Erittäin olennainen kysymys, johon ei valtamedia anna vastausta.
Tietäjät, kertokaa.
Miksi kaukaisen pohjoisen pieni maa suomi, jossa vähän ihmisiä on nettomaksaja?
Tietäjät, kertokaa.
Miksi kaukaisen pohjoisen pieni maa suomi, jossa vähän ihmisiä on nettomaksaja?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sen takia ettei Saksan tarvi enää aloittaa sotia.
Höh, itse asun mielelläni rikkaassa nettomaksaja valtiossa kuin köyhässä nettosaaja maassa.
Miksi meidän tulee elättää itseämme typerämpiä vain siksi, että he ovat oppineet meitä typerämmiksi paljon helpommissa olosuhteissa?
Minusta nähden saksalaiset voivat sen tehdä. Hehän niitä sotiakin ovat aloitelleet.
Korruptiossa on helppo lahjoa 200 kuin 5 miljoonaa.
Kaksi vuotta nettosaajana koko EU aikana, muulloin maksajana.
Luulin ihmisten tietävän
Aluksi Suomi sai EU rahoja enemmän kuin maksoi.
Nyt EU laajentunut tosi paljon köyhiin maihin, joten Suomesta on tullut nettomaksaja.
Suomi voisi vaatia, että sopimus neuvotellaan uusiksi.
Suomi voisi luopua Eurosta josta kaikki paha lähtee liikkeelle.
Eikös se Kokoomus ol ollunna kyytimiehen asemassa tuon ajan hallituksessa. Ensimmäistä kautta ulkona ja tuolla se orpo paasaa velkarahasta ja velan otosta kuntavaali illassa TV 1:dessä. Katotaan miten herra huomenna painaa nappulaa ja mihin puolueensa panostaa kun päättään Eu velkapaketista ja Italian ja Espanjan talouksien lainoittamisesta. Onko velka silloin veli otettaessa ?
Silloin kun oltiin liittymässä puhuttiin vähän siihen malliin että, tänne tulee tukea vaikeiden olosuhteiden takia. Ollaan syrjässä ja maatalous ei anna kuin yhden sadon.
Nyt tuntuu, että tänne ei sijoiteta mitään, koska ollaan syrjässä ja maataloutta kannattaa tukea etelässä koska sielä maa tuottaa useampia satoja ja halvempaa ruokaa, eikä tänne heru tukea vaikka Venäjän vientikin on vaikeutunut.
Pohjoisen olosuhdetuki on sitä että tuetaan korkeintaan sitä että yhtiöt muuttaa lähemmäs markkinoita ja itse saadaan maksaa tukia kaikille muille.