koronaviruksen leviämisen ehkäisee tehokkaasti tutti. Maski päässä voi vielä puhua, huokailla ja yskiskelläkin. Silloin virukset pöllöhtävät parvena suusta ulos ja tartuttuvat kanssaihmisiä. Jos heti kondoro-pandemian alussa olisi panostettu tutin käyttöön niin koronan leviäminen olisi saatu tehokkaasti puolittumaan. Toki tutti tarvitsee myös parit joustavat kumilenkit niskan taakse. Muutoin tutti voi pudota suusta. Kannustan sos ja terveysministeriöitä aloittamaan koronatuttien valmistuksen nopeasti. Tarvitaan kansallinen tuttistrategia ja rahoitus. Paras yhdistelmä on tutti ja maski yhdessä. Samalla turhan soopan suoltaminen loppuu. Maailma pärjää ilman ihmisten suustansa päästämää pulinaa erittäin hyvin. Tutissa on myös hyvä oraalituntuma. Tutti rauhoittaa.
tutti on parempi kuin maski
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k313874- 412599
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut422558Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82345- 292148
- 381779
Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta461623Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.3011505Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t461468- 1411467