron vielä, että äitienpäivä tapaamisessamme olimme rennosti pukeutuneita. Kenelläkään ei ollut "valkokauluspaitaa", eikä "solmio" kiristänyt kaulaa.
Helatorstai näyttää edelleen aurinkoiselta, joten nautitaan! Ja kyllä täällä SU-SI alueellakin on luonto lähellä ja lintujen konsertti, vaikka aamulla kerroin käyneeni sitä kuuntelemassa tuolla Vanhankaupunginlahden Lintusaarella - videon kautta!
Rapu- Anonyymi
Sä rapu oot turhake susirajalta ... "nainenko" Älä naurata, pelkkä valkokauluspelle, joka työllistää hehheh joo
Anonyymi kirjoitti:
Sä rapu oot turhake susirajalta ... "nainenko" Älä naurata, pelkkä valkokauluspelle, joka työllistää hehheh joo
Olet alkanut esiintyä alina eli anonyyminä, miksi? Olet aina vaatinut kirjautumista tai vähintään allekirjoitusta, edson.
Anonyymi kirjoitti:
Sä rapu oot turhake susirajalta ... "nainenko" Älä naurata, pelkkä valkokauluspelle, joka työllistää hehheh joo
Sinä se "nauratat" noilla jutuillasi,kuten jo kerroin tänäänkin.
Niin, kyllä minäkin "työllistän", vaikka en ole tarkoittanut itseäni puhuessani työllistämisestä, vaan poikaani ja hänen yritystään, mutta nyt kun puhut minun työllistämisestäni, niin oikeassa olet, kyllä minä työllistän yhden siivoojan pariksi tunniksi kerran kuukaudessa.
Hekottele sille! Siivooja on kuitenkin tyytyväinen.- Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Olet alkanut esiintyä alina eli anonyyminä, miksi? Olet aina vaatinut kirjautumista tai vähintään allekirjoitusta, edson.
Teille en enää allekirjoita kuin helpottavia ...
hihhih - Anonyymi
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Sinä se "nauratat" noilla jutuillasi,kuten jo kerroin tänäänkin.
Niin, kyllä minäkin "työllistän", vaikka en ole tarkoittanut itseäni puhuessani työllistämisestä, vaan poikaani ja hänen yritystään, mutta nyt kun puhut minun työllistämisestäni, niin oikeassa olet, kyllä minä työllistän yhden siivoojan pariksi tunniksi kerran kuukaudessa.
Hekottele sille! Siivooja on kuitenkin tyytyväinen.Sun ei tartte ees kirjoittaa mitään, niin jo naurattaa. Työllistä mitä työllistät onneton.
hehheh
Sain houkuteltua U:n hakemaan meille pannupizzan läheisestä pizzeriasta. Ensin hän vastusti ja sitten suostui, lähtiessään kuitenkin muka valitti, että vanha sydänsairas mies lähtee hakemaan pizzaa. Otti kuitenkin mukaansa maskin taskuun, että kun käy siellä sisällä, niin ei tartuta ketään mahdollista sisällä olijaa. Vakiopizzamme on kinkku-herkkusieni-ananas-valkosipuli. Joidenkin mielestä ananas ei kuuluis joukkoon, meille se kuuluu. Tekisi mieli joskus sitä kebabilla, mutta minua aina epäilyttää se lihatorni, joka on kuumana koko päivän ja josta vuollaan lastuja.
Huomasin juuri, että ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä, aamulla luku oli vielä 1.
- Anonyymi
Hyvin huomattu heko heko
eli hihhih
- Anonyymi
Politiikka- aihealueet (niitä on monta) löytyvät yhteiskuntapäävalikon alta. S24 on niin jaottelunsa ja valikkonsa aikonansa rakentanut. Keskustelu on runsasta ja monipolvista ja kaikkea muuta kuin rakentaavaa.
Tiede ja teknologia päävalikon alta löytyy otsikko "Tiede" ja Tiede otsakkeen alta jopa ilmastonmuutos keskustelualue. s24 keskustelualaueita on siis pilvin pimein. Viihde/Aloittelevat keskustelijat on vain yksi postausalue satojen otsikoiden joukosta. PuosuOlen myös huomannut että keskusteluaiheilla Ryhmät>ikäryhmät>70 on aiheita, joissa porukat kinastelevat ja haukkuvat persuja mm mielin määrin.
Muistan myös vuosien takaa täältä poliitiikanpalstat ja pakkoruotsi, niin ylläpito poisti koko ketjut kun ne äityivät oikein pahoiksi.Calvados kirjoitti:
Olen myös huomannut että keskusteluaiheilla Ryhmät>ikäryhmät>70 on aiheita, joissa porukat kinastelevat ja haukkuvat persuja mm mielin määrin.
Muistan myös vuosien takaa täältä poliitiikanpalstat ja pakkoruotsi, niin ylläpito poisti koko ketjut kun ne äityivät oikein pahoiksi.Jep jep, ei ole aina kovin sivistynyttä keskustelu muillakaan ketjuilla tai saiteilla. Kuten aiemmin kerroin, kirjoittelen silloin tällöin mm. Tiede -lehden keskustelupalstalla, voin sanoa että siellä(kin) on meno aika ruokotonta välillä. Toisaalta sitten sieltä löytyy erittäinkin fiksuja henkilöitä paljon. (kuten minä, köh)
Tällä hupenevalla porukalla on pitkällinen yhteinen kirjoitushistoria hesarin ajoilta lähtien, kuten Puosukin tietänee. Jopa minä, porukan kuopus olen ollut mukana iät ja ajat. Aikoinaan hesarissa kyllä toisella nimmarilla. Jonka kaikki täällä muistanevat. Suurin osa silloisista keskustelijoista ei ole tänne koskaan löytänyt, osan lienee kuolo korjannut.
Ei keskustelu ollut aina kovin sopuisaa hesarinkaan aikana. Siellä oli ennakkosensuuri, sikäli keskustelu pysyi siistimpänä.- Anonyymi
Kyllä kyllä, sinähän nyt kirjoitat turhaan sisällysluetteloa, siellähän se on kaikkien nähtävänä
En rakenna yhtikäs mitään, sillä eipä juuri monellakaan pysy ees vasara kädessä täällä ja kirveellä kyllä olisi töitä ... siis täällä
Mutta rakentelemisiin
PS Calvados kirjoitti:
Olen myös huomannut että keskusteluaiheilla Ryhmät>ikäryhmät>70 on aiheita, joissa porukat kinastelevat ja haukkuvat persuja mm mielin määrin.
Muistan myös vuosien takaa täältä poliitiikanpalstat ja pakkoruotsi, niin ylläpito poisti koko ketjut kun ne äityivät oikein pahoiksi.Luulen, että joskus olen kertonutkin, mutta pakkoruotsiin ja suomenruotsalaisuuten yleensä liittyen oli HS:ssa aikoinaan ketju, missä pyydettiin kirjoittamaan kokemuksista suomenruotsalaisista, kanssakäynnistään heidän kanssaan. Minä sitten kerroin, koska nuorempana tapailimme heitä paljonkin. Minulla oli, on edelleenkin vain hyvää sanottavaa niistä ihmisistä - siis heistä, joita itse tapasin, en kaikista. Vaan eikös sitten joku ilmeisesti heitä ja ruotsia vihaava kommentoi äkäisesti: mitä sinä tänne tulet subjektiivisia näkemyksiäsi kertomaan!! En vastannut.
- Anonyymi
On ollut aivan mahtava pyhäpäivä. Ja mikä riemullista, niin myös työtä tekevät ovat päässeet nauttimaan täysin siemauksin vapaastaan, ainakin mitä säähän tulee. Useinhan juuri viikonloppuina ja muina vapaapäivinä säät kenkkuilevat pistäen "duunarit" siten sisähommiin.
Me vietimme terdellämme pitkän rupeaman, grillaten ja sapuskoita pitkän kaavan mukaan nautiskellen. Hyvää punkkua ja valkkaria oli kyytipoikana. Jälkkärinä vadelmia ja granaattiomenan siemeniä (kaupan pakasteesta!) vaniljakerman säestyksellä. Ja oli hyvää. Ruokaperäisetkin nautimme terassilla lepotuoleissa. Voi, tätä Suomen kesää. Ei paljon parempaa enää voi pyytää.
Huomenna kai sitten vähän viilenee. No, se on ihan sopivaa ainakin meille, kun menemme lauantaina talkoisiin. Eipä tarvitse ukkojen niska limassa busata töissä, eikä ruokavastaavien grillinkään ääressä.
Vaan nyt vielä nautiskelemaan uuden kiukaan löylyistä. Seuraavat otetaankin taas kotisaunassa, lauantaina.
Leppeää iltaa!
am - Anonyymi
Mulle on liian vaikeeta kirjautuminen, mutta olen juonessa mukana eli
eilen syötiin eiku söin lohta ja kermaperunoita ja tänään on vielä hikipäivä. Nimittäin hammaslääkäri oottaa, mutta onneks ei vielä hikoiluta sisällä ( 19) ja ei tartte kuluttaa sähköö
PS alias heh heh tai hih hih - Anonyymi
Ammentakaa tietoa https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0809cb5a-365b-4ca3-840b-614045c3a64c iltapäivälehdistöstä ja lukekaa ajatuspaja Toivon kaikkea mahdollista toivottomuutta ja äkkiä, sillä se viedään suuren kysynnän johdosta käsistä kuin lautatarhan laudat
PS hih hih ja joopatijoo
ps. join kupin kaffetta- Anonyymi
Etpä sinä kauan kyennyt olemaan ilman tätä seuraa. Ikävä tuli alta aikayksikön; ja niin suurin sanoin kuin keuhkosit lähtöäsi. Taitaa tosiaan olla niin, että muualla sinulla ei ole ketään, joka "juttujasi" jaksaa kuunnella. Enkä kyllä ihmettele.
am - Anonyymi
Kuhmoinen olisi yksi häviäjäkunta. Ja siellä ei ole yhtään vihreiden ehdokasta vaaleissa, mutta 7 PSuomalaista!
Cee - Anonyymi

amHiihhihhih joopati
Koita kässää, että kirjoitan ensinnäkin mitä kirjoitan ja mihinkä ja sinulle en ihan varmaan mitään. Oot meinaan lierokiero
PS - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuhmoinen olisi yksi häviäjäkunta. Ja siellä ei ole yhtään vihreiden ehdokasta vaaleissa, mutta 7 PSuomalaista!
CeeKituuta sinä vaan siellä luukussasi ja usko kaikkea, mitä iltalehdissä kirjoitetaan.
Ajatteles, vain seittemän tarvii viedä nurkan taa, se on vähän
PS - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kituuta sinä vaan siellä luukussasi ja usko kaikkea, mitä iltalehdissä kirjoitetaan.
Ajatteles, vain seittemän tarvii viedä nurkan taa, se on vähän
PSMinä luen myös hesaria, aamulehteä, pohjalaista, länsisavoa, demaria, kaikkia mahdollisia, en vain ip-lehtiä.
Cee - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kituuta sinä vaan siellä luukussasi ja usko kaikkea, mitä iltalehdissä kirjoitetaan.
Ajatteles, vain seittemän tarvii viedä nurkan taa, se on vähän
PSKuulostaa selvältä uhkaukselta noita Kuhmoisten kunnallisvaaliehdokkaita kohtaan tuo "PS":n "sanominen" tuossa ylempänä? Onko se sallittua täällä?
Anonyymi kirjoitti:
Kuulostaa selvältä uhkaukselta noita Kuhmoisten kunnallisvaaliehdokkaita kohtaan tuo "PS":n "sanominen" tuossa ylempänä? Onko se sallittua täällä?
Näköjään on, tästäkin ketjusta on poistettu 6 viestiä, mutta ei niitä pahimpia tietenköän.
Anonyymi kirjoitti:
Hiihhihhih joopati
Koita kässää, että kirjoitan ensinnäkin mitä kirjoitan ja mihinkä ja sinulle en ihan varmaan mitään. Oot meinaan lierokiero
PSTyypillinen raukka, itsetuntoa pitää kohentaa keinolla millä hyvänsä. Ja yksi keino (niin narsistitkin tekevät) on peittää omat mokansa kääntämällä ne toisten syyksi. Lähdit täältä lähes karmit kaulassa, ja nyt olet jo käännynnäinen. Siis olet sananparren akka, joka tieltä kääntyi.
Minä en kaipaa kirjoituksiasi. Kuvittelustasi kertoo nimittäin tuo lauseesi "...ja sinulle en ihan varmaan mitään" , että minä nimenomaan sinun raapustuksiasi odottelisin. Älä unta nää! Mutta viimeinen sanahan sinun aina pitää päästä sanomaan. Just tyypillistä heikon itsetunnon omaavalla miehelle.- Anonyymi
amummu kirjoitti:
Tyypillinen raukka, itsetuntoa pitää kohentaa keinolla millä hyvänsä. Ja yksi keino (niin narsistitkin tekevät) on peittää omat mokansa kääntämällä ne toisten syyksi. Lähdit täältä lähes karmit kaulassa, ja nyt olet jo käännynnäinen. Siis olet sananparren akka, joka tieltä kääntyi.
Minä en kaipaa kirjoituksiasi. Kuvittelustasi kertoo nimittäin tuo lauseesi "...ja sinulle en ihan varmaan mitään" , että minä nimenomaan sinun raapustuksiasi odottelisin. Älä unta nää! Mutta viimeinen sanahan sinun aina pitää päästä sanomaan. Just tyypillistä heikon itsetunnon omaavalla miehelle.Kieroliero se jaksaa
Jos joku näkee sinun kirjoituksissasi edes henkäyksen minkäänlaisesta ajattelusta, niin ihmettelen suuresti. Pelkkä pelle oot. Jo Alikin parhaimmillaan ollessaan näki sinun onnettomien yritystesi läpi. Kannoit tänne miniääsi ruoskittavaksi. Hyi helevata, mikä "nainen"
Eikös imbesilli huomannut sen, että lähtiessäni löin nimenomaa raamit kaulaasi ja taulun nimeksi voisi ristiä : valkokaulus ammuu ja taustalla cee ja rapu ovat hippasilla ympärilläsi. Ootte te ...
PS - Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Näköjään on, tästäkin ketjusta on poistettu 6 viestiä, mutta ei niitä pahimpia tietenköän.
Onks sun viestejä jääny tänne?
PS - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulostaa selvältä uhkaukselta noita Kuhmoisten kunnallisvaaliehdokkaita kohtaan tuo "PS":n "sanominen" tuossa ylempänä? Onko se sallittua täällä?
Hih hih hiih joopati
Kysypä julkisen sanan ... eiku ammulta tai ravulta, ja jos et saa vastausta, soita poliisille. Etsi kuitenkin ensiin se poliisipoppoo, joka sos.mediassa mesoaa, niin voit saada käsityksellesi ja aatoksillesi tukea sokea. Noille paikallisille vajakeille riittää, että nauraa päin naamaa.
PS - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä luen myös hesaria, aamulehteä, pohjalaista, länsisavoa, demaria, kaikkia mahdollisia, en vain ip-lehtiä.
CeeIhan totta, huikeeta. Mutta ymmärrätkö lukemisiasi?
PS Anonyymi kirjoitti:
Kieroliero se jaksaa
Jos joku näkee sinun kirjoituksissasi edes henkäyksen minkäänlaisesta ajattelusta, niin ihmettelen suuresti. Pelkkä pelle oot. Jo Alikin parhaimmillaan ollessaan näki sinun onnettomien yritystesi läpi. Kannoit tänne miniääsi ruoskittavaksi. Hyi helevata, mikä "nainen"
Eikös imbesilli huomannut sen, että lähtiessäni löin nimenomaa raamit kaulaasi ja taulun nimeksi voisi ristiä : valkokaulus ammuu ja taustalla cee ja rapu ovat hippasilla ympärilläsi. Ootte te ...
PSEi ole sanaa nimenomaa, vaan on sana nimenomaaN! Alinomaa on kuitenkin alinomaa. Oot sinä yks virtuoosi.
- Anonyymi
labra arvoni ovat kuulemma kunnossa soitti tervarin labrahoitaja. Lapsenlasillakaan ei mene huonosti vaan tunnistavat ihan kuvasta ja virnuilevat jostain syystä
- Anonyymi
Luuletsä dorka, että labra-arvot ovat ne tärkeimmät luvut
Mensa kertoisi totuuden imbesilli
PS
Minua ihmetyttää tavattomasti se, että nyky eduskunnassa suurin osa edustajista ei tiedä, miten mitäkin asiaa voidaan ja pitää hoitaa, vaikka olleet siellä vuosikymmeniä. Nytkin kysytään neuvoa entisiltä virkamiehiltä ja oikeusoppineilta ja heiltäkin löytyy eriäviä mielipiteitä. Esim Tytti Yli-V valitti hallinto-oikeuteen ja vaati saada puolta palkkaa hyllytettynä olostaan esitutkinnan ajan, koska se kuuluu hänelle. Ja kas, pian löytyi joltain tietoa, että eduskunta oli sellaisen lain rustannut vuonna 2018, yksi kepun kansanedustaja mainiten ja yksi sosdem. Ja niin alkoi 6000 e kuussa juosta tekemättä mitään.
Sitten, jos todetaan syylliseksi, voi eduskunta erottaa ja palkanmaksu loppuu siihen.
Tällä asialla ei ole mielestäni yhteyttä siihen Viikarin ja Koirasen erottamaan ihmiseen, jolle maksettiin palkkaa puolentoista vuoden edestä ennen eläkkeelle siirtymistään VTV:stä. Häntä ei ole mielestäni syytetty mistään, mainitut henkilöt eivät vain pitäneet hänestä jostain syystä. Olisi kiva joskus saada tietää kuka tämä henkilö on ja mikä oli asian takana. Tulee mieleeni myös UM:n Pasi Tuominen, josta Pekka Haavisto ei tykännyt ja yritti siirtää hänet eri hommiin, kun ei suostunut menemään alHolin leirille hakemaan naisia ja lapsia, niin ettei Haaviston toimista saa puhua mitään. Haavisto pääsi eduskunnan äänestyksissä kuin koira veräjästä.
Miten paljon meitä tavan kansalaisia jymäytetäänkin näiden ns kansan edustajiemme, ministerien ja heidän perässähiihtäjiensä avulla, jotka kukin vain omaa etuaan tavoittelevat.- Anonyymi
hallituksella on ennätyssuuri avustajakuntansa. Hyvin nuoria ihmisiä. Monet lähestulkoon vielä lapsia.Miten sellaiselta joukolta voisi saadakaan viisaita neuvoja ja faktaa. Heillä kun on vielä menossa nuuoruuden kuohuntavaihe ja biletysvuodet. Mielessä pyörii vain sateenkaarilippu,
seuraava kaato ja terassi. Kaikki sudenkuopat olisivat olleet hyvinkin vältettävissä. PS puolueelle nykytilanne ja sekamelska sopii varsin mainiosti. Huomenna voi tulla sadetta ja kenties jyrähteleekin. Puosu Anonyymi kirjoitti:
hallituksella on ennätyssuuri avustajakuntansa. Hyvin nuoria ihmisiä. Monet lähestulkoon vielä lapsia.Miten sellaiselta joukolta voisi saadakaan viisaita neuvoja ja faktaa. Heillä kun on vielä menossa nuuoruuden kuohuntavaihe ja biletysvuodet. Mielessä pyörii vain sateenkaarilippu,
seuraava kaato ja terassi. Kaikki sudenkuopat olisivat olleet hyvinkin vältettävissä. PS puolueelle nykytilanne ja sekamelska sopii varsin mainiosti. Huomenna voi tulla sadetta ja kenties jyrähteleekin. PuosuNiin tuota jyrähtelyäkin luvattiin, kenties enemmän sinne länteen. Sadekaan ei pahaa tekisi nurmikoiden kasvulle.
- Anonyymi
Onneks edellisen (Sipilä) hallituksen takana oli paljon iäkkäämpiä ihmisiä ja siksi kaikki lainvalmistelut sujuivat kuin leikiten.
Tasaisin kannatus puolueista Suomen eri kolkissa on vajakeilla enkä muuten ihmettele.
Sellainen ministeri, jonka kansliassa on tyhmä saapas, se on potkittava syrjään.
En muuten sitäkään ihmettele että kristitty tuomitsee sateenkaariväen
PS hih hih - Anonyymi
Kyllä on kumma, ettei EU:n oikeuksiin kuulu verotusoikeus !!! Ympäristö, lajikato ja saastevero äkkiä EU:n lakiin. Jos poltat öljyä, kivihiiltä, turvetta, maakaasua tai haketta kunnallisissa kaukolämpölaitoksissa, niin ei riitä nykyiset toimet alkuunkaan. Samoin sähköntuottajat kuriin, vain vesi, tuuli, aurinko, aalto jne (ei ydin) energiat käyttöön ja säästö kunniaan.
Ne EU:n ulkopuoliset valtiot, joilla ei ole näitä tavoitteita, täydelliseen kauppasaartoon
Jari Leppä (kesk.) vastaan ekologian professori Janne Kotiaho Jyväskylän yliopistosta a-studiossa : Leppä -20 pojoo proffa 20 pojoo ja ali-ikäisen (alle 80 v.) mänty kaatokieltoon, metsänkasvatus jatkuvan kasvun perusteelle, muut toimet sanktioiduksi esim. lannoitus.
Hyvä vihreät !!!
PS- Anonyymi
kaadathan sinäkin nuorta puustoa moottorisahallasi ja traktori käryää vieressä.
- Anonyymi
Tämän päivän kanta.fi tiedoissa ei muutosta. Kaikki vanhat hyvät labra arvot ovat voimassa, eikä yhtään uusia sukulaisia, siis vanhoja, ole tänään kuollut koronaan!
- Anonyymi
Harvallapa labra-arvot päivittäin muuttuvat.
Vielä pitää vahan aikaa yrittää pysyä hereillä. No, ehkä onnistun, onhan kello vasta tulossa yhdeksän. Sitä ennen pitää vielä tehdä muutama asia. Aamulla kyllä pitää jo varhain olla tikkana, joten valvomista en suunnittele.
Olen valmistellut huomiseksi talkoosapuskoita, ja vielä pitää leipasta pari pellillistä sämpylöitä. Sen kyllä teen tosi lyhyen kaavan kautta. Keksin kaupasta valmiin jauhoseoksen, missä on mukana karpaloita ja pähkinöitä. Siihen ei tarvitse itse lisätä kuin hiiva ja vesi ja sitten vain antaa koneen laulaa. Käsin en enää mielelläni vaivaakaan leipä- ja pullataikinoita. Siinä tarvitaan sormivoimaa, jota kyllä on, mutta nivelet eivät siitä tykkää.
Sadetta näyttää luonto värkkäävän. Päivällä mökiltä kotiin ajellessamme tuli välillä vettä oikein kunnolla. Se tekee hyvää luonnolle, roudallekin siellä missä sitä on. Minäkin hyödynnän sateen ja laitan alkuviikolla istuttamani kesäkukat siihen kastumaan. Ne olivat poissaolomme aikana auringolta suojassa, etteivät niin kuivuisi. Muut istutukset selvisivätkin mainiosti, mutta pojan äitienpäiväksi tuoma runko-joku (en muista nimeä) pääsi kuivahtamaan ja oli karistanut ison osan nupuistaan. Uskonkyllä saavani sen vielä käyntiin, kunhan muistan nyt kastella ja pistää kasteluveteen vähän terästystä: kanankakkaa.
Menipä uutisetkin ohi noissa sapuskahommissa. No, uudet tulee kohta ja netistä löytyy lisää. Eipä se tavara mediasta lopu. Kyllä tuo Tytti-tyttö on härskihartikaisen sukua. Jospas oikeuskansleri on häntä auttanut tuon lakipyklälän löytämisessä. Hehän muistaakseni ovat kaverit.
Rauhallista perjantai-iltaa!- Anonyymi
Pitää vielä kertoa, että iltapalaksi söimme äsken vasta leivottuja sämpylöitä palvikinkun ja juuston kera. Jälkkäriksi pakasteesta mustikoita, mansikoita ja niiden kanssa vaniljakermaa🤣
am - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää vielä kertoa, että iltapalaksi söimme äsken vasta leivottuja sämpylöitä palvikinkun ja juuston kera. Jälkkäriksi pakasteesta mustikoita, mansikoita ja niiden kanssa vaniljakermaa🤣
amVoi mitä herkkuja. Namskis. Minä söin ruispuikulan kansipuolen, juustoa ja kylmän nakin. Hyvää oli sekin.
Cee - Anonyymi
Se on ihan sama, meneekö sinulta uutiset ohi taukki
Alueradiota kuunnellessani Asikkalan suunnalla ei pidetä rantojenvaltaajista ja vesien paskaajista = mökkiläisistä eikä Kuhmoisissa sikakäyttäytyvistä jotka tuovat törkynsä joka kevt kierrätyspisteisiin
PS
Huomenta!
Huomaan, että amummu ja Cee ovat herkutelleet eilen vielä puolenyön aikaan. Tuoreet sämpylät kyllä maistuisi nyt minullekin, mutta en ole niitä leiponut pitkään aikaan muuten kuin ajatuksissani - että pitäisi leipoa!
Sää on harmaa, mutta jo nyt lämmin. 15 astetta näytti mittari. Aurinko ei vielä näyttäydy, mutta vielä ehtii. Hiirenkorvat pihapuissa ovat aivan rävähtäneet taas suuriksi ja pihallani oleva "tuomi-sireeni" (en oikein tiedä, onko tuo sen nimi?) on kasvattanut kukkaterttuja, ja ne ovat jo aika suuria ja odottavat vain lupaa avata ihanasti tuoksuvat kukkansa. Kukintansa jälkeen se puu tekee marjoja, joita kaikki linnut tuntuvat aivan odottavan. Kuhina käy muutamana päivänä tuossa puussa, kun sen marjat ovat kypsyneet. Erikokoiset linnut täyttävät sen oksat ahmiessaan niitä marjoja. Kun kaikki on syöty, piha taas hiljenee!
Nyt minä toivottelen mukavaa heräämistä lauantaihin kaikille!
RapuHerätty on jo aamulla, tähän mennessä huushollikin putscleanattu.
Poikakin on vaihteeksi kotona, astman takia on myös saanut jo koronapiikin. Se on tuo astma ilmeisesti melkein uusi kansantauti. Tuntuu melkein joka toisella lapsella ja nuorella aikuisella olevan jotain sen tyyppistä.
Pojalla diagnostoitiin jo ihan muutaman vuoden ikäisenä ns. rasitusastma, vai puhuttiinko infektioastmasta. Sillehän on tyypillistä se, että se alkaa hävitä murrosiässä, niin ainakin silloin sanottiin. Ei se mihinkään ole kokonaan kadonnut, oireilee vaihtelevasti edelleen. Myös avaavaa lääkitystä käyttää urheillessa ja joskus muulloinkin.
Myös siitepölyallergia oli lapsena hänellä paha, nyttemin siedätyshoitojen avulla on ongelma paljon pienempi. Lääkärin määräämää allergialääkettä joutuu kuitenkin käyttämään siitepölyaikana.
Itselläni ei ole koskaan ollut mitään allergiaa, paitsi nyt ihan viimevuosina olen huomannut jonkinlaista oireilua siitepölyihin. Ilmeisesti herkistyä voi missä iässä tahansa.- Anonyymi
Osallistun siivouskeskusteluun panoksellani, että eilen siivottiin
PS Voi miten ahkeraa väkeä. Talo putsiskliinattu jo aamuyhdeksään mennessä!
Ei ole pahemmin meidän perheessä astmaa taikka allergioita sairasteltu. Jonkunlaista nuhaa kyllä on mutta ei varsinaista räkätautia.Voi miten ahkeraa väkeä. Talo putsiskliinattu jo aamuyhdeksään mennessä!

Ei ole pahemmin meidän perheessä astmaa taikka allergioita sairasteltu. Jonkunlaista nuhaa kyllä on mutta ei varsinaista räkätautia.Calvados kirjoitti:
Voi miten ahkeraa väkeä. Talo putsiskliinattu jo aamuyhdeksään mennessä!
Ei ole pahemmin meidän perheessä astmaa taikka allergioita sairasteltu. Jonkunlaista nuhaa kyllä on mutta ei varsinaista räkätautia.Taas S24 kettuilee. Ilmoitti, että jokin meni pieleen, yritä uudelleen. Minä yritin ja tulos, että ilmestyy moneen kertaan.
Calvados kirjoitti:
Voi miten ahkeraa väkeä. Talo putsiskliinattu jo aamuyhdeksään mennessä!
Ei ole pahemmin meidän perheessä astmaa taikka allergioita sairasteltu. Jonkunlaista nuhaa kyllä on mutta ei varsinaista räkätautia.Siitepölyihin liittyvät tyypilliset allergiset oireet ovat juurikin tukkoinen, vuotava nokka, aivastelu, silmien ärsytys. Näitähän ei aina osaa yhdistää siitepölyihin. Yhtä hyvin kyse voi olla eläinperäisestä allergiasta.
Maan keskiosiin luvataan näköjään ukkosmyräkkää. Täällä meilläkin vielä aamulla luvattiin iltapäivästä sadetta ja ukkosta, nyt se on muuttunut pilvipoudaksi. Vaikiaa on sään ennustus.Calvados kirjoitti:
Taas S24 kettuilee. Ilmoitti, että jokin meni pieleen, yritä uudelleen. Minä yritin ja tulos, että ilmestyy moneen kertaan.
Niin kettuilee minullakin. Punaisella kertoo, että yritä uudestaan. Hetiaamulla olin kirjoittanut tuon pitkän kommentin, joten en kirjoittanut uudestaan, koska ei se juuri kirjoittamani jäänyt odottamaan uutta lähetysyritystä, joten poistuin. Kun sitten palasin, niin olihan se kirjoittamani ketjussa. Niin se on tehnyt jokaisen tänään kirjoittamani kohdalla - punainen viesti ensin, mutta kommentti menee kuitenkin ketjuun.
- Anonyymi
Rapu huamasi, että cee ja ammu ovat herkutelleet. Ei huonosti huomatta, hoksottimet pelaa
Ilima on puoliharmaa ja joku lintu lauloi, en oo varma oliko se pikkulintu vai isompi mutta nisäkäs se ei ollu.
Min en taas oikke osaa mitään sanoo herkistymisistä, vaikuttaako siihen herkkä sielu vai lisäaineet. Veikkaisin että pörriäisessä osattaisiin auttaa.
Kolottaakos jotakuta? Onko ravulla jännetuppiväsymys kovista lumitöistä? Entä kierolieron henkinen tila, auttoiko sykoloki?
Paljos on ravulla ja ceellä parvekelämpö? Vai oliks ceellä ollenkaan parveketta?Kilottaa olkapäitä aika rutosti heti aamusta, ettei oikein mitään siedä tehdä, ennen kuin tokenee hieman iltapäivään mennessä, jos sittenkään.
- Anonyymi
Mitäs ristityt ootte mieltä siitä, että jeesuksella on lännen tuki ja takataskussa täsmäohjukset, sillä allah on lyötävä ... saatana ja äkkii
Muuten, meittin kylän seittemän julkivajakkii lähti tukimielenosoittamaan etuskuntatalolle jotta jaksavat puhuu. Ei helevetti sentään. Mutta kyl meil on toivoo, kun lukee Toivo ajatuspajan antii. Sillo pääsee ammuki nopeesti sielunhoitajalle, koska mitotukset ja rahastukset ovat kohallaan.
PS - Anonyymi
Totennäkösesti se oli lierokiero, joka totes, että kaadan nuorta puustoani ja raktori käryttää vieressä
Näin on marjat, kun kirjoittajana koirankusettaja ammu, suuri tietäjä ja varsinkin luannontiätäjä ja talousmatemaatikko.
Ämmä on käyny mittaamassa vuosilustojani ja kartoittamassa samalla hiilitasapainoa tilallani. Siis hei, valkokaulusmitättömyys ja finnairin ja muiden lentoyhtiöiden ja niiden lentokoneiden päästömittausekspertti jo aikanaan kertoi, että finnairikin lentää nykyään pyhällä hengellä. Huikee muija
Kerron ämmälle mökkitontilla (vrt. eukot kirkonmäellä), että jos ja kun teitä mitättömyyksiä on kasvavassa määrin, niin se tarkoittaa tuhoa. Te ette jaksa edes mökkipahasiinne hakea rankoja ja latvuksia myrskyn raiskaamilta metsätiloilta, sillä silloin tulee väsy. Ei ja ei, te työllistätte kuin rapu, voi teitä onnettomia. Ja helkutti kuvittelette mökkiläiset, että teitä vielä muka tarvitaan. Enemmän te todella kulutatte kuin tuotte rahaa yhtään mihinkään. Kulutatte rannat ja likaatte vedet ja kierrätysalueet ja jatkuva liikenne pääteillä viikonlopusta toiseen ja milloin lystäätte.
Kerron akalle lisää, kun on huolissaan ... huikeeta huolenpitoa muuten mökkiläiseltä, huhhuh ... että raktorini ei käy silloin kun olen savotassa. En ole sellainen mökkiläinen, joka tulee kesähelteellä kaupan parkkiin ja pitää autoaan käynnisssä sen ajan kuin käy ostoksillaan, sillä silloin on auto mukavan viileä ja rakitkin saattavat selvitä kuumassa autossa hengissä.
20 vuoden ajaltani täällä olen kasvattanut pienen tilani puumäärää paljon juurikin penkomalla haakkuun jälkeisiä latvuskasoja ja tuulen kaatoja naapureiden tiloilta. Lisäksi erilaisia puita kasvaa tilallani tarkoituksella, jopa mainioita pihlajoita, tuomia, lehmuksia, harmaaleppää, joita ammu ihailee vain väriensä puolesta tietämättä minkään puun ominaisuuksista yhtään mitään, kuten ei myös luonnon monimuotoisuudesta eikä ilmaston tilasta ja lajikadosta. Samoin tämä valkokaulustyhjiö päästää suustaan sellaista soopaa, että sillä puhdistaisi koko pitäjän grillit. Missä näitä suuren itsetunnon omaavia sikiääkään??? Apuva, auttakaa poloisiani, jotka sortuvat heikkoina tuollaisten mitättömyyksien painolastien alle.
PS- Anonyymi
Oikein mainio olituo vuodatuksesi. Toivottavasti helpotti paineita. Siinä oli vain yksi vika. Osoite oli väärä. Minä en sinun hakkuitasi tai Valmettis käryjä kritisoinut. Minä kirjoitan aina joko kirjautuneena tai allekirjoituksella. Sinulla on varmaan parikin anonyymiä ystävää täällä.
am - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikein mainio olituo vuodatuksesi. Toivottavasti helpotti paineita. Siinä oli vain yksi vika. Osoite oli väärä. Minä en sinun hakkuitasi tai Valmettis käryjä kritisoinut. Minä kirjoitan aina joko kirjautuneena tai allekirjoituksella. Sinulla on varmaan parikin anonyymiä ystävää täällä.
amSitäpaitsi en hökkelis suuntaan edes pi...aisisi. Minun puolestani voit rauhassa kaltata metsäsi ja naapurienkin metsät viimeistä närettä myöten. Ei kiinnosta pätkääkään. -Ja meidän autossa on sitä ihailemaasi digiä: ilmastoinnin voi pistää etänä käyntiin, eikä moottoria tarvitse käyttää lainkaan. Revi siitä, köyhä!
am
Kun olin poissa koneelta, niin huomasin myös kirjautumiseni poistunen, joten saa nähdä kauanko nyt kestää.
"Ilmeisesti herkistyä voi missä iässä tahansa." Sanoo DR Whoo. Kyllä voi, sen huomaa hyvin monien asioidenkin kohdalla, saati sitten itse ihmisen kehontuntemusten. Siedätyshoitoja kannattaa kokeilla varovaisesti. Joskus niillä saadaan hyviä tuloksia aikaan ja se kannustaa kyllä noihin kokeiluihin.
Minun ei ole nyt tarvinnut viime syksystä lähtien siivota kuin aivan kevyesti, kun minä nyt "työllistän" siivoojaakin kerran kuukaudessa, mistä tänäänkin olen saanut anonyymilta "kitkeriä" huomautuksia. Anonyymille suosittelisin tuota "siedätyshoitoa."Tuhottoman kalliita ovat nuo siedätyshoidot, mutta pojan kohdalla ovat kyllä selvästi auttaneet. Meillä oli ennen pojan syntymää otettu lapsivakuutus, joka kattoi myös nuo teini-iässä tehdyt siedätyshoidot. Voi sanoa että kaikkine astmanhoitokuluineen tuo ennen syntymää myönnetty lapsivakuutus oli vakuutusyhtiölle huono bisnes. Meille hyvä.
Ja juu, monenmoiselle siedätyshoidolle olisi tässä elämässä tarvetta.- Anonyymi
Olisikohan sinun aika saada siedätyshoitoa anonyymi ongelmaasi ja siihen että minkä kitkeristä anonyymeistä kanssa maalailet haamuja taivaalle
- Anonyymi
Olisikohan sinun aika saada siedätyshoitoa anonyymi ongelmaasi ja siihen että minkä kitkeristä anonyymeistä kanssa maalailet haamuja taivaalle. Täällä on nimittäin, jos et ole havainnut, useampia anonyymejä aina välillä vierailemassa.
- Anonyymi
Rapulaiselle!
Olisikohan sinun aika saada siedätyshoitoa anonyymi ongelmaasi ja siihen että minkä kitkeristä anonyymeistä kanssa maalailet haamuja taivaalle. Täällä on nimittäin, jos et ole havainnut, useampia anonyymejä aina välillä vierailemassa.Selvennetään. Osoitin tuon kommenttini anonyymi PS:lle.
"Siedätyshoitoa" kaipaisi kyllä yksi jos toinenkin joskus elämässään.
- Anonyymi
Esirippu aukesi ja näytelmä alkoi, kun
isä Vennamo kannettiin ulos eduskuntatalosta ja näytelmä jakuu. Nyt täälläkin ainakin kaksi ovat kurkku vääränä huutaneet sitä onnetonta ja mitään tietämätöntä ministerien avustajajoukkoa ja kaik on sekasin. Ennen oli kaik paremmin, sillä silloin ruoska soitti sävelmiä.
Marraskuussa 2011 kävi ilmi, että Eerolan eduskunta-avustaja Ulla Pyysalo oli noin vuotta aiemmin hakenut uusnatsistiseksi kuvatun Suomen vastarintaliikkeen jäsenyyttä
Nyt tällä puhemiepellellä on ... persujen tuki ja Rydmanin ja kävelijäjeesustelijattaren varmaan unohtamatta yksinpurjehtijaa ja saa natsi häärätä aivan miten lystää puhemiehenä.
Millaistahan olisi ollut koronan hoito, maskien saatavuus, rokotusten saaminen ja järjestäminen, työllisyyden hoito, sairaanhoito, velan lyhentäminen, ilmaston suojeleminen jne. jos vajakki Hallan tukijoukot olisivat olleet ruorissa. Ali tietäs, ku on ruorimiehii
PS Kaunis ilma tänään ja toivottavasti vaalipäivänäkin, sillä silloin "kansa" äänestää. Jossain päin Suomea paska ja kusi housussa vaeltaa jurrissa vaaliuurnalle 20 prossaa kunnan kusipäitä, sillä
http://bot.fi/3lr2
alias PS hehheh hitto, onnistuin rekisteröitymään. Kysy multa rapu, jos et osaaSaattaa olla että PS:n suosio laskee ainakin muutamalla prosentilla tämän väsytysnäytelmän takia, ainakaan he eivät sillä mitään voita.
Nyt onkin todella vaikea äänestää puoluetta, koska se henkilöityy tiettyihin ehdokkaisiin Hgin pormestariehdokkaissa.Jos on ukkosta jossain, niin ei ainakaan täällä etelässä. Peloteltiin rajuista ilmoista ja puun kaatumisista sekä sähkökatkoista.
Kohta syömme wienerleikettä, salaattia ja voipottua. Helppoa ruokaa.
U imuroi meillä pari tuntia sitten, että on suht putsiskliin kämppämme.Lähetin 30.4. sen 305 g painavan kirjeen Ausseihin ja vieläkään se ei ole perillä, vaikka laitoin sen prioritynä. Pyysin s-postilla, että ilmoittaa koska ovat saaneet. Ei ole siis tiuhaan lentoja sinne vieläkään. Tiesin kyllä varautua siihen.
- Anonyymi
Huomasin, että ketjusta on poistettu 7 asiatonta viesti.
Minkä myös huomasin on, että tämä ketju on jotenkin sairaalloisen kiinnostunut persuista vaikka he eivät ole muuta kuin 1 puolue monien joukossa.
Omia etujaan ajamassa siinä missä muutkin. Itse asiassa vielä ainoa puolue, joka on pienyrittäjien ja oikeiden duunareiden asialla.. Pääasia heilläkin luonnollisesti oma valta ja sen kasvattaminen Tulipas melkoinen talkoorupeama. Lähdettiin liikkeelle yhdeksän maissa ja joku aika sitten tultiin.
Sääennusteet eivät oikein talkoita suosineet, mutta suunnilleen 20 tippaa tuli niskaan ja siinä se sitten oli. Välillä oli ihan helteistäkin. Pitäisköhän antaa asiakaspalautetta;)
Ylempänä ollut puhetta mm. lapsivakuutuksesta. Meilläkin aikoinaan hyödynnettiin sitä koko rahan edestä. Toinen poika, myös rasitusastmaansa, joutui käyttämään tosi kalliita lääkkeitä, ja toinen sairasti korviaan monta vuotta. Vaivat onneksi loppuivat/paranivat ennen kuin vakuutukset raukesivat.
Sittemmin olemme ihme kyllä hyötyneet kohtuullisesti myös kotivakuutuksesta. Mm. vesivahingosta saimme tappelematta korvaukset. No, se oli sitä aikaa, siis muinoin. Ystävillämme kävi tosi paha vesivahinko reilu vuosi sitten. Jokaisestä pennistä ovat joutuneet vääntämään, eikä kaikkia korvauksia edes saaneet. Aina löytyi joku madonluku, millä perusteella korvaus evättiin tai vähintään pienennettiin haetusta.
Kohta pistetään sauna palamaan. Siippa on aika ryydänä monen tunnin duunaamisen jälkeen, ja sauna auttaa toipumisessa. Sapuskavastaavalla vain koivet ja selkä rasittuivat, mutta kyllä se sauna on hyvä siihenkin vaivaan. Ihan jo odotan taas, että saunan jälkeen saa mennä omalle terdelle nauttimaan kesäillasta mainio valkkari kanasalaatin kyytipoikana, jota tein talkoisiin, mutta itsellekin sitä tietysti jätin.
Talkoopaikassa talon koira oli joutunut eunukkileikkaukseen. En ole koskaan nähnyt koiraa kalsareissa. Koiraparka oli kyllä aika nolon oloinen sairaalasta saadut trikookalsarit jalassaan. Ne olivat ihan samaa sarjaa kuin ihmispotilaiden sairaalavaatteet: likaisenruskeat, monta numeroa liian isot, muodottomat trikooretaleet - "rikoo on riskillä ruma". Aikoinaan kun ekalle kettikselle tehtiin polvileikkaus puki emäntänsä sille vauvan potkupuvun leikkauskohtaa suojaamaan. Se oli kettiksen kokoiselle mainio ratkaisu. Tuo em. koiran kokoisia potkupukuja ei luultavasti ole olemassa.
Hyvää kesäiltaa!Oiskohan noin, että vakuutusyhtiöt ovat muuttuneet tarkemmiksi/kitsaammiksi nykyään. Meilläkin oli vesivahinko vuosia sitten, talon ulkoseinässä ollut vesiposti jäätyi ja halkaisi seinän sisällä kulkeneen putken. Melkoinen remontti seurasi siihen osaan taloa. Kaiken maksoi vakuutusyhtiö P ihan mukisematta. Olisivat kenties voineet vedota vaikka rakennusvirheeseen: kuten että olisi pitänyt vesiposti olla paremmin eristetty tms. Mutta ei, kaiken korvasivat ilman moitteen sanaa.
Samoin kun taannoin teloin olkapääni tuhannen päreiksi, silloinkin yhtiö P maksoi mukisematta korvauksia liki puoli vuotta.
Pojalla jokunen vuosi sitten meni fudistreeneissä polvi myös moneen sälöön. Kävi kahdella ortopedillä, joilta yhdenmukainen lausunto. Leikkausaika oli jo varattu. Pari päivää ennen leikkausta tuli vakuutusyhtiön päätös: polvessa on sairaus, joka rikkoutumisen aiheutti, ei korvata leikkausta. Päätöksen tehnyt vakuutuslääkäri oli korva-nenä-kurkkuekspertti. Päätöksestä tehtiin valitus, mutta vakuutuslääkärin diagnoosi ei muuttunut. Ei kyllä kertonut, mikä sairaus oli kyseessä.
Minun on vaikea ymmärtää, miten lääkärit sietävät tuommoista alentamista: että osaamisen omalla erikoisalalla voi täysin mitätöidä toisen erikoisalan ekspertti. Käsittämätöntä.Joo, tuollaisista tapauksista kuulee nykyään jatkuvasti, ihmisellä ei aina tunnu olevan oikeusturvaa minkäänlaista näitten isojen vakuutusyhtiöiden mielivaltaa vastaan. En tiedä miten helppoa noita vastaan on oikeuttakaan käydä. Vois olla tavallaan metka juttu jos olis oikeusturvavakuutus samasta yhtiöstä jota vastaan oikeutta käy.
Toisaalta sitten on tällaisia pelkästään hyviä kokemuksia vakuutusyhtiöitten toiminnasta. Tuuripeliäkö lienee sitten miten milloinkin korvauksien suhteen käypi.
Ja saunassa ollahan ja naatihan.vakuutuslääkäreillä on käytettävissään jättimäiset tietokannat. Tietokantoihin on kerätty historiatietoa paljon. Globaalia bisnestä jossa ostetaan ja myydään dataa, Eivät vakuutuslääkärit diagnosoi asiaa vaan katsovat tietokannasta judgementteja . Onko vastaavanlaisesta polven sälöytymisestä urheilutreenissä mahdollisesti sairausalkuperää. Ihan tietokanta-ajolla tekevät selvityksensä. Jos riittävästi mätsejä löytyy eri puolilta maailmaa niin se keissi on silloin siinä. Punainen lappu nousee.
Puosu kirjoitti:
vakuutuslääkäreillä on käytettävissään jättimäiset tietokannat. Tietokantoihin on kerätty historiatietoa paljon. Globaalia bisnestä jossa ostetaan ja myydään dataa, Eivät vakuutuslääkärit diagnosoi asiaa vaan katsovat tietokannasta judgementteja . Onko vastaavanlaisesta polven sälöytymisestä urheilutreenissä mahdollisesti sairausalkuperää. Ihan tietokanta-ajolla tekevät selvityksensä. Jos riittävästi mätsejä löytyy eri puolilta maailmaa niin se keissi on silloin siinä. Punainen lappu nousee.
Jos päästän inhorealismiin taipuvaisen mielikuvitukseni valloilleen, voisin kuvitella että vakuutuslääkärille maksettaisiin vielä bonuksia "säästämistään" korvauskuluista.
Mutta juu, ei se vakuutuslääkäri siellä yhtiössä ole lääketieteellisiä diagnooseja tekemässä, vaan etsimässä pienintäkin syytä ja keinoa miten yhtiö voisi välttää vastuunsa.
Onkos Puosu muuten saunamiehiä. Me saunomme vähintään kolme kertaa viikossa.DrWhoo kirjoitti:
Jos päästän inhorealismiin taipuvaisen mielikuvitukseni valloilleen, voisin kuvitella että vakuutuslääkärille maksettaisiin vielä bonuksia "säästämistään" korvauskuluista.
Mutta juu, ei se vakuutuslääkäri siellä yhtiössä ole lääketieteellisiä diagnooseja tekemässä, vaan etsimässä pienintäkin syytä ja keinoa miten yhtiö voisi välttää vastuunsa.
Onkos Puosu muuten saunamiehiä. Me saunomme vähintään kolme kertaa viikossa.Näin just on, että sen lauluja laulat, jonka leipää syöt. Yks tuttu toimii vakuutusyhtiön lakimiehenä ja sanoo juuri samaa: korvauksien minimointi on jokapäiväinen projekti. Vanhempansa on kysellyt juuri noista mahd. bonuksista, mutta niistä hän ei ole kertonut mitään. Järjellä ajatellen, sehän on päivänselvää, että maksetaan. Mistäs muusta, jos ei siitä.
Ai, että sielua hykerrytti istuminen saunan jälkeen kuuntelemassa ja katselemassa kesää. Ja olihan siinä suunkin nautintoa vähän mukana😋DrWhoo kirjoitti:
Jos päästän inhorealismiin taipuvaisen mielikuvitukseni valloilleen, voisin kuvitella että vakuutuslääkärille maksettaisiin vielä bonuksia "säästämistään" korvauskuluista.
Mutta juu, ei se vakuutuslääkäri siellä yhtiössä ole lääketieteellisiä diagnooseja tekemässä, vaan etsimässä pienintäkin syytä ja keinoa miten yhtiö voisi välttää vastuunsa.
Onkos Puosu muuten saunamiehiä. Me saunomme vähintään kolme kertaa viikossa.Näin just on, että sen lauluja laulat, jonka leipää syöt. Yks tuttu toimii vakuutusyhtiön lakimiehenä ja sanoo juuri samaa: korvauksien minimointi on jokapäiväinen projekti. Vanhempansa on kysellyt juuri noista mahd. bonuksista, mutta niistä hän ei ole kertonut mitään. Järjellä ajatellen, sehän on päivänselvää, että maksetaan. Mistäs muusta, jos ei siitä.
Ai, että sielua hykerrytti istuminen saunan jälkeen kuuntelemassa ja katselemassa kesää. Ja olihan siinä suunkin nautintoa vähän mukana😋amummu kirjoitti:
Näin just on, että sen lauluja laulat, jonka leipää syöt. Yks tuttu toimii vakuutusyhtiön lakimiehenä ja sanoo juuri samaa: korvauksien minimointi on jokapäiväinen projekti. Vanhempansa on kysellyt juuri noista mahd. bonuksista, mutta niistä hän ei ole kertonut mitään. Järjellä ajatellen, sehän on päivänselvää, että maksetaan. Mistäs muusta, jos ei siitä.
Ai, että sielua hykerrytti istuminen saunan jälkeen kuuntelemassa ja katselemassa kesää. Ja olihan siinä suunkin nautintoa vähän mukana😋Muistan kun aikoinaan vakuutusyhtiöiden miehet kävivät kodeissa tekemässä vakuutuksia lapsille, niin meidänkin toisen lapsen syntymän jälkeen tällainen mies tuli ovellemme. Meillä oli se vammaisena syntynyt lapsi, jonka vammasta ei siis tiennyt, mutta että lapsi on tullut ja kastettu. Saanut kaiketi tiedon kirkonkirjoista. Meillä oli U:n veli vaimonsa kanssa kylässä ja nauroimme, että turha tulla, jolloin ovi paiskahti kiinni, koska meillä oli läpiveto. Mies jäi ulkopuolelle. Ei ollut tarkoitus olla noin töykeä hänelle, mutta ei vakuutusyhtiö ikinä anna vakuutusta sairaana syntyneelle vauvalle. Ennen synnytystä tehdyt vakuutukset tietysti pätevät. Silloin ei vauvasta otettu edes UÄ:tä raskauden aikana, joten emme itsekään tienneet, mitä tuleman oli.
- Anonyymi
Jos polvi menee jalkapallossa, pujottelussa ... jos kuulo menee oopperassa, niin
kaikki nämä ovat itseaiheutettuja ja hoidot eivät tarvitse kuin omaa rahaa.
PS. ootte te- Anonyymi
Hieman eri asia siis, jos ammattiurheilijalla menee polvi
PS. ootte te
- Anonyymi
Suomalainen rehellisyys paistaa kuin Naantalin aurinko, kun yritetään klusettaa vakuutuslaitoksia oikein olan takaa
Saha palaa, navetta palaa, järjestetty kolari tapahtuu, ja saatana vaan valitetaan !!!
Paras selitys, jonka kuulin kaverilta eilen kirkolla. Virallista kirvesmiestä ei voi tilata tekemään mitään, koska hän on pakotettu ottamaan ainakin 4 ekuu tunnilta, koska hänen todelliseksi netokseen jää noin 2 ekuu, kun maksaa itselleen eläkkeen vakuutuksen ja kaluston.
Ja tältä pohjalta rehellinen suomalainen muuraa takkaa pimeästi, ajaa pimeää taksia, korjaa autoa pimeästi ja tekee putkitöitä ja sähkötöitä pimeästi ja lisäksi ns. virallinen putkimies tuo edelliseltä työmaaltaan vesihanan, jonka onnistui selittämään asiakkaalleen kohta rikkoutuvaksi, vaihtoi siis hänelle uuden ja vei sen sitten pimeään työkohteeseensa ja otti hanasta vähemmän, koska oli vähän käytetty.
Saatana kun sapettaa PS:ää - Anonyymi
Eurooppalaiset oikeistopopulistit ja äärioikeistolaiset kopioivat toimintamallinsa Yhdysvalloista. Mielenkiintoista, miten ”kansanmieliset” matkivat kaiken muualta.
Oikeistopopulististen ja äärioikeistolaisten liikkeiden tarkoitus on murentaa demokratian ja parlamentarismin uskottavuutta. Tämä tehdään sillä, että parlamenteista pyritään tehdä sirkuksia erillaisella kikkailuilla, pelleilyllä ja temppuilulla.
Tästä on nyt kysymys, kun perussuomalaiset ovat jo kolme yötä pyörittäneet eduskunnassa keskustelua.
Jarrutuspuheet ovat kuuluneet historiallisesti parlamentarismiin. Vuonna 1957 SKDL puhui lapsilisien leikkauksen ajankohdan yli onnistuneesti, jolloin esitys raukesi.
Vuonna 1994 EU-jäsenyyden vastustajat puhuivat niin kauan, että päätös Suomen EU-jäsenyydestä siirrettiin yli Ruotsin kansanäänestyksen.
Viime eduskuntakaudella sote-uudistus ei koskaan tullut saliin asti, mutta silloin pohdittiin josko se olisi siinä tapauksessa puhuttu vaalien yli ja esitys olisi rauennut.
Kaikissa näissä oli selkeä poliitinen tavoite ja aikaikkuna.
Perussuomalaisten jarrutuspuheet eivät tähtää mihinkään muutokseen eikä päätöksellä ole mitään takarajaa, jonka yli he yrittävät puhua.
Eduskunnassa on kiertänyt käsitys, että perussuomalaisten tarkoitus olisi puhua kuntavaaleihin asti.
Kuntavaaleissa päätetään paikallisista asioista, mutta Perussuomalaiset haluavat puhua vain EU:sta. Heitä ei ilmeisesti kiinnosta päivähoito, peruskoulut, kirjastot, asuminen, lähiluonto...
PS PS jatkaa vielä.
Katselkaa ja ihastelkaa järvinäkymiämme. Mökki mökin vieressä ja jokaisessa, no ainakin 80% näistä turhakekiinteistöistä, valuu vanhanajan tapaan jätevedet pikkuhiljaa järviimme. Ai miksikö?
Noita turhakemökkejä kun saa rakentaa 100 metriä lähemmäs rantaa. Meillä on yli sata metriä järvestä kolmiosainen saostuskaivojärjestelmä
Mutta ei hätiä mitiä, onhan joukossamme valkokaulus, joka selittää sitäkin, että lentokoneet nykyään käyvät pyhällä hengellä ja mitään, ei siis yhtikäs mitään, kulu, kun päivästä toiseen rallatetaan eestaas mökille. Kovaan ääneen huudetaan, että tiet ovat liian epätasaiset.
Tiedän vastauksen tällä sivustolla ainakin eräältä : mene sinne hometaloosi. Tämä talousmatematiikan yliäly ei osaa edes laskea kuluksia, ei mitään tolkkua päästöistä. Ja vastaavia tyyppejä on hirveä määrä ...
PSSunnuntaita!
Luin aamukahvia juodessani paperi Hesarista seitsemästä koronakuolemasta. Tuli aika ankea olo. Onko korona nyt meidän vitsauksemme, mille ei loppua näy? Muuntovirus! Kestää, kestää..., mutta ihmiset ei kestä.
Olihan Hesarissa kyllä hyvänmielen juttukin 102- vuotiaasta helsinkiläisestä rouvasta, joka kävelee vuoden joka ainut päivä yli neljän kilometrin lenkin. Joko rollaattorin kanssa tai ilmankin. Toimittaja käveli hänen kanssaan tuon matkan, kun teki juttua tästä pirteästä 102-vuotiaasta, niin aikaa tuon matkan suorittamiseen meni hieman yli kaksi tuntia.
Sää on nyt kesäinen ja lämminkin, joten turvallisesti voi ulkoilla ja kävellä nuoremmatkin, kunhan ei tunge terasseille.
Minä menen nyt tuonne omalle "terassilleni" kuitenkin, käyn sohvalle pitkäkseni ja nostan jalat seinälle. Täytyy jo oikoa selkää.
Nautitaan nyt kesästä!Meillä on perhetuttu, joka on alueen koronayksikön sairaanhoitaja. Voisin kertoa todellisia kauhutarinoita koronaan liittyen, vaan en kerro.
Sen verran kuitenkin mikä on aika suuri huolenaihe: Nimittäin se, että koronaosastolla on nyt aika monta sellaista potilasta, jotka ovat jo pitkän aikaa ennen sairastumistaan rokotettu. Nämä eivät tiettävästi ole teholla, mutta osastolla kuitenkin. Eli vakavasta tautimuodosta voidaan puhua.
Säätila näyttää synkältä ja pilviseltä sohvalta käsin tarkasteltuna.Voi v***u rapu, sori, sehän olikin 4 kilometriä. Yks juoksi ysikymppisenä maratonin
Varo, ettet loukkaa selkääsi ja ota sukat pois jalastasi, ettei tuu tapettiin jälkiiMinäkin luin nuo 7 koronaan kuolleen tarinat, joita Suomessa on nyt lähes 1000. Intiassa on edelleen karmea tilanne, koronaan kuolleita on niin paljon, että rannat ovat ruumiita täynnä ja kun omaisilla ei ole varaa ostaa polttopuita, heittävät monet ruumiin suoraan jokeen. Eikö olisi parempi kaivaa ne maahan joukkohautoihin, saatuttaisivat vähemmän. Ei tilanne ole sen parempi esim Brasiliassa.
Calvados kirjoitti:
Minäkin luin nuo 7 koronaan kuolleen tarinat, joita Suomessa on nyt lähes 1000. Intiassa on edelleen karmea tilanne, koronaan kuolleita on niin paljon, että rannat ovat ruumiita täynnä ja kun omaisilla ei ole varaa ostaa polttopuita, heittävät monet ruumiin suoraan jokeen. Eikö olisi parempi kaivaa ne maahan joukkohautoihin, saatuttaisivat vähemmän. Ei tilanne ole sen parempi esim Brasiliassa.
Intiassa on vahva perinne polttaa kuolleitten ruumiit. Usein kaiketi vielä nykyäänkin ihan avotulella. Kokonaisen ruumiin hautaaminen maahan olis kai uskonnollista syistä hankalaa.

Minnuu niin varsinkin brasilialaiset kuolleet ... mutta hei, ruottalaisii on kuallu enemmän kuin suamalaisii. Koita kestää cee
DrWhoo kirjoitti:
Intiassa on vahva perinne polttaa kuolleitten ruumiit. Usein kaiketi vielä nykyäänkin ihan avotulella. Kokonaisen ruumiin hautaaminen maahan olis kai uskonnollista syistä hankalaa.
Ihan avorovioilla polttavat edelleen. Ja tuhkat lakaistaan jokeen. Heillä on vasta hyvin vähän rakennettuja krematoriouuneja, joissa ruumis poltetaan kuumalla liekillä, ei siis puilla.
DrWhoo kirjoitti:
Intiassa on vahva perinne polttaa kuolleitten ruumiit. Usein kaiketi vielä nykyäänkin ihan avotulella. Kokonaisen ruumiin hautaaminen maahan olis kai uskonnollista syistä hankalaa.
Intialaisista 80 % on hinduja ja he uskovat polttamisen auttavan sielun vapautumista ruumiista ja uudelleen syntymistä.
Calvados kirjoitti:
Intialaisista 80 % on hinduja ja he uskovat polttamisen auttavan sielun vapautumista ruumiista ja uudelleen syntymistä.
Krematorointia toivon itsellenikin kun aika on. Tosin en uskonnollisista syistä.
Kaippa sitä ateistinkin tuhkat kirkkomaalle laitetaan. Tietääkseni jossain pitäisi olla tarjolla myös tunnustukseton hautausalue. Toisaalta itselleni siinä vaiheessa lienee yhdentekevää vaikka työnnettäisiin tuhkat lähimpään kompostiin.DrWhoo kirjoitti:
Krematorointia toivon itsellenikin kun aika on. Tosin en uskonnollisista syistä.
Kaippa sitä ateistinkin tuhkat kirkkomaalle laitetaan. Tietääkseni jossain pitäisi olla tarjolla myös tunnustukseton hautausalue. Toisaalta itselleni siinä vaiheessa lienee yhdentekevää vaikka työnnettäisiin tuhkat lähimpään kompostiin.Kyllä on tätini ja miehensäkin tuhkauurnat Malmin hautausmaalla. On siellä tunnuksetonkin alue, jossa ei kenenkään nimeä edes pienessä kyltissä. Voi omat tuhkansa pyytää laittamaan vaikka omalle tontilleen, mutta se voi vaikeuttaa tilan myyntiä sitten joskus. Hautatoimilaki vaatii nimittäin, että vainajan tuhkat on sijoitettava tiettyyn paikkaan vuoden kuluttua tuhkauksesta. Jos haluaa vaikka omalle mökilleen tiettyyn kohtaan, niin se merkitään ja siihen kohtaan ei saa rakentaa taloa taikka vaikkapa ulkohuussia, ettei häpäise ns hautarauhaa. Paras siis että omat tuhkat ovat hautausmaalla taikka vaikka meressä Harmajan majakan kohdalle siroteltuna ja tuuli kuljettaa ne ties minne.
- Anonyymi
Voi itku ja hammasten kiristys
Nyt on huoli kun länsimaisiakin ihmisiä kuolee tautiin. Ootte te. Minkähänlainen huoli tulee ilmastonmuutoksesta? Kait se tilanne voidaan ravun lailla todeta, että "nautitaan kesästä"
Mutta kaiken sokerina pohjalla!!! 100 vuotias kävelee kilometrin päivässä Upeeta
PS hihhih Ilostutan teitä ajattelijoita ja hyväkäytöksisiä ilouutisilla. Lukekaa nyt mökkiläisten vakuutuksista ja kaikenlaisista vaaroista myös, sillä kyy voi pistää söpöön jalkaan http://bot.fi/3lra mutta turha keskittyä tällaisenkin mökin saunan jätevesiin, koska ihan varmaan ammukin pesee tukkansa mäntysuovalla ja uskoo sitä, että haukikin mäntysuovasta tykkää eli
muistakaa ny saatana hoitaa ne vakuutukset- Anonyymi
Mitä helevettiä parut kaiken aikaa! Hoida omat hommasi. Niin on meilläkin tehty. Jätevedet olleet hoidossa jo ennen kuin sinä olet tiennyt jätevesi-sanaakaan. Kuhan hoidat oman paskasen tukkasi. Sitäpaitsi luulenpa vain, että olet ennen ryhtymistäsi kaikkien ilmastonsuojelijoiden äidiksi (akka kun oot) autoillut taksisuharina ja muuna suharina monin kerroin meidän mökkimatkat, kaiken lisäksi vielä monin verroin saastuttavammilla autoilla.
am
Elämme aikaa, jolloin sykologi tulee telkkuun ja kertoo, että pitäisi pussata vihollista ja kunnioittaa vastapuolta, puhua sivistyneesti, niin sitten kohtaamme yhteisöllisyyden ja rakastamme toisiamme, ymmärrämme toisiamme ja kaikilla on nastaa.
Pusi pusi tynkkynenkin ja kaikki perssuomalaiset, olette ihmisiä. Samoin täällä ja anteeksi, että joskus v*TUTT** ... jumal'auta minuu ymmärtämään, sillä olen heikko ja pyrin tästedes imemään voimia ja viisautta TEILTÄ, sillä ...- Anonyymi
myötätuntoni vaimollesi. Hänen elämänsä on varmasti jatkuvaa varuillansa oloa ja pelkoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
myötätuntoni vaimollesi. Hänen elämänsä on varmasti jatkuvaa varuillansa oloa ja pelkoa.
hiihhihhihhiih, omistatkos oikke myötätunnonki?
PS
- Anonyymi
Koronan uhrien kertomukset olivat surullista luettavaa. Ja nekin vain pienenpieni otos kaikista. Itse en tunne ketään, joka olisi edes saanut tartunnan, siihen kuolleista puhumattakaan. Sen sijaan testien jännittämisiä on ollut melko monta. Miniä ja poika ovat juosseet testeissä vähän väliä. Onneksi ainakin vielä testitulokset negatiivisia. Toinen heistä jo saanut rokotuksen, toisella viikon päästä. On kyllä aika kurja uutinen sekin, että rokotuksen saaneitakin on joutunut taudin kourissa sairaalaan.
Oli aiemmin puhetta allergioista. Kyllä koivun siitepölylle allergiset ovat varmaan kovilla. Eilen yksi talkooväestä jouduttiin viemään ensiapuun, kun alkoi tukehtua, vaikka oli troppinsakin ottanut. Illalla vielä oli kuulemma sairaalassa. Tänään en uutisia ole kuullut. Meidänkin piha ja terdet on peittyneet koivun urpuihin, joita varmaan tule hehto, kun niitä luutimaan ryhdyn.
Hyvä oli taas lounas: grillattua lihaa, parsaa, perunoita, sipuleita, sieniä. Jälkkärin. teen vasta iltapalaksi nyt ei pyde enempää. Pitää sentään keittää sumpit ja mennä sitä ulos naatiskelemaan. Ai niin, kesästäkin nauttiminen on ilmakehää tuhoavaa toimintaa, mikäli taistelussa Edson vs. maailma ensin mainitun tietoon on uskominen;)
Hyvää pyhäpäivää!

amMeidänkin pihapuihin on puhjenneet jo vihreät lehdet, eivät ole kuitenkaan koivuja. Leppä ja koivu ovat niitä pahimpia nyt. Pihanurmikin on jo aivan vihreä ja tuuhea. Samoin kadunpuoleisen rantakaistaleen nurmikko. Kyllä kesä nyt tulee vauhdilla. Nyt on ollut taas hyvä viikonloppu. Saunalauttakin lipui eilen tuossa rantamme edessä, mitään meteliä sieltä ei kuulunut.
Vaan meilläpä oli poronkäristystä puolukalla ja muusilla. Ja taatusti sienivapaasti. Nam.
Koronatestejä saa nyt kuulemma Lidlistä. Ilmeisesti suht oikean tuloksenkin antavat oikein käytetettynä.- Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Meidänkin pihapuihin on puhjenneet jo vihreät lehdet, eivät ole kuitenkaan koivuja. Leppä ja koivu ovat niitä pahimpia nyt. Pihanurmikin on jo aivan vihreä ja tuuhea. Samoin kadunpuoleisen rantakaistaleen nurmikko. Kyllä kesä nyt tulee vauhdilla. Nyt on ollut taas hyvä viikonloppu. Saunalauttakin lipui eilen tuossa rantamme edessä, mitään meteliä sieltä ei kuulunut.
Siis kumman puoleisen nurmikko ... äsh, siis katu leikkaa vihreää, oliks noin? Olikos muita lipujia merellä ja jos oli, niin oliks ne yhtä hiljaa. Muuten, huomasitko saunalautan piipusta tulevan savua?
ed / PS
Töllöstä Teemalta tulee juuri upeata riverdancen 25-vuotisjuhlaohjelmaa. Tuossa jalkojen koputuksessa lattiaan on samaa kuin stepissä ja flamencossa, sekä jopa ripaskaa. Nyt juuri on menossa flamencotanssi.
Harmi, kun en huomannut tuota ohjelmaa. Pitää katsoa, josko on talletettu Areenaan. Aikoinaan katsoin tuota tanssia aina, kun vain oli mahdollista. Hehän kävivät Suomessakin esiintymässä, mutta siihen tilaisuuteen en päässyt. Ihailin ennen kaikkea tanssijoiden ilmiömäistä rytmin hallintaa ja täysin samanaikaista jalkatyötä. Sellaista harvoin näkee. Irkkumusiikkikin, joka etupäässäaikoinaa olikin enempi tanssin säestystä kuin laulua, erikoisine tahtilajeineen on ollut aina mieleeni. Irlantilaisiahan aikoinaan "vaelsi" paljon meren yli Amerikkaan, ja siellä sittemmin suosioon tullut folk piti sisällään paljon irlantilaista sointia. Tiedä, vaikka veiläkin niin olisi. En juurikaan tunne tämän päivän amerikkalaista musaa, mutta countryssä, udemmassakin, sen ajoittain kuulee vieläkin.

Katsoin, että se Riverdance 25-v juhlashow on ylen areenassa.
- Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Katsoin, että se Riverdance 25-v juhlashow on ylen areenassa.
Voisitsä kattoo, mitä muuta tulee vaikka tänään areenasta ? Ni ei tarttis jokaisen kattoo. Kiitti vitusti etukäteen
PS / edson - Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Katsoin, että se Riverdance 25-v juhlashow on ylen areenassa.
Voisitsä kattoo, mitä muuta tulee vaikka tänään areenasta ? Ni ei tarttis jokaisen kattoo. Kiitti ... oho... etukäteen
PS / edson Calvados kirjoitti:
Katsoin, että se Riverdance 25-v juhlashow on ylen areenassa.
Kiitos, Cee tiedosta. Kunhan päivän hommat hoidettu, meinaan istua katsomaan ohjelman. Siippakin tykkää siitä tanssista. Taitaa iltapäivästä tulla sateinen, joten on hyvää aikaa tuijotella telkkaa. Vaan eipä eläkeläisellä isoja kiireitä ole näin tavallisena arkipäivänä.

Kiitos tiedosta ... siis mitä meinaat tehä ja mitä siippaki tekee tai oikeestaan, mistä tykkää. Te ootte unelmapari, Kylä käyp kateeks
Kylä kait sentään opetat matikkaa ja kusetat koirii?
- Anonyymi
Hän on taas kiinni latauspiuhoissa. Huomenna saammekin varmaan ihan tuoreita aamu uutisia mitkä kaikki asiat ovat päin persiittä. Täynnä uutta tuoretta viherlatausta
- Anonyymi
Ny minun on kyllä muututtava, sillä kohta loppuu yheltä myötätunto ja yksi vapisee tai siis sama vapisee jo kesästä nauttimisen haitoista. Ihan vapisee kaksi kertaa, joten tilanne on vakava. Vaikka onkin todellisuutta, että tauti on vakava ja sykolokikaan ei pysty mitään ja lisäksi lehdet kertovat toisesta taudista ja surun murtamista ja kärsivistä ihmisistä, niin flamencon rytmit ja areena antavat lohtua. Step, tiputanssi ja mikä jalkatyö !!!
Ja Alikin letkuissaan odotteli eilen illalla taas kunnon raporttiani. Voi Alin pääparkaa, nyt joutuu laskemaan latauksieni energian mukaan uuden ydinenergian tarpeeseen. Ei oo kanavankaivajalla helppoo luukussaan
PS / hihhihNoin kirjoittaa mies, jonka elämän suurin nautinto on hekumoida (hänen mielestään) tyhmien ihmisten kuolemalla, palvoa digiä ja omaa besserwisseriyttään. Tuommoiseksi tulee, kun henkinen kehitys on jäänyt suurlakon aikaan. Eikä matkan varrella ole kehittynyt edes sen vertaa, että osaisi löytää keinoja nousta henkisestä suostaan. Vaan nyt kyllä alkaa olla jo myöhäistä sen suhteen. No, onhan mörskänsä nurkilla jonkilainen rutakko. Jospa sieltä löytyisikin korvien väliin uudet turpeet.
Ei ehkä kuitenkaan kannata sinne mennä. Naapurimökkiläinen on kumminkin järjestänyt rantaveteensä paskakerroksen, joka tuulella saattaa levitä etäämmällekin. Mökkiläisethän ihan vakiasukkaiden kiusaksi sontaavat omat rantansa, kun saunovat joka ilta rantasaunassaan. Siellä värjäävät tukkansa ja hölväävät sen päälle sampoita ja hoitoaineita, kuorivat kuorinta-aineilla nahkojaan ja hinkkaavat kantapäitään. Sitten pulahtavat veteen huuhtomaan mönjät itsestään. Ja vielä ennen saunasta lähtöään pesaisevat ainakin nyrkkipyykkinsä runsaalla Omolla ja saunapadan lämpimällä vedellä, lasketellen nekin lopulta rantaveteen. Niin ja kaupunkikämpän matot pestään - eikä millään mäntysuovalla, kunnon aineet pitää olla - vielä laiturilla ennen kotiin lähtöä. Että semmoisia mökkiläisiä.
- Anonyymi
Kyllä kivistää ammun päätä todella
"Mitä helevettiä parut kaiken aikaa! Hoida omat hommasi. Niin on meilläkin tehty. Jätevedet olleet hoidossa jo ennen kuin sinä olet tiennyt jätevesi-sanaakaan. Kuhan hoidat oman paskasen tukkasi. Sitäpaitsi luulenpa vain, että olet ennen ryhtymistäsi kaikkien ilmastonsuojelijoiden äidiksi (akka kun oot) autoillut taksisuharina ja muuna suharina monin kerroin meidän mökkimatkat, kaiken lisäksi vielä monin verroin saastuttavammilla autoilla.
am "
Uskon vahvasti siihen, että lierokiero ammu on kuullut kaikkia ennen myös sanat jatkuva kasvu, luonnonmukaisuus, lajirunsaus ...
Ammu siis niitä ensimmäisiä, joka tiesi sanan jätevesi. Ja satavarma oon, että mökki on rannalla eikä sen jätevesijärjestelmä ole sellainen umpi, mikä erottelee kaiken haitallisen ja mikä siis pitäisi tyhjentää ja viedä pois. Alle sata metriä vesistöstä ne sellaiset kaivot pitäisi olla. Eipä ole, sillä näitä ongelmamökkeilijöitä suojellaan, koska tuovat muka rahaa kuntaan. Ei ja ei, vaan paskaavat vedet, täyttävät rannat ja jätekeräyspisteet
Taksi katsottiin aikoinaan yhdeksi "julkisen" liikenteen osaksi. Sai esim. erikoiskohtelun 1956 lakon aikaan jne. Nyt tämä suuri ajattelija vertaa ammattiajajan (rekat, ambulanssit, bussit) kilometrejä turhakemökkeilijän kilometreihin. On siinä meillä ... huhhuh sentään ... todellinen tollo
Kun tuollaisia valkokaulusturhakkeita edes kuuntelee, niin mitään mahdollisuuksia ei maapallolla ole. Surkeaa, surkeaa
edson / PSSiis jo -56 ajoit taksia🤣 Nyt kaikki kuulemaan tätä ihmelasta! Kopiointi etenkin on vallan hyvin hanskassa. Lukutaidossa kyllä olisi vähän parantamisen varaa, mutta annetaan se anteeksi, kun on muuten niin vertaansa vailla oleva yksilö.
- Anonyymi
amummu kirjoitti:
Siis jo -56 ajoit taksia🤣 Nyt kaikki kuulemaan tätä ihmelasta! Kopiointi etenkin on vallan hyvin hanskassa. Lukutaidossa kyllä olisi vähän parantamisen varaa, mutta annetaan se anteeksi, kun on muuten niin vertaansa vailla oleva yksilö.
Ei jumala'auta, mikä käsityskyky kierolierolla ... oot jopa vajaa-älyinen mikä erotettakoot siis vajakeista
PS
Arhinmäki :
"”Ei monen tonnin laukkua tulla ostamaan metrolla.”
Tämä on muutaman kuukauden välein pari kertaa kerrottu perusteeksi, miksi Helsingin keskusta kuihtuu.
Viimeisten kuukausien aikana muutama iso liike on poistunut ydinkeskustasta ja Stockmann on ollut pitkään vaikeuksissa. Johtuuko tämä siis siis autoilun yleisten mahdollisuuksien heikentämisestä?
Julkisuudessa on annettu kuva, että tämä olisi yksiselitteisesti syy.
Aloin miettiä, että miltä osin keskustaan pääsyä autolla on hankaloitettu. Tulin tulokseen, että keskustaan on pikemminkin nykyään helpompi päästä autolla kuin ennen.
Suurin autoilua ”haittaava” yksittäinen muutos viimeisen parinkymmenen vuoden aikana taitaa olla Keskuskadun muuttaminen kävelykaduksi. Kuinka paljon se on todella haitannut?
Keskuskadulta poistui jokunen kadunvarsipaikka pysäköinniltä, mutta vastaavasti maanalaiset parkkihallit ja niistä yhteydet eri suuntiin ovat lisääntyneet merkittävästi.
Pikemminkin sanoisin, että Helsingin keskustaan on jopa helpompi tulla autolla, jos halua myös löytää parkkipaikkan.
Tällä perusteella voisi sanoa, että Helsingin keskustan näivettyminen - jos sellaisesta nyt voi puhua - ei ainakaan johdu yksityisautoilun hankaloittamisesta.
Epäilisin, että kauppojen ongelmiin vaikuttaa ihan muut asiat. Nyt on ollut tietenkin yli vuoden päällä koronakriisi, joka on entisestään kiihdyttänyt kehitystä, mutta jo ennen sitä yksi kaupan haasteista oli nettiin siirtyminen.
Pitäisi miettiä, mitä palveluja voi saada kivijalasta, mitä netistä ei löydy: kulttuuria, ravintoloita, kohtaamistiloja, henkilökohtaista asiantuntevaa palvelua.
Ja kun autoilun olosuhteiden parantaminen ei ole lisännyt ydinkeskustan vetovoimaa, olisiko se juuri päinvastainen asia? Pitäisikö pikemminkin nykyistä enemmän siirtää katuja autoilta kävelijöille? Tehdä laajempia kävelyalueita, joissa voisi olla isompia terasseja ja toimintaa.
Eteläsatama tulee aukeamaan ihmisille ja sinne on tulossa Arkkitehtuuri ja designmuseo. Jos samassa yhteydessä Pohjois-Espasta tehtäisiin myös kävelyaluetta ja keskustan korttien läpi avattaisiin uusia, mahdollisesti katettuja, reittejä, eikö se nimenomaan loisi entistä kiinnostavampaa ja vetovoimaisempaa tilaa?
Niin ja miksi ei voisi tulla ostamaan tuhansien eurojen kaikki metrolla? Miksi vaikkapa Kulosaaresta, Lauttasaaresta, Tapiolasta tai Vuosaaresta ei voi ajaa metrolla kätevästi ostoksille vaan se pitää tehdä monesti vähemmän kätevästi omalla autolla?"Olen kokenut ne valtavat ruuhkat aikoinaan ja varsinkin itä - Helsingistä keskustaan. Siinä tuskastui sekä asiakas takapenkillä että kuljettaja etupenkillä
Mitä enemmän saadaan kunnon julkista liikennettä pääkaupunkiseudulle kaikin toimenpitein, sitä parempi eli raidetta ja raidetta ja pienehköjä sähkötakseja alennetuin kuljetushinnoin
Mitä enemmän saadaan kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja kunnon julkisten liikenneyhteyksien varsille, sitä parempi- Anonyymi
edson kirjoitti:
Olen kokenut ne valtavat ruuhkat aikoinaan ja varsinkin itä - Helsingistä keskustaan. Siinä tuskastui sekä asiakas takapenkillä että kuljettaja etupenkillä
Mitä enemmän saadaan kunnon julkista liikennettä pääkaupunkiseudulle kaikin toimenpitein, sitä parempi eli raidetta ja raidetta ja pienehköjä sähkötakseja alennetuin kuljetushinnoin
Mitä enemmän saadaan kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja kunnon julkisten liikenneyhteyksien varsille, sitä parempiraideliikenne on uhka liikkumisen monimuotoisuudelle ja vähemmistöjen vapaudelle ja tulee lisäämään eriarvoisuutta. Asuntojen hinnat tuppaavat ponnahtamaan ylöspäin, kun raiteitten varret kaavoitetaan asunnoille ja bisnekselle. Se juurikin on tapahtumassa Tampereella. Raiteistus jäykistää ja invalidisoi kaupunkirakenteen. Köyhät pois keskustoista toteutuu varmasti. He jotka eivät asu radan vieressä joutuvat taapertamaan pitkiä matkoja. Raideliikenteen pysäkkivälit ovat pitkiä.Kiskobussi ei pysy aikataulussa jos aina pitää pysähdellä.
Arhinmäki uskoo näköjään vahvasti ilmastonmuutoksen tekevän Hesasta ikuisen kesäkaupungin jonkun eteläisemmän Euroopan ison kaupungin tapaan, joissa turistit ovat keskustoissa liikkujien enemmistöä - katselemassa "toimintaa"?, ostamassa "henkilökohtaisia asiantuntevia palveluita"? No, satunnaisen lumimyrskynkin aikana on varmaan viihdyttävää istuskella jollain keskustan "laajan kävelyalueen" terassilla, ja lähteä sitten karvalakki korvilla sotkemaan pyörällä tai jalan vastatuuleen etsimään designmuseon ovea. Eiku nyt kiireesti edistämään ilmastonmuutosta😉
Tuossa samaisessa artkkelissa oli myös maininta, että idästä tulevilla autoilijoilla on mahdotonta päästä niihin suuriin keskustan parkkitunneleihin liikennejärjestelyjen ja yksisuuntaiseksi muutettujen katujen takia. Nyt niitä järjestelyjä tehdään lisää kun aletaan rakentaa Kruunuhaasta ja Siltasaresta raideliikennettä Laajasaloon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
raideliikenne on uhka liikkumisen monimuotoisuudelle ja vähemmistöjen vapaudelle ja tulee lisäämään eriarvoisuutta. Asuntojen hinnat tuppaavat ponnahtamaan ylöspäin, kun raiteitten varret kaavoitetaan asunnoille ja bisnekselle. Se juurikin on tapahtumassa Tampereella. Raiteistus jäykistää ja invalidisoi kaupunkirakenteen. Köyhät pois keskustoista toteutuu varmasti. He jotka eivät asu radan vieressä joutuvat taapertamaan pitkiä matkoja. Raideliikenteen pysäkkivälit ovat pitkiä.Kiskobussi ei pysy aikataulussa jos aina pitää pysähdellä.
Kuka kaavoittaa ja miten. Kuka ottaa haltuun ne radanvarsikerrostalot ja kovalla kädellä kohtuullistaa vuokrat. Ei omistusasuntoja radan varteen
Pieniä sähköbusseja liikennöimään tiheästi suunnitelluille reiteille suunniteltuun aikaan ja kunnan kuukausimaksulipuke kelpaa. Lisäksi söhköisiä takseja jne jne jne
PS - Anonyymi
amummu kirjoitti:
Arhinmäki uskoo näköjään vahvasti ilmastonmuutoksen tekevän Hesasta ikuisen kesäkaupungin jonkun eteläisemmän Euroopan ison kaupungin tapaan, joissa turistit ovat keskustoissa liikkujien enemmistöä - katselemassa "toimintaa"?, ostamassa "henkilökohtaisia asiantuntevia palveluita"? No, satunnaisen lumimyrskynkin aikana on varmaan viihdyttävää istuskella jollain keskustan "laajan kävelyalueen" terassilla, ja lähteä sitten karvalakki korvilla sotkemaan pyörällä tai jalan vastatuuleen etsimään designmuseon ovea. Eiku nyt kiireesti edistämään ilmastonmuutosta😉
Kysypä kieroliero Vapaavuorelta, millaiset tappiot Hesassa koronan aikana ... toisaalta turismi = mökkeily = pöljäily, joten hyvin hoidettuna kunnallisena liikenteenä ja kevyen liikenteen väyliä lisäten merkittävästi, samoin kävelykatuja, sähköistä "pienliikennettä" (bussit, taksit) ja kiskoliikennettä laajemmin pitkin pääkaupunkiseutua, niin saadaan Helsinki ihmisille ja muutto lisääntyy sinne pääkaupunkiseudulle. Ykkös asia on toimiva ja saasteeton liikenne, kakkosasia on halvat vuokra-asunnot ja niiden rutka lisäys. Ei siis asuntosijoittajille, menkööt huitsin Nevadaan jonne sinun odotan myös äkkiä dorka menevän. Edustat pelkkää typeryyttä
PS
- Anonyymi
No eivät ne juoksuhautaherran latauspiuhat sentään punaisena yli yön hehkuneet. Aika siivollinen aamupurkaus sieltä näytti syntyneen. Aivan kuin olisi herra alkanut pehmetä mummojen ohjauksessa! Kohta hänen kutsumanimensä tai koodinsa voidaan vaihtaa ilmaisuun "mummojen herra" vasta kun tuore lataussähäkkyys eli täysi latinki syntyy häntä voidaan kunnioittavasti kutsua herramummoksi
- Anonyymi
arrgh, juuri nyt on ropinaa ikkunassa ja ulkona ihanan pimeää. Itse Ukkonenkin hakkasi suurta rumpua muutaman kerran. Oli tunnelma kuin sen porteilla minne eräs herrasmieskirjeenvaihtaja aina suosittelee meidän suuntaavan
- Anonyymi
"arrgh"
Hyvin kuvattu tuo päässä pimenee ja ihan ulkona kaikesta, Sieppaa se
PS
Kokeilimme tänään konstia, millä ruotsalaisetkin uudetperunat maistuvat jollekin - nehän eivät normaalisti maistu edes vedelle. Siippa osti muutaman pienen potun, keitin ne ja sen jälkeen ne heitettiin grilliin possun ja sipuleiden viereen. Tuloksena rapeat grillimausteiset maistuvat kuoret, niiden päälle pieni voinokare, niin avot hyvälle maistui sisustakin.
Nyt alan odotella kotimaisia pottuja. Niitähän on kyllä viime vuosina saanut jo ylioppilaskekkereiden aikaan, mutta taitavat ensimmäiset versiot olla hyvinkin verrannollisia ruotsalaisiin pottuihin: maku on kadoksissa.
Ja ukkonenkin jo paukkaa. Kohta tulee vettä. Hesassa sitä tulee jo roikaamalla.Meillä alkoi sade 13:30, salamoi ja jyrähtelikin. Oli kotoisaa istua parvekkeella suojassa lasien takana. Nyt on hiljaista, sumuista ja tyyntä. Ikään kuin odottaisi uutta aaltoa.
Mahtavia nuo amummum ruåtsalaiset uudet potut, saitte niihin makua ensin keittäen, sitten grillissä possun ja sipulin keralla, viime silaus vielä voita, niin johan on kumma, jos eivät olisi olleet hyviä ja suussa sulavia. Tässähän tuli ihan nälkä. Me syömmä kohta vesitettyä hernekeittoa, siellä herne etsii kaveria. U laittoi nimittäin purkillisen vettä sinne, kun puoli purkkia olisi riittänyt kaupan Jalostajan hernikseen. No, ei se mitään, onpahan enemmän litkittävää.- Anonyymi
Hitto, ootte suorastaan älykköjä, kun kokeilette. Ihan uusia siippa osti, oi oi sentään ja kuoret vaan rouskuu mutta että ei muka maistu vesi ; hyi helvata, jos joutuisin puhdistamon vettä kittaamaan
Kyl valkokaulusväellä on homma hanskassa, paitti että hanskat joka hetki kokonaan hukassa
PS - Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Meillä alkoi sade 13:30, salamoi ja jyrähtelikin. Oli kotoisaa istua parvekkeella suojassa lasien takana. Nyt on hiljaista, sumuista ja tyyntä. Ikään kuin odottaisi uutta aaltoa.
Mahtavia nuo amummum ruåtsalaiset uudet potut, saitte niihin makua ensin keittäen, sitten grillissä possun ja sipulin keralla, viime silaus vielä voita, niin johan on kumma, jos eivät olisi olleet hyviä ja suussa sulavia. Tässähän tuli ihan nälkä. Me syömmä kohta vesitettyä hernekeittoa, siellä herne etsii kaveria. U laittoi nimittäin purkillisen vettä sinne, kun puoli purkkia olisi riittänyt kaupan Jalostajan hernikseen. No, ei se mitään, onpahan enemmän litkittävää.Grillissä taitaa saada vanhasta kengänpohjastakin maistuvaa. Ei olla vielä kokeiltu. Jalostajan hernari on muuten parasta valmissoppaa. Sitä meilläkin on aina kaapissa varalla. Joulunakin pitää säilykeherneiden olla nimenomaan Jalostajan, muu ei käy.
Ukkonen on käynyt täälläkin. Päikkäritkin jäivät lyhyiksi herätessäni melkoiseen mäjähdykseen, kun pilvi oli ihan päällä ja terassin ovi auki. Minäkin otin tietsikan ja Elisaviihteen sähköt irti. EV:n bokseja meillä ukkonen rikkoi toissa kesänä kaksi. Ylivirtasuojakaan ei auttanut. Ensimmäisen vaihtoi E ilmaiseksi, toisesta jouduimme maksamaan muistaakseni aika paljonkin, taisi olla yli satasen.
am Anonyymi kirjoitti:
Grillissä taitaa saada vanhasta kengänpohjastakin maistuvaa. Ei olla vielä kokeiltu. Jalostajan hernari on muuten parasta valmissoppaa. Sitä meilläkin on aina kaapissa varalla. Joulunakin pitää säilykeherneiden olla nimenomaan Jalostajan, muu ei käy.
Ukkonen on käynyt täälläkin. Päikkäritkin jäivät lyhyiksi herätessäni melkoiseen mäjähdykseen, kun pilvi oli ihan päällä ja terassin ovi auki. Minäkin otin tietsikan ja Elisaviihteen sähköt irti. EV:n bokseja meillä ukkonen rikkoi toissa kesänä kaksi. Ylivirtasuojakaan ei auttanut. Ensimmäisen vaihtoi E ilmaiseksi, toisesta jouduimme maksamaan muistaakseni aika paljonkin, taisi olla yli satasen.
amSain siitä hernarista ihan maukasta, kun keitin sen verran kauan, että liika neste haihtui.
Meillä sataa lutuuttaa jo uudelleen. Maailma on ihan harmaa, mutta nurmikot kirkkaan vihreät.
Oletteko muuten ikinä tienneet, mikä on Aku Ankan äidin nimi? Tänään oli tuo kysymys The Wall eli seinä-ohjelmassa. Vaihtoehdot olivat Heluna, Vieno ja Hortensia. Vasta sen jälkeen kysyttiin, että mikä näistä on Akun äidin nimi. Poikammekin sai Akun tilattuna koko lapsuutensa ajan ja sen jälkeen tilasin sen pojanlapsille, mutta eipä tuo tullut ikinä esiin. Kilpailijakin arveli sen olevan Vieno. Oikea vastaus oli Hortensia.
Kyllä Aku Ankkaan on tullut uusia hahmoja vuosien saatossa, eiköhän Iineksen siskontytöt Leenu, Liinu ja Tiinu ilmestyneet vasta paljon Akun veljenpoikien jälkeen.
- Anonyymi
Olen tässä kostean päivän ajanvietteeksi pohdiskellut akateemisesti päijänteen latauspiuhoissa alituiseen viihtyvän lajin elämää. Minkään laista otetta siitä ei saa mistään kohtaa. On siis jopa sähkönkestävää teflonia. Aivan läpäisemätön kuori.
Kyllä sellaisen kuoren sisällä voi pyöriä ihan outoja voimia, kuten näitä yhdysvaltojen vaippaikäisille opetettavia energian tuotantokeinoja
Onnekxi näitä osataan edes jenkkilässä opettaa lastenkin ymmärrettäviksi:
Nää nyt kyllä raivostuttaa vuosaaren hernarikokinki,n mutta eihän kaikkia voi aina pitää yäysin tyytyväisinä
ammulle tällainen molekyylin hajoitus ja koostamisharjoitus lienee jokapäiväistä
Jätän viestin tarkoituksella sumeaksi jottei tulisin tietokuoppiin langenneills pahs mieli pelkistä sähköankeriaann sähäyksistä. - Anonyymi
No liitän kuitenkin amerikkalaisille uteliaille lapsille tarjotun energalingin. Siitä jo energiamaailma jonnii verran helpottuu.
Piti näemmä oikein kirjaantua varanimimerkillä, ennekuin saa menemään taas linkin läpi. Se on hyvin vaihtelevaa tuo linkkionni yhteisessä Suomi keskustelussamme. Taso välillä ylittää moderoinnin ohjelmoinniy
Ja se riivatun luisteleva linkki vihdoinkin kiinni:
https://theconversation.com/how-much-energy-can-people-create-at-one-time-without-losing-control-156827
************- Anonyymi
"Ydinjäte on varastoitava asianmukaisesti vuosien ajan."
Vuosien ajan heh heh ja asianmukaisesti. Ihminen, joka ei käyttäydy asianmukaisesti muutenkaan. On aivan selvää, että koronat ja uskontokuntien välienselvittelyt ja talouskasvu ja ns. pärjääminen ovat aivan kuin hyttysen pissa todellisten ongelmien edessä.
Ja mikään muu ei auta kuin kiellot ja jos kieltoja ei noudata, niin boikottiin.
PS alias edson
- Anonyymi
Grilli, ukkonen ja akuankka puhuttavat "naisia"
Ammattilaisen asentama ylijännitesuoja suojaa. Grillikatos antaa suojaa. Ja mikä yksi tärkeimmistä, kunnon jätevesijärjestelmä suojaa mutta liian kallista turhakkeille. Tosin kaupunkienkaan jätevesipuhdistus ei todella ole mikään läheskään täydellinen ja paskatkin huuhdellaan puhdistetulla vedellä. Mutta ei hätää, onhan meillä ali, joka puhdistaa vedet ihan juomakelpoiseksi lingollaan. Huikeeta huikeeta. Mies tuntuu saaneen satamäärin merisuolahylsyjä päähänsä
PS- Anonyymi
Korjaan, merisuojakuulia tietty singonnut lingosta
Jos metsästäjä saa ehdonalaista ammuttuaan pyöräilijän, niin minkä palkinnon saa, jos ampuu persläpivajakin? Tuli vaan noista kuulista mieleen. Horiop cee, mutta soita äkkii ni tulee häkkii
PS alias edson - Anonyymi

PS alias edsonLoppuunajetut ympäristöä ja ilmastoa saastuttavat romutraktorit pitäisi ehdottomasti lailla kieltää. tv. Extra Huikeeta.
Anonyymi kirjoitti:
Loppuunajetut ympäristöä ja ilmastoa saastuttavat romutraktorit pitäisi ehdottomasti lailla kieltää. tv. Extra Huikeeta.
Miksi? Minullahan kone käy itsepuristetulla öljyllä.
Mutta mitäs tapahtuu, jos sinun päätäsi puristettaisiin ... tikkuja saisi käsiinsä ja puun mädättämä vesi valuisi sormien läpi
Mätäne luukussasi onneton (tai ammu hukuta ittes jätevesialtaaseesi) ni luonto kiittää- Anonyymi
edson kirjoitti:
Miksi? Minullahan kone käy itsepuristetulla öljyllä.
Mutta mitäs tapahtuu, jos sinun päätäsi puristettaisiin ... tikkuja saisi käsiinsä ja puun mädättämä vesi valuisi sormien läpi
Mätäne luukussasi onneton (tai ammu hukuta ittes jätevesialtaaseesi) ni luonto kiittääMiten polttoaineverot. Älä nyt ainakaan kylillä ajele rypsiskootterillasi.
https://www.youtube.com/watch?v=L_uPkBFCSx0
Mistä lähti näiden vesipäiden ... puupäiden nousu pinnalle? Jo aikoinaan siis tietty Vennamo pelasti siis pienviljelijät (hihhih) ja Soini jatkoi (missä EU, siellä ... hihhih) ja sitten tulivat jo tosi vaaralliset tyypitAamupäivää Elämään!
Harmaa on sää, eikä paljon lämpöäkään mittari näytä.
Minun on pitänyt kysyä edsonilta, kuinka talosi ulkovuoraus edistyy? Oletko vielä "puheväleissä" laudoittajan kanssa? Onnistuitko saamaan hyvän ja täysin mieleisesi työntekijän?
Monta kysymystä, mutta kai nuo ovat aivan sallittuja Elämä-ketjussa? Vastata ei tietysti tarvitse, jos et halua, mutta ei näiden kysymysten pitäisi aiheuttaa myöskään mitään "vihanpurkauksia", koska itsehän kerroit täällä tuosta talosi remontin aloituksesta.
Hyvää tiistaita - ilman tikkuja!- Anonyymi
Kuhmoisissa ovat maan vanhimmat ihmiset ja sähisevin lataussähkö.. Siellä on historiallisesti myös eniten juoksuhautoja per capita koko maassa. Tai ainakin yksi poikkeuksellisen suuri ja jatkuvasti miehitetty juoksuhauta. Se sähisevä sähvö tulee varmaan Vääksyn kosken voimalasta.
Ravun asialliseen kysymykseen asiallinen vastaus
Onnistuin saamaan kylälläkin mainetta niittäneen ja huolellisen kirvesmiehen, mutta se vaati sen, että olin ajoissa liikkeellä.
Olen aina ollut puheväleissä ammattimiesten kanssa. Siis aina. Pimeän työn tekijöiden kanssa en koskaan.
Olimme eilen illalla skypeyhteydessä pikkuiseen ja hän oli ollut koko sunnuntaipäivän isovanhempiensa kanssa uimassa. S-joella on joku uimalaksi sopiva hiekkakuoppa. Siellä oli ollut muutamia muitakin uimareita. Siellä oli niin lämmin ilma, että tarkeni aina välillä pulahtaa sinne kylmään veteen.
No, onpas reipas pikkuinen. Vaikka pienet kyllä yleensä ovat ihan mahottoman rohkeita, mitä uimiseen tulee. Ja tykkäävät vedestä. On erittäin hyvä, että pieniä totutetaan veteen jo elämän alussa. Jos käy huonosti ja esim. putoaa veteen. niin ei tule paniikki, joka helposti koituu uimataidottoman aikuisenkin kohtaloksi.
Lapsenlapsemme kävivät kumpikin vauvauinnissa. Siinä oppivat sulkemaan hengitystiensä veden alla. Se taito aikoinaan pelasti pojan, kun hän oli hukkua. Se tapahtuma pysyy muistissani hautaan saakka. Näinhän silloin vähän ennen matkaa unen, missä poika hukkui. Onneksi uni ei toteutunut loppuun saakka.
Tänään oli vuorossa lounaaksi kaalilootaa. Eilen pyysin siippaani tuomaan kaupasta tuoreen kaalin ja 200-300g jauhelihaa. Oli tarkoitus tehdä tänään kaalipata, joka tuoreesta kaalista valmistuu puolessa tunnissa. Kävikin niin, että ryhtyessäni padan tekoon kaapista löytyikin jumalattoman iso vanhan sadon kaalinpää ja 700g jauhelihaa!
Siipalla ei välillä ole malttia kunnella puhettani kokonaan. Eilenkin nappasi siis puheestani osan, ja tuloksena nyt sitten kaalilaatikkoa enemmän kuin laki sallii. Vanhasta kaalista ruoan valmistuminen kestää turkasen kauan, mutta herkullistahan se on, kun jaksaa odotella ja malttaa hauduttaa sitä tarpeeksi pitkään. Oli vain meininki, että sillä aikaa kun siippa työntelee kettikset, niin pääsee heti sen jälkeen lounaan kimppuun.
Pitänee tästä lähin aina kirjoittaa kauppalappu, ja niin useimmiten kyllä teenkin, mutta kun oli vain kaksi asiaa, niin ajattelin, että toimii ilman lappua. Toimii osaksi.Piti vielä mainita, että katselin illalla Areenasta sen Riverdance-ohjelman. Kyllä on nautinto katsella ihmisiä, jotka osaavat asiansa. Aivan mahtavaa. Irkkumusiikkikin on todella kiehtovaa kunneltavaa. Tanssiryhmän tanssista saisi mallia ottaa vaikkapa sotilaiden marssimiseen, joissa mennään välillä ihan yksi-risti-kaksi-meiningillä, tahdista ei tietoakaan.
- Anonyymi
Muistelen tässä lämmöllä välillä niitä vanhoja hyviä aikoja jolloin Calvadoskin oli kaveria ja pystyttiin keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta. Nykyisin jos yrittää saanee kaiuksi laulun sanat: Aika entinen ei koskaan enää palaa!. Itse en ymmärrä miksi ei voisi palata, mutta näen ja ymmärrän todellisuuden.
Laitan siitä huolimatta ja juuri lämpimän ajatuksen muistolle Calvadokselle japanilaista merenelävä ja nilviäis kulinariaa ja kuvittelen mielessäni Ceen ja Uun availemassa jättiläisostereita ripotellen soyakastiketta mausteeksi ja kahden vanhan hyvän ruoan ystävän lusikoivan sitä alkukuoresta kuten tässä videossa..
Japanilaisten ruokavalio on sydämelle ja iälle jopa välimeren valikoimaa terveellisempää
https://www.youtube.com/watch?v=Pyvyi6QGAUM
Olisi se vaihtelua vetiseen hernariin!Minä en pystyisi syömään osteria tuolla tavalla suoraan kuoresta raakana. U:n sisko pystyy. Hän söi kerrankin niitä niin paljon että sai kihtikohtauksen isovarpaaseensa. Eli nekään eivät ole ihan vaarattomia. Kun hän täällä käydessäänkin laittoi ostereita salaattiin, jätin ne lautasen reunalle, vaikka ne olivat kypsiä, eivät raakoja.
Meillä oli tänään porsaanlihasuikaleista ja omanasta tehtyä kastiketta ja hyvää oli. Kastike maustettiin sipulilla, curryllä, kanelilla ja mustapippurirouheella, sekä inkiväärillä.Calvados kirjoitti:
Minä en pystyisi syömään osteria tuolla tavalla suoraan kuoresta raakana. U:n sisko pystyy. Hän söi kerrankin niitä niin paljon että sai kihtikohtauksen isovarpaaseensa. Eli nekään eivät ole ihan vaarattomia. Kun hän täällä käydessäänkin laittoi ostereita salaattiin, jätin ne lautasen reunalle, vaikka ne olivat kypsiä, eivät raakoja.
Meillä oli tänään porsaanlihasuikaleista ja omanasta tehtyä kastiketta ja hyvää oli. Kastike maustettiin sipulilla, curryllä, kanelilla ja mustapippurirouheella, sekä inkiväärillä.Tietysti tuo hedelmä oli omenaa. Alkupalana oli avocadoa ja katkarapusalaattia siinä kuopassa.
- Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Minä en pystyisi syömään osteria tuolla tavalla suoraan kuoresta raakana. U:n sisko pystyy. Hän söi kerrankin niitä niin paljon että sai kihtikohtauksen isovarpaaseensa. Eli nekään eivät ole ihan vaarattomia. Kun hän täällä käydessäänkin laittoi ostereita salaattiin, jätin ne lautasen reunalle, vaikka ne olivat kypsiä, eivät raakoja.
Meillä oli tänään porsaanlihasuikaleista ja omanasta tehtyä kastiketta ja hyvää oli. Kastike maustettiin sipulilla, curryllä, kanelilla ja mustapippurirouheella, sekä inkiväärillä.Siinähän oli koko joukko itämaiden ja kaukoidän-etelä aasian perusmausteistoa. Curryjäkin on sitten jo jonkinlaisia eli niistäkin voi tehdä versiota ja eri perustojen kanssa, jopa pelkkää kasviscurryä.
Porsaansuikaleetkin ovat juuri minunkin suosimaani kulinariaa. Ainoa ero taitaa olla henkilökohtainen makuaistimus jossa minä suosisin kaikista rasvaisimpia porsaan valmistustapoja ja aasialaisten tyyliin mahdollisimman läskistä sikaa kun siitä läskistä juuri tuotetaan ne herkullisimmat syötävät versiot. Hiukan muinaisen läskisoosin tapaan. Se piti metsurit töissä ja oli sen ajan maustevalikoimalla eli käytännössä olemattomalla niin maukasta että maistui jokaiselle..
Mainitsen tämänkin asian siksi että aivan turhaan esimerkiksi täällä on jopa ruoasta nokiteltu. Lopulta olemme jopa mielipiteissämmekin lähes samalla linjalla siinäkin.
Kehittelemme ja suurentelemme aivan turhaan riitoja ja erimielisyyksiä joita ei itse asiassa ole. Ojn vain mielipiteitä ja jos mielipiteistä tai niiden säädöistä aina nostetaan elämä tai leimataan jonkun eri viilauksella jonkun asian näkevä viholliseksi niin eihän silloin rehellistä sallivaa keskustelua saada koskaan synnytettyä. Päijänteen sähkö esimerkiksi keskustelulähtökohtanaan pitää kaiken riitauttamista ja vähänkin eri mieltä tai eri asenteessa elävien ajatuksia vihollisina jotka olisi vietävä vessan taakse.
Kyllähän me muutkin tiedämme, että pelkkiä horinoita erakoituneelta maahiselta jolta tuskin edes painovoima tyhjentää rakkoa enää. Anonyymi kirjoitti:
Siinähän oli koko joukko itämaiden ja kaukoidän-etelä aasian perusmausteistoa. Curryjäkin on sitten jo jonkinlaisia eli niistäkin voi tehdä versiota ja eri perustojen kanssa, jopa pelkkää kasviscurryä.
Porsaansuikaleetkin ovat juuri minunkin suosimaani kulinariaa. Ainoa ero taitaa olla henkilökohtainen makuaistimus jossa minä suosisin kaikista rasvaisimpia porsaan valmistustapoja ja aasialaisten tyyliin mahdollisimman läskistä sikaa kun siitä läskistä juuri tuotetaan ne herkullisimmat syötävät versiot. Hiukan muinaisen läskisoosin tapaan. Se piti metsurit töissä ja oli sen ajan maustevalikoimalla eli käytännössä olemattomalla niin maukasta että maistui jokaiselle..
Mainitsen tämänkin asian siksi että aivan turhaan esimerkiksi täällä on jopa ruoasta nokiteltu. Lopulta olemme jopa mielipiteissämmekin lähes samalla linjalla siinäkin.
Kehittelemme ja suurentelemme aivan turhaan riitoja ja erimielisyyksiä joita ei itse asiassa ole. Ojn vain mielipiteitä ja jos mielipiteistä tai niiden säädöistä aina nostetaan elämä tai leimataan jonkun eri viilauksella jonkun asian näkevä viholliseksi niin eihän silloin rehellistä sallivaa keskustelua saada koskaan synnytettyä. Päijänteen sähkö esimerkiksi keskustelulähtökohtanaan pitää kaiken riitauttamista ja vähänkin eri mieltä tai eri asenteessa elävien ajatuksia vihollisina jotka olisi vietävä vessan taakse.
Kyllähän me muutkin tiedämme, että pelkkiä horinoita erakoituneelta maahiselta jolta tuskin edes painovoima tyhjentää rakkoa enää.Minä en tiedä, miksi isäni kuoli vain 36-vuotiaana hoikkana miehenä sydäninfarktiin, johon hänen äitinsäkin oli kuollut hiukan yli 5-kymppisenä. Isän hoikka velikin kuoli älillisesti sydänkohtaukseen, ehti puoli vuotta aiemmin täyttää 50. Isäpuoleni söi läskiä ja laardia ja hänkin kuoli vain 66-vuotiaana.
Miten sinä olet voinut ihannoida kaikki nämä vuodet rasvaisen sianläskin ihanuudesta?
Isäpuoleni voiteli eväsleipänsä juuri tuolla valkoisella laardilla ja laittoi vielä suolaa päälle, koska ei ollut muuta laittaa leiville ja ei ollut työpaikkaruokalaa lähellä. Hän joi kaikki rasvaiset silavaliemet karjalanpaististakin, koska piti siitä rasvaisesta mausta. 64 vuotiaana sai sydämentahdistimen ja se auttoi vain kaksi vuotta ennen kuin kuoli. Pumppu ei jaksanut pumpata tarpeeksi ja henki ei kunnolla kulkenut. Hän ei ollut metsuri.
Itselläni on tästä kaikesta läskin karttamisesta huolimatta todettu ateroskleroosi, joka ei ole todellakaan itse aiheutettua tautia. Tiedät sen vuodesta 2017 olleesta tilanteestani.
- Anonyymi
Oi aikoja entisiä hihhih kooMIKKO
Eettistä sijoittamista just kuuntelen ja kuulemma raha tulee rahan luokse ja eettisyys voittaa hihhih koska ihmisillä on eri eettisiä käsityksiä
Digitalisaatio, ilmastonmuutos mahdollinen suuri luonnonkatastrofi tai tulevaisuuden pandemia ... EU:n liittovaltioasioiksi ja EU verotus, velanotto, taloudellinen apu köyhemmille valtioille haittoja vastaan. Kullekin jäsenvaltiolle taloudenpidon tervehdyttäminen, vapaan lehdistön ehdoton edellyttäminen jne. tai sitten ulos EU:sta
edson alias PS Amummukin olisi voinut kuunnella tarkalla korvalla eilisen (ti) ylenaamun matematiikan painotuksen merkitystä jatko-opiskeluun
Jo kauan ainakin minulla on ollut selvillä se, että jos haluat todella päästä lukemaan historiaa, uskontoa, sosiaalialaa tai kiinan kieltä, niin ei todella tarvitse pitkän matikan laudaturia. Lyhyen matikan lukeminen taas on yleissivistystä.
Lisäksihän on sisäänpääsykoemahdollisuudet ja muut tiet yliopisto-opiskeluun- Anonyymi
Oot kyllä ihmehyypiö. Kopioit toisten, useimmiten minun, kirjoituksia tänne ikäänkuin muut ketjulaiset eivät osaisi lukea - sitäpaitsi kirjoituksia ei tarvitse lukea,jos ei halua. Ja oman erinomaisuutesi esille tuomisen kuumeessa sitten selität, mikä kirjoituksessa taas on päin peetä. Välillä keksit itse, mitä toinen on tehnyt tai ei ole tehnyt, ja sillä hamuat taas itsellesi pisteitä. Kuten nytkin kerrot toisille, että minä en po. ohjelmaa katsonut. Hyppää mahalles tai syöksy sementtiin!
Mainitsemasi ohjelman katsoin. Mutta koska siinä oli samat asiat, jotka täällä itsekin nostin esille, niin ei ollut tarvetta kommentoida. Sinä sen sijaan poimit ohjelmasta vain sen osan, mikä sopii sinulle . Olisit ne faktatkin pistänyt esille, niin ne jotka eivät ohjelmaa katsoneet, saisivat oikeamman kuvan keskusteluista.
Koska olen väittänyt, että pitkä pitkä matikka on? On kyse tämän päivän tilanteesta, faktasta, siis siitä, mitä NYT tapahtuu lukioissa ja niiden jälkeisiin opintoihin hakeutumisessa: kirjoitettujen aineiden pisteytyksestä mm. yliopistoon pyrittäessä. On todettu korkealta taholta, että nykyinen systeemi on huono. Lisäselvityksiä on tulossa, ja muutoksia aletaan suunnitella niiden perusteella. Eivät kuitenkaan tule voimaan vielä ensi keväänäkään.

amsiis: ...väittänyt. että pitkä matikka on pakollinen?
am
On seurailtu lokin elämää. Pihanurmikolle on useampana päivänä pölähtänyt kalalokki ruokailemaan. Nurmikko on runsas buffetti täynnä isoja matoja. Yhden rupeaman aikana menee ainakin 30 matoa. Sitten onkin taas aika kohota siiville ja ruiskauttaa lähtöterveiset ja lennellä takaisin parveensa. Varmaan tänäänkin näen hänet iltapäivällä ylväästi pasteerailemassa noutopöydässänsä. Tänään sataa tihuttaa.
EU elpymispaketti sai jaa-puoltoääänet niukinnaukin eduskunnassa 2/3 määräenemmistöllä. 134-57. Ero ei ollut kovinkaan iso. EU pakettia vastustavat joko äänestivät vastaan, olivat poissa, tai äänestivät tyhjää. Esimerkiksi vasureiden EU paketin ja liittovaltiokehityksen vastustajat ( konservatiiviset marx komuveljekset Yrttiaho ja Mustajärvi) olivat taktisesti poissa. Puosu- Anonyymi
Puosu on tehnyt työkseen havaintoja lokista ja sen elämästä. Mielenkiintoista ja niin totta. Se on lokin elämää. Siivettömät elävät taas muunlaista elämää eivätkä lokin lailla löydä herkullisia nurmen buffetteja.
Pitää tehdäkaikenlaisia temppuja, jotta saadaan samantasoisia kulinarisia luonnontuote buffetteja. Esimerkiksi merenelävien ja muiden nilviäisten pyynti ja valmistus. Tosin niistäkin suurimmat kulinaariset herkut nautitaan raakana kuten lokin raakamakkara eli nurmen kastikka.
Se kastikka olisi muuten jalostettavissa myös ihmisen ruoaksi. Se on nääs täyttä ja laadukasta proteiinia ja suolistokin on puhdistettu kun puristaa putken multasisällöt pois kastikan pakoputkesta Anonyymi kirjoitti:
Puosu on tehnyt työkseen havaintoja lokista ja sen elämästä. Mielenkiintoista ja niin totta. Se on lokin elämää. Siivettömät elävät taas muunlaista elämää eivätkä lokin lailla löydä herkullisia nurmen buffetteja.
Pitää tehdäkaikenlaisia temppuja, jotta saadaan samantasoisia kulinarisia luonnontuote buffetteja. Esimerkiksi merenelävien ja muiden nilviäisten pyynti ja valmistus. Tosin niistäkin suurimmat kulinaariset herkut nautitaan raakana kuten lokin raakamakkara eli nurmen kastikka.
Se kastikka olisi muuten jalostettavissa myös ihmisen ruoaksi. Se on nääs täyttä ja laadukasta proteiinia ja suolistokin on puhdistettu kun puristaa putken multasisällöt pois kastikan pakoputkestaOlen katsonut ohjelman, missä kastemadot putsataan ja huuhdellaan viimeisen päälle ja sen jälkeen ne jauhetaan ja sekoitetaan jauhelihaan, josta paistetaan pihvejä.
Marx lienee ollut ajattelija, Yrttiaho ja Mustajärvi taas ehkä uuden uljaan Hooverin seuraavia raadeltavia.
Se on kummaa kyllä, että ... jumal'auta, maailmassa on niin paljon kummaa, että ei ihme, jos jäljelle jäävät alkueläimet, yksisoluiset tai rotat ja hyönteiset.
Ystäväni Kreikassa on vannoutunut kommunisti ja joka päivä koetan haastaa, sillä jos maa makasi EU:ssa niin, että 50 vuotias eläkkeelle ja verot olivat kirous, niin jotain kait oli tehtävä. Mutta hänellä on niin paljon paikallistietoa ja ystäviä Kreikassa ja tietoa juuri tästä hetkestä, että iliman muuta joudun itse miettimään omien tiedotusvälineiden kautta asioita.Eilen lauloi sähkölangalla eka pääskynen, mutta tuli kertomaan, ettei viitti meillä pesiä, koska pidän ovia kiinni niiden pesäpaikoille. Siksi ne kuulemma lentävätkin järven toiselle puolen erään toisen hoteisiin, siellä ei teljetä ovia kiinni.
Täytyy vielä kehua täällä (poikkeus) toista puoliskoa, joka sitkeästi lisää ja uudistaa pelargonioitamme
Istuttamani keltavuokot ovat hengissä ja joka vuosi pari uutta taimea puskee esiin. Hieman hätäisesti valikoin sen istutuspaikan, mutta otanpa ehkä tänään yhden ... tai sitten, kun ovat lopettaneet kukkimisen ja istutan paremmalle paikalle.
En muista, olenko jo lähettänyt tämän kuvan. Naulannyppimistyömaaltani ja aivan jalkojen juuressa luonnonyrttitarha http://bot.fi/3lt6Myös valkovuokot ovat istutetut. Enpä tiedä, missä on näiden vuokkojen pohjoisin leveyspiiri, siis noin suunnilleen http://bot.fi/3lt7
Nyt tarkkana, sillä nopeat syövät hitaat
Metsähallitus myy poronhoitoalueelta turisteille tontteja. Buumi valtava ja ulkomailta asti tehdään näkemättä edes tonttia jo kauppaa.- Anonyymi
Jopa siellä Kuhmoisissa pitkä ja rasinjärven alueella 3 rantatonttia tarjolla. Sellaiset 1/2 hehtaarin palat rantaa tarjolla. Kiirettä pitää. Yksi rantakaistale jo varattukin. Myyjän peli- taktiikkaa että lätkäistään varattu leima. Asian voi tarkistaa metsähallituksen laatumaa myyntilistauksesta. Puosu

No tämä pitäjä ei olekaan poronhoitoaluetta. Pelkkää vajakkien ja turvenuijien lääkitysaluetta. Syntyvyys heikko, koska koko suku, siis jokainen suku, on nainut keskenään luvattoman pitkiä aikoja.
Itselleni ei Risikon käyttäytyminen ollut mikään yllätys https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2017/03/26/kukkona-tunkiolla/
Itselleni ei myös tämän illan jeesuskävelijän haastattelussa tule mikään yllätyksenäSitä ollaan taas "kevyesti keskellä päivää..!"
Minä kävin katselemassa Saimaan norppaa kivellä. Pohjois-Karjalassa pitäisi olla tänään hellettä, jopa yli 30 astetta, joten en ihmettele, kun norppakin upotti aina välillä päänsä veteen. Kai tuollainen helle kuumentaa jo norpankin pään - ihmisistä puhumattakaan. Helsingissä ei ole tänään kovin lämmintä ja sää on muutenkin harmaa, joten jos päätä kuumentaa, niin syy ei ole kuuma säätila, vaan aivan joku muu syy.
Korona tartuntojakin oli taas melkein 300, joten ei se näytä häipyvän pois "kulumallakaan!" Taitaa olla edelleenkin paras keino vältellä sitä, pysyä siltä piilossa...
Kivaa keskiviikkoa kuitenkin - piilosillakin ollessa!- Anonyymi
Asutaankohan, Rapunen, me samassa läänissä😉 Juuri tulimme kettislenkiltä. Aurinko paistoi pilvien välistä niin kuumasti, että oli pakko ottaa takki pois, Puin sen päälleni sateen pelossa. Kuumissaan olivat koiratkin.
Ja kevätkesä on juuri nyt kauneimmillaan, enää siitä puuttuu vain sireenien tuoksu, mutta kohta sekin ilmaantuu, nuput ovat jo isot. Sateen jälkeen kaikki tuoksut ovat niin voimakkaita. Juuri kukkaan puhjenneet tuomet lähes huumasivat tuoksullaan. Keltaiset rentukat peittävät reittimme varrella virtaavan puron pientareet. Järven rantaan ulottuva peltoaukea taas oli keltaisenaan voikukista. Viereisen koulun lapset olivat siinä vissiin biologian tuntia pitämässä, kun kyykkivät ja kumartelivat kasvien keskellä. Ja vielä kuului kiurukin livertävän. Hyyppien naukaisuja sen sijaan ei enää kuulunut. Naaraat kai jo lähteneet etelän maille, jättäen isäukot poikasten turvaksi.
Illalla sängyssä radion ollessa auki kuuntelin sudokun teon lomassa muutaman kappaleen verran ensimmäistä Euroviisujen semifinaalia. Minun korvissani aika onnetonta tavaraa. Areenasta kuuntelin tänään muutaman muunkin kipaleen, ja jos ei Ranska voita, niin iEVVK. No, ei varmaan voita, koska se on minun makuuni, joka on kaukana viisukansan mausta. No, viisuthan eivät olekaan minun ikäisilleni, enkä niitä olekaan seurannut sitten Abban Waterloon. Enkä aio katsella niitä tälläkään kerralla.
Pitäisi lähteä vielä kerran käymään puutarhalla. Narsissit ovat nyt olutta ja menyytä ja niiden tilalle ruukkuihin pitää saada muuta. Ja se muu minulle on ruusubegonia. Kauniita, vähän hoitoa vaativia ja syksyyn saakka kukkivia. Eikä tarvitse välttämättä istutusta multaan. Minulle sopivaa.
Mukavaa pikkulauantaita!

amEi ole täällä aurinkoa näkynyt tänään edes pilvien välistä. E8ikä hikeä tarvitse pyyhkiä otsalta. Kiitos amummu ihanasta luontokuvauksesta. Tunsin melkein käveleväni siellä itsekin. Samoin tunnen, kun luen kirjoista selostuksia vieraista paikoista, niin olen siellä aina mukana mielikuvituksessani.
Narsissit ovat minullakin jo kukkineet ja odottavat istuttamista pihan multaan, missä ne sitten taas kukkivat ensi keväänä. Kesänkukkaistutuksia en ole vielä hakenut. Menen tarhalle aina tyttäreni kanssa ja silloin lähdemme tarhalta auto todella täynnä kukkaihanuutta.
Euroviisuja en ole katsellut, enkä kuunnellut vuosiin. Ne eivät kiinnosta. Ennen oli paremmin nekin!
Illanjatkoja toivotellen Rapu, jonka kirjautuminen on taas poistunut.
Raqpu
En tiedä, kumpaa lähempänä minä asun, Rapua vai amummua, mutta ei meillä ole paistanut aurinko tänään yhtään. nytkin ihan sumuista ja viileää. Suorastaan hernerokkasumu, kun ei edes horisontti näy parvekkeeltamme. Yleensä näemme kun Finn-Linesit lipuvat satamaan taikka pois sieltä.
Minäkään en välitä tippaakaan euroviisuista, en enää moniin vuosiin. Abban Waterloo oli hyvä, on edelleenkin hyvä, kestää aikaa vuodesta toiseen. Muut voittajat eivät. Jonninjoutava koko kilpailu. Latteus toisensa perään soi, en jaksa edes kuunnella. Mieluummin kuuntelen hiljaisuutta kuin noita. Linnun laulutkin ovat kauniimpia, paitsi lokkien kirkuna ja räkättirastaat. Huvitti kun poikamme otti kerran puhelimen soittoääneksi loskapakit, eli paskalokit, niiden kirkuna herätti taatusti. Tuo loskapakki oli hänen antamansa nimitys sille äänelle. Meilläkin on pihapiirissämme lokkeja ja niiden kirkuna on aika raastavaa aamuöisin, jos joku liikkuu pihalla, niin heti ilmoittavat. Meillä on aina makkarin pikkuikkuna raollaan, oli kesä taikka talvi.- Anonyymi
Tehän asutte noin 5 kilometrin välein toisistanne. Raputin Malmilla suoraan kehä 1 varrella ja Vuosaaari siellä tavallaan kehä 1 päätteessä eli Vuohisaaressa.
Minä asustelen saman pääväylän varrella muutaman kilometrin Malmilta länteen. Tosin asun korkeimmalla kalliolla mitä maisemista löytyy ja Helsingin keskuspuiston metsäsiivun sisällä. Jokaisella omat erityismaisemansa mutta sama säätie.
Calvadoksen Vuohisaari on vähän kuin Espoon merimaisema alueet eli yleensä sellaisisssa maisemissa asuvat vain rikkaat kroisokset kuten Palm Beachin ympäristössä.
Minäkin mielelläni asuisin sellaisessa maisemassa, mutta minulle asuminen ei taida merkitä samaa mitä perinteelliselle asumisen ajattelijalle.
Minulle asunto on aina ollut tilapäinen projektisijoitus ja on riittänyt että se on siisti ja hyvien liikenneyhteyksien ympäröimä ja varustettu kaikella mitä kulloisessakin projektissani on ollut tarpeen. Nykyinenkin asuntoni sijaitsee poikkeuksellisen hyvällä paikalla noiden tarpeiden täyttämiseksi.
Ilman hyvää komentokeskusta ja nopeaa nettiyhteyttä en paikassa luonnostaan viihtyisi ellei siinä olisi niin hienot piha alueet ja siisti ympäristö. Tässäkin on todella kuin puistossa asuisi. Näin siitä huolimatta että eräät ystävälliset henkilöt ovat yrittäneet mielikuvitella sen haisevaksi mätäojaksi ja home taloksi, jossa asutaan "letkuista" roikkuen ja harrastetaan kölin ali sukeltamista. Siis Ali sukeltamista.
Hienoja paikkoja kaikki alkaen vuohisaaresta aina tänne Kannelmäen tienoille asti. Ja kun tätä Pääkaupungin ydinväylää siirrytään lisää länteen niin maisemat senkun paranee. Toisessa päässä onkin Tapiola ja West end
Kyllä meiltä tuli aina Malmin sairaalalle noin 14 km yhteen suuntaan, kun kävimme appea katsomassa päivittäin, kun oli hoidossa siellä. Saattaahan linnun tietä olla vain tuo 5 km.
- Anonyymi
Olet varmaankin oikeassa. Vedinkin luvun ihan hatusta ja ns perstuntumalta kun sitäkin väliä sinne vuohisaareen on satoja kertoja tullut autolla kehä ykköstä ajeltua. Myös Kalliossa asuessani kehä 1 oli se pääväylä mitä pitkin ajelin asioilla ja kehä 1 aina Tuusulan tietä ulos Käpylän ohi Mäkelänkatua pitkin. Autossa ne kilometrit katoavat alta joutuisaan ja niistä jää lyhyempi kuva muiustiin.
Menkääpäs katsomaan eilen kirjoittamaani (9:44) ja ammun vastausta siihen, niin jokainen näkee, millainen kieroliero on joukossamme
Minä : "Jo kauan ainakin minulla on ollut selvillä se, että jos haluat todella päästä lukemaan historiaa, uskontoa, sosiaalialaa tai kiinan kieltä, niin ei todella tarvitse pitkän matikan laudaturia. Lyhyen matikan lukeminen taas on yleissivistystä."
Mihin tämä kiero :aloittaessaan : Olet kyllä ihme hyypiö ... ja jatkaa "Koska olen väittänyt, että pitkä pitkä matikka on?"
No kieroliero korjaa kiivastuksissaan kirjoitetun vajaan lauseen, mutta väittää minun muka väittäneen kierolieron sanoneen pitkän matikan tilanteesta. Kirjoitin siis nimittäin niin, että "Jo kauan ainakin minulle on ollut selvää ..."
Ei tu mitään tämän tyhjäpääkieroilijan kanssa. Jokainen muistaa, kuinka tyyppi tuli tänne haukkumaan sukulaisiaan, joita emme tunne. Sitten oli työntämässä oppilasta alas portaita samoin, kuten ihailemansa kusipää opettajakin oli tehnyt. Lisäksi antaa kuvan, että lapsenlapsensa tarvitsema ruoka syödään kouluruokalassa nenän edestä, koska on muotia syödä kluteenitonta.
Jumal'auta säästäkööt ainakin minut tuollaisilta tyhjäpääkieroilijoilta. Hyppää saostuskaivoosi dorkaKun nyt ei viitsi osallistua euroviisuarvostelijoiden joukkoon
- ennen oli nekin paremmin
- no, ei varmaan voita, koska se on minun makuuni, joka on kaukana viisukansan mausta
Siis "minun" makuni ja entisaika ... mielenkiintoista keskustelua. Mikä muu oli ennen paremmin?
No tietysti oli sanomalehti, oli postinjakaja, oli pankkipalvelu säästökirjoineen, uutisia luki Arvi Lind ja nuoretkin osasivat sekä käyttäytyä että pukeutua.Voi äitee
Huvittuneena katsoin muutaman soittaja ja laulaja epelin mielenosoitusta. Kuuden sijasta katsojia oli raahattu paikalle pari enemmän ja näin näytettiin, että kuinka väärin on "taiteilijoiden" lue apurahataiteilijoiden elämä korona-aikana. Kukaan ei tullut kuitenkaan raahaamaan heitä pois, vaikka ylittivät tietääkseni sen suosituksen, ettei kuutta enempää saisi kokoontua. V***n valittajat
Jos he olisivat siellä ilman kitaraa ja esiintymistä siis, niin olisi kuulemma ihan jees tilanne
Ei hyvä sylvi sentään. Ensin saa ihmetellä, kuinka raskasta on kapellimestarin heilutella puikkoa, matkustaa partituurimassan kanssa ja elää ikuisessa selkäkivussa ja sitten astuu areenalle toiset valittelijat, muka katusoittajia olivat. Pelkkää paskanjauhamista, samoin kuin ravintoloiden ja matkailuyritysten laita on koko koronan aikana ollut.
Ja sitten se laulu, että alat työllistävät niin ja niin paljon. Ei voi olla siis totta ... tehdään ja työllistetään sitten oikein urakalla kaikkia näitä tosi tarpeellisia ammatteja. Saiskohan kotitalousvähennyksiin, jos valkokaulustyttären lakkiaisiin tulisi laulamaan ja soittamaan vaikkapa ... hihhih tai ravintoloitsija tulisi kokkaamaan kotitalousvähennystarpeisiin pirteän seitsenlajisen lounaan, kun lapsi täyttää täydet kymmenet tai ammun kotona ilojuhlaan surukukat ja tarjoilu, koska miniä kuoli.Ja jotta teille muutamalle kristitylle ei heti aamulla nouse pala kurkkuun, niin kuulemma kd ei ole sotkenut uskontoa politiikkaan. Ei ei ja ei
Räsäskähän jo totesi aikoinaan, että uskontoa on tuiki tärkeä korostaa, kun valitaan pakolaisia leireiltä. Sieltä on kaivettava tarmolla esiin kärsivät kristityt, ei mekkaan sentään Suomessa polvistuta. Se on ihan selvä juttu, että nyt uskontokyldyyrit vaan ovat joko terroristeja tai uudenseelanninlammasta syöviä ... tänne ei kaivata totemien ympärillä riehuvia kirvestä heiluttavia sen paremmin kuin seitoihin lahjoja vieviä.
On se saatana, kiroaa Räsäskä, johan hitto uskonto on ristiretkillä tehty tiettäväksi, mikä usko on oikea ja sitä on vielä jopa puhdistettukin.- Anonyymi
Jumal'auta, meinasivat tai meinaavat joskus nostaa bensan ja dieselin veroa !!!
Kun pitäisi just tehä päin vastoin eli päinvastoin, siis laskea autovero nollaan ja tukea pitkiä työmatkoja. Ilmasto meinaan kiittää. Ja Harkimo kiittää ja ajaa autot takaisin Hesan keskustaan ja poistaa fillarit häiriötekijöinä.
Pitää lisäksi kunnostaa maantiet kuuskaistaisiksi, milloin mökkiläisturhakkeetkin pääsisivät nopeammin mökeilleen ja ehottomasti kuusi kaistaa suoraan Ylläkselle, sillä siellä näkee joskus hianot revontulet
edson alias hihhih - Anonyymi

edson alias hihhihetkö todellakaan mitään muuta keksi kuin suoltaa maailmanparannusjuttujasi, totuuksiasi ja uskomuksiasi aamusta alkaen päivästä toiseen. Olet postannut tänäänkin yksinoikeudella yhtä ja samaa tuubaa. Keksi ( tai yritä edes keksiä) jotain kivaakin sanottavaa toisista ihmisistä eikä vain vääryyksien ja rikosten loputonta listaamista. Kait meissä muissa ihmisissä ja maailmassa rippunen edes jotain hyvääkin on. Eihän voi olla niin että paha maailma, rikos ja vääryys avautuu tilustesi reunasta ulospäin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumal'auta, meinasivat tai meinaavat joskus nostaa bensan ja dieselin veroa !!!
Kun pitäisi just tehä päin vastoin eli päinvastoin, siis laskea autovero nollaan ja tukea pitkiä työmatkoja. Ilmasto meinaan kiittää. Ja Harkimo kiittää ja ajaa autot takaisin Hesan keskustaan ja poistaa fillarit häiriötekijöinä.
Pitää lisäksi kunnostaa maantiet kuuskaistaisiksi, milloin mökkiläisturhakkeetkin pääsisivät nopeammin mökeilleen ja ehottomasti kuusi kaistaa suoraan Ylläkselle, sillä siellä näkee joskus hianot revontulet
edson alias hihhihMuusta ei väliä, kunhan vain pitävät homeautot verottomana🤣
am - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumal'auta, meinasivat tai meinaavat joskus nostaa bensan ja dieselin veroa !!!
Kun pitäisi just tehä päin vastoin eli päinvastoin, siis laskea autovero nollaan ja tukea pitkiä työmatkoja. Ilmasto meinaan kiittää. Ja Harkimo kiittää ja ajaa autot takaisin Hesan keskustaan ja poistaa fillarit häiriötekijöinä.
Pitää lisäksi kunnostaa maantiet kuuskaistaisiksi, milloin mökkiläisturhakkeetkin pääsisivät nopeammin mökeilleen ja ehottomasti kuusi kaistaa suoraan Ylläkselle, sillä siellä näkee joskus hianot revontulet
edson alias hihhihVoi, poika, voi poika! Et taida muistaa, taannoiselta Saksan reissultasi lähetit meille uuvanoille ihmeteltäväksi ihan videon Saksan stradoilta - kuusi kaistaa sielläkin, välillä enemmänkin. Rivien välistä saattoi lukea ihastelun. No, Saksa kuuluukin sinun maailmassasi ihan toiseen sfääriin kuin Suomi. Mikset muuta sinne, kun täällä kaikki silkkaa pa..aa!
am - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
etkö todellakaan mitään muuta keksi kuin suoltaa maailmanparannusjuttujasi, totuuksiasi ja uskomuksiasi aamusta alkaen päivästä toiseen. Olet postannut tänäänkin yksinoikeudella yhtä ja samaa tuubaa. Keksi ( tai yritä edes keksiä) jotain kivaakin sanottavaa toisista ihmisistä eikä vain vääryyksien ja rikosten loputonta listaamista. Kait meissä muissa ihmisissä ja maailmassa rippunen edes jotain hyvääkin on. Eihän voi olla niin että paha maailma, rikos ja vääryys avautuu tilustesi reunasta ulospäin.
Just noin. Aiemmin minäkin siitä sanoin, mutta: "minä kirjoitan missä haluan ja mitä haluan". Jos täällä joku muukin tekisi niin ja alkaisi samaan tahtiin joka viestissään vaikkapa saarnata syntisille helvetin tulta, niin seuraukset tiedettäisiin etukäteen. Eihän edes ruoasta saisi kirjoittaa, mökkeilystä (no se on kyllä silkkaa kateutta kun ei itsellään ole mökkiä;) puhumattakaan.
Sitäpaitsi Edson ei edes halua keskustella. Ei halua kun ei ole siihen kykyä. Varmaan kotonaan on kunnon kuri: pois alta akkavalta, huusi ukko sängyn alta. Kompensoi "perheen pään" rooliaan täällä.
am - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi, poika, voi poika! Et taida muistaa, taannoiselta Saksan reissultasi lähetit meille uuvanoille ihmeteltäväksi ihan videon Saksan stradoilta - kuusi kaistaa sielläkin, välillä enemmänkin. Rivien välistä saattoi lukea ihastelun. No, Saksa kuuluukin sinun maailmassasi ihan toiseen sfääriin kuin Suomi. Mikset muuta sinne, kun täällä kaikki silkkaa pa..aa!
amKatohan kiero jo puuttuu rivien väleihin kun ei käsitä edes rivejäkään. Oot pelkkä turhake,joka ei käsitä että asuntoauto on minun asuntoni ja lisäksi. Ilman muuta pitää nostaa asuntonikin käyttämää energian hintaa,kuten lämmitys öljyn hintaa.
Olet älykääpiö
Edson - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katohan kiero jo puuttuu rivien väleihin kun ei käsitä edes rivejäkään. Oot pelkkä turhake,joka ei käsitä että asuntoauto on minun asuntoni ja lisäksi. Ilman muuta pitää nostaa asuntonikin käyttämää energian hintaa,kuten lämmitys öljyn hintaa.
Olet älykääpiö
EdsonSinä ilmeisesti olet sitten järjen jättiläinen - omasta mielestäsi. On tosi hupaisaa, kun aina alat puolustella itseäsi ja tekemisiäsi. Sinuna vain kohauttaisin olkapäitä ja sanoisin, että souwot. Sua on vain niin hauska provota.
Vaan sinä se oikea poroporvari olet, kun on kaksi asuntoakin. Voisit hakea kaappis perukoilta ne valkoiset kauluksetkin, niin näyttäisit aidolta. Joku saattaisi luulla...
am
- Anonyymi
Jaahas. Se on Edson taas käynyt kouhottamassa täällä omaa "uskontoaan". Ei ole kauankaan, kun hän karmit kaulassa häipyi todeten, ettei voi olla täällä meidän fiksujen joukossa. Mutta kipinkapin palasi. Ikävä tuli🤣. Toteen tuntuu käyvän epäilykseni, että hänellä ei ole lähellään oikeita ihmisiä, joille noita vaahtoamisiaan voi suoltaa. Paikalleen sitomattahan niitä ei kukaan jää kuuntelemaan. No, ehkä on hyvä, että hänellä on täällä varaventtiili. Estyypä aortan repeäminen. Siis hyvän työn teemme.
Taitaa juhannus olla lähellä, kun sää heittäytynyt tuollaiseksi: koleaa ja tuulista. Lähes yllätyin kylmyydestä, kun joku aika sitten kävin ulkona. Lenkille pitänee pistää ihan kunnon pukineet.
Tänään pitää säästä huolimatta tehdä mm. pihatöitä. Yhtiössämme on tapana keväisin tilata käyttöön jätelava asukkaiden puutarha- ja muille roskille. Saamme siten vietyä tunkiolle niin yhtiön kuin asukkaidenkin nurkista tarpeetonta rojua ja puutarhajätteitä. Muu porukka tekee sitä lauantaina talkoilla, mutta me emme ole paikalla, joten täytyy tänään hoitaa oma leiviskänsä.
Talkoilemaan lähdemme huomenna sisareni mökille. Autamme häntä siellä erinäisissä hommissa. Sisarenihan täytti juuri hiljakkoin jo 80v, joten kaikkea hän ei enää yksinään saa tehtyä, esim. hakata klapeja. Hän ei myöskään enää halua yöpyä mökillään yksin, joten henkipussinakin siellä olemme. Vähän viime kesänä ihmettelinkin, että siellä yksinään oli. Minä en suinsurminkaan niin tekisi. Mutta minä olenkin jänishousu.
Mutta nyt takki niskaan, kettiksiä työntämään ja sen jälkeen pihahommiin.
Toivontorstaita kaikille!
am- Anonyymi
Kuules kieroliero, luen nopeasti sinunkin tekeleesi, mutta en olisi todellakaan surullinen jos häippäisisit, sillä puosu kirjoittaa ainoana täällä enää lisäkseni asiaa
edson
Kirkko ja Kaupunki -lehti tulla tupsahti postiluukusta, kuten aina torstaisin. Se ei ole sinänsä ilmaisjakelulehti, se tulee vain niihin perheisiin, jotka maksavat kirkollisveroa. Ja me maksamme kumpikin. Sekin voisi tulla sellaisena päivänä, jolla postilla olisi muutakin tuotavaa. Nytkin rassukka joutui sen takia meidän luukulla käymään. Lopetin jo parin mainosjakelun tulon siksi, että sekin tuli aina nimellä, enkä juuri koskaan sieltä mitään tilannut. S-postiin annan vielä muutaman mainoksen tulla vaateliikkeistä, silloin postinjakaja ei niitä joudu meille kuskaamaan.
Ausseihin ei ollu vieläkään mennyt 30.4. lähettämäni kirje 17.5. mennessä, joten ei ole lentoaikataulutkaan enää sinne päin kovin usein tapahtuvia.- Anonyymi
Onpa kummallista postin kulkua. Johan se tässä ajassa olisi ehtinyt perille vaikka laivalla. Polkuyörällä ei ehkä ihan.
Noita mainoksia tulee meillekin kaksi kertaa viikossa melkoinen pakka. Minä olisin jo ollut valmis pistämään stopin niille, mutta siippa niitä selailee välillä. Paksuhan tuo pinkka oli tänäänkin. Aikamoinen roudaaminen jakajalla on, etenkin jos ei ole autoa. Pojantyttö jakoi niitä yhden talven, ja se on hirveää hommaa, mistä ei makseta juuri mitään. Siippa ja minä olimme muutaman kerran kuskaamassa häntä autolla jakelulenkillään, kun oli karseat sateet ja jaettavat olisivat kastuneet jakelukärryssä litimäriksi. Jakajan tehtävänä oli huolehtia, että lasti pysyy kuivana. Asiakkaat saattaisivat nostaa mekkalan, jos eteisen lattialle läsähtäisi vetinen kasa paperia. Joskus omassa postilaatikossamme on ollut vettä valuva pino. Muukin posti on silloin märkää, eikä se oikein ilahduta. No, eipä tuota varsinaista postia enää kovin paljon tulekaan, kun laskutkin tulevat etupäässä sähköisinä. Onneksi Hesari tulee oven luukusta. Märkiä sanomia olisikin tosi ikävä lukea.

amJos se Calvadoksen lahjakirje onkin joutunut erityistarkastukseen "Australian rajalla" `
On saattanut huumekoira haistaa siitä Itiksen jakelukeskuksesta peräisin olevia "vihreitä" tuoksuja
Meidän kadunpuoleisen ruohikon kastelujärjestelmää testattiin tänään. Jos tulee kuuma kesä ja sataa harvoin niin tämän rannanpuoleisen nurmikkoalueen kastelujärjestemä menee päälle aamuyöllä. Silloin nousee nurmikon alta suihkuja, jotka suihkivat vettä ympäriinsä ja ne kastelevat tietyn osan nurmesta, kunnes seuraavat nousevat maan alta ja alkavat suihkuttamaan. Kaikki eivät ole siis yhtä aikaa päällä. Tämä on sellainen pitkulainen ruohikkoalue, ja suihkutus alkaa tuolta meistä vasemmalta alueelta. Suihkut on vielä suunnattu niin, että katua ne eivät juurikaan kastele.
- Anonyymi
Eipä ole näkynyt Päijänteessä kelluvaa mätää rottaa heittelemässä lokaa kenen tahansa ajattevan niskaan.
Ehkä on liukastut ja pudonnut omaan saostuskaivoonsa.
Ajatelkaapa, jos joku vahingossa pudottaisi paketin hiivaa sinne kaivoon, niin minkälainen kuhina alkaisi- Anonyymi
Ajattevan niskaan?
Se on siis traktoriko minkä päälle pitäisi jotain kaataa?
Mätäojan mäntillä taitaa olla tukos muuallakin.
edson
- Anonyymi
Tässä vuohisaaren kulinaristeille vuohen jalka ja pää curryä autenttiseen tapaan.
Tämä on ilmeisesti Itäkeskuksen tyyliä:
https://www.youtube.com/watch?v=sfbdBg1QtVI
Ihan liikaa mädille rotille kuiteskii. Niitä ei pitäisi ravita kun ne alkaa jo vähistäkin jätteistä lisääntyä hallitsemattomasti.
Onneksi tulee wiikonloppu ja länsirannikon filosofit tulevat jakamaan geenimuunneltua rotan ruokaa- Anonyymi
Tästä videosta muuten näkee miten helposti parilla tiiliskivellä syntyy nuotion paikkaa suomalaisenkin kjerrostalohuoneiston kivilattialle ja kuinka tutuilla mukana tulleilla tavoilla luodaan tuhansien kilometrien päässä esiintyvää kokkaus kulinariaa..
Se on sitä monikulttuurisuutta jota esimerkiksi ohisalo ja mädät rotat haluaisivat meille tuoda. - Anonyymi
Etköhän vesipää häviä ennen viikonloppua. Ota tuo kieroliero mukaasi. Hyvästi nuijat
edson
- Anonyymi
Mätä råtta wikisee heti kun häntä jää kaivonluukkuun kiinni.. Taas tuli hycästejä. Vähissä ovat siis råtankin keskustelukeinot.
Voisiko kokeilla vaikkapa ihan asiallista keskustelua. Kyllä se saattaa onnistua vaikka vastassa olisivat panssariluokan mummut! Pitääpäs miettiä, että mikä oli tilanne ent. merimiehellä, kun kylpyammeessa syntyi aallokko. No paljon rotta sanaa käyttävänä arvaankin tapahtumat. Syöpynyt meinaan tajuntaansa, mitä tehdä.
Mutta hänen tuskastansa viis. Sillä Marin puhui asiaa, mitä oikealla on mahdotonta edes tajuta. Yhteiskunnassamme vallitsee liki kaikilla hyvä mieli, kun valtio kuntien tai mieluummin kohta hyvinvointialueiden kanssa takaa turvaa, oikeudenmukaisuutta ja tsemppiä jokaiselle etiäpäin vanhempien varallisuuksista riippumatta.
Lisäksi tasaavaa progressiota pliis pääomatulojen verotukseen ja kuunnallisveroihin niin, ettei kokonaisverot nouse.
Ja pienyrityksiin, joissa on muutama työntekijä ja yksinyrittäjien ahdinkoon äkkiä puututtava, paitti tapahtumateollisuuteen, mikä on kuvottavaa mukateollisuutta ja sananakin oksettava
PS alias edson
- No ni, ja lisäksi täällä sataa, mikä lienee puheenaiheena sitä ydintä joopati joo ja nilviäiset kans
- Lisäksi Alin iltaisen kirjoituksen viimeiseen kappaleeseen : "Voisiko kokeilla vaikkapa ihan asiallista keskustelua. Kyllä se saattaa onnistua vaikka vastassa olisivat panssariluokan mummut!"
Vastaan, että saattaisi kyllä onnistua, mutta ehottoman esteen näyttää muodostavan suuri inho vajakkeja = persuja kohtaan tuntemani suoranainen viha.Hussein al-Taee sanoi kyselytunnilla totuuden
Jotenkin näin : Tiedossa on, että pakolaisjoukossa on edustettuna väkivaltaisuuteen taipuvaisia valtaväestöön nähden prosenttuaalisesti isohko joukko. Hyvin verrattavissa perussuomalaisten edustajien rikollisten määrään suhteessa muihin edustajiinSateista perjantaita!
Mänty heiluttelee oksiaan vimmatusti tuossa ikkunan takana. Sade on pisaroittanut ikkunan. Kylmältä näyttää ja myös sisällä patterit huokuvat kylmyyttä. Taitaa patterien "lämmittäjä" vielä nukkua, eikä ole tietoinen koko asiasta.
"Kylmää" on ollut ketjussakin eiliset viimeisimmätkin kommentit! Miksi tavallinen keskustelu asioista on niin vaikeaa? Miksi toisen mielipiteitä ei voi hyväksyä missään asiassa? Ei kukaan ole aina se ainut, joka on oikeassa ja muiden mielipiteet voi kuitata nimittelemällä ja ivaillen.
Hesarissakin on taas tapahtunut muutoksia, mitä tulee ainakin kommentointiin. Huomasin eilen, että mitään juttua ei päässyt enää kommentoimaan muuten kuin omalla nimellä. Hesarissa on ollut niin tiukka moderointi, että se entinen systeemi oli mielestäni hyvä ja toimiva, kun voi kirjoittaa myös nimimerkillä, ei tosin silloinkaan kaikkiin juttuihin. Ihmisillä on kuitenkin asioita, joista olisi hyvä saada "puhua", tai kertoa jollekin muulle, kuin tutulle, joten tuo, että on saanut kirjoittaa mieltänsä painavista asioista, on jo helpottanut, mutta nyt se mahdollisuus on poissa ainakin Hesarissa. Moni on saanut sitä kautta neuvoja ja vertaistukea, mutta nyt sitä mahdollisuutta ei enää ole ja se on sääli. Eilen siellä ei juuri kommentteja ollut kuin joku muutama, tai ei yhtään monissa jutuissa. Meille lehden tilaajille tuosta muutoksesta ei ole kerrottu yhtään mitään, joten tuntuu, ettei lehden lukijoita ja tilaajia, eikä kommentoijia lehti arvosta yhtään. Lähetin asiakaspalautetta, mutta en tiedä saanko vastausta?
No, jatketaan tätä sateista ja kylmää päivää viikonlopun tunnelmissa!
RapuKatsoin tuota samaa asiaa Hesarissa, mitään uutta ohjetta ei ole annettu, että saa vain nimellä kirjoittaa. Se on sikäli hassua, että hesari tietää meidän nimet, ositteet ja henkilötunnukset, kirjoitamme sitten nimellä taikka nimmarilla. Katsoin tänään muutamaa artikkelia, niin kaikissa oli vain oma nimi mahdollinen kommentointiin. Helppoa Matti ja Maija Virtasille, kukaan ei voi tietää, kuka niistä sadoista on kyseessä ja mistä päin Suomea.
Calvados kirjoitti:
Katsoin tuota samaa asiaa Hesarissa, mitään uutta ohjetta ei ole annettu, että saa vain nimellä kirjoittaa. Se on sikäli hassua, että hesari tietää meidän nimet, ositteet ja henkilötunnukset, kirjoitamme sitten nimellä taikka nimmarilla. Katsoin tänään muutamaa artikkelia, niin kaikissa oli vain oma nimi mahdollinen kommentointiin. Helppoa Matti ja Maija Virtasille, kukaan ei voi tietää, kuka niistä sadoista on kyseessä ja mistä päin Suomea.
Minä olen ollut aina Hesarissa kirjautuneena. Jo silloin kauan sitten, kun sitä ei edes vaadittu. Siellä ovat tietoni. Nyt minua suorastaan kiukuttaa, kun tällä "salailullaan" poistamalla mahdollisuuden kirjoittaa kommentteja myös nimimerkillä, Hesari näyttää, etteivät he pidä kommentoijia missään arvossa, vaikka me olemme siellä aika tärkeitä sisällöntuottajia ja kaiken lisäksi emme saa siitä edes palkkaa!
Ihmisillä olisi tarve puhua joistakin asioista, mutta eivät voi nimellään puhua monista aivan ymmärrettävistä syistä. Lehti tulee kutistumaan mielipidevaikuttajana, jos jutut jäävät vain kulloisenkin jutun kirjoittaneen toimittajan mielipiteeksi asioista. Minä lakkaan kirjoittamasta kokonaan ja nyt olisin valmis melkein lopettamaan koko pitkään jatkuneen Hesarin tilauksenikin. Kirjoitin sinne asiakaspalautetta, mutta vielä ei ole vastattu. Mahdetaanko vastatakaan? Ei ole mielestäni sopivaa käytöstä lehden puolelta meitä kommentoijia kohtaan, ettei tuosta muutoksesta kerrottu etukäteen ja nytkin siitä vaietaan.
Minä olen "kiltisti" vastaillut lehden minulle sähköpostiin lähettämiin lukuisiin pitkiin lehdenkehittämissuunnitelmiin, joihin he ovat kyselleet lukijoiden mielipiteitä miten lehteä voisi uudistaa? Nyt sitten lukija saa vain huomata jälkikäteen, mitä on tehty.Calvados kirjoitti:
Katsoin tuota samaa asiaa Hesarissa, mitään uutta ohjetta ei ole annettu, että saa vain nimellä kirjoittaa. Se on sikäli hassua, että hesari tietää meidän nimet, ositteet ja henkilötunnukset, kirjoitamme sitten nimellä taikka nimmarilla. Katsoin tänään muutamaa artikkelia, niin kaikissa oli vain oma nimi mahdollinen kommentointiin. Helppoa Matti ja Maija Virtasille, kukaan ei voi tietää, kuka niistä sadoista on kyseessä ja mistä päin Suomea.
Kyllä se vaan on niin, että sanojensa takana on helppo seisoa, on sitten Virtanen tai Lahtinen tai Sainio Kuhmoisista, mikä on tosi helppo löytää, jos niikseen tulee
Kuinka suuren pelon kooMIKKO tunsikaan, kun nimi, naama ja asuinaluekin tiedetään. Hellanlettas sentään
Nostan hattua Auroralle, sillä tiesin täsmälleen paikan Maunulasta, tiedän täsmälleen paikat huom. paikat Lieksasta, ja väitän, että rauhassahan hän on saanut elelläAlkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Minä olen ollut aina Hesarissa kirjautuneena. Jo silloin kauan sitten, kun sitä ei edes vaadittu. Siellä ovat tietoni. Nyt minua suorastaan kiukuttaa, kun tällä "salailullaan" poistamalla mahdollisuuden kirjoittaa kommentteja myös nimimerkillä, Hesari näyttää, etteivät he pidä kommentoijia missään arvossa, vaikka me olemme siellä aika tärkeitä sisällöntuottajia ja kaiken lisäksi emme saa siitä edes palkkaa!
Ihmisillä olisi tarve puhua joistakin asioista, mutta eivät voi nimellään puhua monista aivan ymmärrettävistä syistä. Lehti tulee kutistumaan mielipidevaikuttajana, jos jutut jäävät vain kulloisenkin jutun kirjoittaneen toimittajan mielipiteeksi asioista. Minä lakkaan kirjoittamasta kokonaan ja nyt olisin valmis melkein lopettamaan koko pitkään jatkuneen Hesarin tilauksenikin. Kirjoitin sinne asiakaspalautetta, mutta vielä ei ole vastattu. Mahdetaanko vastatakaan? Ei ole mielestäni sopivaa käytöstä lehden puolelta meitä kommentoijia kohtaan, ettei tuosta muutoksesta kerrottu etukäteen ja nytkin siitä vaietaan.
Minä olen "kiltisti" vastaillut lehden minulle sähköpostiin lähettämiin lukuisiin pitkiin lehdenkehittämissuunnitelmiin, joihin he ovat kyselleet lukijoiden mielipiteitä miten lehteä voisi uudistaa? Nyt sitten lukija saa vain huomata jälkikäteen, mitä on tehty."Hesari näyttää, etteivät he pidä kommentoijia missään arvossa"
Kiltisti kirjoitan, että millä lailla Hesarin pitäisi arvostaa juuri sinua? Nimestäkö se on kiinni? Tähtiluokituksistako? Vai mistä helekutista arvostuksen pitäisi näkyä?
20 prosenttia suomalaisista arvostaa perussuomalaisia. Kokeilepa heidän saiteille kirjoittaa. He kumartavat Hallaa ja kahta euroedustajaansa.
"Kutistumaan mielipidevaikuttajana"
Mielipidemuokkaajana saa kutistua olemattomiin puolestani ja onkin jo suunnannut iltalehtitasoa kohti kauan sitten.
"mutta eivät voi nimellään puhua monista aivan ymmärrettävistä syistä"
joopati jooAlkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Minä olen ollut aina Hesarissa kirjautuneena. Jo silloin kauan sitten, kun sitä ei edes vaadittu. Siellä ovat tietoni. Nyt minua suorastaan kiukuttaa, kun tällä "salailullaan" poistamalla mahdollisuuden kirjoittaa kommentteja myös nimimerkillä, Hesari näyttää, etteivät he pidä kommentoijia missään arvossa, vaikka me olemme siellä aika tärkeitä sisällöntuottajia ja kaiken lisäksi emme saa siitä edes palkkaa!
Ihmisillä olisi tarve puhua joistakin asioista, mutta eivät voi nimellään puhua monista aivan ymmärrettävistä syistä. Lehti tulee kutistumaan mielipidevaikuttajana, jos jutut jäävät vain kulloisenkin jutun kirjoittaneen toimittajan mielipiteeksi asioista. Minä lakkaan kirjoittamasta kokonaan ja nyt olisin valmis melkein lopettamaan koko pitkään jatkuneen Hesarin tilauksenikin. Kirjoitin sinne asiakaspalautetta, mutta vielä ei ole vastattu. Mahdetaanko vastatakaan? Ei ole mielestäni sopivaa käytöstä lehden puolelta meitä kommentoijia kohtaan, ettei tuosta muutoksesta kerrottu etukäteen ja nytkin siitä vaietaan.
Minä olen "kiltisti" vastaillut lehden minulle sähköpostiin lähettämiin lukuisiin pitkiin lehdenkehittämissuunnitelmiin, joihin he ovat kyselleet lukijoiden mielipiteitä miten lehteä voisi uudistaa? Nyt sitten lukija saa vain huomata jälkikäteen, mitä on tehty.Minunkin kaikki henkilötietoni laitoin heille jo silloin kun ekan kerran kirjoitin hesariin elämään Calvadoksena, vuosi oli 2005 tai vähän ennen. Sitten joku bölli nimmarini ja nyt olen ollut siellä Cee-Lila. Harvoin olen kirjoitellut sinne. Calvadoksena kirjoitan silloin tällöin myös Iltikseen, siellä en ole nimmariani menettänyt. Paperihesari on meille tullut jo 60-luvun lopulta. Sitä ennen luin sen tädilläni taikka työpaikallani ruokatauolla jo ihan teini-iästä. Muistan kun tätini napisi silloin tällöin miehelleen hesarin kalleutta, niin miehensä tokaisi, sitten tilataan Kansan Uutiset. Hesarin tulo jatkui siinä perheessä.
edson kirjoitti:
"Hesari näyttää, etteivät he pidä kommentoijia missään arvossa"
Kiltisti kirjoitan, että millä lailla Hesarin pitäisi arvostaa juuri sinua? Nimestäkö se on kiinni? Tähtiluokituksistako? Vai mistä helekutista arvostuksen pitäisi näkyä?
20 prosenttia suomalaisista arvostaa perussuomalaisia. Kokeilepa heidän saiteille kirjoittaa. He kumartavat Hallaa ja kahta euroedustajaansa.
"Kutistumaan mielipidevaikuttajana"
Mielipidemuokkaajana saa kutistua olemattomiin puolestani ja onkin jo suunnannut iltalehtitasoa kohti kauan sitten.
"mutta eivät voi nimellään puhua monista aivan ymmärrettävistä syistä"
joopati joo"Kiltisti kirjoitan, että millä lailla Hesarin pitäisi arvostaa juuri sinua?
Taas sinä vääristelet minun(kin) kirjoitukseni sisältöä. Minä en kirjoittanut että, "juuri minua", Hesarin pitäisi arvostaa, vaan kirjoitin yleensä meitä kommentoijia! Huomaatko mitään eroa minun kirjoitukseni sanomisessa ja omassa lukemisenymmärtämisessäsi? Tuskin huomaat,niin "yksisilmäisesti" siteeraat muiden sanomisia?
"joopati joo" sinullekin!edson kirjoitti:
Kyllä se vaan on niin, että sanojensa takana on helppo seisoa, on sitten Virtanen tai Lahtinen tai Sainio Kuhmoisista, mikä on tosi helppo löytää, jos niikseen tulee
Kuinka suuren pelon kooMIKKO tunsikaan, kun nimi, naama ja asuinaluekin tiedetään. Hellanlettas sentään
Nostan hattua Auroralle, sillä tiesin täsmälleen paikan Maunulasta, tiedän täsmälleen paikat huom. paikat Lieksasta, ja väitän, että rauhassahan hän on saanut elelläKun muutin tädilleni asumaan Malmille 14-vuotiaana, niin vereisessä talossa asui Sainio-niminen perhe. Perheen pojan nimi ei ollut Pertti. Myöhemmin kummipoikamme meni avioon tytön kanssa, jonka sukunimi oli Sainio.
Rauhassahan Aurora on saanut nykyään elellä, koska ei kirjoita tänne mitään. Joten on saanut olla rauhassa sekä sinulta että Alilta.
"Kylmyyteen" rapu voi varautua villasukillakin ja villapaidalla ja mikä on kylmää?
Joku vilustuu 18 sisälämmöstä
Tottumus on toinen luonto ja tässä lämmittämistarvetapauksessa saattaa vielä näinä päivinä se tottumus kasvattaa vain co2 ilmaan meriin ja ties minne.http://bot.fi/3lvb tässä pientä esimerkkiä siitä, kuinka kaupunkeja pitäisi kehittää. Kaikki mahdollinen pitäisi tehdä viihtyvyyden lisäämiseksi, ei missään nimessä jatkaa sillä linjalla, mitä edustaa kokoomus. "Nykyikainen kaupunkiasuminen vaatii asumisen hinnan korkeaa tasoa" Tähän voisi lisätä samaisen puolueen tuen asuntokeinottelijoille
Saasteeton liikkuminen on edellytys hyötykasvienkin kasvattamiselle lukemattomissa Hesan paikoissa. Hesa, Vantaa ja Espoo yhtenäiseksi asumisviihtyvyyden alueeksi, sellaiseksi, mitä ei löydy maailmassa vielä mistään. Ja kiskot vievät toivottavasti Viroon joskus ja miksei myös Ruotsiin ja Norjaan ja sieltä Tanskaan
Nyt Suomessa, olin huomaavinani, lennetään jo taas lyhyitä matkoja Vantaa-Jyväskylä esim. Surkeaa ja koneet ovat valmiina kuljettamaan kasvavassa määrin turisteja sinne tänne, jotta turhakkeet voivat viihdyttää itseään viikonlopun vaikkapa ties missäTänään meillä syödään uunilohta. Lampaan/vuohen koipia taikka päätä ei ole meillä koskaan syöty.
Sanoista tarkkana olevalle ja suurta häiriötä mm. niinku sanonnasta ansioituneelle huomauttelijalle sanoisin yhden asian ja toisenkin
Toinen ensin. Ylen "uusi" säätieteilijä(tär) on varmaan saanut ammulta huomautuksen, että suomenkielen sanapaino ei ole viimeisellä tavulla
Oikeistolainen Harkimo käyttää ihmisistä ne pronominia. Onkohan ilmaisulla tarkoitus osoittaa mihinkäköhän suuntaan? Siihenkö, kun ruotsinkielessä aikoinaan keskusteltiin hen pronominista? Vai sukupuolittomiin liikennemerkkeihin? Tällöinhän voitaisiin vaikka piirtää munaton hirvi ja käyttää sitä suojatien varoitusmerkkinä.
Eli siis ali tartti keskusteluaiheita. Ali = se = rotta mot. jeejeeEnpä ole tähän päivään mennessä huomannut, onko hirvimerkillä munat vai ei. Sarvet olen huomioinut.
Calvados kirjoitti:
Enpä ole tähän päivään mennessä huomannut, onko hirvimerkillä munat vai ei. Sarvet olen huomioinut.
Sangen oikea huomio
Siis sahatkaamme sarvet. Ja polkupyörästä(kö) pitäisi sahata se kilkuttimia vahingoittava välitanko. APUVA, sithän siitä tulisi naistenfillari
Huomasitkos muuten cee, mikä oli kirjoitukseni pointti? Jos et, niin kertaan.
Harkimo ja "ne"
- Anonyymi
Aivan loistavaa
Sote läpi perustuslakivaliokunnassa
Pertti SainioKeskustelen itseni kanssa ja harvoin olen muuten eri mieltä, vaan ...
"Valiokunta edellyttää kuitenkin muutoksia lähinnä Helsingin asemaan, ulkoistamissopimusten mitätöintiin ja kuntien omaisuuden siirtoon hyvinvointialueille."
Nuo edellyttämiset kuulostavat hyviltä. Muistaakseni ulkoistamissopimukset voidaan sitten muuttaa, kunhan sopimuskausi loppuu
- Anonyymi
En tiedä havaitsivatko amummu ja Rapunen, että otin hiukan painetta pois ohjaamalla aggressiivisen rotan kimppuuni. Ceetä en tuossa erikseen maininnut, kun hän on ainakin joskus yrittänyt pysyä kaikkien leireissä.
Se on niin helppo manipuloida kun se ajattelee ja toimii samalla tavalla kuin ano turtiainen. Vähän kuin vieteriauto, ju nou!
On sillä edelleenkin toivoa sillä tuon aggression ja täydellisen elämän ja ihmisyyden väärinymmärtäminen on paljon energiaa vaativaa ja sen voi ohjata hyödyllisempään käyttöön. Tämän kanssa ei vieläkään ole onnistumut. Lisää kärsivällisyyttä.
Ehkäpä länsirannikon tukipalvelulla ja tietäjillä olisi hyviä neuvoja- Anonyymi
Hihhihhih. Edelleenkin tukoksia jopa varmaan selkäytimessäkin
edson
"Rauhassahan Aurora on saanut nykyään elellä, koska ei kirjoita tänne mitään. Joten on saanut olla rauhassa sekä sinulta että Alilta."
Ookkonää varma? Tääl on nähdäkseni kolme eri anonyymiä, tai sitten kaksi ja yksi imitaattori.
Tuon huomaa sokea reettakin, jopa mie joka en niitä satunnaista silmäilyä enempää edes lue.
Miksi sitten jotkut haluaa "päteä" anonyyminä? No, huvinsa kullakin. Koska oma tarkoitukseni ei ole veetuilla muille (kuin korkeintaan poikkeustapauksessa), on mielestäni korrektia kirjoittaa vain omalla nimmarillani. Myös veetuilut. Se on myös osoitus tietynlaisesta muiden kirjoittajien kunnioituksesta. Miksi kiusata muita anonyymeillä kirjoituksilla, ellei kirjoittajalla ole sitä kuuluisaa ketunhäntää vähintään toisessa kainalossa?
No jaa, näistä on aika turha jauhaa, mikään ei enää tämän porukan "kemioiden" kesken muutu ainakaan parempaan suuntaan.
Kova työviikko takana, on se hienoa että töitä piisaa. Ja jaksaa tehdä. Hiivatin kylmääkin on.- Anonyymi
Vai kemiat pitäisi keskenään vielä sekoittaa?
Täällähän on kyllä joukossamme opistokemisti, mutta siltä ei kantsi kysyy, siit on tullu puistokemisti ja rakentanut ikioman puistonsa luukkuunsa
Sit on lierokiero, jolle ei maistu kuin kieron osuus. Lierona vois vielä jotenkin ehkä ...tai no
edson alias PS - Anonyymi

edson alias PSKorjaan siis. Kemiat leipoa yhteiseksi taikinaksi ja sitten leivotaan, kuten koko Suomi leipoo
edson - Anonyymi
Aivan perusjohdannossaan ylläpitäjä Suomi toivottaa kirjoittamaan myös, lähes painottaen anonyyminä.
Sille on perustellut hyvät syyt ja niistä näkyvimmät olivat juuri Auroran ja Ano Turtiaisen sijaisen ja osin myös sinun tarpeesi päästä erottelemaan ja hallitsemaan joukkoa muka rehellisenä kommentoijana.
Kyllä siellä länsirannikon tietäjien leirissäkin nuotiota kaivattaisiin jotta tasapuolisuuden ja oikeudenmukaisuuden tie ja valo leiriin löytäisi.
Kyllä eniten ajassa kulkeneet osaavat jokaisen kieliopoin ilman nimimerkki tai suoraa henkilöleimausta
Kyllä asiasta voi edes kohtuullisen objektiivisesti kirjoittaa sekä nimellään, että anonyyminä
Anonyymeja on Ketjun henkinen tarkoitus ollut varjella juurikin ad hominen pahimmoilta väärinkäyttäjiltä ja sellaisilta joiden elämään ei vähäkään objektiivisuus, suhteellisuus tai ihmisten yleisen tilan arvostus kuulu vaan muut ihmiset ovat oman elämän pimeämmän puolen objekteja. Aurora antoi tässä taannoittain sinustakin aika purevan yhteenvedon ja heti kaikkosit muutamaksi viikoksi.
Minä olen edelleenkin sitä mieltä, että kyllä meidän samaan pataan pitäisi mahtua
- Anonyymi
Alfa terveessä todistetaan juuri ykkösluokan asumista
edson- Anonyymi
alfa teeveestä alfan Sanna Ukkola ja kelluvan suosikki lähettääkin terveisiä kellukkeen , siis sijais Ano Turtiaisen",toiselle suosikille Marinille.
Kuinkas sen konfliktin ja luodun vastakkainasettelun kelluke selvittää?
- Anonyymi
Ei monen tonnin laukkua tulla metrolla ostamaan
Kenen vaalimainos?
edson Liian kauan upoksissa ollut ihmettelee alfatv katsomista
Katson MTV3:kin, vaikka siellä joskus esiintyy setä Arkadia alias Timo Haapala
Katson Yleäkin joskus, vaikka siellä esiintyy Ukkolan puoliso Sannikka
Mutta tänään katson kyl ... uinnin EM kisoja, joita olenkin seurannut koko ajanOlen samaa mieltä kuin Who
Siis kirjautuminen. No taisi amummu löytää jonkin tapauksen, poikkeuksen, allekirjoittaneen tavoista. Olenhan harrastanut myös pelkkää allekirjoitusta toisen nimmarilla "hyvänä" esimerkkinä saada sotku aikaan.
Elävässä elämässä saa sotkun aikaan myös ilmaisemalla tutulla naamalla ja katse suoraan pimeän työn, ns. nimettömän toimijan, sikamaisen ja raukkamaisen ja epärehellisen yksilön pärstään ja kysymällä että kuis bisnes .. kerro vähän yrityksesi ... tapa ittes kusipää
On tietysti toisenlaisiakin tapoja tulla toimeen vesipäitten kanssa, korostaen yhteisöllisyyden merkitystä hihhih ja hihTähän sopii kuin nyrkki silmään
Vajakkien puhemaratonin vertauksen esitti suurvajakki Ville Tavio : Kuin talvisodan taisteluaTähän sopii tämäkin
"Kokoomus on Petteri Orpon mukaan valmis keskustelemaan hallituksen muodostamisesta myös perussuomalaisten kanssa eduskuntavaalien jälkeen. "Kesästä 2017 on paljon virrannut vettä Aurajoessa"
Jumal'auta tai jumalavita sentään. Mitä tapahtuu Länsi-Suomessa? Ymmärrän hyvinkin, jos Itä-Suomessa, raukoilla rajoilla, ammutaan sudet ja pakolaiset. Ymmärrän hyvinkin, että Savukoskella ammutaan maastopyöräilijät, mutta että ...???
Kevät etenee, ei ainakaan lunta sada. Ruoho kasvaa uhkaavaa vauhtia, kohta pitää kaivaa 3,5 hv Honda naftaliinista. Yksi veto narusta, niin johan pörisee. Noi Hondan moottorit ovat laatupelejä.
Briggs & Bröttönin moottorit sen sijaan..no kunto kasvaa kun puoli tuntia kiskoo narusta ennen kuin pörisee.
Vielä näistä keskusteluista sen verran, että sikäli kun itse harvakseltaan osallistun, noteeraan/vastaan vain kirjautuneena tai selkeästi allekirjoitettuihin viesteihin. Sama koskee myös tarpeetonta muiden kirjoittajien henkilöön käyvää veetuilua, kaikki sellaista sisältävät viestit jätän omaan arvoonsa. Saattaa siis jäädä aika vähäiseksi jutustelut jatkossa..Nyjitään ny si ruohonleikkureita käyntiin mutta mutta ... vältetään ajamasta kiville
Rapu kuulemma ollut hereillä ... jee jee ja koht mitta täyttyy. Ei suatana sentään.
Jos ny kannustan. Mene osoittamaan mieltäsi lehtitalon eteen ja vaadi nimittäin oon hualissani sinun sananvapaudestasi. Äläkä louskuta siel vaan ilmaise asiasi aina niin ... mitens sen ny sanos
Jotenkin kannustan muitakin, ettei saada vaan sotkua aikaan.
Huomenta ketjuun!
Minä olen kyllä ollut hereillä jo monta tuntia, mutta aika on mennyt lorviessa. Eipä tässä nyt mitään sen ihmeempiä ole tehtävänäkään. Silitystä kyllä olisi taas vaikka kuinka, mutta kun tuo selkä ei tykkää...
Kirjoitusrintamalla on hiljaista, ja Hesarikin vaikenee edelleen tuosta viimeisimmästä uudistuksestaan? Se kertoo paljon asiakkaidensa arvostamisesta.
Minä en koskaan "nälvi" ketään, mutta joskus sanon kyllä aivan suoraan (kun mitta täyttyy) miltä minusta tuntuu. Yleensä en kyllä edes "lopsauta korvaani" turhille louskutuksille. Ne eivät ole huomionarvoisia.
Hyvää, vaikka ainakin täällä pääkaupunkiseudulla kylmänpuoleista lauantaita toivotellen
RapuEn ole hesariin kirjoitellut vuosiin. Siis ymmärsinkö oikein että Hesariin voi kirjoittaa enää vain omalla nimellä, ei nimmarilla? Jos noin, niin hivenen outoa, siellähän on aina ollut tiukka ennakkomoderointi.
Siis varsin siisti palsta moniin verrattuna.DrWhoo kirjoitti:
En ole hesariin kirjoitellut vuosiin. Siis ymmärsinkö oikein että Hesariin voi kirjoittaa enää vain omalla nimellä, ei nimmarilla? Jos noin, niin hivenen outoa, siellähän on aina ollut tiukka ennakkomoderointi.
Siis varsin siisti palsta moniin verrattuna.Kyllä näin on, ettei rekisteröidyllä nimimerkillä voi enää kommentoida mitään Hesarissa. Tuo muutos tapahtui torstaina, mutta aivan salaa, eikä siitä ole vieläkään valistettu meitä kommentoijia lehden puolesta.
Ennakkomoderointi on todella tiukka. Se on tiukentunut koko ajan ja sitä myötä kommenttien määrä vähentynyt myös. Hesarilla on kaikkien kommentoijien tiedot kyllä käytettävissään. Anonyymeillä ei ole pääsyä kommentoimaan yhtään mitään.
Hesarin kommentointi palstat ovat todella siistejä. Siellä ei solvata toisia kirjoittajia, mutta keskustelua syntyy kyllä. Se on asioihin keskittyvää pohdintaa, kunkin kirjoittajan näkökulmista.
Koska Hesarissa on aiheita mitä kommentoida ympäri laidan, niin on myös "kipeitä" aiheita, joita monikaan ei pysty julkituomaan omalla nimellään, mutta "puhuminen" vaikka kirjoittamalla olisi hyvin tärkeää tuon ihmisen kannalta, mutta sitä mahdollisuutta ei nyt sitten Hesarissa ole.
Sitten on myös kirjoittajia, jotka eivät voi ottaa osaa kirjoittamiseen vaikkapa työpaikkansa epäkohdista, koska nimellä kirjoittaminen maksaisi hänen työpaikkansa.
Tuo uudistus voi kyllä "maksaa" myös ainakin sen, että moni moderoija jää työttömäksi, kuin myös sen, että Hesari menettää tilaajiaan.Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Kyllä näin on, ettei rekisteröidyllä nimimerkillä voi enää kommentoida mitään Hesarissa. Tuo muutos tapahtui torstaina, mutta aivan salaa, eikä siitä ole vieläkään valistettu meitä kommentoijia lehden puolesta.
Ennakkomoderointi on todella tiukka. Se on tiukentunut koko ajan ja sitä myötä kommenttien määrä vähentynyt myös. Hesarilla on kaikkien kommentoijien tiedot kyllä käytettävissään. Anonyymeillä ei ole pääsyä kommentoimaan yhtään mitään.
Hesarin kommentointi palstat ovat todella siistejä. Siellä ei solvata toisia kirjoittajia, mutta keskustelua syntyy kyllä. Se on asioihin keskittyvää pohdintaa, kunkin kirjoittajan näkökulmista.
Koska Hesarissa on aiheita mitä kommentoida ympäri laidan, niin on myös "kipeitä" aiheita, joita monikaan ei pysty julkituomaan omalla nimellään, mutta "puhuminen" vaikka kirjoittamalla olisi hyvin tärkeää tuon ihmisen kannalta, mutta sitä mahdollisuutta ei nyt sitten Hesarissa ole.
Sitten on myös kirjoittajia, jotka eivät voi ottaa osaa kirjoittamiseen vaikkapa työpaikkansa epäkohdista, koska nimellä kirjoittaminen maksaisi hänen työpaikkansa.
Tuo uudistus voi kyllä "maksaa" myös ainakin sen, että moni moderoija jää työttömäksi, kuin myös sen, että Hesari menettää tilaajiaan.Löysin artikkelin missä tästä uudistuksesta kerrottiin. Sen lopussa luki, että tähän voit vastat sekä nimimerkillä että nimellä, mutta kun yritin vastata, se antoi minulle vain oman nimen mahdolliseksi. Siinä oli 720 kirjoitusta ja isolla osalla nimmari oli kelvannut.
Hesari väitti, että moderoijan on helppo ottaa yhteyttä kirjoittajaan, jos se on omalla nimellä. Yhtään vaikeampaa se ei ole nimmarillakaan kirjoittavaan, koska se oma nimi lävähtää heti siihen viereen. Sitä nimmaria kun ei voi rekisteröidä ilman kaikkien tietojensa antamista. Silkkaa valehtelua kirjoittajille.
Uskon, että kirjoittajat vähenevät rutkasti. Säästävätpä sitten moderoijien vähentämisellä.
Nauttikaa historiasta
https://keskustelu.suomi24.fi/t/10617444/elama-on-taysi-kymppiHeh heh juu, näköjään juttu luisti tuolloin ihan eri hengessä kuin nykyjään. Tunnistinkin muutaman keskustelijan tuosta..
Kiitos tuosta "10-ketjusta" edson!
Kyllä meillä on ollut hauskaa silloin. Nauroin vesi silmistä siristen, mutta myöskin myötätunnosta murehtien surujen vuoksi, joista siellä myös kerroimme.
"Oi noita aikoja..."Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Kiitos tuosta "10-ketjusta" edson!
Kyllä meillä on ollut hauskaa silloin. Nauroin vesi silmistä siristen, mutta myöskin myötätunnosta murehtien surujen vuoksi, joista siellä myös kerroimme.
"Oi noita aikoja..."Ajatella, siitä on vain 10 vuotta, kun olimme noin sopuisia. Rutkasti huumoria mukana nykyiseen verrattuna.
Calvados kirjoitti:
Ajatella, siitä on vain 10 vuotta, kun olimme noin sopuisia. Rutkasti huumoria mukana nykyiseen verrattuna.
Niinpä, vaikea uskoa että samoja kirjoittajia yhä, mutta keskustelujen luonne on radikaalisti toinen. Mikä meni pieleen?
Varmaan jokaisella meistä on positiivisia muistoja tämän(kin) saitin alkuvuosilta. Siksi kenties yhäkin tänne jotain yritetään raapustaa.
Minä en koskaan "nälvi" ketään, pelkkää asiata juupati juu
Et ni, vaan mainitset ainoastaan, millainen on se ja se ja ent. ukkosi hihhih
APUVA, mis on ammu ja miniä !!! Ootte te nimenomaan niitä, siis huom. me te he ja ne ... minä sinä ja seHuomenta. Presidenttiparin Lennu-koira on kuollut. Oli 10 v. RIP Lennu.
Aurinko paistaa upeasti, parvekkeella 27 astetta. Lapissa satanut lunta.
Korona ryöpsähtelee uudelleen siellä sun täällä, ei hyvältä näytä, vaikka Jarla vitsaili hesarissa, että korona lähtee kesätauolle, saatte seuraksenne punkkeja!Jaa mikä aurinko?
Joo, toi punkkihomma on vähän pelottava juttu, uskaltaako enää edes nurmikolle astua ilman kalastus-saappaita jotka ulottuvat nivusiin asti.DrWhoo kirjoitti:
Jaa mikä aurinko?
Joo, toi punkkihomma on vähän pelottava juttu, uskaltaako enää edes nurmikolle astua ilman kalastus-saappaita jotka ulottuvat nivusiin asti.Eikö siellä paista, vaikka olet melko lähellä Naantalia. Paras vetää ne kalastussaappaat jalkaan ja päähän iso sombrero estämään punkkien putomista puista ruohikkoa leikatessasi.
Ainakin lapsena luulimme siskoni kanssa, että punkit pudottautuvat puusta päällessi kulkiessasi ohi.Calvados kirjoitti:
Eikö siellä paista, vaikka olet melko lähellä Naantalia. Paras vetää ne kalastussaappaat jalkaan ja päähän iso sombrero estämään punkkien putomista puista ruohikkoa leikatessasi.
Ainakin lapsena luulimme siskoni kanssa, että punkit pudottautuvat puusta päällessi kulkiessasi ohi.Naantalissa onkin ihan oma aurinko..nyt muuten paistaa täälläkin. Paistoin myös munakkaat aamulla.
Punkit pirulaiset odottavat ruohonkorsien päässä ja hyppäävät siitä uhrin sääreen. Siitä kömpivät ties mihin, kunnes pureutuvat ihoon kiinni. Hyi helvata.DrWhoo kirjoitti:
Naantalissa onkin ihan oma aurinko..nyt muuten paistaa täälläkin. Paistoin myös munakkaat aamulla.
Punkit pirulaiset odottavat ruohonkorsien päässä ja hyppäävät siitä uhrin sääreen. Siitä kömpivät ties mihin, kunnes pureutuvat ihoon kiinni. Hyi helvata.Paree hankkia koskikalastajan haalari, jossa housut jatkuvat saappaanvarsista lähes kainaloihin. Tulee punkin kömpimisestä liukasta pintaa pitkin hyvin vaikeata ja luovuttaa.
- Anonyymi
Minä, kuten aina, suosittelisin omien näkemysten kohtuullistamista ja jokaisen katsomaan peiliin, jos uskaltaa.
Täällä on edelleenkin muutama, joille se peiliin katsominen ja oman hyväksynnän laajentaminen on kovin tuskallista.
Siksi on vain kärsivällisesti odoteltava näidenkin henkilöiden tasaantumista.
Emmehän sentään ole palestiinalaiset vastaan israelilaiset. Emmehän!
Miksi esimerkiksi töissä käyvä aktiivinen dr who melskaa täällä eläkeläisten joukossa. Onko ongelmia omassa elämässä. Onko jäänyt arvostusta saamatta työkavereilta kun pitää tulla vanhuksia manipuloimaan. Onko persoonallisuus taso tullut selvitettyä! Heikolta näyttää.
Kyllä täällä nuoremmatkin ovat yleensä tervetulleita ja kaikenlaista siedetään, mutta todellista kierolieroilua vastaan ei ole vielä kovin tehokasta rokotetta.
Kelluvakaan ei ymmärrä kuka on oikea kiero liero ja kenellä vaan oman elämänsä tosikokemuksia. Haukkuu systemaattisesti vuodesta toiseen vääriä puita ja kettiksiä. En ymmärrä nyt ollenkaan anonyymin vuodatusta dr whoota kohtaan. Ei hän ole täällä ollut eläkeläisiä manipuloimassa, vaan ihan asiaa on puhunut. Ei tänne ole nuorempia estetty tulemasta, eikä työssä käyviä taikka yrittäjiä ole sorsittu.
- Anonyymi
Minä kuitenkin ymmärsin, ettet ymmärtänyt. Siksi koko kirjoitusta ei edes ollut sinulle osoitettu vaan suoraan nimimerkille.
- Anonyymi
Lisäkommenttina suoraan sinulle sanoisin minkä muutkin tietävät että olet selkokielellä pyrkinyt kieltämään minua kirjoittamasta mistä minua henkilökohtaisesti kiinnostta eli insinööri ja yhteiskuntatekniikasta ja teknologiasta.. Kulinariastakin nariset koko ajan vaikka ihmiskunta riippuu sapuskan saamisesta ja sen monipuolisesta syömisestä.
Olet aivan kuin perinyt auroralta minun aiheettoman kimppuun käymisroolin. Eli olet varsinainen takiainen jos vähän inhottavasti sanoo. Koskaan et ole ymmärtänyt mistä täällä oikeasti puhutaan ja mitkä asenteet ajavat ihan hyviä muuten ihmisiä riitelemään kohtuullisen keskustelun ja debatoinnin sijasta. Varmaan kieltäisit latinalaisen musiikinkin jos minä sitä välittäisin mutta et sitä sentään ole vielä tehnyt kun olet itsekin latinalaisen musiikin kuuntelija.
Yrittäisit sinäkin palata ajassa sen 10 vuotta taaksepäin ja aloittaa siivotulta pöydältä.
Olen pahoillani että se pöydän siivous vaatii minultakin selkosuomea ja osoitteella. Aina olisin sitä halunnut välttää.
Tohtori itse kyllä ymmärsi mitä kirjoitin ja toivottavasti ainakin osin miksi!
Kelluke sen sijaan näyttää täysin unohtaneen kaikki yhteiset luonto ja yhteiskunnalliset näkemykset joista aikoinaan porinoitiin ihan pitkään. Persu psykopati ja harhanäyt veivät hänet tsunamiaallon lailla mennessään ja hän muuttui punaiseksi ano turtiaiseksi sekä kielenkäytöltään että asenteiltaan.
Kaikkea valittelen ja toivoisen asioiden tilan paranevan, mutta kovin vähän on kohtuullisuutta ja sovinnontekoa ilmassa, Siitä pitää joku jäljelle jääneistä vuorollaan huolta.
Sinun pitäisi se iso valaistu peili hankkia ja katsella tarkkaan mitä sieltä näkyy. - Anonyymi

Sinun pitäisi se iso valaistu peili hankkia ja katsella tarkkaan mitä sieltä näkyy.Meillä on kuules niin pajon peilejä ihan sisustusmielessä hankittu, että saadaan asuntokin näyttämään avarammalta, että tiedän kyllä mitä sieltä/niistä näkyy. Miten on itsesi laita?
Sinä olet niin paljon pilkannut ja ivannut meitä mummoja omissa kirjoituksissasi, että en niitä purematta ole niellyt, vaan täältä kyllä tulee vastinetta. Osaan kyllä puolustaa itseäni ja siinä ohessa meitä muitakin naisia, joita olet milloin milläkin tavalla morkannut.
Tästä lähtien en enää koskaan vastaa sinulle, jos olet anonyymi, nyt en itsekään allekirjoita tätä. En ole huomannut Dr vastanneen sinulle. Anonyymi kirjoitti:
Lisäkommenttina suoraan sinulle sanoisin minkä muutkin tietävät että olet selkokielellä pyrkinyt kieltämään minua kirjoittamasta mistä minua henkilökohtaisesti kiinnostta eli insinööri ja yhteiskuntatekniikasta ja teknologiasta.. Kulinariastakin nariset koko ajan vaikka ihmiskunta riippuu sapuskan saamisesta ja sen monipuolisesta syömisestä.
Olet aivan kuin perinyt auroralta minun aiheettoman kimppuun käymisroolin. Eli olet varsinainen takiainen jos vähän inhottavasti sanoo. Koskaan et ole ymmärtänyt mistä täällä oikeasti puhutaan ja mitkä asenteet ajavat ihan hyviä muuten ihmisiä riitelemään kohtuullisen keskustelun ja debatoinnin sijasta. Varmaan kieltäisit latinalaisen musiikinkin jos minä sitä välittäisin mutta et sitä sentään ole vielä tehnyt kun olet itsekin latinalaisen musiikin kuuntelija.
Yrittäisit sinäkin palata ajassa sen 10 vuotta taaksepäin ja aloittaa siivotulta pöydältä.
Olen pahoillani että se pöydän siivous vaatii minultakin selkosuomea ja osoitteella. Aina olisin sitä halunnut välttää.
Tohtori itse kyllä ymmärsi mitä kirjoitin ja toivottavasti ainakin osin miksi!
Kelluke sen sijaan näyttää täysin unohtaneen kaikki yhteiset luonto ja yhteiskunnalliset näkemykset joista aikoinaan porinoitiin ihan pitkään. Persu psykopati ja harhanäyt veivät hänet tsunamiaallon lailla mennessään ja hän muuttui punaiseksi ano turtiaiseksi sekä kielenkäytöltään että asenteiltaan.
Kaikkea valittelen ja toivoisen asioiden tilan paranevan, mutta kovin vähän on kohtuullisuutta ja sovinnontekoa ilmassa, Siitä pitää joku jäljelle jääneistä vuorollaan huolta.
Sinun pitäisi se iso valaistu peili hankkia ja katsella tarkkaan mitä sieltä näkyy.Hyppää järveen talvella ja taita niskas
Lukaisin tuossa uudelleen Edsonin linkittämää vanhaa ketjua, nyt lopusta päin. Tuo koko ketjun viimeinen Ravun kirjoittama lause pisti miettimään...
Vaan nyt on aika,
kokea saunan taika.
Kun on ahkera saunoja,
ei kanna turhia kaunoja.Siis ei siitä lauseesta sauna tullut mieleen, sauna tulee mieleen muutenkin aina lauantaisin. Ja tiistaisin ynnä torstaisin..suurinpiirtein.
Sauna oli joskus välttämätön
Oli joka talvisunnuntai jalkapallosauna ja olutshamppookylpy. Mutta tärkeintä oli aina pelata ottelu uudestaan
Uimahallisauna oli minulle melkein henki ja elämä
Nyt sitten tämä sähkösauna talvisin, silloin, kun toinen ehdottaa, että laitettaisko, johon toinen, että laitetaan huomenna.Juu, meitin kuviokellunta harrastuskin on ollut tauolla pitkän aikaa koronarajoitusten takia. Nythän noita uimahalleja ollaan avaamassa/avattu täälläkin päin. Mutta saunat pysyvät kiinni..mikähän järki siinäkin on. Nyt pitää lämmitellä suihkussa. Kyllä tuosta uimassa käymisestä on puolet pois jos ei höyryyn pääse höyrystymään.
Huomasin myös hämmästyksekseni, että jääkiakon MM -kisatkin ovat alkaneet. Suomi jo jyräsi jenkit.DrWhoo kirjoitti:
Juu, meitin kuviokellunta harrastuskin on ollut tauolla pitkän aikaa koronarajoitusten takia. Nythän noita uimahalleja ollaan avaamassa/avattu täälläkin päin. Mutta saunat pysyvät kiinni..mikähän järki siinäkin on. Nyt pitää lämmitellä suihkussa. Kyllä tuosta uimassa käymisestä on puolet pois jos ei höyryyn pääse höyrystymään.
Huomasin myös hämmästyksekseni, että jääkiakon MM -kisatkin ovat alkaneet. Suomi jo jyräsi jenkit.Katsoin matsin ja kolmas erä oli ... raivostuttaa selostajien hehkutus silloinkin, kun menee ettenkös sanoisi päin prinkkalaa, vaikka sitten voitettiinkin. Hirveä kolmannen erän kilpikonna ja jarrutustaktiikka, jotta voitetaan, aivan taas tuli vajakit mieleen
Olen katsoonut myös EM uinnit pitkällä radalla Unkarista ja en voi välttyä siltä, että Orban tulee mieleen, vaikka unkarilaisuimarit ovatkin ihan loistavia uimareita
Summasummaarum, että kyllä urheilu on politiikkaa ja päinvastoin.edson kirjoitti:
Katsoin matsin ja kolmas erä oli ... raivostuttaa selostajien hehkutus silloinkin, kun menee ettenkös sanoisi päin prinkkalaa, vaikka sitten voitettiinkin. Hirveä kolmannen erän kilpikonna ja jarrutustaktiikka, jotta voitetaan, aivan taas tuli vajakit mieleen
Olen katsoonut myös EM uinnit pitkällä radalla Unkarista ja en voi välttyä siltä, että Orban tulee mieleen, vaikka unkarilaisuimarit ovatkin ihan loistavia uimareita
Summasummaarum, että kyllä urheilu on politiikkaa ja päinvastoin.Nahkakuulan em. kisatkin pelataan kuulemma osin Putlerin Pietarissa. Siellä Suomikin käy häviämässä isännille. Muutamat koronat tuliaisina.
Kuinkas sattuikaan
Toukokuuta 2013 https://keskustelu.suomi24.fi/t/11469511/tyynta-ja-myrskyaJuu, tää aika hauska Tyyne-neitho kävikin pönthöllä usiasti tuossa ketjussa. Jossain vaiheessa taannoin arveltiin kovasti kuka hän oikeastaan oli..no ehkä oli ihan vain Tyyne-neitho.
Eilispäivän ilonaihe
Tutustuin lähemmin erääseen paikalliseen ja kuis ollakaan, sai minut innostumaan toisenlaisenkin päiväkirjan pidosta.
Ensin mahdolliset lintuhavainnot, hän oli nähnyt jo 62 lajia tälle vuodelle. Itse palasin lapsuuteeni.Kiikarit aina mukana ja lintukirja.
Sitten jossain eteläisessä Savo-Karjalassa on hänen kaksi mielilampeaan, mistä 10 ekun hinnalla nappaa sallitut kaksi kirjolohta evääksi. Paikka pitää tarkistaa, vaikka ilimatteeks saakin ongittua joka lätäköstä matkaeväänsä. Tässä suhteessa Suomi on loistomaa ... mustikat, puolukat ja leiriytyminen. Jos elää saa, niin tänä kesänä kulkee 2 nelipyöräasuntoa peräkkäin kohti mäkäröitä / mäkäriä vajaan vuoden ikäisen ihmetellessä että mikämikä maaHilpeyttä minussa herättää se, että HS menettää kuulemma tilaajia sen takia, ettei enää saa kommentoida nimimerkillä
Jotenkin itse olen tottunut aina siihen, että tilaus loppuu sisällön takia.
Ja sitten vielä eräs asia. On se niin mukavata, kun metässä raivaa moto, ja sitten selluastiassa liemi läiskyy ja aamuyöstä kolahtaa postiluukusta ja jos ei kolaha, niin äkkiä soittamaan valitusnumeroon ja antamaan palautetta.Enpä usko että monikaan tilauksen mainitusta syystä lopettaa, mutta olen kyllä sitä mieltä että tuo vain omalla nimellä kirjoittamisen vaatimus on huono uudistus. Kyllä se rajoittaa jos ei sananvapautta, niin ainakin uskallusta sanoa täysin vapaasti rehellistä mielipidettään. Ei ehkä rajoita kaikkien kohdalla, mutta suurimman osan. Myös ylipäätään motivaatiota osallistua kirjoitteluun. Johtanee siis keskustelujen yksipuolistumiseen/näivettymiseen.
Tällaisten keskustelu saittien yksi viehätys ja voima on juuri se, että voi esiintyä nimimerkillä ja halutessaan salata oman todellisen henkilöllisyytensä, jättäen sen vain saitin ylläpitäjän tietoon kirjautumisen/IP-osoitteen kautta.- Anonyymi
DrWhoo kirjoitti:
Enpä usko että monikaan tilauksen mainitusta syystä lopettaa, mutta olen kyllä sitä mieltä että tuo vain omalla nimellä kirjoittamisen vaatimus on huono uudistus. Kyllä se rajoittaa jos ei sananvapautta, niin ainakin uskallusta sanoa täysin vapaasti rehellistä mielipidettään. Ei ehkä rajoita kaikkien kohdalla, mutta suurimman osan. Myös ylipäätään motivaatiota osallistua kirjoitteluun. Johtanee siis keskustelujen yksipuolistumiseen/näivettymiseen.
Tällaisten keskustelu saittien yksi viehätys ja voima on juuri se, että voi esiintyä nimimerkillä ja halutessaan salata oman todellisen henkilöllisyytensä, jättäen sen vain saitin ylläpitäjän tietoon kirjautumisen/IP-osoitteen kautta.identiteettivarkaudet lisääntyvät mitä enemmän ihmiset esiintyvät sosiaalisessa elämässä oikeilla nimillänsä. Liika sinisilmäisyys kostautuu. Voi jopa käydä niin että joutuu häiriköinnin kohteeksi todellisessa elämässä. Joku tulee kotiovelle kolistelemaan. Tai nimikaima joutuu sijaiskärsijäksi. Pankkitili tyhjenee. Sitäkin tapahtuu. Nimimerkillä esiintyessä myös aremmat/ heikommat ihmiset voivat nostaa kipeitä asioita ylös. Itse en ole kiinnostunut ihmisten todellisista nimistä somepalstoilla. Nimimerkki riittää minulle, Vain asiat ja jutut kiinnostavat, Olen huomannut että elämäpalstankin ongelmien yksi juurisyy on että joidenkin keskustelijoiden todellinen identiteetti/nimi on tullut ilmi . En pidä ketään ihmistä vajakkina. En edes itseäni. Timo-peruna on jo reippaasti taimella. Viikko vielä ja sitten käärin harsot potaatintaimien päältä pois. Puosu
Anonyymi kirjoitti:
identiteettivarkaudet lisääntyvät mitä enemmän ihmiset esiintyvät sosiaalisessa elämässä oikeilla nimillänsä. Liika sinisilmäisyys kostautuu. Voi jopa käydä niin että joutuu häiriköinnin kohteeksi todellisessa elämässä. Joku tulee kotiovelle kolistelemaan. Tai nimikaima joutuu sijaiskärsijäksi. Pankkitili tyhjenee. Sitäkin tapahtuu. Nimimerkillä esiintyessä myös aremmat/ heikommat ihmiset voivat nostaa kipeitä asioita ylös. Itse en ole kiinnostunut ihmisten todellisista nimistä somepalstoilla. Nimimerkki riittää minulle, Vain asiat ja jutut kiinnostavat, Olen huomannut että elämäpalstankin ongelmien yksi juurisyy on että joidenkin keskustelijoiden todellinen identiteetti/nimi on tullut ilmi . En pidä ketään ihmistä vajakkina. En edes itseäni. Timo-peruna on jo reippaasti taimella. Viikko vielä ja sitten käärin harsot potaatintaimien päältä pois. Puosu
Täältä sähköratsun satulasta huikkaan että joo, nuo identiteettivarkaudet ovat paisuva ongelma. Moni ei edes ymmärrä mihin vaikeuksiin voi joutua jos oma henkilöllisyys joutuu rosvojen käsiin.
Tuota maintsemaasi "juurisyytä" en näkisi ongelmien aiheuttajana, vaan seurauksena.
Naantalin aurinko paistaa nyt täälläkin, pitää mennä katsastamaan josko nuo agressiiviset hanhet ovat saapuneet. Eivät taida olla vielä. Viime kesänä pari kolme oli suunnilleen lahkeessa kiinni kun meikä viattomasti ajeli sähköratsulla pitkin rantoja.
Tossa kun kotipihalta lähdin, joku musta kamikaze -lintu teki syöksyn kohti.Anonyymi kirjoitti:
identiteettivarkaudet lisääntyvät mitä enemmän ihmiset esiintyvät sosiaalisessa elämässä oikeilla nimillänsä. Liika sinisilmäisyys kostautuu. Voi jopa käydä niin että joutuu häiriköinnin kohteeksi todellisessa elämässä. Joku tulee kotiovelle kolistelemaan. Tai nimikaima joutuu sijaiskärsijäksi. Pankkitili tyhjenee. Sitäkin tapahtuu. Nimimerkillä esiintyessä myös aremmat/ heikommat ihmiset voivat nostaa kipeitä asioita ylös. Itse en ole kiinnostunut ihmisten todellisista nimistä somepalstoilla. Nimimerkki riittää minulle, Vain asiat ja jutut kiinnostavat, Olen huomannut että elämäpalstankin ongelmien yksi juurisyy on että joidenkin keskustelijoiden todellinen identiteetti/nimi on tullut ilmi . En pidä ketään ihmistä vajakkina. En edes itseäni. Timo-peruna on jo reippaasti taimella. Viikko vielä ja sitten käärin harsot potaatintaimien päältä pois. Puosu
Nimimerkki riittää minullekin. Kiitos tästäkin viestistäsi, olet harvinaisen fiksusti ajatteleva nimimerkki Puosu.
Vaikka täällä on määritelty ne aihepiirit, mitkä tänne käyvät, niin
https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2021/05/22/oykkareiden-valtakunta/?fbclid=IwAR2IXeNdn1mrBy7TVqyDwfpRilcHu-ugMkVfgbrtUlnA9RWlDZJIZdNkp3o
Voidaan kysyä, ketkä ovat niitä öykkäreitä? Täällä Elämässähän se olen minä, mutta saunan takunen odottaa joka tapauksessa vajakkeja, tekee cee rikosilmoituksen tai ei tee.Huomenta. 12 astetta lämmintä ja aurinko ei paista.
Enpä ole tullut rikosilmoituksia tullut tehneeksi. Toiveita korkeintaan heittänyt kirjoitusten aiheiksi tai paremminkin mistä ei kovin kirjoitettaisi. Enhän pysty kenenkään kirjoittamista tänne estämään. Korkeintaan voin olla lukematta niitä, mitkä eivät kiinnosta.
Hesarin tuloa en meille lopeta, koska U haluaa nimenomaan paperisen hesarin.
Apua en ole koskaan tilannut, uuninpankkokin jää eläkkeelle näköjään syksyllä. Tilalle tulee taatusti juuri samanlaisella poliittisella ajattelulla varustettu henkilö, muuten Apu ei olisi Apu.Yleensä itse suhtaudun aika tylysti siihen jos joku yrittää puolestani määritellä mistä saisi ja ei saisi kirjoitella.
Toisaalta 1: Onhan se niinkin, että täällä vain kirjoittajat itse ovat toistensa lukijoita. (tuskin tällä ketjulla muuta yleisöä on). Ja yleisöhän aina päättää mitä "ostaa". Miksi siis käyttäisi kauheasti panoksia asioihin jotka ei kiinnosta kuin kirjoittajaa itseään.
Toisaalta 2: Kyllä maailmaan ja saitille tekstiä mahtuu. Monillehan tällainen palsta voi olla kuin päiväkirja: kirjoittamalla ajatuksiaan johonkin, se monilla auttaa ymmärtämään itse itseään. Voi olla hyvinkin terapeuttista.DrWhoo kirjoitti:
Yleensä itse suhtaudun aika tylysti siihen jos joku yrittää puolestani määritellä mistä saisi ja ei saisi kirjoitella.
Toisaalta 1: Onhan se niinkin, että täällä vain kirjoittajat itse ovat toistensa lukijoita. (tuskin tällä ketjulla muuta yleisöä on). Ja yleisöhän aina päättää mitä "ostaa". Miksi siis käyttäisi kauheasti panoksia asioihin jotka ei kiinnosta kuin kirjoittajaa itseään.
Toisaalta 2: Kyllä maailmaan ja saitille tekstiä mahtuu. Monillehan tällainen palsta voi olla kuin päiväkirja: kirjoittamalla ajatuksiaan johonkin, se monilla auttaa ymmärtämään itse itseään. Voi olla hyvinkin terapeuttista.Ensimmäinen lauseesi on totista totta nykyhesarissa. Siellä saa kirjoittaa vain lehden määräämistä asioista ja nekin vielä moderoidaan eikä julkaista, mikäli mielipide on lehden ideologiaa vastaan. Pitää olla lehteä myötäilevä niin saattaa tulla julki.
Calvados kirjoitti:
Ensimmäinen lauseesi on totista totta nykyhesarissa. Siellä saa kirjoittaa vain lehden määräämistä asioista ja nekin vielä moderoidaan eikä julkaista, mikäli mielipide on lehden ideologiaa vastaan. Pitää olla lehteä myötäilevä niin saattaa tulla julki.
Tulen todistamaan väitteesi vääräksi, kuhan ehdin. Tämä on siis lupaus ellei uudistus ole muuttanut sitä, mikä oli aikaisemmin mahdollista
Eli aikaisemmin oli mahdollista kirjautua, vaikka ei ollut hesarin tilaaja. Kirjautua siis pystyäkseen kommentoimaan pelkästään.
- Anonyymi
a-mummua ja rapua kaipaisin jo näkyvämmin keskusteluihin. Heidän kommenttinsa vaikuttavat nykyiseen yleistasoon suhtautettuna asiallisilta ja rauhoittavilta eikä "hampurilaisen" sivukadun mummun jutuilta joissa mummun ikkunalla ei suinkaan ole lämpömittaria vaan peili josta voi tarkkailla tapahtumia naapureissa ja kadulla ja sepittää niistä tarinoita.
Nykyinen surullinen taso kun on saanut ainoastaan naurettavia uuspiirteitä eli koko jämäketjusta on muodostumassa naurettavan surullisten keskiaikainen keskustelukerho
Aito puna turtiaisten ketju!- Anonyymi
No on kellukekin saanut arvokkaan uudelleen nimityksen kellukkeesta puna turtiaiseksi.
Kokkolalainen ystäväni soitti pitkästä aikaa ja oli huolissaan siellä leviävästä intialaismuunnoksesta, jonka eräs pariskunta sinne toi järjestämällä vappubileet isolle joukolle. Etelä- ja Keskipohjanmaahan on pysynyt koronalta hyvin puhtaana alueena kauan.
Kyllä tämän covid-19 kanssa tuli suurempi riesa maailmalle kuin konsanaan muista aasialaisversioista. Toki ihmiset matkustavatkin rutkasti enemmän.- Anonyymi
Kun kulinariasta kirjoittaminen on vain osittain kiellettyä, niin tässä vaikka mökiltä palaajille hiukan eksoottisempaa iltapalaa suunniteltavaksi kuin jalostajan vetin tölkkihernari!
https://www.youtube.com/watch?v=N3CGsMZF8I4 - Anonyymi
HS siirtymisestä oman nimen käyttöön on ollut vaihtelevia mielipiteitä ilmassa. Minä olen tuon oman nimen käyttöä vastaan aivan luonnollisista syistä. Se selkeästi rajoittaa sananvapautta ja korostaa poliittista ohjausta mihin HS on myös vahvasti siirtynyt. Tosin tuo poliittinen ohjaus on ollut jo vuosia tunnistettavissa ja ei oman nimen vaatiminen ei tule keskustelujen tasoa tai kiinnostavuutta parantamaan. Rapu kirjoitti aiheesta varsin hyvin vielä kun hesarissa vapaa keskustelu sallittiin.
On se tavallaan surullista sekin, että historiallisesta demokratian ja isänmaan asialla ollut lehti on siirtymässä täyteen sosialismiin ja eräänlaisen eliitin ohjailuun.
Minäkin olen vähentänyt hesariin kommentointia vaikka olen ajoittain myös omalla nimelläni kommentoinut.
Paljolti olen poliittista mielipidekirjoittelua siirtänyt Uuden Suomen nettijulkaisuun. Sielläkin moderointi pahenee poliittisen ohjailun mielessä, mutta on edelleenkin länsimaisen demokratian tasolla.
Uusi Suomi taitaa olla puna turtiaisten inhokki lehti ja kaikki sinne kirjoittavat ministeritkin persuja.Taas on uppotukki vauhdissa ja kertoo ja valistaa vajakkina kohta koko länsimaisen lehdistön demokratian tason, vaikka moderoiti paheneekin
Ota hyvä "ihminen" yhteyttä ny heti ceehen, sillä hän taas on uppoutunut Apulehden suureksi tutkijaksi ja selaa ahkerasti iltapäivälehtiäkin. Voisit löytää tukijan
V***u ku kiinnostaa se, mihin olet siirtänyt mielipidekirjoituksiasi. Yhtä paljon kiinnostaa kuin vuosia kestänyt ravun suhe hesariin.Lukekaa ja ihmetelkää
Omalla nimellä kirjoitusvaatimus lisää hesarin poliittista ohjausta, Näin kirjoittaa uppotukki. Ja sitten taas perseennuolentaa ... rapurapurallaa Ootte te ...
Eli siis jos nyt joku kirjoittaa omalla nimellä hesariin, niin hänet on siis poliittisesti ohjattu. On muuten huikeaa ajattelun voimaa, en muuta sano eli poliittisesti nimimerkillä kirjoittajat ovat hesarin poliittisen ohjailun ulkopuolella
Täälläpäs taas on kaikenlaista keritty kirjoitella. "Amomuumitkin" ovat lisääntyneet heti kun silmä välttää;) Kyllä minustakin on kivampi lukea nimmarilla kirjoitettua tekstiä. Taka-ajoiltahan on kokemuksia nimmarivarkauksistakin, mikä sekoitti pakkaa "kiitettävästi", mikä nimmarivarkaan tarkoitus olikin, mutta ei se kyllä henkeä nostanut, päinvastoin; sekoittajan tarkoitus sekin. Se oli sellaista huumoria, mitä en ymmärrä, enkä halua ymmärtää.
Kirjoituksianne olen lukenut palan sieltä toisen täältä. Ei oikein ollut aikaa muilta hommilta siskon mökillä ja vähän omallakin. Sää oli konu, joten osa ulkotöistä jäi tekemättä. Mutta onpahan seuraavaksikin kerraksi ajan kuluketta.
Pitää tästä vielä ladata pyykkikone mökkipyykeillä. Lueskelen huomenna hengentuotteitanne, ja palaan kommentoimaan, kun aihetta löytyy.
Hyvää helluntain lopettelua!- Anonyymi
Minä lopetin arvokkaan nimimerkkini Ali Baba käytön siksi että se ei saastuisi perättömien syytteiden heittelyssä. Toisten nimimerkkejä en kuitenkaan ole kertaakaan "lainannut", ikä ole sellaiseen aikomustakaan. Sellaisen hyypiömäinen homma ei rehelliselle ihmiselle sovi, mutta ehkä ammattimaisemmille luihuharteille ja oman asian ajamiseen keinoja kaihtamatta turvautuville.
Ehkä sopii paremmin niille jotka vaativat kovaäänisesti ihmisten tunnistamista nimimerkin suojista voidakseen sitten kohdistaa suoraa tai epäsuoraa ad hominen törkykampanjaa,
Olen itse asiassa jo usein yrittänyt saada ihmisiä hiukan kompromissaamaan oman ehdottomuutensa kanssa ja edes yrittämään ymmärtää mitä mielipide tarkoittaa ja miksi ihmisten mielipiteet eivät aina ole juuri itselleen miellyttäviä. Minkäänlaista halua edes vähään ymmärryksen tai suvaitsevuuden laajenemiseen ei ole kuitenkaan näkynyt.
Ei ole varmaan puosullakaan helppoa osallistua täällä rakentavaan keskusteluun kun hänenkin persoonansa yritettiin jossain vaiheessa kaapata omiin nimiinsä.
Pitää vaan olla sitkeä sissi ja jatkaa silloin kun huvittaa omien intressiensä kertomista tai esittelyä muille, kun todellakin kukaan ei voi estää ylläpitäjän hyväksymien asioiden juyttujen tai tiedon esittämistä edes tällä pinellä ketjulla.
Huvi tietysti ajan myötä vähenee kun joku näkee kaiken persuna, joku toinen ylimielisenä tieteilynä ja joitain todella kiinnostaa vain sen oman nenän ympärillä tapahtuneiden foorumina. Täytyyhän sillekin olla paikkansa ja ilmaisuvapautensa, mutta ei sen saisi antaa hallita koko maailmaa. Anonyymi kirjoitti:
Minä lopetin arvokkaan nimimerkkini Ali Baba käytön siksi että se ei saastuisi perättömien syytteiden heittelyssä. Toisten nimimerkkejä en kuitenkaan ole kertaakaan "lainannut", ikä ole sellaiseen aikomustakaan. Sellaisen hyypiömäinen homma ei rehelliselle ihmiselle sovi, mutta ehkä ammattimaisemmille luihuharteille ja oman asian ajamiseen keinoja kaihtamatta turvautuville.
Ehkä sopii paremmin niille jotka vaativat kovaäänisesti ihmisten tunnistamista nimimerkin suojista voidakseen sitten kohdistaa suoraa tai epäsuoraa ad hominen törkykampanjaa,
Olen itse asiassa jo usein yrittänyt saada ihmisiä hiukan kompromissaamaan oman ehdottomuutensa kanssa ja edes yrittämään ymmärtää mitä mielipide tarkoittaa ja miksi ihmisten mielipiteet eivät aina ole juuri itselleen miellyttäviä. Minkäänlaista halua edes vähään ymmärryksen tai suvaitsevuuden laajenemiseen ei ole kuitenkaan näkynyt.
Ei ole varmaan puosullakaan helppoa osallistua täällä rakentavaan keskusteluun kun hänenkin persoonansa yritettiin jossain vaiheessa kaapata omiin nimiinsä.
Pitää vaan olla sitkeä sissi ja jatkaa silloin kun huvittaa omien intressiensä kertomista tai esittelyä muille, kun todellakin kukaan ei voi estää ylläpitäjän hyväksymien asioiden juyttujen tai tiedon esittämistä edes tällä pinellä ketjulla.
Huvi tietysti ajan myötä vähenee kun joku näkee kaiken persuna, joku toinen ylimielisenä tieteilynä ja joitain todella kiinnostaa vain sen oman nenän ympärillä tapahtuneiden foorumina. Täytyyhän sillekin olla paikkansa ja ilmaisuvapautensa, mutta ei sen saisi antaa hallita koko maailmaa.Oi jumal'auta mikä perseennuolemiskirjoitus. Kyllä kieli toimii vaikka mieli on sekaisin kuin seinäkello
Mä lupaan järjestää sulle kieroliero aiheita. Esim. hyppää saostuskaivoosi turhake !
V****maisia juhlapäiviä sulle ja sun lepakollesi
"Jos aihetta löytyy" kirjoittaa tämä älykääpiö ja tarkoittaa siis mitä??? Hehheh oot sä oikke aiheiden kaivos
- Anonyymi
Tätä täyttä englantilaista aamiaista ei voita mikään
https://www.youtube.com/watch?v=P-WNLRsLlvE
Ellei sitten vastaavanlainen ankka aamiainen hong kongissa
https://www.youtube.com/watch?v=u8OCpJjFajs
Englannissa opiskellessani ja siellä Lontoossa myöhemmin myös kemian hommissa työskennelleenä tämä englantilainen aamiainen tuli tutuksi.
Kyllä se kaikissa olosuhteissa laimennetum jalostajan purkkihernari aamiaisen voittaa.
Ei muuta kun kaikki nyt pannun ääreen paistamaan pekonissivuja, parit raakamakkarat ja paistetut kananmunat. Papuja löytyy heilläkin Heinzin tölkeissä. Samoja papuja köyttävät myös engelsmannit
Hong Kong on hiukan toinen juttu mutta sikäläisiin food stalleihin joissa käytiin ennen konttorille menoa aamulla aamiainen syömässä, tarjonta on hiukan minipuolisempaa ja mausteisempaa.
Vastaavanlaiseen totuttelin Singaporessa, Indonesiassa ja Bruneissa vuosia, kunnes siirryin lähi idän eli arabian niemimaan tavallisempaan ruoka kantaan. Emiraateissa, Qatarissa ja Omanissa oli paljon länsimaisia tarvikkeita. Muun muassa piimää eli labania mikä oli sangen korkealaatuista.
Arabian niemimaa käytti meijerituotteita aivan eri tasoisesti kauko itään verrattuna.
Valtaosa maitotaloudesta ihan paikallisilla maatiloilla ja teollisuudessa tuotettuna ja erittäin korkeatasoisena. Harvan päähän iskostuu että saudi arabia tuottaa kaikki alueen maidot, voit, juustot, makkarat ja muut ihan itse
https://www.youtube.com/watch?v=P-WNLRsLlvE
https://www.youtube.com/watch?v=u8OCpJjFajs- Anonyymi
No nyt lipsahti aamiaisvideot pari kertaa samaan kommenttiin, mutta eivätköhän
"lukijamme "osaa ne toisistaan eritellä.
Nyt kyllä cee kirjoitat potaskaa Apu lehdestä. Mutta ymmärrän sinua hyvin, sillä pankopoika ei oikein sulata Hallaa.
Ei esim tarvitse tilata, vaan sitä voi lukea ilimatteeks joka puolella Suomea ja siis netistä, kuen jos joku haluaa lukea myös entisajan Avun kanssa kilpailevaa Seuraa
Tässä erään apunumeron sisältöä http://bot.fi/3lwl
Ei tarvita kuin jonkun pääkaupunkiseudun kirjastosta hankittu tunnusluku ja voi kahden viimeisen vuoden mm. avut lukea. Samoin Suomen kuvalehden ja muistaakseni 46 muuta kotimaista aikakauslehteä. ET lehteä käy puoliso joskus vilasemassa, minä joskus TM eli tekniikan maailmaa ja Suomen Luontoa ja Kanavaa jne.- Anonyymi
Pitkästä aikaa kaunis aamu, tosin melko vilpoinen; tuuli jäähdyttää siellä mihin se sopii.
Piti istuttamani taas yrttejä monta vuotta moitteettomasti terassilla toimineeseen puulaatikkoon. Vaan kuinkas kävikään, loota otti ja hajosi, kun ryhdyin sitä siirtämään. No, onhan sillä jo ikääkin, eikä puu ole ikuista. Onneksi pojalla on tallella omista hommistaan jäänyttä puuta ja siippa lupasi pykätä niistä minulle uuden laatikon jo tänään, ja saan siis heti kohta jatkaa hyvin alkanutta yrttikasvattajan duuniani.
Yrttejä en osta taimikaupasta, vaan tuikkaan multaan ruokakaupan yrtit, joista pääosan olen käyttänyt ruoan laitossa. Useimmat niistä lähtevätkin hyvin kasvamaan. Yrtit ovat aika kalliita, mutta omin keinoin saan yhden hinnalla, hyvällä onnella koko kesäksi tuottoa.
On se kummallista, kun Ali jossain aikaansaannoksessaan marisi sitä, että me mummot, (tai ainakin minä) kirjoitamme täällä itsekkäästi omista lähtökohdistamme - jotain muuta sanamuotoa kyllä käytti, mutta en nyt viitsi lähteä etsimään mikä se oli. Hän sen sijaan etsii netistä kiinnostavia (siis kiinnostavia hänen omista lähtökohdistaan!!;) maailman menoja ja tekemisiä ja linkittää ne meille, jotka kaikki osaamme itsekin nettiä käyttää. Ero tietysti on siinä, että hänen lähtökohtansa meidän opettamisessamme ovat täysin epäitsekkäitä !!??
Olisihan täällä ihan kiva keskustellakin asioista, mutta sitähän ei täällä parin hyypiön takia voi tehdä. Heti lyödään kuin vierasta sikaa sanoi minkä tahansa oman mielipiteensä mistä tahansa asiasta. No, sen ei tietenkään enää pitäisi näiden vuosien jälkeen ihmetyttää. Silti aina elää pieni toivonkipinä, että asiat muuttuisivat. Mutta eihän seeprakaan raidoistaan...
Hyvää alkanutta viikkoa!
amKierolieron kanssako pitäis jostain keskustella. Turhakkeiden turuillako pitäisi käyskennellä? Vuosikymmenestä toiseen samaa lannoitetta, joka ei kelpaa edes kasvualustaksi
Älä nyt sentään itseäsi siaksi ... sika on siisti eläin, sinä kiikutat lepakkosi kanssa kaatopaikalle sopimatonta, jotta oma piha on siisti. Noin ei sikakaan tekis- Anonyymi
edson kirjoitti:
Kierolieron kanssako pitäis jostain keskustella. Turhakkeiden turuillako pitäisi käyskennellä? Vuosikymmenestä toiseen samaa lannoitetta, joka ei kelpaa edes kasvualustaksi
Älä nyt sentään itseäsi siaksi ... sika on siisti eläin, sinä kiikutat lepakkosi kanssa kaatopaikalle sopimatonta, jotta oma piha on siisti. Noin ei sikakaan tekisÄlä äijä ruikuta. Oot surkeampi kuin pahimmat itkijäakat, aina valittamassa. Ei sinun tarvitse minun tai kenenkään kanssa keskustella, etenkään kun et siihen edes pysty; ihan liikoja luulet itsestäsi. Sinua ei kukaan kaipaa. Laisellesi moukalle päteekin paremmin vanha sääntö: kun itse kysyy ja itse vastaa, niin välttyy jälkipuheilta. Toisaalta voisit elämäsi ainoana oikeana, hyvänä tekona kuitenkin ihan vahingossa eksyä ketunhäntää pakoputkesta tuuppaavalla, ilmastonsuojelijan romukasallasi näreikköösi ja ajaa vahingossa sillä vaikka suohon. Pienen suoläntin voi varmaan luonnostakin uhrata saastan hävittämiseen.
am Anonyymi kirjoitti:
Älä äijä ruikuta. Oot surkeampi kuin pahimmat itkijäakat, aina valittamassa. Ei sinun tarvitse minun tai kenenkään kanssa keskustella, etenkään kun et siihen edes pysty; ihan liikoja luulet itsestäsi. Sinua ei kukaan kaipaa. Laisellesi moukalle päteekin paremmin vanha sääntö: kun itse kysyy ja itse vastaa, niin välttyy jälkipuheilta. Toisaalta voisit elämäsi ainoana oikeana, hyvänä tekona kuitenkin ihan vahingossa eksyä ketunhäntää pakoputkesta tuuppaavalla, ilmastonsuojelijan romukasallasi näreikköösi ja ajaa vahingossa sillä vaikka suohon. Pienen suoläntin voi varmaan luonnostakin uhrata saastan hävittämiseen.
amJumal'auta, ny innostu oikke lehmä ammumaan
Heruttaa heruttaa valkokaulusmitättömyys. Olet mainio esimerkki siitäkin, että koulutukseesi mennyt panos on, kun vertaa tulokseen eli tuhnuun, on surkea. Ja teitä riittää, hyi helevataNyt oot nauta taas arvioimassa yhden kirjoittajan sisältöä, eli ali ei saisi olla kiinnostunut omista jutuistaan(ko?) Minua ei rassaa hänen linkkinsä, en vaan jaksa niitä avata.
Mutta todella !!! Jos helevati soikoon pitäisi olla muka kiinnostunut miniäsi ruoskinnasta, niin silloinhan oltaisiin niin kuin sinun levelilläsi, äidinkielen suuri vahtikoira ja lierokiero lisäksi
"Mutta eihän seeprakaan raidoistaan..."
Oot muuten huikeen omaperäinen, saako ihan lainata, kun ei keksi ite. Ootsä ihan taulapääedson kirjoitti:
Jumal'auta, ny innostu oikke lehmä ammumaan
Heruttaa heruttaa valkokaulusmitättömyys. Olet mainio esimerkki siitäkin, että koulutukseesi mennyt panos on, kun vertaa tulokseen eli tuhnuun, on surkea. Ja teitä riittää, hyi helevataHitsi, enpäs ole tullut ajatelleeksi "koulutukseeni mennyttä panosta"... Mutta jos oikein muistan, niin yliopistossa ei tosiaankaan opetettu solvaamista tai siihen liittyvä termistöä, joten kyllähän nämä minun vastineeni ovat todellakin tuhnuja verrattuna sinun häikäiseviin arviointeihin - varmaan tarkkiksella oppinut - meistä muista.
edson kirjoitti:
Nyt oot nauta taas arvioimassa yhden kirjoittajan sisältöä, eli ali ei saisi olla kiinnostunut omista jutuistaan(ko?) Minua ei rassaa hänen linkkinsä, en vaan jaksa niitä avata.
Mutta todella !!! Jos helevati soikoon pitäisi olla muka kiinnostunut miniäsi ruoskinnasta, niin silloinhan oltaisiin niin kuin sinun levelilläsi, äidinkielen suuri vahtikoira ja lierokiero lisäksi
"Mutta eihän seeprakaan raidoistaan..."
Oot muuten huikeen omaperäinen, saako ihan lainata, kun ei keksi ite. Ootsä ihan taulapääVoi, voi. Kaveri näköjään tarttee puolustusta. Ei minusta Ali kuitenkaan vielä niin heikko ole. Mutta tässä tietysti taas hyvä todistus "inhimillisyydestäsi": kaveria ei jätetä. Olispa mukavaa, kun taas alkaisittekin kavereiksi🥰. Sitten voisitte "toinen toistanne tukien..."
edson kirjoitti:
Nyt oot nauta taas arvioimassa yhden kirjoittajan sisältöä, eli ali ei saisi olla kiinnostunut omista jutuistaan(ko?) Minua ei rassaa hänen linkkinsä, en vaan jaksa niitä avata.
Mutta todella !!! Jos helevati soikoon pitäisi olla muka kiinnostunut miniäsi ruoskinnasta, niin silloinhan oltaisiin niin kuin sinun levelilläsi, äidinkielen suuri vahtikoira ja lierokiero lisäksi
"Mutta eihän seeprakaan raidoistaan..."
Oot muuten huikeen omaperäinen, saako ihan lainata, kun ei keksi ite. Ootsä ihan taulapääVoisit jo lopultakin lopettaa tuon amummun monen vuodn takaisen jutun jauhamisen. Aina vaan uudestaan kaivat sen esiin. Voisit jo uudistua sinäkin. Ja lopeta tuo nimittelysi milloin naudaksi, milloin valkokauluksesksi ja kierolieroksi taikka taulapääksi. Opettele normikirjoituksen säännöt tänne lopultakin. Tiedät ne itsekin, mutta mikä sinua taas vaivaa? Olit tässä välillä jo aivan inhimillinen tyyppi, mutta iskikö taas joku kevätlamaannus, vai mikä sinut on taas muuttanut? Olet taas ihan eri tyyppi kuin viime vuoden keväällä, jolloin olit jopa sovinnollinen meitä naisia kohtaan.
Kiristääkö pipo jostain asiasta, jota et ole tänne kertonut. Olet mm kertonut, että et enää omista taloasi jne. Onko siis rahahuolia? Eivät nekään oikeuta kohtelemaan meitä kirjoituskavereitasi tuolla tavalla. Kavereitahan jossain vaiheessa olimme ja ihan hyviä sellaisia. Vaikka kukaan ei meistä tunne toisiaan. Minä en aikakaan tunne teistä ketään muuten kuin kirjoitusten perusteella. Ja se riittää.amummu kirjoitti:
Voi, voi. Kaveri näköjään tarttee puolustusta. Ei minusta Ali kuitenkaan vielä niin heikko ole. Mutta tässä tietysti taas hyvä todistus "inhimillisyydestäsi": kaveria ei jätetä. Olispa mukavaa, kun taas alkaisittekin kavereiksi🥰. Sitten voisitte "toinen toistanne tukien..."
Minä luin juuri hiljattain sloganin, ketä eniten vihaa, sen kanssa menee naimisiin. Se on tosi rakkautta se. Olenkin jo odottanut milloin Ali ja edson taas läytävät toisensa ja alkavat sovussa kirjoittamaan kuten yhteen aikaan oli heillä tapana. Ali jopa herroitteli edsonia. Ja haukkuivat yhteistuumin meitä naisia. Ali jopa opetteli samat sanat, millä edson haukkui esim amummua, nyt Ali syyttää minua esim manipuloituna mummona, joka olen kohta kuin aurora ennen hänen kimpussaan. (Tässä ketjussa maininnut). Ei huomaa malkaa omassa silmässään. Ei aurorakaan alia ensin haukkunut, kyllä se oli ali, joka aloitti ja se jatkuu. Siksi aurora on pysynyt täältä poissa, että saa olla rauhassa näiltä miehiltä. Kaikki soppa alkoi silkasta väärinkäsityksestä heidänkin välillään. Se on helppoa täällä, kun ei olla naamat vastakkain.
Calvados kirjoitti:
Voisit jo lopultakin lopettaa tuon amummun monen vuodn takaisen jutun jauhamisen. Aina vaan uudestaan kaivat sen esiin. Voisit jo uudistua sinäkin. Ja lopeta tuo nimittelysi milloin naudaksi, milloin valkokauluksesksi ja kierolieroksi taikka taulapääksi. Opettele normikirjoituksen säännöt tänne lopultakin. Tiedät ne itsekin, mutta mikä sinua taas vaivaa? Olit tässä välillä jo aivan inhimillinen tyyppi, mutta iskikö taas joku kevätlamaannus, vai mikä sinut on taas muuttanut? Olet taas ihan eri tyyppi kuin viime vuoden keväällä, jolloin olit jopa sovinnollinen meitä naisia kohtaan.
Kiristääkö pipo jostain asiasta, jota et ole tänne kertonut. Olet mm kertonut, että et enää omista taloasi jne. Onko siis rahahuolia? Eivät nekään oikeuta kohtelemaan meitä kirjoituskavereitasi tuolla tavalla. Kavereitahan jossain vaiheessa olimme ja ihan hyviä sellaisia. Vaikka kukaan ei meistä tunne toisiaan. Minä en aikakaan tunne teistä ketään muuten kuin kirjoitusten perusteella. Ja se riittää.Kiitos , Calvados! Edson ei vain tyhmyyksissään tiedä, että on olemassa muitakin tapoja puhua ihmisistä kuin hänen. Kotoahan usein tuommoiset piirteet sikiävät, mutta tarttuu niitä tietysti matkankin varrella. Ehkäpä Edsonilla ei ole ketään kuuntelijaa noille jutuilleen, joten jossain ne on sitten purettava, etteivät vallan päätä hajota. En usko että kukaan, eukkonsakaan jaksaa niitä jatkuvasti kuunnella.
Calvados kirjoitti:
Minä luin juuri hiljattain sloganin, ketä eniten vihaa, sen kanssa menee naimisiin. Se on tosi rakkautta se. Olenkin jo odottanut milloin Ali ja edson taas läytävät toisensa ja alkavat sovussa kirjoittamaan kuten yhteen aikaan oli heillä tapana. Ali jopa herroitteli edsonia. Ja haukkuivat yhteistuumin meitä naisia. Ali jopa opetteli samat sanat, millä edson haukkui esim amummua, nyt Ali syyttää minua esim manipuloituna mummona, joka olen kohta kuin aurora ennen hänen kimpussaan. (Tässä ketjussa maininnut). Ei huomaa malkaa omassa silmässään. Ei aurorakaan alia ensin haukkunut, kyllä se oli ali, joka aloitti ja se jatkuu. Siksi aurora on pysynyt täältä poissa, että saa olla rauhassa näiltä miehiltä. Kaikki soppa alkoi silkasta väärinkäsityksestä heidänkin välillään. Se on helppoa täällä, kun ei olla naamat vastakkain.
Onhan kyllä ihan erikoista, että me kolme, aiemmin neljä, mummoa ollaan niin iso kivi kummankin ukon kengässä, että yhtään normaalia viestiä eivät kykene kirjoittamaan. Alikin, vaikka viestinsä voi muuten olla ihan ok, niin johonkin väliin hän joka kerta ymppää jonkun solvauksen jollekin mummolle. Ymmärrän kyllä, että näin pitkään "yhdessä" olleet heittelevät välillä toisilleen herjaa, jopa veetuilevat. Mutta kun sitä tulee ihan jokaisessa kirjoituksessa, niin se menee minusta jo jonkinlaisen mielenvikaisuuden piikkiin.
Olisiko niin, että kummallakin ukolla on takana epäonnistuneita (nais)suhteita, ja maksavat niitä nyt sitten täällä meille mummoille. Me kun emme ole vain nöyrinä ottaneet vastaan sitä "mitä ylhäältä annetaan", vaan annamme takaisin, niin sehän ei näille "uroille" sovi.Calvados kirjoitti:
Minä luin juuri hiljattain sloganin, ketä eniten vihaa, sen kanssa menee naimisiin. Se on tosi rakkautta se. Olenkin jo odottanut milloin Ali ja edson taas läytävät toisensa ja alkavat sovussa kirjoittamaan kuten yhteen aikaan oli heillä tapana. Ali jopa herroitteli edsonia. Ja haukkuivat yhteistuumin meitä naisia. Ali jopa opetteli samat sanat, millä edson haukkui esim amummua, nyt Ali syyttää minua esim manipuloituna mummona, joka olen kohta kuin aurora ennen hänen kimpussaan. (Tässä ketjussa maininnut). Ei huomaa malkaa omassa silmässään. Ei aurorakaan alia ensin haukkunut, kyllä se oli ali, joka aloitti ja se jatkuu. Siksi aurora on pysynyt täältä poissa, että saa olla rauhassa näiltä miehiltä. Kaikki soppa alkoi silkasta väärinkäsityksestä heidänkin välillään. Se on helppoa täällä, kun ei olla naamat vastakkain.
"Ja haukkuivat yhteistuumin meitä naisia"
Missä täällä on naisia häh?
Aurora haastoi koko Elämän ajan ja nautti rähinästä. Ja sitä paitti, kuten who jo "vihjailikin" niin sinäkö olet kaikki ne "nimettömien" kirjoitukset tunnistanut. Muutama meinaan on ollut kuin kirjojen takakansien mainostajan kynästä.amummu kirjoitti:
Kiitos , Calvados! Edson ei vain tyhmyyksissään tiedä, että on olemassa muitakin tapoja puhua ihmisistä kuin hänen. Kotoahan usein tuommoiset piirteet sikiävät, mutta tarttuu niitä tietysti matkankin varrella. Ehkäpä Edsonilla ei ole ketään kuuntelijaa noille jutuilleen, joten jossain ne on sitten purettava, etteivät vallan päätä hajota. En usko että kukaan, eukkonsakaan jaksaa niitä jatkuvasti kuunnella.
" Edson ei vain tyhmyyksissään tiedä, että on olemassa muitakin tapoja puhua ihmisistä kuin hänen."
Voi v***n kieroliero valkokaulustyhjiö. Ei tuollaisesta voi muunlaisia ilmaisuja edes käyttää. Oot oikke viisauden sarvi
Ehkä ei ole kuuntelijaa edsonilla hihhih sentään, ja eukkokaan ei jaksa ei. Poijat kans ihan ties mitä, kun ei siis kotikasvatusta hihhih ...Calvados kirjoitti:
Voisit jo lopultakin lopettaa tuon amummun monen vuodn takaisen jutun jauhamisen. Aina vaan uudestaan kaivat sen esiin. Voisit jo uudistua sinäkin. Ja lopeta tuo nimittelysi milloin naudaksi, milloin valkokauluksesksi ja kierolieroksi taikka taulapääksi. Opettele normikirjoituksen säännöt tänne lopultakin. Tiedät ne itsekin, mutta mikä sinua taas vaivaa? Olit tässä välillä jo aivan inhimillinen tyyppi, mutta iskikö taas joku kevätlamaannus, vai mikä sinut on taas muuttanut? Olet taas ihan eri tyyppi kuin viime vuoden keväällä, jolloin olit jopa sovinnollinen meitä naisia kohtaan.
Kiristääkö pipo jostain asiasta, jota et ole tänne kertonut. Olet mm kertonut, että et enää omista taloasi jne. Onko siis rahahuolia? Eivät nekään oikeuta kohtelemaan meitä kirjoituskavereitasi tuolla tavalla. Kavereitahan jossain vaiheessa olimme ja ihan hyviä sellaisia. Vaikka kukaan ei meistä tunne toisiaan. Minä en aikakaan tunne teistä ketään muuten kuin kirjoitusten perusteella. Ja se riittää.Rahahuolia on aina, vaikka rahaa olisi. Kuvitteles, jos minulla onkin asumisoikeus, mutta vaan kuvittele pelkästään.
Kohtalaisen luettava kirjoitus sinulta, mutta mutta ... ei johdu vuodenajasta, sama tyyppi olen, mutta kierolieron luikertelut katkaisen kuin huolimaton matojen kaivaja
"Kiristääkö pipo"
Vi****aa tyhmyys.amummu kirjoitti:
Hitsi, enpäs ole tullut ajatelleeksi "koulutukseeni mennyttä panosta"... Mutta jos oikein muistan, niin yliopistossa ei tosiaankaan opetettu solvaamista tai siihen liittyvä termistöä, joten kyllähän nämä minun vastineeni ovat todellakin tuhnuja verrattuna sinun häikäiseviin arviointeihin - varmaan tarkkiksella oppinut - meistä muista.
Kaikki sinuun uhratut panokset ihan hukkaan heitetyt, pelkät tyhjät hylsyt muistoina ja todisteina kirjoituksistasi täälläkin
amummu kirjoitti:
Voi, voi. Kaveri näköjään tarttee puolustusta. Ei minusta Ali kuitenkaan vielä niin heikko ole. Mutta tässä tietysti taas hyvä todistus "inhimillisyydestäsi": kaveria ei jätetä. Olispa mukavaa, kun taas alkaisittekin kavereiksi🥰. Sitten voisitte "toinen toistanne tukien..."
Hetkinen, taas meni pöpelikköön hylsysi sisältä
Siis eikö ali saa kirjoittaa ja linkittää omiaan??? Aivan kuten Puosu linkitti, minä linkittänyt aivan hirveitä, mikä sotkenut ceen täysin ja seuraa nyt mahdollista Avun uutta kirjoittajaa
Ootsä kyllä tyhmyydenkin perikuva. Tyhmyys ja kierous, siinä vasta sekoitus.edson kirjoitti:
"Ja haukkuivat yhteistuumin meitä naisia"
Missä täällä on naisia häh?
Aurora haastoi koko Elämän ajan ja nautti rähinästä. Ja sitä paitti, kuten who jo "vihjailikin" niin sinäkö olet kaikki ne "nimettömien" kirjoitukset tunnistanut. Muutama meinaan on ollut kuin kirjojen takakansien mainostajan kynästä.Minä en ole tunnistanut täältä tässä ketjussa nimenomaan kuin vain Ali anonyymin kirjoitukset. Whoo epäili minulle vastatessaan että täällä on ainakin kaksi taikka kolme anonyymia, taikka vain kaksi ja yksi imitaattori. Siihen en sano mitään. Siitä anonyymiAli sai kuitenkin aiheen syyttää whoota, että on täällä manipuloimassa mummoja. Aivan kuin me mummot heti uskoisimme, mitä joku anonyymi taikka nimmarillakin varustettu konahtaa. Minä sain heti kuitenkin anonyymiAlilta viittauksen, että olen kuin takiainen hänen kimpussaan kuten aurora aikoinaan. Se jos mikä on suuri vale. Minä olen kyllä ihan omana itsenäni täällä, enkä edes osaa sellaista sarkasmia ja ironiaa, missä Ara on kuin kotonaan.
Alianonyymi ainakin paljastuu joka kirjoituksessaan, ettei häntä voi luulla keneksikään muuksi, varsinkin mikäli kirjoituksessa on enemmän kuin yksi lause.
"Missä täällä on naisia häh?" sanoo edson
Minulla ainakaan ei ole munia jalkojen välissä. Kaksi lasta synnyttänyt. Eiköhän se riitä todisteeksi naiseudestani.
Missä täällä on miehiä? Siis kunnon miehiä, eikä tuollaisia räkättäviä joka asiasta riiteleviä mukamiehiä.- Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Minä en ole tunnistanut täältä tässä ketjussa nimenomaan kuin vain Ali anonyymin kirjoitukset. Whoo epäili minulle vastatessaan että täällä on ainakin kaksi taikka kolme anonyymia, taikka vain kaksi ja yksi imitaattori. Siihen en sano mitään. Siitä anonyymiAli sai kuitenkin aiheen syyttää whoota, että on täällä manipuloimassa mummoja. Aivan kuin me mummot heti uskoisimme, mitä joku anonyymi taikka nimmarillakin varustettu konahtaa. Minä sain heti kuitenkin anonyymiAlilta viittauksen, että olen kuin takiainen hänen kimpussaan kuten aurora aikoinaan. Se jos mikä on suuri vale. Minä olen kyllä ihan omana itsenäni täällä, enkä edes osaa sellaista sarkasmia ja ironiaa, missä Ara on kuin kotonaan.
Alianonyymi ainakin paljastuu joka kirjoituksessaan, ettei häntä voi luulla keneksikään muuksi, varsinkin mikäli kirjoituksessa on enemmän kuin yksi lause.
"Missä täällä on naisia häh?" sanoo edson
Minulla ainakaan ei ole munia jalkojen välissä. Kaksi lasta synnyttänyt. Eiköhän se riitä todisteeksi naiseudestani.
Missä täällä on miehiä? Siis kunnon miehiä, eikä tuollaisia räkättäviä joka asiasta riiteleviä mukamiehiä.Minähän en lainkaan edes yritä naamioida itseäni anonyyminä joksikin muuksi vaan kirjoitan koko ajan aivan tunnistettavalla ilmaisutavalla vaikka itse nimimerkin olen suojannut pois haittakäytöstä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minähän en lainkaan edes yritä naamioida itseäni anonyyminä joksikin muuksi vaan kirjoitan koko ajan aivan tunnistettavalla ilmaisutavalla vaikka itse nimimerkin olen suojannut pois haittakäytöstä.
Ja kirjoitan aina mitä rehellisesti ajattelen mistäkin tai mikä minua kiinnostaa niin paljon että vaivaudun linkittämään sen tänne ja luen sitten vielä tarkemmin itse uudestaan. Mutta en esimerkiksi jatkuvasti käy Malmin hautausmaan katunumeroita pöyhimässä tai raportoi parvekkeeni lämoötilaa tai miten tuttavieni sukulaisten lapset osaavat virnuilla skypessä! ;(
Toivottelen toimivaa viikon alkua!
Näkyy olevan ainakin edsonilla vauhti päällä, kun on jo ehtinyt käydä haukkumassa meidät kaikki tänään. No, ei haukkuva koira haavaa tee!
Mitä tulee tuohon Hesarin uuteen käytäntöön, ettei rekisteröidyllä nimimerkillä voi enää kirjoittaa kommentteja, huomasin tänään, kun luin yhtä juttua lasten "avokoulutilasta", niin yllätys kyllä, sitä pystyikin kommentoimaan myös nimimerkillä. Ovatkohan saaneet niin paljon valituksia, että joutuvat hieman jo perumaan. Mitään vastausta en ole edelleenkään saanut tuosta asiasta lähettämääni asiakaspalautteeseen. Täydellinen hiljaisuus peittää tätä uudistusta.
Päivän jatkoja - ilman uhkauksia ja nimittelyitä!
RapuLuin, että nimmarillakin voi vielä kommentoida joissakin ketjuissa, minkä he määrittelevät, mutta eipä ole vielä osunut silmiini sellaista aihetta. Ovat siis todella harvassa.
- Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Luin, että nimmarillakin voi vielä kommentoida joissakin ketjuissa, minkä he määrittelevät, mutta eipä ole vielä osunut silmiini sellaista aihetta. Ovat siis todella harvassa.
Kyllä siellä näköjään jotain juttuja voi kommentoida nimmarillakin, mutta vähiin sellaiset ovat todellakin käyneet. Minäkin silloin tällöin olen kommentteja sinne lähettänyt, sekä nimmarilla että nimelläni, ja kaikki on kyllä julkaistu, ainakin tähän mennessä. Sehän vielä on näkemättä, muuttuuko ja miten muuttuu myös moderointi, eli minkälaisia kirjoituksia julkaistaan. Voihan olla, että "isoveli" valvoo entistä tarkemmin.

amTämä, että saa vain nimellä lähinnä kirjoittaa, on ihan uusi juttu hesarissa, ihan viimeisimpiä muutoksia.
Minäkin vastasin tuohon artikkeliin, kun sen löysin. Avokoulutila on pahin mahdollinen pienille lapsile, jotka eivät ole koulunkäyntiin vielä edes tottuneet ja saavat virikkeitä kun koko ajan kuuluu ääniä jostain sermin takaa. Sermithän eivät estä minkäänlaisia ääniä.

Meillä on tutuntutun perheen lapsia juuri tuossa kyseisessä koulussa, ja ovatkin kertoneet sen opiskeluympäristöstä aika kaameita juttuja. Halvalla tietysti saadaan kun tehdään tarvittaessa pienempiä tiloja käyttämällä verhoja ja kevyitä, siirreltäviä väliseiniä. Melu ei vain niiden avulla poistu. Rauhaahan opiskelu kuten työntekokin tarvitsee.
Koulu- ja opintosuunnittelu on nykyään pahasti etääntynyt elävästä elämästä ja ihmisestä. Esimerkiksi lapsi ja faktat lapsen ja nuoren kehityksestä on unohdettu. Hienoja teorioita piisaa, mutta niiden toimiminen onkin sitten ihan toinen juttu.
Ravun, ceen ja ammun alimmaiset kirjoitukset olivat ... kuvasivat ... hiihhihhih joopati eli eivät siis sisältäneet yhtikäs mitään
Yle kehottaa oikke kurkistamaan ja kuuntelemaan ilmastotenttiä. Surkeeta skeidaa meinaan. "Siis monimuotoisuutta on vaikea mitata"
Voin taata sen, että skeidaa laskettelee myös vihreät, tiedän sen, koska olen parin vuoden ajan taannoin "keskustellut" Silmänlumetta joka ihastuttaa varmaan täällä kirjoittavia muutamaa tai jopa koko sakkia.Entäs omat juttusi viime päivinä? Mitä ne sisältävät? Pelkkää kiroilua ja haukkumista joka suuntaan. Sekö on hyvää keskusteluantia sinun mielestäsi. Ja ainoaa oikeaa tapaa ilmaista itseään täällä?
- Anonyymi
Katos, katos, poika on oppinut taas uuden sanan "skeida". Niin stadia, niin stadia stadilaiseksi itsensä luokittelemalta landepaukulta🤣. Vaikuttaa siltä, että uskot olevasi koko tämän jengin ykkönen. Onpa huimaa itseluottamusta/-petosta!
Kukahan täällä joitakin aikoja sitten ilmoitti suurin elein liittyneensä Vihreisiin - De gröna; -juu-u ihan ruotsiksikin. En nyt millään muista, kuka se mahtoi olla.

amMuistan, että myös erosikin vihreistä. Jäsenmaksu liikaa? Äänestää voi ilman jäsenyyttäkin ketä tahansa. Eri asia puolueen sisäisissä kokouksissa.
Calvados kirjoitti:
Muistan, että myös erosikin vihreistä. Jäsenmaksu liikaa? Äänestää voi ilman jäsenyyttäkin ketä tahansa. Eri asia puolueen sisäisissä kokouksissa.
12 ekuu jäsenmaksu
Älä hitto, voiks ääänestää ilman jäsenyyttä. Voiks vaikuutta ilman jäsenyyttä?Anonyymi kirjoitti:
Katos, katos, poika on oppinut taas uuden sanan "skeida". Niin stadia, niin stadia stadilaiseksi itsensä luokittelemalta landepaukulta🤣. Vaikuttaa siltä, että uskot olevasi koko tämän jengin ykkönen. Onpa huimaa itseluottamusta/-petosta!
Kukahan täällä joitakin aikoja sitten ilmoitti suurin elein liittyneensä Vihreisiin - De gröna; -juu-u ihan ruotsiksikin. En nyt millään muista, kuka se mahtoi olla.
amKoko jengin ykkönen
Jos lasketaan cee, rapu ja sinä ammu, niin ei kyllä paljon tarvita.
Suurin elein ainostaan sinä täällä olet esitellyt miniääsi. Ei kieroliero käsitä sitäkään, että jos haluaa vaikuttaa, niin jäsen on oltava. Aivan eri sarjassa on teidän HS, tilaanko vai en, pitääkö kirjoittaa omalla nimellä jne. ns. vaikutusyrityksenne. Rapu raaputtaa valituskirjeitään HS:lle ja te laulatte kuorossa. Ootte toopeja, ja sinä heistä ihan siinä sarjassa ylivertainen.Calvados kirjoitti:
Entäs omat juttusi viime päivinä? Mitä ne sisältävät? Pelkkää kiroilua ja haukkumista joka suuntaan. Sekö on hyvää keskusteluantia sinun mielestäsi. Ja ainoaa oikeaa tapaa ilmaista itseään täällä?
Hihhih ja hih, siis teidän kanssanne keskustelua ja hitto sentään mistä?
Jos sulla oisi hitusenkaan hatun alla, niin huomaisit, että aika helekutin montaa asiaa olen tänne kirjaillut ilman kiroamisia, mutta hei, aherra sinä omillasi, mitä aherratedson kirjoitti:
Koko jengin ykkönen
Jos lasketaan cee, rapu ja sinä ammu, niin ei kyllä paljon tarvita.
Suurin elein ainostaan sinä täällä olet esitellyt miniääsi. Ei kieroliero käsitä sitäkään, että jos haluaa vaikuttaa, niin jäsen on oltava. Aivan eri sarjassa on teidän HS, tilaanko vai en, pitääkö kirjoittaa omalla nimellä jne. ns. vaikutusyrityksenne. Rapu raaputtaa valituskirjeitään HS:lle ja te laulatte kuorossa. Ootte toopeja, ja sinä heistä ihan siinä sarjassa ylivertainen.Ja sitä suuremmaksi eleeni käyvät mitä enemmän lapsia kaltoin kohdellaan. Se on asia, josta en vaikene koskaan. Mutta pitäisi teidän vanhojen ukkojen, nuorten naisten ihailjoiden ja salassa heistä uneksijoiden mielestä vain hyssytellä, ettei vain aikuisille tule paha mieli. Lapsista viis. On siinä meillä miehet, jotka vielä kehtaavat väittää olevansa isiä.
No, etpä kauan vaikuttanut sinäkään. Taisi joku sanoa sinulle totuuksia, joita et kestänyt.edson kirjoitti:
Hihhih ja hih, siis teidän kanssanne keskustelua ja hitto sentään mistä?
Jos sulla oisi hitusenkaan hatun alla, niin huomaisit, että aika helekutin montaa asiaa olen tänne kirjaillut ilman kiroamisia, mutta hei, aherra sinä omillasi, mitä aherratSinun kertomasi jutut ovat aina vaan sitä vihervasemmisto paasaamista. Et halua kuullakaan muunlaisista poliittisista näkemyksistä. Vain sinun on ainoa ja oikea. Hih hih ja hih
- Anonyymi
Calvados kirjoitti:
Sinun kertomasi jutut ovat aina vaan sitä vihervasemmisto paasaamista. Et halua kuullakaan muunlaisista poliittisista näkemyksistä. Vain sinun on ainoa ja oikea. Hih hih ja hih
Onks sulla näkemyksiä? Kerro niistä
edson - Anonyymi
amummu kirjoitti:
Ja sitä suuremmaksi eleeni käyvät mitä enemmän lapsia kaltoin kohdellaan. Se on asia, josta en vaikene koskaan. Mutta pitäisi teidän vanhojen ukkojen, nuorten naisten ihailjoiden ja salassa heistä uneksijoiden mielestä vain hyssytellä, ettei vain aikuisille tule paha mieli. Lapsista viis. On siinä meillä miehet, jotka vielä kehtaavat väittää olevansa isiä.
No, etpä kauan vaikuttanut sinäkään. Taisi joku sanoa sinulle totuuksia, joita et kestänyt.No rappusia alas olit valmis nuoren koulussa työntämään lierokiero
edson Anonyymi kirjoitti:
No rappusia alas olit valmis nuoren koulussa työntämään lierokiero
edsonLuepa uudelleen kirjoitukseni, niin - jos lukemaasi ymmärrät - huomaat, että taas kerran vääristelet siis valehtelet sanomisiani, omaa etuasi tavoitellessasi. Ihan vain tiedoksi: portaikko aulassa johti vain ylöspäin.
- Anonyymi
Hesariin kirjoittamista olen minäkin rajoittanut, sillä en ole mairiteltu sen räikeästä ja ilmiselvästä poliittisen ohjailun tavasta. Hesari on luopunut alkuperäisestä media tehtävästään toimia puolueettomana kansallisena uutis ja sivistyslähteenä.
En tiedä miten ja miksi he ovat näin räikeästi lähteneet poliittisen agendan julkaisuksi.
Jotenkin epäilen että se voi johtua vain heikkotasoisesta ja poliittisesta toimittajakoulutuksesta. Hesari on todellakin ajautunut punaiseen luiskaan poliittisessa liukumäessä eli muuttunut jotenkin sen aatemaaiman brutaaliksi toimijaksi. - Anonyymi
Käytä Finnairia niin pääset Kiovaan
edson - Anonyymi
Hyvä Ohisalo
Kaivakaa keppiä ja ruoskaa, mitään ette voi kuitenkaan tulevaisuudelle
edson - Anonyymi
Ruoka kelvannee yleensä kaikille. Esimrkiksi Puosu on timo perunan artesaaniviljelijä. Peruna on muutenkin aivan loistava vihanne ja kasvaa Suomessa sille loistavilla olosuhteissa ja yleisessä maaperässä,
Tässä amerikkalainen peruna laatikko uunista bratwurst makkaroiden kanssa valmistettuna. Yksinkertaista ja kattavan ravintosisällön ateria millaisen ainakin Puosu saa kasaan omalla ranchillaan Naantalissa.
Bratwurstitkin todellinen kulinaristi artesaani valmistaisi pienen lihamyllyn avulla kotona jolloin niihin saisi yksilöllisen makuvivahteen
https://www.youtube.com/watch?v=AEZ_GyjO7TU- Anonyymi
Jep ranchipa hyvinkin. Ilman hevosia, härkiä,stetsonia , Jennyä. Sellainen 1/30 eekkerin perunapelto. Pientilallinen siis. En ollut ihan hereillä kun lännen maat pantiin jakoon vuonna 1785 toukokuussa. Mutta, mutta. Sanoisin ja olen varma että juhannuksena omia peurunoita syödään voinokareen kanssa. Puosu.

" Ilman hevosia"
Helppo kuitenkin hirnua siellä lännen mailla, lähellä se naantalin aurinko ja rymättylä ja lunta nähty viimeksi talvisodan aikaan
Eekkeri vastaa
4 046,856 422 4 m² eli 0,404 685 642 24 hehtaaria. Yksi hehtaari on 2,471 053 815 eekkeriä.
43 560 neliöjalkaa
4 840 neliöjaardia
1/640 neliömailia
Kyl se niin on, että ei montaa vakoa tartte vetää, kun on vuoden perunat ... riippuu myyristä. Ja vakojen pituudesta
Timo on hjyvä lajike, meillä ei ole sitä enää, tilalla anna bella vai mitens se ny kirjoitetaan. 9 mukulaa, siis siemenperunaa, vasta täällä maassa. Kynnös, keppi, kuoppa ja kuoppaan peruna menetelmälläMeillä vasta http://bot.fi/3lxo kukkii, tulevaisuudessa kovia kokeva ...
Ja herukka kans http://bot.fi/3lxp ja jollen oisi eilen pitänyt just sopivasti taukoa, niin en olisi huomannut, millainen kuhina kävi karviaispensaassa kun pörriä... äsh... kun pölyttäjä touhusiTässä yksi niistä harvoista syistä, miksi täällä olemme https://yle.fi/uutiset/3-11946145
sillä nykytahdilla mökkeilijät pilaavat kalavedet, vapaat rannat on jo unta vaan. Nyt onneksi vihreät ainakin panostavat kiinteistöverojen nostoon ja se saisikin olla moninkertainen mökkiläisille. Samoin tiemaksut koviksi ja ehdoton vaatimus se, että mökki ei saa olla 100 metriä lähempänä rantaa, vaikka siinä käytettäisiin kantovettä. Silloinkin pitäisi vaatia kolmen kaivon kokonaisuus, mistä viimeisestä kaivosta sitten valuu se kemiallisia aineita sisältävä vesi maastoon ja silloinkin se paikka ei saa olla pohjavesialueella. Ne meinaan ovat onnettomia ne mökkiläisten saostuskaivot
Oliko se muuten Orpo, joka kerran mainosti sitä, kuinka mukavaa on ajaa länsirannikolta itään päin mökille ja rentoutua. Hyi helevata, mutta Orvonhan vaalipuheessa ei mainittu muistakseni sanallakaan luonnonsuojelua, saasteita, monimuotoisuuden häviämistä. Sensijaan kyllä puolueen yks mänttipää sanoi, että monimuotoisuutta on vaikea laskea. On oikke mainio tulevaisuuden valtionvarainministeri, kun ei osaa edes laskeaMainos
Maalla on mukavaa. Seurattavaakin. http://bot.fi/3lxr ja voi jelpata jaloilleen, koittaa tunnistaa.
En viitti kertoa, mihin ny lähen. Sen kuitenkin kerron, että ny on sopivan viileetä, ei tartte ottaa hikipyyhettä mukaan. Tosin se kyllä kulkee hyvin henkseleitten välissä, aina saatavillaEnnen kuin cee ehtii lukea iltalehdet ja kauhistella.
Marin syö aamiaisensa kesärannassa meidän veroeuroillamme. Iltalehden tutkiva journalismi saa ensi vuoden journalismipalkinnon, näin veikkaan.
Ny hommiin- Anonyymi
Täytyypä seurata joukkoa jo osallistua Hutisalon evaluointiin. Minusta hänen TV1 esiintymisensä oli pateettista, jalat irti maasta olevaa toiveiden ja kauhun maalailua. Hänen visuaalinen hahmonsa ja jäykistynyt esiintymisensä loi virtuaalisen mielikuvan kalmasta.
Muutenkin hänen leimansa on kuin 30-40 lukujen Ewa Rraun tai nykyajan amerikkalaisen salaliittotoreetikkojen prinsessa Greene-Miller. Kovin positiivista maailman tulevaisuutta on noiden mielikuvien takaa vaikeaa saada perille.
Veikaan ja toivon, että vihreiden taru puolueena loppuisi ja se jatkuisi puhtaana ympäristöliikkeenä vaikka ei mikään niistäkään ole koskaan totuudesta piitannut vaan on ainoastaan kauhistellut ja väärentänyt luionnon ja ihmisen suhdetta-
<Siinä on hyvin paljon korjattavaa mutta se tuotetaan ainoastaan pragmaattisella suhtautumisella ja palikoiden uudelleen järjestelyllä.
Tiedämme varmaan kaikki sisimmässämme että metsiamme ja soitamme on väärinkäytetty ja raiskatta vain rahab ja pienen piirin rahan hyväksi.
Sitä saadaan lopulta helpollakin merkittävästi korjattua hankkimalla raakapuu sieltä missä sitä jo osataan kestävästi kavattaa tai hakkuut ovat luonnollisella aluenn kestöävällä pohjalla.
Meillä eivät ole vaan turvetta on surutta kaikkine ilma ja vesipäästöineen poltettu menemään . Metsää hakataan teolliseksi energiapuuksi mikä on kaikilla yhtälöillä poikkeuksellisen järjetöntä. Jäljelle jäänyt tzlousmetsä on sitten sitä monokulttuurista roikometsää mistä puu harvennetaan liian aikaisin sellupataan ja lopputuotoskin parturoidaan monta kymmentä vuotta ennen pysähdyskasvuun ikääntymistä.
Jopa metsänomistus meillä kaipaisi pöllytystä pienistä perintätilkuista suurempiin yhteismetsiin tai omistukseen jotta ammattimaista metsänhoitoa ja korjuuta voitaisiin toteuttaa. Onhan se metsä nytkin liikkunut ja tuottanut mutta hyvin lyhytnäköisesti ja huonoin seurauksin.Vihreät, Kepu ja Kokoomuksen sekä RKP suuri metsäklusteri on vaan kerännyt rahaa ja viis veisannut vastuusta.
Olisivat edes osallistuneet kansainvälisen raaka aineen bulkkihankinnan ja kuljetuskehityksen parantamiseen niin osaa jalostuteollisuutta voitaisiin pitää tuottavana ja pystyssä ihan kestävällä tuontiraaka aineella ja maksaa se tuonti jalostuksen vientituotoista "Ensin laskettiin yhden eduskuntakeskustelun hinta ja sitten kiinnostuttiin pääministerin aamiaisesta. Seuraavaksi varmaan tutkitaan Kesärannan roskapöntöt."
Joopati joo, mutta ei vaikuta ei, sillä nenän edessä ruoka & juoma http://bot.fi/3lxw- Anonyymi
Vuohisaaressa ei syödä sieniä tällä tavalla, mutta siinä on mielenkiintoinen korealainen versio sieniherkuttelusta.
Muutenkin meillä on kansallinen tapamme käyttää sieniä js jopa sienivalikomaamme.
Jo heti Baltian puolella sienivalikoima ja käyttötavat muuttuat ja esimerkiksi sienisäilykkeitä on laaja valikoima tarjolla.
Meidän herkkusienemme tosin on suurherkku täällä ja erityisesti Italiassa ja sitä paljon syödään juuri paistettuna versiona. Italiassa ja maailmalla meiltä lähtöisin olevaa herkkusientä saa italialaisen vieminä myös pakastepusseista ja niissä on puhdasrotuista herkkutattia ja siis hyvin herkullista-
Merkillinen on aikuinen ihminen joka ei sieniruoista jopa ihan sienirisotosta osaa nauttia
Vuohisaaresta puheenollen, niin mistä tietää olevansa vuohisaaressa. ? No siellä vain mäkätetään! Poikkeuksellisesti keskellä keskellä viikkoa (sorry) häiritsen sen verran kysyäkseni Puosulta jos on langoilla, että onko paikkakuntalaisella mitään vihiä tuosta hevostalli -jutusta. TS uutisoinnin perusteella tapausta on vähän vaikea uskoa ihan todeksikaan. Muissa medioissa asiasta on uutisoitu huomattavan varovaisesti.
- Anonyymi
tiedän toki tallin sijannin mutta kun en ratsastamista harrasta niin ei ole tullut käytyä. Se on siinä Raisiosta naantaliin tullessa turun kehätien ja vantontien ristyksen vieressä oikealla puollella oleva pieni maneesialue. Aika lähellä uutta paloasemaa. Kehätielle näkyy välillä kun hevosia on jaloittelemassa pellolla tien reunassa. Yleensä ovat piilossa mutta kesälomakuukausina heppoja on enempikin pellolla. Varmaan silloin ovat kesäsiirtolassa ja ulkopuolelta tuotujakin mukana.. Aika paha uutinen on .Uskomatonta jos tuollaista ala-arvoista menoa ja lasten hyväksikäyttöä on tapahtunut vuosien ajan. Asiaan liittyy myös Turun eläinsuojeluyhdistyskin. Maapläntti on yhdistyksen omistama ja tallin pitäjälle vuokrattuna. Yhdistys saa runsaasti varoja testamenttilahjoituksina. Tiedä sitä miten hyvin yhdistyksen toiminta kestää päivänvaloa. Yhdistys on useinkin syyllistynyt epämääräiseen toimintaan. Muistat varmaan raision eläinlääkärin potkut ja muut verokikkailut. Aikoinansa oli Anja (tule apuun Anja) joka hoiti asiaa elämäntehtävänänsä, mutta hänen jälkeensä tulleet yhdistyksen puuhaihmiset menevät ihan toisella raiteella. Se mikä on totuus ratsutilan osalta selviää varmaan. Tutkinta on menossa. Puosu

Tänäänhän Turun eläinsuojeluyhdistys muutti aikasemman kantansa asiaan ja ilmoitti lopettaneensa yhteistyön kyseisen tallin kanssa. Tuo hyväksikäytöistä epäilty on ollut Tesyn hallituksen jäsen ja lähtenyt/erotettu ilmeisesti tänään. Ei siis savua ilman tulta.
Ihmeellinen on maailma, jos jopa 12 vuotiaita käytetään hyväksi vuosikausia ilman että kukaan muka tietää asiasta mitään. Kuulostaa vähän kuin jonkun lahkon pimeimmiltä puuhilta.
Ja juu, tule apuun Anja olikin kova täti.
- Anonyymi
Niin ihmeellinen oli tuo hevosselvityspyyntö, että piti oikein avata turun sanomat kun mistään hevostalliasiasta ei ole päälehdissä pientäkään mainintaa.
Oli todella mielenkiintoista avata aito paikallislehti vuosikymmenien kansainvälisten ja kotimaan pääjulkaistujen armoilla oltuaan.
No tosin netissä on halutessaan laaja tarjonta sekä kotimaisista että ulkolaisista paikallislehdistäkinSen verran olen minäkin vanhan heilani vuoksi Naantalissa ja maisemissa liikkunut että sinne kyllä metsiin hyvinkin voisi mahtua melko omintakeisia operoijia.
Hevostytöthän taas oivat aina olleet juuri tuollaisia. He tekevät mitä vaan päästäkseen silittämään lemmikikseen kokemaa heppaa.
Enpä tiedä mitä tuostakaan nyt sanoa. Onko asiassa totuutta siteeksikään vaan onko se kateellisten pikkutyttöjen tai heidän äitiensä kokoon keittämä,
Mitä hevostalleihin ja tiloihin tulee niin niiden pitäisikin olla maaseudulla minne hevoinenkin nykyisin kuuluu.
Esimerkiksi täällä Pääkaupunkiseudulla kaikki kehä 3 sisäpuollelal olevat hevostallit pitäisi siirtää kehä 3 ulkopuolelle ja käyttää tyhjentyvä tyhjä tila uusien vuokra asuntokaupunginosien rakentamiseen. Esimerkiksi juuri Tammiston vieressä.
Olisivat asumisen ja tuottavan teollisuuden kannalta erinomaisten väylien varrella priima sijainnilla kombinoidun asumisen ja liiketoiminnan rakentamiseen.
Siinä Tammiston vieressäkin on Malmin lentokentän veroinen tai parempi suuri hevosalue viemässä kallisarvoista tilaa kaupunkikehityksen todelliselta tarpeelta - Anonyymi
Mikä on tämän "jutun" oikea nettiosoite? En jaksais' käydä läpi noita kaikkia suomi24 - vaihtoehtoja.
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113595MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar701905Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja621014Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768