Kampin kappeli remonttiin

Anonyymi

Yhdeksän vuotta ja nyt jo remonttiin. Puinen ulkoverhoilu hiotaan ja lakataan. Sitähän minä sanoin jo heti kättelyssä, mutta remppaan meni jopa nopeammin kuin kuvittelinkaan.

No onpa virolaisille, oletan, taas töitä.

21

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Rakennus on minulle tuttu, olen osallistunut käytännön toteutuksen suunnitteluun. Virolaisten suhteen olet oikeassa, sitä markkinoitiin suomalaisena työnä mutta oli kyllä kaikkea muuta.

      Olisi monta tarinaa ko. projektista, se oli erikoinen homma. Mutta siihen se nousi. Kustannusarvio tosin moninkertaistui. Rahoistaan itse vastuussa olevat kun tekivät budjettikuri päti, Hernesaaren sauna mentiin kustannusarvioissa ja saivat mitä halusivat.

      Kaksi rakennusta, jotka ovat saaneet kansainvälistä julkisuutta. Mielestäni eivät sinänsä kummallisia kummatkaan, mitään innovaatioita ne eivät sisällä. Arkkitehtonisesti Hernesaaren saunan nostan kuitenkin Kappelin ohitse.

      -a-teisti-

      • Anonyymi

        Näin Kappelin sisärakenteen suunnitelmat ja kustannusarvion. Sanoin heti,ettei toimi, otin laskukoneen käteen ja sanoin vartin päästä että tämä on tuplat vähintään.

        -ateisti-


      • Anonyymi kirjoitti:

        Näin Kappelin sisärakenteen suunnitelmat ja kustannusarvion. Sanoin heti,ettei toimi, otin laskukoneen käteen ja sanoin vartin päästä että tämä on tuplat vähintään.

        -ateisti-

        Se rakennus oli jo syntyessään täys susi.
        Henkilökunta jutui käymän kusellakin jossain Bub-Ikkunassa.


      • Anonyymi

        Se on kyllä helevetin ruma rakennus ja epäkäytännöllinen.

        Ei edes vessoja oltu suunnitteltu raskennukseen ja porukka joutui käymään tarpeillaan jossain lähibaarissa.

        Pe.ku


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on kyllä helevetin ruma rakennus ja epäkäytännöllinen.

        Ei edes vessoja oltu suunnitteltu raskennukseen ja porukka joutui käymään tarpeillaan jossain lähibaarissa.

        Pe.ku

        Häh, eihän hengellisille ihmiselle tarvitakaan vessoja!


    • Anonyymi

      Kirkollisverovarat ehtyvät 🤣

    • Anonyymi

      Koko hökötyksen voisi purkaa. Kirkkoja on kaupunki täynnä, mutta uskovaiset vain vähenee.

    • Nämä on tätä nykyaikaa.

      Tuota se on kun asiat tehdään hutasten. Ihan järjetöntä tosin kirkolta alkaa noita tuota ja vastaavia kunnostamaan. Ei , oikeasti kun meillä riittää vanhaa rakennuskantaa johon taatusti voi mennä hiljentymään. Ihan siinä pääkaupunkiseudullakin. Mitä noita edes rakentelemaan yleensä suoraansanottuna saamarin rumia ja sitten just paljastuu joku hirvee valuvirhe . Eiköhän kirkkoja ja kappeleita ole ihan tarpeeksi suomessa, että jos vaan niistä vanhoista huolehditaan.

    • Anonyymi

      Nonnii, 8 miljoonaa maksoi kun rakennettiin ja remonttiin meni kuinka paljon?

      https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kampin-kappelissa-kay-600-900-ihmista-viikossa-mutta-rakennuksen-kustannukset-karkaavat-kasista

      Ja nyt ollaan siinä pisteessä, että halutaan päästä rotiskosta eroon, edes jollakin tavalla, kun rupeaa maksamaan seurakunnalle liikaa.

      Jäätävän realistinen veikkaus: Seurakunta yrittää saada kaupungin jotenkin mukaan kantamaan lisääntyneitä kustannuksia.
      Eli kaupungin veronmaksajien rahoja siihen...

      • Anonyymi

        Kirkko pyörii veronmaksajien rahoilla 😠


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirkko pyörii veronmaksajien rahoilla 😠

        Aika paljon rahaa tuo 'hengellinen' järjestö pyörittää vuosittain, taitaa mennä yli 1,3 miljardia euroa.

        Kun soten kautta kunnallisveron laskutapa muuttui, muuttui se kirkon kannalta niin mukavasti, että kirkolle oli tulossa vajaat 60 miljoonaa ylimääräistä.

        Ministeriöstä (Valtiovarain-?) tuli vakava suositus, että seurakunnat alentaisivat verotustaan niin, ettei kirkollisveron maksajat joutuisi maksamaan lisää. Mutta vain harva seurakunta noudatti suositusta. Todella harva seurakuntalainen huomasi maksavansa entistä enemän.

        Lehdistö ei katsonut aiheelliseksi älähtää...


    • Anonyymi

      Mitäänsanomattoman näköinen tynnyri.
      Laiitaisivat tuon kylkeen ison ristin, Jeesuksen tai muuta kristinuskon kuvastoa
      tai Raamatun jakeen

      • Anonyymi

        Mitäänsanomaton se ei ainakaan minun miestä ole, vaan ympäristöönsä harvinaisen huonosti istuva!

        Pois joutaa. Mutta kirkon omalla kustannuksella!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäänsanomaton se ei ainakaan minun miestä ole, vaan ympäristöönsä harvinaisen huonosti istuva!

        Pois joutaa. Mutta kirkon omalla kustannuksella!

        Ei mitäänsanomaton minunkaan mielestä, vaan ”mitäänsanomattoman näköinen”.


      • Anonyymi

        Sopisi paremmin muualle, mutta ulkoisesti tuon rakennuksen materiaali ja muoto yhdessä ei viehätä erityisesti silmää missään muuallakaan. Toimisi paremmin lähempänä joitain muita rakennelmia, kuin yksistään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sopisi paremmin muualle, mutta ulkoisesti tuon rakennuksen materiaali ja muoto yhdessä ei viehätä erityisesti silmää missään muuallakaan. Toimisi paremmin lähempänä joitain muita rakennelmia, kuin yksistään.

        Jaa, kyllä tuo paremmin johonkin umpipöpelikköön istuisi, kun ei silloin niin pahasti silmään kirvelisi!


    • Anonyymi

      Kappeli on täysin tarpeeton ja väärässä paikassa. Sen voisi purkaa pois. Kappelissa sallitaan myös epäjumalannpalvelus, joten poistoon.

      • Anonyymi

        8 miljoonaa ja vessat unohtui suunnitelmista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        8 miljoonaa ja vessat unohtui suunnitelmista.

        Kirkon kiinteistöpuolelta löytyy omantasoista asiantuntemusta...


    • Anonyymi

      Nyt tosiaan alkaa kirkkorakennuksia poistumaan melkoista tahtia.

      https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/herttoniemen-kirkko-ja-vuosaaren-merirasti-kappeli-saivat-purkuluvan-yhteiselta-kirkkovaltuustolta

      Herttoniemestä ja Vuosaaresta lähtee kummastkin yksi kirkko.

      https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kampin-kappelissa-kay-600-900-ihmista-viikossa-mutta-rakennuksen-kustannukset-karkaavat-kasista

      Kampin kappelista ei ole mitää päätetty, mutta sen ylläpitäminen käy seurakunnalle todella kalliiksi, kun seurakuntayhtymä vyöryttää 'sisäistä vuokraa' melkoisia summia vuodessa.

      Kun sen käyttö seurakuntatilana on minimaalista (sehän on ensisijaiseti turistipyydys) ei kestäne kauan, kun realismi hiipii kuvaan...

      Oma silmäni ei ole siihen tottunut vieläkään, niin ympäristöönsä huonosti se istuu! Ihan kuin joku olisi vaan väkisin halunut itselleen ja uralleen näkyvän muistomerkin: 'Tuon sain aikaiseksi!'

      • Anonyymi

        Onko kellään lisätietoa siitä, mitä tuolle pömpelille aiotaan tehdä?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      196
      1512
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      944
    3. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      931
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      816
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      262
      719
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      710
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      671
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      664
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      646
    Aihe