Eduskunnassa ei työterveys toimi Ps tapauksessa

Tässä estradiohjelmassa Sirkus Papukaija juhli 7-vuotista taivaltaan. Samalla ohjelma on Sirkus Papukaijan viimeinen.
Lavalla nähtiin tutut hahmot: Sebastian-klovni, Fakiiri Uho Kierola, Sirkustirehtööri Halko-Laho ja professori Sheikki Hajamieli, joka lausui juhlarunon.

Sirkuspelle Tynkkynen aloitti puheenvuoronsa perjantaina kello 18.06. Puoli kolmen jälkeen aamuyöllä lauantain puolella puheenvuoro siirtyi Sirkuksen tirehtööri perussuomalaisten puheenjohtajalle Jussi Halla-aholle.

Tynkkysen puhuminen keskeytyi illalla kahdeksi minuutiksi, kun varapuhemies Tarja Filatov (sd.) kävi vaihtamassa maskinsa.

– Koska puhutte pitkään ilman maskia, niin haluaisin itse käydä vaihtamassa maskin. Talossa on koronatapaus, Filatov sanoi.

Hän myös muistutti tuossa vaiheessa ilman maskia puhuvalle Tynkkyselle, että eduskuntatalossa on maskisuositus, ja että talossa on ollut koronatapaus.

Perjantaina keskustan kansanedustaja Katri Kulmuni kertoi saaneensa koronatartunnan.

Puheenvuoronsa alussa myös edustaja Tynkkysellä oli maski kasvoillaan esiintyen oululaisessa perinne laamapaidassa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tässä estradiohjelmassa Sirkus Papukaija juhli 7-vuotista taivaltaan. Samalla ohjelma on Sirkus Papukaijan viimeinen.
Lavalla nähtiin tutut hahmot: Sebastian-klovni, Fakiiri Uho Kierola, Sirkustirehtööri Halko-Laho ja professori Sheikki Hajamieli, joka lausui juhlarunon.

Sirkuspelle Tynkkynen aloitti puheenvuoronsa perjantaina kello 18.06. Puoli kolmen jälkeen aamuyöllä lauantain puolella puheenvuoro siirtyi Sirkuksen tirehtööri perussuomalaisten puheenjohtajalle Jussi Halla-aholle.

Tynkkysen puhuminen keskeytyi illalla kahdeksi minuutiksi, kun varapuhemies Tarja Filatov (sd.) kävi vaihtamassa maskinsa.

– Koska puhutte pitkään ilman maskia, niin haluaisin itse käydä vaihtamassa maskin. Talossa on koronatapaus, Filatov sanoi.

Hän myös muistutti tuossa vaiheessa ilman maskia puhuvalle Tynkkyselle, että eduskuntatalossa on maskisuositus, ja että talossa on ollut koronatapaus.

Perjantaina keskustan kansanedustaja Katri Kulmuni kertoi saaneensa koronatartunnan.

Puheenvuoronsa alussa myös edustaja Tynkkysellä oli maski kasvoillaan esiintyen oululaisessa perinne laamapaidassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu