Hirmuliskoista hirmuevankelistoiksi.

Kirjassaan "DINOSAURUKSET - Muinaiset lohikäärmeet" Pekka Reinikainen esittää jatkuvien pehmytkudoslöytöjen perusteella, miten on mahdotonta että hirmuliskot olisivat eläneet kymmeniä miljoonia vuosia sitten, ts. puheet jostain "evoluutiosta" ovat vain älyttömystön täysin epätieteellistä humpuukia.
18<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Se on sitä, kun on luettu raamattua, ja uskotaan miellyttävän Jumalaa uskomalla raamattuun kirjaimellisesti. Astrologia pitää paikkansa, koska taivaankappaleiden rata on vakio. Mutta jutut mm. siitä, että maailma luotiin 6000:ssa vuodessa...?
On niitäkin, jotka väittää, että se luotiin 7000:ssa vuodessa, mutteivät ole ajatelleet asiaa sen pidemmälle kuin ne, joilta kenties ovat asiasta kuulleet, koska 7:ntenä "päivänä" "Jumala lepäsi".

Äänestä
  • Astrologia on huuhaata. Astronomia on tiedettä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Astrologia on huuhaata. Astronomia on tiedettä.

    Kiellät siis avaruussäteilyn vaikutuksen ihmisiin, jonka jo tiedekin on todennut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiellät siis avaruussäteilyn vaikutuksen ihmisiin, jonka jo tiedekin on todennut.

    Kyllähän avaruuden säteily aiheuttaa esimerkiksi syöpää. Mutta kun teikäläiset pölkkypäät uskovat sen määräävän, vieläpä miljardien valovuosien päässä olevien tähtien avulla, että onko Matin avioliitto Liisan kanssa onnistunut ja miten Matilla ensi viikolla töissä menee. Se on idiotiaa.

    Äänestä

Heh. Reinikainen, tuo lahkolaisten rokkitähti. On kai sekin jotain olla muutaman kymmenen hörhön ihailema.

Äänestä

Että oikein..."jatkuvien pehmytkudoslöytöjen perusteella".....what?? Hahhahaha,kaikenlaista hömppää sitä väitetään .

Äänestä

Mistä tuo nimi tulee: lohikäärme, onko joku lohen ja käärmeen risteytys?

SalmonDragon

Äänestä

Pelle Reinikainen ei tiedä yhtään mitään geologiasta eikä paleontologiasta, mutta kun kertoo noista asioista satuja ihmisille jotka eivät myöskään tiedä yhtään mitään, niin typerykset uskovat sokeasti. Mutta sitähän se usko on, sokeaa tietämättömyyttä.

Äänestä
  • Evoluutiomyyttiä pahempaa idiotismia on vaikeata edes keksiä - silti siihen hanakasti uskotaan , nimenomaan uuskotaan. Itsensä luova luomakunta sokeiden luonnonvoimien tuloksena???! Höh!
    Kaikenlainen pölhöys uppoaa, kun riittävän arvovaltaiselta taholta julistetaan.

    Mikä saa ihmisen uskomaan evoluutiosatuun? Kaikki viittaa suunnitteluun ja siis luomiseen, mutta ihminen haluaa kapinoida ja kieltää Luojan, joten järjetön evoluutiotaru kelpaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Evoluutiomyyttiä pahempaa idiotismia on vaikeata edes keksiä - silti siihen hanakasti uskotaan , nimenomaan uuskotaan. Itsensä luova luomakunta sokeiden luonnonvoimien tuloksena???! Höh!
    Kaikenlainen pölhöys uppoaa, kun riittävän arvovaltaiselta taholta julistetaan.

    Mikä saa ihmisen uskomaan evoluutiosatuun? Kaikki viittaa suunnitteluun ja siis luomiseen, mutta ihminen haluaa kapinoida ja kieltää Luojan, joten järjetön evoluutiotaru kelpaa.

    Esimerkiksi mikä viittaa suunnitteluun?

    Äänestä

Tuo pehmytkudoshömppä on ajat sitten kumottu. Tutkijat onnistuivat kemiallisin menetelmin liuottamaan pehmytkudosten jäänteitä fossiloituneista dinon luista. Kreationistipellejen jutuissa niistä tuli vieläkin verta tihkuvia lihanriekaleita.

Äänestä
  • Evoluutiomyytti ei pysty selittämään minkään organismin tai rakenteen syntyä , vaikka evokiihkoilijat kuinka väittäisivät vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Evoluutiomyytti ei pysty selittämään minkään organismin tai rakenteen syntyä , vaikka evokiihkoilijat kuinka väittäisivät vastaan.

    Lue edes jokin luonnontieteellinen kirja. Vaikka ihan peruskoulutasoinen ensi alkuun.

    Äänestä

Ei ole mitään mekanismeja , jotka tuottaisivat evoluution kaltaisen, oletetun kehityksen - evoluutio on jyrkässä ristiriidasssa faktojen kanssa.

Äänestä
  • Esimerkiksi minkä faktan?

    Äänestä

  • Minkä faktan kanssa evoluutio on ristiriidassa? Miten luonnonilmiö voi yleensäkään olla faktan kanssa ristiriidassa? Vain evoluutioTEORIA voisi olla faktan kanssa ristiriidassa, mutta sinähän et erota ilmiötä ja sitä selittävää teoriaakaan toisistaan, tyypillisenä ääriuskovaisena sekopäänä. Taidat uskoa myös horoskooppiin, homeopatiaan ja rokotteissa oleviin mikrosiruihin.

    Äänestä

"Valheen on oltava riittävän suuri , jotta siihen uskottaisiiin"

Evoluutio on aika suuri ajatusrakennelma..

Äänestä

Evoluutiohan on vain eräänlainen salaliittoteoria, jolla yritetään peitellä totuutta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kirjassaan "DINOSAURUKSET - Muinaiset lohikäärmeet" Pekka Reinikainen esittää jatkuvien pehmytkudoslöytöjen perusteella, miten on mahdotonta että hirmuliskot olisivat eläneet kymmeniä miljoonia vuosia sitten, ts. puheet jostain "evoluutiosta" ovat vain älyttömystön täysin epätieteellistä humpuukia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu