INTIAN valtamerellä sijaitseva Seychellien saarivaltio joutuu yllättäen jälleen turvautumaan koronarajoituksiin siitä huolimatta, että se on tilastojen mukaan tällä hetkellä maailman rokotetuin maa.
Seychellien noin 100 000:sta asukkaasta ensimmäisen koronarokoteannoksensa on saanut jo 70 prosenttia ja kummankin annoksen peräti 61 prosenttia, käy ilmi muun muassa New York Timesin ylläpitämästä rokoteseurannasta. Kakkosena listalla on toinen väestöään ripeästi rokottanut maa, Israel.
BBC:n mukaan Seychelleillä todettiin yllättäen huhti-toukokuun vaihteessa kolmen päivän kuluessa lähes 500 uutta koronatartuntaa. Tällä hetkellä saarivaltiossa on noin 1 000 aktiivista koronatapausta.
Paikallisen median mukaan kolmasosa aktiivisista koronatapauksista on todettu molemmat rokoteannoksensa saaneilla eli täysin rokotetuilla henkilöillä. Loput kaksi kolmasosaa tapauksista koskee joko yhden rokoteannoksen saaneita tai kokonaan rokottamattomia ihmisiä.
EPIDEMIAPIIKKI on johtanut jo koulujen ja urheilutoiminnan sulkemiseen kahdeksi viikoksi. Ravintoloiden, baarien ja liikkeiden aukioloaikoja on supistettu ja joukkotapahtumia on kielletty.
Käänne on turismista riippuvaiselle maalle ikävä takaisku. Seychellit ehti jo maaliskuun lopulla avata ovensa kaikille rokotetuille ulkomaalaisille turisteille, mikäli nämä esittävät tullessaan tuoreen todistuksen negatiivisesta koronatestituloksesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007960474.html
Maailman rokotetuin maa koronaryöpsähdyksen kourissa
17
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Syksyä odotellassa.
- Anonyymi
Eikö rokotteet autakaan?
- Anonyymi
Kiinalaisrokotetta joka on tehty heikennetystä koronaviruksesta - ei tehoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiinalaisrokotetta joka on tehty heikennetystä koronaviruksesta - ei tehoa.
Joko niin tai sitten kiinalaiset möivät tieten tahtoen jotain laimennettua sekundakamaa. Siitähän he ovat kuuluisia.
- Anonyymi
Pikkusaaren viimeisin kirjattu tartuntatapaus 3.5, eli melkein viikko sitten.
- Anonyymi
Ei vähentynyt tartunnat 99% kuten joku väitti eniten rokottaneissa maissa tapahtuvan, vaan tartunnat nousussa? Olisiko uusi mutaatio?
- Anonyymi
Uusin kirjattu tartuntatapaus 3.5, eli melkein viikko sitten.
- Anonyymi
Uuden tyyppinen robotti.
- Anonyymi
Kuinka monta kymmentä kertaa pitää laittaa sama aloitus?
Kuten jutussa kerrottiin ja mikä tietenkin jätetään joka kerta sanomatta, niin ovat saaneet siellä paskaa kiinalaista rokotetta, jonka teho on heikko. Yhdessä tutkimuksessa sen teho arvioitiin korkeintaan 50-prosenttiseksi.
"Huhtikuussa Kiinan johtaviin terveysviranomaisiin kuuluva Gao Fu kuvaili maassa valmistettujen rokotteiden tehoa heikoksi"
Mutta tämähän pitää aina jättää kertomatta, kun se ei sovi agendaan.- Anonyymi
Ei sovi sinun agendaasi. Ensimmäistä kertaa näin tämän aloituksen, joka kertoo totuuden. Erilaista propagandaa irrelevantteihin tilastolukuihin sen sijaan on valheita näkynyt aktiivisessa levityksessä.
- Anonyymi
Kiinassa koronalta suojautuminen ollut maailman kärkeä vaille seltyksien järkeä. Suomi häviämässä tartunoissa 1,3 miljardin Kiinalle kuin akat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiinassa koronalta suojautuminen ollut maailman kärkeä vaille seltyksien järkeä. Suomi häviämässä tartunoissa 1,3 miljardin Kiinalle kuin akat.
Muistakaamme myös. Kiina on maailman eniten rokottanut maa. Vaikka ihmisiä on paljon. Rokotteita on pystytty kohdentamaan alueille joissa pandemia riehuu ja saatu luvut nopeasti alas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sovi sinun agendaasi. Ensimmäistä kertaa näin tämän aloituksen, joka kertoo totuuden. Erilaista propagandaa irrelevantteihin tilastolukuihin sen sijaan on valheita näkynyt aktiivisessa levityksessä.
Ensimmäistä kertaa näit aloituksen, joka on tänäänkin ollut jo 3 kertaa yhtä aikaa tällä ensimmäisellä sivulla? Aivan varmasti joo, ei näytä tuo totuuden puhuminen kuuluvan ainakaan sinun agendaasi.
- Anonyymi
Viimeisin kirjattu tartuntatapaus 3.5, eli melkein viikko sitten.
- Anonyymi
Lilliput pikkusaari jossa on Lahteakin vähemmän asukkaita ei kerro maailmanlaajuisen Pandemia kuluista kovinkaan tarkkaa. Esim. Yhden lomalaisten täyttämän valtamerialuksen rantautuessa koronasairaita nuo luvut ylityyy monin kertaisesti. Nyt viimeisin kirjattu tartuntatapaus on melkein viikko sitten. 3.5.
- Anonyymi
Mutta täytyyhän rokotedenialistien kaivaa se vöyhöttämisensä jostakin, kun miljoonien asukkaiden suuret valtiot eivät siihen kelpaa. Aika säälittävän epätoivoista tuollainen öyhöttäminen kylläkin on ja osoittaa vain niiden tollojen typeryyden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta täytyyhän rokotedenialistien kaivaa se vöyhöttämisensä jostakin, kun miljoonien asukkaiden suuret valtiot eivät siihen kelpaa. Aika säälittävän epätoivoista tuollainen öyhöttäminen kylläkin on ja osoittaa vain niiden tollojen typeryyden.
En usko että se rokotevastainen öyhöttäjä uskoo edes itse omiin tarinoihinsa. On joko todella tyhmä tai niin itsepäinen ettei ole miestä kun huomaa olevansa täysin väärässä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1662120Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3111803- 931587
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois821258Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001220- 671170
- 251091
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73986Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei24972