Autoliike möi Audin - oikeus määräsi korvaamaan 30 000e

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d2c3010b-565a-4a24-bee1-8cdf2848370d

Aika valtava riski autoliikkeelle ottaa vaihdossa VW konsernin tuotteen. Tällä kertaa öljynsyönti ongelmana.

"Hovioikeus totesi, että ostajan ei yksinomaan öljynkulutuksen perusteella voitu edellyttää ymmärtävän, että autossa on vika, josta tulisi reklamoida myyjää. Sen mukaan reklamaatio oli kokonaisuudessaan tehty kuluttajansuojalain tarkoittamassa kohtuullisessa ajassa.

Turun hovioikeus määräsi kaupan purettavaksi ja myyjän maksamaan ostajalle kauppahinnan palautuksena noin 17 000 euroa.

Autoliike tuomittiin myös maksamaan sekä omat että ostajan oikeudenkäyntikulut, jotka nousivat yhteensä runsaaseen 30 000 euroon."
25662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

"Ei , Ei tää vie öljyä, ei ainakaan meidän aikana olla huomattu"

Äänestä

Pidän erikoisena, että asia on ollut tarpeen viedä Hovioikeuteen saakka!
Vaikka Hovioikeuden päätökset eivät sellaisenaan tietenkään muodosta ns. "prejudikaattia", niin asialla on kuitenkin merkitystä.
Kaikkea kaupankohteen tarkistamista ei siis voida sysätä ostajalle!

Äänestä
  • autotohtori olisi varmaan kertonut riskistä

    Äänestä

Aivan varmasti "ison vihreän" ketjun liike. Itse kuuntelin myymäläpäälliköltä täysin samat liirumlaarumit, ettei voida ottaa kantaa kun vian aiheuttaja ei ole tiedossa. Vaikka kuluttajansuojalaissa sanotaan suoraan, että vian haku ja ja korjaaminen kuuluvat myyjälle. En ole tämän yhden yksilön jälkeen astunut kyseisiin liikkeisiin ja olen suositellut lämpimästi kaikkia muitakin asioimaan muualla.

Äänestä
  • siis mikä liike?

    Äänestä

  • Missä kohtaa laissa sanotaan suoraan että vian haku kuuluu myyjälle.
    Mistä näitä satusetiä riittää.
    Mutta kuten hän itse toteaa niin hän itse vain kuunteli sivusta miten asiat etenee ja lähti sitten juomaan joka aamuiset ilmaiset kahvit liikkeen kahvioon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä kohtaa laissa sanotaan suoraan että vian haku kuuluu myyjälle.
    Mistä näitä satusetiä riittää.
    Mutta kuten hän itse toteaa niin hän itse vain kuunteli sivusta miten asiat etenee ja lähti sitten juomaan joka aamuiset ilmaiset kahvit liikkeen kahvioon.

    Myyjä vastaa virheestä, joka on ollut autossa luovutushetkellä, vaikka virhe ilmenisi myöhemminkin. Kuluttajansuojalain mukaan virheen oletetaan olleen olemassa jo luovutushetkellä, jos se ilmenee kuuden kuukauden kuluessa luovutuksesta. Kuluttajan pitää kuitenkin osoittaa, että kyseessä on virhe.

    viekää pössit auto kuntotarkastukseen ennen kauppaa

    jos myyjä ei suostu niin auto on #pommi"

    Äänestä

miksi myyjät on mitä on?

Äänestä
  • Ei tule palkkaa jos ei saa myytyä autoja, sitä se provikkapalkka teettää.

    Äänestä

kuspäät vieritti pommin eteenpäin?

Äänestä

skoda samat moottorit juu

Äänestä

kuntotarkastus ennen kauppaa

puolueeton

Äänestä

VW on työllisyyttä luova Hitlerin kirous maailmalle

eikös ne johtajatkin ole vankilassa iso osa-TDI huijaus ja muut

Äänestä

kuntotarkastus olis ollu paikallaan`?

Äänestä
  • miten ne kuntotarkastuksessa huomaa öljynkulutuksen?

    ei mitenkään

    Äänestä

Jokainen autoista vähänkin tietävä ymmärtää pysyä allroadeista erossa.

Äänestä
  • ai miksi?

    Äänestä

mahtavaa

Äänestä

hui saamari VW laatua?

Äänestä

Akka perkele ajellut ilman voiteluaineita moottorissa, ei mikään kestä sellaista?🤭🤭🤭

Äänestä
  • Katselin tänään piruuttain autoni moottoriöljyn tason ihan tikusta. Ei ollut huollon jälkeen (tehty 12.5.2021)vajaantunut lainkaan. Mutta autoni ei olekaan konsernin vikapommi. Eikä myöskään Toyota.

    Äänestä

Autismi tulee kalliiksi!

Äänestä

Audei, Mersui, Bemarei, Opelei Volkkarei!!

Äänestä

No voi garmenpartners kisselit!🇩🇪🇩🇪

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d2c3010b-565a-4a24-bee1-8cdf2848370d

Aika valtava riski autoliikkeelle ottaa vaihdossa VW konsernin tuotteen. Tällä kertaa öljynsyönti ongelmana.

"Hovioikeus totesi, että ostajan ei yksinomaan öljynkulutuksen perusteella voitu edellyttää ymmärtävän, että autossa on vika, josta tulisi reklamoida myyjää. Sen mukaan reklamaatio oli kokonaisuudessaan tehty kuluttajansuojalain tarkoittamassa kohtuullisessa ajassa.

Turun hovioikeus määräsi kaupan purettavaksi ja myyjän maksamaan ostajalle kauppahinnan palautuksena noin 17 000 euroa.

Autoliike tuomittiin myös maksamaan sekä omat että ostajan oikeudenkäyntikulut, jotka nousivat yhteensä runsaaseen 30 000 euroon."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu