Lemmenjoelta - evaluointiin ja sitten Gripenin valintaan

Se Lemmenjoen jupakkka koski juuri tuota Hornettien muinoista hankintaa. Osittain sama kaarti, joka silloin oli heikkorunkoista herhiläistä hankkimassa, haluaisi nyt vielä kalliimmat romut hankittavaksi jenkeistä L&M:lta ja muutama seminaariin osallistunut oli sitä mieltä, että USA:n kalusto on aivan liian kallista ja epäluotettavaa Suomen kaltaiselle pienelle valtiolle, jolla on iso alue valvottavana.

Noiden ("malli cajander") hankintaa USA:sta, seuraisi Suomen ilmavoimien lopullinen tuhoutuminen.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ilmavoimissa pitää totella käskyjä vaikka ne olisi miten vääriä

Äänestä

Alkavat nämä ryssätrollien jutut olla aivan liian paksuja suomalaisten nieltäviksi. Menevät ehkä venäläisille, ainakin näennäisesti, vaikka hekin taitavat antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos virkkaamatta mitään.

Tottelevaisuus tai ainakin turpansa kiinni pitäminen on siellä nyt muotia. ; )

Äänestä

Voi Tiltu parkaa! 🤣😂🤣😂🤣😂🤣😂!!!

Äänestä

SU-57, Hävittäjä jota tehdään satoja.
Näin meille opetettiin leirillä.

Yhtään ei saatu valmiiksi.

Äänestä
  • On niitä valmiina 50 kpl jos kehitysversiot otetaan mukaan.

    Äänestä

” Se Lemmenjoen jupakkka koski juuri tuota Hornettien muinoista hankintaa. ”

EI KOSKENUT MILLÄÄN TAVALLA ja Gripen on pudonnut valinnasta jo ajat sitten! Kehitystyö on jo loppunut eikä EDES Ruotsinjatkossa käytä Gripeniä!

Stallari ei osaa valehtelematta kertoa mitään mistään!

Äänestä
  • Hornetien hankinnan aikainen suhmurointi oli silloinkin rakennettu keinotekoisten mielikuvitus uhkien varaan.

    No nyt näemme, ettei runko kestänyt edes luvattua elinkaari aikaa. Voi voi voi. Olis vähän pitänyt katsoa ja perehtyä, ennekuin kiilusilmäisenä löi kätensä jenkkipaskaan.

    USA on vaihtanut kaikkiin samanikäisiin jo pariin kertaan rungot.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hornetien hankinnan aikainen suhmurointi oli silloinkin rakennettu keinotekoisten mielikuvitus uhkien varaan.

    No nyt näemme, ettei runko kestänyt edes luvattua elinkaari aikaa. Voi voi voi. Olis vähän pitänyt katsoa ja perehtyä, ennekuin kiilusilmäisenä löi kätensä jenkkipaskaan.

    USA on vaihtanut kaikkiin samanikäisiin jo pariin kertaan rungot.

    Koneet ovat kuitenkin palvelleet hyvin verrattuna itäromuihin!

    Äänestä

No oli se Lemmenjoen skandaali sen verran kova kolaus, että Naton lobbarit hyllytettiin ja siitä alkoi varsinainen Gripenin marssi HX- hankkeen kärkeen, suvereeniin johtoon.

Äänestä
  • Vastaavia kekkereitä ei enää pidetä eikä tilaisuus liittynyt Natoon! Gripen on hyllytetty jo ajat sitten ja myös Ruotsi luopuu siitä!

    Äänestä

Lemmenjoella - evaluoitiin F-35 hanketta - ja sitten vähän ejakuloitiinkin ...

Äänestä

Tuskinpa ovat stallarit olleet paikan päällä katsomassa?

Äänestä
  • Lemmenjoella oli ollut draamaa. Lakituvassa sitä sitten setvittiin kun Natomieliset olivat tulleet kasvoille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Se Lemmenjoen jupakkka koski juuri tuota Hornettien muinoista hankintaa. Osittain sama kaarti, joka silloin oli heikkorunkoista herhiläistä hankkimassa, haluaisi nyt vielä kalliimmat romut hankittavaksi jenkeistä L&M:lta ja muutama seminaariin osallistunut oli sitä mieltä, että USA:n kalusto on aivan liian kallista ja epäluotettavaa Suomen kaltaiselle pienelle valtiolle, jolla on iso alue valvottavana.

Noiden ("malli cajander") hankintaa USA:sta, seuraisi Suomen ilmavoimien lopullinen tuhoutuminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu