TODISTUKSENI
(Kirjoittanut: Ward Ciappetta)
”Uudestisynnyin” tai ”Pelastuin” vuonna 1980. Voin muistaa päivän aivan kuin se olisi ollut eilen. Nuoruudessani olin hyvin aktiivinen urheilussa, erityisesti pesäpallossa. Pelasin takakenttäpelaajana. Yhtenä päivänä kun olin ottamassa palloa kiinni, kompastuin ja satutin jalkani. Tuska oli hirmuinen ja nilkuttelin pois kentältä. Kun päivä muuttui illaksi, yltyi kipu pahemmaksi. En oikeastaan halunnut lähteä sairaalaan, suoraan sanoen, ei ollut varaa lääkinnällisiin kuluihin. Liottelin itseäni kylvyssä vähän aikaa. Kun olin kylvyssä sain puhelinsoiton äidiltäni joka kutsui minut kirkolle. (Mitä hän oli tehnyt monta, monta kertaa aikaisemminkin.) Katselin vaimoani ”voi ei taas” -ilme silmissäni ja kerroin äidilleni että olin loukannut itseni ja arvelin etten voi kävellä. Ripustin puhelimen ylös ja jatkoin kylpemistä. Tuska jalassa vain paheni ja ajatus kirkkoon menemisestä äidin kanssa kalvoi mieltäni, kunnes lopulta pyysin vaimoni soittamaan hänelle takaisin sanoakseen hänelle, että olen tulossa mutta että äidin olisi ajettava.
(Äitini oli puhunut minulle monta vuotta Jeesuksesta ja hänen paluustaan ja miten minun pitäisi vastaanottaa hänet syntien anteeksisaamiseksi. Itse asiassa muistan miten teini-ikäisenä kävelin sisään kotini etu-ovesta ja miten oli pakko kävellä ihmisten yli jotka olivat saaneet Pyhän Hengen kasteen. Nämä ihmiset makasivat kotini lattialla äsken Pyhän Hengen täyteyden saaneena. Nääs kun vanhempani olivat vahvoja uskovaisia ja he pitivät kiireesti kokoon kyhättyjä kokouksia kerta toisensa jälkeen. He harjoittelivat uskoaan Jeesukseen. He tahtoivat jakaa evankeliumia ja ylistää Jeesusta ja laittaa käsiään näitten ihmisten päälle ja monta kertaa ihmiset täyttyivät Pyhällä Hengellä. Voit ajatella että nämä kokemukset olisivat olleet tarpeeksi vakuuttaakseen minut. Näytti siltä että minne menenkin, kohtaisin ihmisiä kertomassa minulle Jeesuksesta. En voinut päästä pois.)
Joka tapauksessa menin kirkkoon ja istuin keskiosassa ja yritin sekoittua joukkoon. Ihmettelin miksi olin siellä. Kuitenkin palautin mieleeni, että tämä oli onnellinen paikka, täynnä veisuja ja hymyileviä ihmisiä. Tämä ei ollut mikään ”Helvetti ja tuhat tulimmaista” -kirkko. Ihmiset ylistelivät Jumalaa ja jakoivat todistuksiaan siunauksista ja parantumisista ja monesta muustakin asiasta. En oikein tiennyt mikä kaikella tällä pitäisi tehdä. Meinaan, ihmiset makasivat lattialla ja vapisivat hallitsemattomasti Jumalan voiman alla. Joka tapauksessa saarnaaja jakoi sanomansa. (Siellä oli noin sata ihmistä). Saarnan keskivaiheessa minut valtasi ajatus siitä, että minä tarvitsen Jeesusta; se laitettiin sydämelleni. Tunsin itseni vähän pelästyneeksi ja kaikki mitä tein, oli että sanoin sisälläni: ”Herra muista minut”. Saarnaaja lopetti yhtäkkiä saarnansa, tuli alas saarnastuolistaan ja käveli käytävää pitkin, pysähtyen juuri siinä kohtaa missä istuin. Ja se oli niin kuin hän olisi kuunnellut jotain jota en voinut nähdä. Tuossa vaiheessa hän kutsui minut ulos käytävälle kohdatakseni hänet. Hän laski kädet päälleni ja alkoi rukoilla kielillä puhuen. Jumalan voima kaatui päälleni kuin alasin. Se tuntui kuin herkeämättömältä sähkölataukselta ja kaaduin taaksepäin lattialle. Kun kaaduin lattialle voin muistaa että tuntui siltä, kuin en olisi edes ollut kehossani. Olin jollain tapaa kirkossa ja jollain tapaa en. Kun lopulta kaaduin lattialle, se oli enemmänkin putoamista höyhensänkyyn. Voimassaoleva sähköisyyden tunne virtasi lävitseni ja kehoni vapisi ja tärisi. Itkin myös hallitsemattomasti. Tämä kokemus kesti jonkin aikaa ja lopulta nousin ylös lattialta ja olin täynnä rauhaa joka on yläpuolella sen mitä sanoilla voi kuvata. Myös kipu jalastani oli hävinnyt. Tuossa hetkessä tiesin kolme asiaa: Jeesus oli todellinen ja ehdottomasti elävä, olin saanut ikuisen anteeksiannon ja hyväksytty hänen perheeseensä, ja että hänen paluunsa olisi pian.
Täytyin sentapaisella rakkaudella ja rauhalla mikä oli nähtävissä jokaiselle joka tunsi minut. Olin vielä oma itseni mutta olin aivan erilainen. Tuon tilaisuuden jälkeen olen kokenut ja todistanut monta ihmettä. Havaitsin että Jeesus on ystäväni ja että hän oli odottanut minua kauan. Olen rukoillut sairaitten ja tautisten puolesta ja Jeesus on parantanut heidät (mukaan lukien syöpäpotilaat). Minulle on annettu ilmestyksiä ja unia hänen paluustaan, niin kuin myös ilmestyksiä onnettomuuksista ihmisten elämässä, mitkä ovat osoittautuneet oikeaksi. Kerroin yhdelle naiselle tuollaisesta ilmestyksestä mikä koski häntä. Yksityiskohdat olivat niin tarkat että arvelen hänen leukansa edelleen roikkuvan hänen jaloissaan. Hänen tarkat sanansa olivat: ”Olen ällikällä lyöty, miten pystyit tietämään nämä asiat?” Sanoin, Jeesus näytti minulle jotta voisit tietää että hän on todellinen ja että hän rakastaa sinua.
Mikään muu ei anna minulle enemmän iloa kuin ilosanoman jakaminen muille. Haluan jakaa ilmestykset jotka olen saanut Jeesukselta kaikkien kanssa ja olla hänen käytössä oleva palvelija, hänen lastensa rakennukseksi.
Sillä tarkoituksella että auttaisin heitä elämään Jumalan kaikissa lupauksissa, kaikessa rakkauden runsaudessa ja täydellisessä auktoriteetissa, minkä hän tarkoitti kaikille lapsilleen toimiakseen niissä. Tähän nimenomaiseen tarkoitukseen minut on kutsuttu.
Tämä on se tapa millä Jeesus päätti ilmaista itsensä minulle. Ei hänen tarvitse tehdä sitä samalla tavalla sinulle. Hän tietää mitä kautta mennä ihmiselle. Kutsu Jeesuksen elämääsi tänään ja ala nauttimaan Jumalan valtakunnan aarteista. Älä enää tuhlaa toista päivää. Hänen kätensä ovat ojennetut tällä hetkellä jotta sinä saavuttaisit hänet. Hänen korvansa ovat kallistuneet sinuun puoleesi. Hänen tulee kuulemaan sinun itkusi ja hän tulee vastaamaan sinulle ja sinä tulet silloin tietämään että se on kaikki totta. Aamen.
Julkaisut ja kääntänyt luvalla:
Webmasteri osoitteessa http://www.vapauteen.com/todistuksia.html
Poijjaaat! Tämä taitaa sittenkin olla totta eikä huuhaata, vai mitä?
(Kirjoittanut: Ward Ciappetta)
”Uudestisynnyin” tai ”Pelastuin” vuonna 1980. Voin muistaa päivän aivan kuin se olisi ollut eilen. Nuoruudessani olin hyvin aktiivinen urheilussa, erityisesti pesäpallossa. Pelasin takakenttäpelaajana. Yhtenä päivänä kun olin ottamassa palloa kiinni, kompastuin ja satutin jalkani. Tuska oli hirmuinen ja nilkuttelin pois kentältä. Kun päivä muuttui illaksi, yltyi kipu pahemmaksi. En oikeastaan halunnut lähteä sairaalaan, suoraan sanoen, ei ollut varaa lääkinnällisiin kuluihin. Liottelin itseäni kylvyssä vähän aikaa. Kun olin kylvyssä sain puhelinsoiton äidiltäni joka kutsui minut kirkolle. (Mitä hän oli tehnyt monta, monta kertaa aikaisemminkin.) Katselin vaimoani ”voi ei taas” -ilme silmissäni ja kerroin äidilleni että olin loukannut itseni ja arvelin etten voi kävellä. Ripustin puhelimen ylös ja jatkoin kylpemistä. Tuska jalassa vain paheni ja ajatus kirkkoon menemisestä äidin kanssa kalvoi mieltäni, kunnes lopulta pyysin vaimoni soittamaan hänelle takaisin sanoakseen hänelle, että olen tulossa mutta että äidin olisi ajettava.
(Äitini oli puhunut minulle monta vuotta Jeesuksesta ja hänen paluustaan ja miten minun pitäisi vastaanottaa hänet syntien anteeksisaamiseksi. Itse asiassa muistan miten teini-ikäisenä kävelin sisään kotini etu-ovesta ja miten oli pakko kävellä ihmisten yli jotka olivat saaneet Pyhän Hengen kasteen. Nämä ihmiset makasivat kotini lattialla äsken Pyhän Hengen täyteyden saaneena. Nääs kun vanhempani olivat vahvoja uskovaisia ja he pitivät kiireesti kokoon kyhättyjä kokouksia kerta toisensa jälkeen. He harjoittelivat uskoaan Jeesukseen. He tahtoivat jakaa evankeliumia ja ylistää Jeesusta ja laittaa käsiään näitten ihmisten päälle ja monta kertaa ihmiset täyttyivät Pyhällä Hengellä. Voit ajatella että nämä kokemukset olisivat olleet tarpeeksi vakuuttaakseen minut. Näytti siltä että minne menenkin, kohtaisin ihmisiä kertomassa minulle Jeesuksesta. En voinut päästä pois.)
Joka tapauksessa menin kirkkoon ja istuin keskiosassa ja yritin sekoittua joukkoon. Ihmettelin miksi olin siellä. Kuitenkin palautin mieleeni, että tämä oli onnellinen paikka, täynnä veisuja ja hymyileviä ihmisiä. Tämä ei ollut mikään ”Helvetti ja tuhat tulimmaista” -kirkko. Ihmiset ylistelivät Jumalaa ja jakoivat todistuksiaan siunauksista ja parantumisista ja monesta muustakin asiasta. En oikein tiennyt mikä kaikella tällä pitäisi tehdä. Meinaan, ihmiset makasivat lattialla ja vapisivat hallitsemattomasti Jumalan voiman alla. Joka tapauksessa saarnaaja jakoi sanomansa. (Siellä oli noin sata ihmistä). Saarnan keskivaiheessa minut valtasi ajatus siitä, että minä tarvitsen Jeesusta; se laitettiin sydämelleni. Tunsin itseni vähän pelästyneeksi ja kaikki mitä tein, oli että sanoin sisälläni: ”Herra muista minut”. Saarnaaja lopetti yhtäkkiä saarnansa, tuli alas saarnastuolistaan ja käveli käytävää pitkin, pysähtyen juuri siinä kohtaa missä istuin. Ja se oli niin kuin hän olisi kuunnellut jotain jota en voinut nähdä. Tuossa vaiheessa hän kutsui minut ulos käytävälle kohdatakseni hänet. Hän laski kädet päälleni ja alkoi rukoilla kielillä puhuen. Jumalan voima kaatui päälleni kuin alasin. Se tuntui kuin herkeämättömältä sähkölataukselta ja kaaduin taaksepäin lattialle. Kun kaaduin lattialle voin muistaa että tuntui siltä, kuin en olisi edes ollut kehossani. Olin jollain tapaa kirkossa ja jollain tapaa en. Kun lopulta kaaduin lattialle, se oli enemmänkin putoamista höyhensänkyyn. Voimassaoleva sähköisyyden tunne virtasi lävitseni ja kehoni vapisi ja tärisi. Itkin myös hallitsemattomasti. Tämä kokemus kesti jonkin aikaa ja lopulta nousin ylös lattialta ja olin täynnä rauhaa joka on yläpuolella sen mitä sanoilla voi kuvata. Myös kipu jalastani oli hävinnyt. Tuossa hetkessä tiesin kolme asiaa: Jeesus oli todellinen ja ehdottomasti elävä, olin saanut ikuisen anteeksiannon ja hyväksytty hänen perheeseensä, ja että hänen paluunsa olisi pian.
Täytyin sentapaisella rakkaudella ja rauhalla mikä oli nähtävissä jokaiselle joka tunsi minut. Olin vielä oma itseni mutta olin aivan erilainen. Tuon tilaisuuden jälkeen olen kokenut ja todistanut monta ihmettä. Havaitsin että Jeesus on ystäväni ja että hän oli odottanut minua kauan. Olen rukoillut sairaitten ja tautisten puolesta ja Jeesus on parantanut heidät (mukaan lukien syöpäpotilaat). Minulle on annettu ilmestyksiä ja unia hänen paluustaan, niin kuin myös ilmestyksiä onnettomuuksista ihmisten elämässä, mitkä ovat osoittautuneet oikeaksi. Kerroin yhdelle naiselle tuollaisesta ilmestyksestä mikä koski häntä. Yksityiskohdat olivat niin tarkat että arvelen hänen leukansa edelleen roikkuvan hänen jaloissaan. Hänen tarkat sanansa olivat: ”Olen ällikällä lyöty, miten pystyit tietämään nämä asiat?” Sanoin, Jeesus näytti minulle jotta voisit tietää että hän on todellinen ja että hän rakastaa sinua.
Mikään muu ei anna minulle enemmän iloa kuin ilosanoman jakaminen muille. Haluan jakaa ilmestykset jotka olen saanut Jeesukselta kaikkien kanssa ja olla hänen käytössä oleva palvelija, hänen lastensa rakennukseksi.
Sillä tarkoituksella että auttaisin heitä elämään Jumalan kaikissa lupauksissa, kaikessa rakkauden runsaudessa ja täydellisessä auktoriteetissa, minkä hän tarkoitti kaikille lapsilleen toimiakseen niissä. Tähän nimenomaiseen tarkoitukseen minut on kutsuttu.
Tämä on se tapa millä Jeesus päätti ilmaista itsensä minulle. Ei hänen tarvitse tehdä sitä samalla tavalla sinulle. Hän tietää mitä kautta mennä ihmiselle. Kutsu Jeesuksen elämääsi tänään ja ala nauttimaan Jumalan valtakunnan aarteista. Älä enää tuhlaa toista päivää. Hänen kätensä ovat ojennetut tällä hetkellä jotta sinä saavuttaisit hänet. Hänen korvansa ovat kallistuneet sinuun puoleesi. Hänen tulee kuulemaan sinun itkusi ja hän tulee vastaamaan sinulle ja sinä tulet silloin tietämään että se on kaikki totta. Aamen.
Julkaisut ja kääntänyt luvalla:
Webmasteri osoitteessa http://www.vapauteen.com/todistuksia.html
Poijjaaat! Tämä taitaa sittenkin olla totta eikä huuhaata, vai mitä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
olen kaivannut jo kauan jotain muuta kuin valheellista elämää. olen alkoholisti tällä hetkellä on kuitenkin asiat järjestyksessä.
kapakka elämää en kaipaa työelämässä en enää ole
sairaseläke ollut jo pitkään. luen raamattua ja mielikuvissani teen parannuksen. en kaipaa muut kuin sisäistä rauhaa olen kuitenkin niin syntinen ihminen että en kelpaa jumalalle pelkään itsekkin en tiedä mitä