Niin siinä sitten kävi, että kävin jälleen yhdessä seurakunnassa ilmaisessa ruuanjaossa. Ja voi jeesus mitä touhua.... Itse en ole minkään sortin uskova, mutta pakko se on aina esittää hiukan kun sinne menee. En vaan kehtaa myöntää etten usko mihinkään heidän jorinoihinsa, kun kerran ruoka kuitenkin kelpaa. Kävipä niin että tuli taas eräs "harras" vanhempi nainen paasaamaan Jeesuksesta. Ensimmäinen kysymys oli, että "Uskotko Jeesukseen?" Aloin jo valmiiksi hikoilla tuolissani, sillä tiesin mitä oli tulossa. Yritin vältellä aihetta vastaamalla vain etten oikein tiedä, en ole ajatellut asiaa... Hymyilin vain iisisti ja päätin kestää tulevan. Olihan ruokakassi kuitenkin sen arvoista? Nainen alkoi paasata Jeesuksesta oikein paatoksella, taivaasta ja helvetistä, siitä kuinka VALINTA on tehtävä nyt, tässä elämässä, kuinka on vain KAKSI TIETÄ. Kuinka OLEMME SYNTISIÄ ja kuinka tarvitsemme PELASTUSTA. Koko ajan hymyilin ja nyökkäilin myötäillen hänen paasaustaan, vaikka en olisi voinut olla enempää eri mieltä. Sisimmässäni en voinut kuin nauraa sen kaiken järjettömyydelle, mutta tuontyylisille ihmisille on aivan turha lähteä väittämään mihinkään vastaan. Katse kiinnitettynä ruokakassiin kiitin vielä näennäisen innostuneena Jeesus-lapusta, joka käteeni ojennettiin kuin jokin uskomaton aarre. Saarna oli lähestymässä loppuaan. "Jeesus rakastaa sinua", nainen huudahti. "Mutta SINUN on se valinta tehtävä. SINÄ joko hyväksyt tai hylkäät Jeesuksen. Ole siunattu Jeesuksen nimessä ja veressä." PITKÄLLISEN puuduttava, ahdistava paatos oli tullut päätökseensä. Olin huojentunut. Vieressä oli seurakuntalaisia jotka valtavassa kiihkossa rukoilivat Jeesusta. Koin olevani ainoa paikalla oleva selväjärkinen. Kaikki tuntuivat olevan kuin jossakin syvässä hypnoosissa, transsissa jossa olevia ei voi tavoittaa. Heihin ei saisi mitään yhteyttä. Eiköhän tämä ollut tässä, ajattelin ja nousin seisomaan. Ruokakassi kädessäni poistuin paikalta. Heille vapaus merkitsee Jeesusta, minulle jotain ihan muuta. Vapaus on vapaus, myös vapaus Jeesuksesta. Heidän "vapautensa" olisi minulle hirvittävä, tukahduttava mielenvankila.
Seurakunnan ruokajonossa
Anonyymi
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kirjoitin tuon "pitkällisen" vahingossa caps lockilla...
Harmi, että oli ahdistava kokemus. No saitpa sentään kylläisen olon. Se on ihan oikein, että Evankeliumia viedään eteen päin seurakunnan tilaisuuksissa. Ehkä siinäkin on kuitenkin harjaantumisen paikka kaikille, miten ihmisiä lähestytään ja heitä puhutellaan. Vähän liian suoraan ehkä tultiin "iholle" kovin uskonnollisella lähestysmistavalla. Siinä vähän käytetään silloin yllätystekniikkaa, jos kaikille avoimessa ruuan jakotilaisuudessa ehkä nälkäänsä ruokaa hakevalle ihmiselle pamautetaan noin suorasukainen kysymys. Siinä voi juuri tulla ihmiselle mieleen, että onko hän ollenkaan tervetullut, jos vastaakin kieltävästi, ettei usko mihinkään. Eli tilanne voi hädänalaiselle ihmiselle muodostuakin ahdistavaksi. Mutta esimerkiksi hartauspuhe ja hengellistä musiikki on todella ok, jos kerran seurakunnassa ruokaa jaetaan. Ja tottakai myös sielunhoidolliset keskustelut kaikkien niitten kanssa, jotka haluavat keskustella. Tässä vain kävi vähän yli-innokkaalla ja hyvää tarkoittavalla Evankeliumin levittäjällä pieni työtapaturma. Kaikille virheitä sattuu ja niistä on hyvä ottaa opiksi. Esimerkiksi seurakunnan vastuuhenkilön olisi näistä hyvä kannustavasti opastaa työntekijöitä ja vapaaehtoisia, jotka tätä arvokasta työtä tekevät. Tsempit!