Onko Riihimäen Cocks kokkien perustama, kun sillä on tuollainen nimi?

Jälkikäteiset Suomen mestaruudesta, vaikka itse Dickeniä vanitan!

Hatsapurin maakunnan perusti Aleksanteri Suuri. Hän myös leipoi maakunnan nimikkoherkun eli höyryävän kuumalla sulatejuustolla täytetyn, vehnäkuorisen leivän, joka meillä myös Ville Haapasalona tunnetaan. Kekkonen kävi Hatsapurissa valtiovierailulla ja hänelle tuota herkkua myös tarjottiin, mutta Urkki oli kiinnostuneempi paikallisesta, yli 90 prosenttisesta juomasta.

Kerrankin, kun kansanedustajat paiskivat yötä myöden töitä, niin moititaan. Yleensä eivät tee mitään.

Norjalaisten Riviera on pohjoismaissa tunnetuin matkailukohde Suomessa. Moni tollo ei ole meillä moisesta kuullutkaan.

Kaskaat ovat olleet jo 17 vuotta maan alla ja eivät edelleenkään näyttäydy.

Jos meinaat stadiin, niin ota leuku messiin - siellä on kaikilla paikallisilla terävät matkassa.

Hatsapuri oli maailman onnellisin maa vielä 60- luvulla. Siellä ei tunnettu rahaa, vaan kaikki maksettiin luonnossa. Oli siellä myös sosiaaliturvakin, mutta KELA ja sossu jakoi kaikki korvaukset luonnossa. Kekkonen siis kävi siellä valtiovierailulla v. -71 ja pudotti vahingossa kopeekan maahan. Paikallinen löysi sen myöhemmin ja ihastui siihen. Sitten niitä alettiin oikein valmistamaan ja turmellus valtasi onnellisten maan. Pian tapahtui maan ensimmäinen väkivaltaisuus ja murha - nyt maa on rikollistilastojen kärkipaikoilla.

8

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ratapölkkyjen väli Suomessa on kaksi jalkaa eli 61 senttiä. Kenenkä kenkä on ollut 30,5 senttiä pitkä? Mikä prosentti maamme ratapölkyistä on betonisia. Niiden pölkkyjen molemmissa päissä, kiskojen ulkopuolella on sellainen kolmen sentin metallitangosta katkaistu pala, joka on vedetty rusetille - kuinka tämä tehdään? Kuinka monta ratapölkkyä on rantaradalla, yksillä kiskoilla, välillä Päärautatieasema H:ki - Turun Rautatieasema? Ei oteta Turun satamaan saakka, jotta on helpompi laskea eli pituutta on 193,8 kilometriä.

      Ostin lassi- juomaa Lidlistä ja petyin. Sehän on aivan sama, kuin juotava jugurtti! Nyt on vielä lemongrass- mauste hihassa, viimeisenä toivona. Toki myös kimchia ostin, mutta sehän on aina hyvää - fermentoitunutta kaalia. Aion myös itse fermentoitua tämän kesän.

      Päättäjille pyyntönä, että "laista laista ja käytä maalaisjärkeäsi!" Tämä lakipykälien pilkkujen tulkinta on mennyt liiallisuuksiin. Ei voi testata rajoilla ja eduskunnan yöllistä protestihölinää ei saada loppumaan.

    • Anonyymi

      Muistan Ville Haapasalon. Pystytti hatsapuri kioskinsa meitinkin piirikuntaan.
      Vai on hänkin tuo maailmanmatkaaja Riihimäeltä. Ehkä hiukan jää varjoon Päivi Räsäsestä toistaseksi.
      Riihimäeltä mull jäi kehnohkoja muistoja Kekkosen aikana.
      Siä oli jotkut messut. Vinguin sököpeliin siellä laitamalla. Pelimies jakoi mull mahtavan käden, 4 ässää ja ristikunkun. Luulen että Urkki jakoi sen tekokäden.

      Laitoin peliin kaikki 900 markkaani kun arvelin että tuolla käellä olen Hakaakin kovempi.
      Potissa oli rahaa sikanaan.

      Kun olin laittanut ruplani peliin, huijari poliisinpuvussa tuli; ja perenkele rahapeli on laitonta, se meuhkasi.
      Huijarit nappasiit rahat ja häipyit. Urkki peruukkeineen kans. Muistelin tapausta kitkeränä, ohuessa pilsnerissä kauan.

      • Se se vaatii enemmän spygologista silmää, kuin taitoa, pelata tuollaisessa kaveriporukassa pokeria. Riihimäki on ylpeä Suomen korkeimmasta lipputangosta, mutta Euroopan korkein tango on Ville Haapasalosta napsu Veikko Lavin suuntaan eli Haminassa. Lippukin on fudiskentän kokoinen. Tuo Haminan tango on yli satametrinen. Sen pystyttämiseen tarvittiin kaksikymmentä kaivinkonetta. Maailman korkein lipputanko on taas Hatsapurin maakunnassa, Suezista tuhat mailia kaakkoon. Sen korkeus on lähes 500 jalkaa ja se sijaitsee Alensanteri Suuren kesämökin mailla.

        Coca Cola Companyn Dasani hanaveden myynti UK:ssa loppui 2004.


    • Pyydän "from the Heart of my Bottom"- tyylisesti anteeksi riihimäkisiltä, joita tuossa aiemmin vahingossa nimittelin Ville Haapasaloksi. Tarkoitin tietysti Aku Hirviniemeä.

      Coca Cola Company laittoi siis vuonna 2004 pystyyn Sidcupiin, UK:hon laitoksen, joka pullottaa valtuuston hanavettä muovipulloihin. Tässä tehtiin massiivinen virhe, sillä vuonna 1994 suositussa "Only Fools and Horses"- sarjan jaksossa pullotettiin hanavettä letkulla Peckhamin valtuuston asunnossa. Peckham sijaitsee vai yhdeksän mailin päässä Sidcupista. Suomessa tuo suosittu sarja pyöri aikoinaan nimellä "Arman ja Suomen Rikosmysteerit". Tuo Dasani- hanavesi katosi UK:n kaupoista siinä hetkessä, kun tämä tuli ilmi. Toki se on edelleen suosituin brandy Yhdysvalloissa ja monet Orlandon Disneylandissä vierailleet tietävät, että paikallinen hanavesi on kuvoittavan makuista ja hajuista.

      Kaikkihan tietävät, että Harvardin Autokoulu USA:ssa on maailman paras autokoulu. Vuodessa sieltä valmistuu 10 000 opiskelijaa ja kahteenkymmeneen vuoteen sieltä valmistuneille ei ole sattunut ainuttakaan liikennevahinkoa. Nyt Harvardin Autokoulu on tehnyt radikaalin ratkaisun ja lopettaa autolla ajamisen opettamisen ja alkaa opettaa ihmisiä kävelemään. Kuuluisia Harvardin Autokoulusta valmistuneita olivat mm. Osama bin Laden, Saddam Hussein, Rudolf Nurejev ja Aleksanteri Suuri.

      • Anonyymi

        Lahen Sinisen toimitusjohtajaksi valittiin etunimeltään joku Hassan Laitilasta. Ei varmaan Pieksämäeltä lähtöisin.
        Sahti eikä olutkaan olen juomansa, lonkero paremminkin. Teköö ne lonkeroo, Lahen harmaata vieläkin.


    • Anonyymi

      Nimi Riihimäki jotenkin svengaa mielessäni. Syntymäkodin pihapiiriin kuului riihi.
      Hiukan etäämmällä piharakennuksia, ettei palaessaan sytyttäisi asuinrakennustakin.
      Cocks:iin en ota mitään kantaa. Kun en asiaa tunne, sanon sillekin; ei se mitään, hyvät hänellekin.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Sitä minä vaan, että kummoinenhan maailma olisi jos Aleksanteri Suuri eläisi vielä?
      Lukasenkan Aleksi on Ison Alekan sukua. Pikkuserkku. Sotakoneet olisivat meilläkin paremmalla tolalla.
      Ukkini muisteli A.S:a hienona sotapäällikkönä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      252
      2374
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      72
      1794
    3. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      168
      1505
    4. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      328
      1493
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1045
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      82
      907
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      785
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      176
      770
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      203
      712
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      710
    Aihe