Suomen korkea autovero

Näin Suomessa kuritetaan autoilijaa: Verotaso EU:n kolmanneksi korkein
Tieliikenteen verotulot ovat Suomessa EU:n kolmanneksi korkeimmat autoa kohti laskettuna.
Suomessa kerättiin vuonna 2019 noin 7,9 miljardia euroa veroja tieliikenteestä. Autokannan lukumäärään suhteutettuna veroja kerättiin maassamme noin 2 523 euroa autoa kohti, kun mukaan lasketaan henkilö-, paketti-, kuorma- ja linja-autot.
Suomen verokanta on huomattavan korkea, sillä ainoastaan Belgiassa (3 187 euroa) ja Itävallassa (2 678 euroa) verotasot ovat Suomea korkeammalla autokantaan suhteutettuna. Naapurimaassamme Ruotsissa tieliikenteen veroja kerätään selkeästi Suomea vähemmän, noin 1 561 euroa autoa kohti.
Suomessa tieliikenteen verotaso onkin autoa kohti laskettuna peräti noin 60 prosenttia Ruotsia korkeampi. Ruotsissa autoista ei kanneta erillistä autoveroa, kuten Suomessa tehdään. Silti naapurimme pärjää taloudellisesti varsin hyvin, eikä maassa suunnitella jatkuvasti erilaisia uusia autoilun verotustapoja – toisin kuin Suomessa.
Kaikkein kevyimmin autoilua verotetaan EU-maista Espanjassa, Kreikassa ja Portugalissa, joissa autoa kohti kerätään veroja vuosittain mainitussa järjestyksessä 1 068, 1 264 ja 1 528 euroa.
Lue lisää: Näin autoveron poisto laskisi hintoja
Suomessa tieliikenteen verokertymästä noin viisi miljardia euroa kerätään erillisveroina, kuten polttoaineiden valmisteverona ja autoverona. Noin kolme miljardia muodostuu erilaisista arvonlisäverokertymistä.
https://www.is.fi/autot/art-2000007959287.html

9

403

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja älyttömintä tässä on se että täällä harvaan asutussa ja pitkien välimatkojen maassa auto on kovin monelle välttämätön.
      Tämä verotus ja kusetus saisi jo loppua.

    • Anonyymi

      Autovero ei ole todellakaan ongelma.
      Jos autovero poistettaisiin, niin ne autot halpenisi "liikaa" joita ei haluttaisi ilmastoasioiden takia myydä.
      CO2 päästö 123 g/km "oikeuttaa 10 prosentin autoveroon.
      Keskiverto lataushybridin autovero on 4-5%
      Sähköauton autovero 2,7%

      Jos autovero poistetaan, niin kyläkaupias saa seuraavan Ferrarin 300 000€ halvemmalla...

      • Anonyymi

        Juu, autoveroa paljon haitallisempi on ajoneuvovero, jota maksavat kaiken aikaa kaikki autoilijat, ei pelkästään uusia autoja ostavat. Ja tuohon ajoneuvoveroon rahat monella menevätkin, joten eivät pysty ostamaan uudempaa ja vähemmän päästävää, uutta tai käytettyä.

        Ja jos polttoaineveroja tai hintoja täytyy välttämättä päästöjen vähentämisen takia korottaa, niin se voitaisiin helposti kompensoida alentamalla ajoneuvoveroa: CO2 maksu kokonaan pois eli kaikille autoille sama ajoneuvovero kuin sähköautoilla! Alle 15.000 km vuodessa bensalla/dieselillä ajavat "köyhät" pääsisivät tässä jopa voitolle.


    • Anonyymi

      EU tarvii sen 750 miljardia ja Suomen kassa on miinuksella??👽👽👽

    • Anonyymi

      Volovo myyjä sanoo ettei ole juurikaan autoveroo taitaa valehdella päin naamaa

      XC60 B5 AWD MHEV Inscription Edition aut 184/250 183 50 200 eur 0 alv hinta

      josta on veron osuus 16 926,48 eur vaan arvo tippuu vuodessa 12000 eur jne

      • Anonyymi

        No, suuri osa tuosta on varmaan ALV:tä, mikä ei ole varsinaista autoveroa. ALV kun maksetaan kaikista tuotteista muutenkin. Autovero on ALV:n päälle menevä osuus.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1565
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1053
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      403
      971
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      164
      913
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      772
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      688
    8. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      642
    Aihe