Maailman tytöt kouluun

Qwerty

Yhä useammat tytöt eri puolilla maailmaa pääsevät kouluun, vaikkakin monin paikoin pojilla on etusija koulutukseen, kertoo YK:n lastenavun Unicefin uusin selvitys.

Selvityksessä oli mukana 180 maata, ja niistä 125:ssä sekä tyttöjen että poikien pitäisi päästä kouluun yhtä lailla vuoden loppuun mennessä.
YK:n tavoitteena on, että tasa-arvo toteutuisi ala-asteen koulutuksessa vuoteen 2015 mennessä.

Vähiten tyttöjä on koulussa Saharan eteläpuolella sijaitsevissa Afrikan maissa ja joissakin osissa Aasiaa.

Etelä-Aasian kaikista lapsista 37 prosenttia ei käynyt laisinkaan koulua vuonna 2001. Koulutuksen ulkopuolelle jääneitä lapsia on tuolla alueella 42 miljoonaa.

2

265

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tässä esimerkki

      Kun joissakin keskusteluissa on väännetty siitä, että syntyykö keskustelua mikäli ei ole vastakkaisia tai muuten erillaisia mielipiteitä.

    • Unicefin maailmanlapsilisää maksamalla suoraveloituksella 10 e/kk (enemmänkin saa antaa) voi kustantaa vuoden aikana kymmenelle nepalilaistytölle iltakoulun vuodeksi.

      Ilmeisesti tytöt eivät edes pääsisi askareiltaan päiväsaikaan kouluun kuten pojat(?), mutta joka tapauksessa yhden tytön koulunkäynti maksaa vuodessa 12 euroa.

      Lapsilisälahjoituksensa voi kohdistaa halutessaan myös hätäapuun.

      Summa ei ole iso.

      http://www.unicef.fi/lahjoita/maailmanlapsilisa.shtml

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      162
      1374
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      40
      965
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      705
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      620
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      612
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      35
      604
    7. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      19
      580
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      567
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      553
    Aihe