että sen takia kannattaa kaikki tämä polemiikki. Katselkaa ympärillenne, eiköhän maailmassa ole sentään aikapaljon tärkeempiä asioita kun joku auto.
Onko auto
niin tärkeä
6658
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Aivan totta, eihän Neuvostoliitossakaan olisi kannattanut niin kovasti harmitella sellaista pikkuseikkaa, kuin että maasta ei saanut matkustaa ulos.
Eihän se mitään haittaa, kun omassa maassa kerran on kaikki hyvin.
Ei nämä autotkaan loppujen lopuksi mitenkään niin tärkeitä ole, mitä sitten, jos pian se itäinenkin puoli Eurooppaa nauraa suomalaisten romuautoille. Kyllä puoluejohdon limusiinit kestävät minkä tahansa vertailun, kapitalistien on ihan turha väittää etteikö sosialismissakin olisi elintaso korkealla. Ainakin toisilla.
Tärkeää on raha joka jää käteen, jo kansantaloudellisestikin. Auto ja autoilu verottaa kummasti jokaisen lompakkoa, eli käteen jäävää tuloa jolla voisi esim. tukea kotimarkkinoita ja sitä kautta työllisyyttä. Työttömyyshän on Suomen suurin syöpä. Paljon fiksumpaa olisi antaa talouden itsessään hoitaa verotulot "luonnollisesti" mm. alv:eina, kuin verottaa kohtuuttomasti jotain kohdetta tai kohderyhmää ilman vastikkeita.
kehäkolmosen ulkopuolella ovat niin pitkät!!!
Mikäli tulosi/varasi ei riitä uuteen ja turvalliseen autoon, joudut ajamaa ne välttämättömät työajot yms. sillä vanhalla ruosteisella ritsalla, jossa ei turvavarusteita ole, muuta kuin ne vyöt. Sittenpä tulee joku juoppotötö ja ajaa kovaa sinuä päin - ei auttanut vaikka ajoit varovasti ja sääntöjen mukaan. Sinulta lähti henki. Ei oo auto enää tärkeä silloin, eikä mikään muukaan.
Siksipä olisi suotavaa, että suomalaisilla olisi varaa ostaa - euroopan mitassa heikolla ostovoimallaan - uusi ja turvallisempi auto.
Vapaa liikkuminen on perustuslaillinen, erittäin keskeinen ja tärkeä asia , sekä talouspoliittisesti että inhimillisesti ajateltuna. Vain Pohjois Koreassa taitaa enää olla vastaava liikkumisen rajoitus mentaliteetti voimassa kuin Suomessa.
Mitä henkilöautoon tulee, mieluummin minäkin liikkuisin kaikki tarvittavat matkat vastaavalla tavalla kuin ministerit, limusiinin takapenkillä, jos se vaan olisi kaikille mahdollista.
...välttämättä, mutta periaatteessa olemme EU:hun menneet ja kansalaisille sitä myöten on tullut tiettyjä oikeuksia, joita kuitenkaan ei tällä hetkellä haluta valtion toimesta myöntää.