Riippuvuus Saksasta
Sisällissodan aikana Rüdiger von der Goltzin komentama Saksan Itämeren divisioona oli noussut maihin eteläisessä Suomessa ja tullut valkoisten avuksi. Sodan päättyessä Suomi oli vahvasti Saksan liittolainen ja maan talous oli jo kevään 1918 kauppasopimuksella sidottu Saksan sotatalouteen. Vaasan senaatin ja Saksan välillä allekirjoitettiin 7. maaliskuuta sopimus, jonka mukaan Suomi ei saisi järjestää suhteitaan muihin valtioihin ilman Saksan suostumusta, mikä yhdessä kauppasopimuksen kanssa teki Suomesta Saksan protektoraatin.[4] Suomen kannalta epäedullista kauppasopimusta täydennettiin myöhemmin niin ikään Suomelle epäedullisella tavaranvaihtosopimuksella.[5] Suomen senaatin pyynnöstä Itämeren divisioonan joukot jäivät toistaiseksi Suomeen ja von der Goltz sai toukokuussa virkanimikkeen "saksalainen kenraali Suomessa".[6] Saksalaiset olivat mukana myös Suomen sotalaitoksen perustamisessa ja elokuusta joulukuuhun tähän tehtävään oli kiinnitetty lähes sata saksalaista upseeria.[7] Saksalaissuuntaus nautti sodan jälkeen porvarillisten ryhmien keskuudessa laajaa kannatusta, ja saksalaisia ihailtiin valkoisen Suomen vapauttajina.[8][9]
Oikeiston asenteiden jyrkentyminen
Pian sisällissodan jälkeen oikeistossa alkoi esiintyä näkemyksiä, joiden mukaan monarkia olisi välttämätön vahvan hallitusvallan luomiseksi, yhteiskuntajärjestyksen turvaamiseksi ja uuden kapinan mahdollisuuksien tukahduttamiseksi. Monet oikeistojohtajat olivat pettyneitä tasavaltaisuuteen ja demokratiaan sekä katsoivat olleensa liian hyväuskoisia ennen sisällissotaa ja siten päästäneensä kapinan tapahtumaan. He jyrkensivätkin huomattavasti mielipiteitään konservatiivisempaan ja autoritäärisempään suuntaan.[10]
Jo sodan aikana jotkut Ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP) ja Suomalaisen puolueen eli vanhasuomalaisten poliitikot sekä itsenäisyysaktivistit pohtivat ja pian sodan päätyttyä julkisesti ehdottivat demokratian tasapainottamista esimerkiksi lisäämällä eduskuntaan ylempi kamari, jonka jäseniä ei valittaisi vaaleilla vaan korporatistisesti yhteiskunnan eri intressiryhmistä niiden painoarvon perusteella. Taustalla oli sisällissodan ja siihen johtaneen kehityksen herättämä epäluulo liiallista demokratiaa kohtaan. Ajatus intressiedustuksesta mainittiin 14. toukokuuta julkaistussa monarkiaa vaatineessa adressissa, jonka allekirjoittajina olivat liki kaikki monarkistien johtajat. RKP:n keskushallinto hyväksyi samassa kuussa sitä vaatineen ohjelman. Näitä kaavailuita ei kuitenkaan sisällytetty monarkistisiin hallitusmuotoesityksiin, sillä vanhasuomalaisten matillisemmat johtajat pitivät niitä epärealistisina ja tarkoituksenmukaisempana keskittyä pelkästään monarkian ajamiseen.[11][12]
Jääkäriaktivisteilla oli ollut jo ennen Venäjän vallankumousta jonkinlaisia suunnitelmia itsenäisestä Suomen kuningaskunnasta ja saksalaisesta kuninkaasta, ja ne voitiin nyt kaivaa esiin.[13
Sisällissodan aikana Rüdiger von der Goltzin komentama Saksan Itämeren divisioona oli noussut maihin eteläisessä Suomessa ja tullut valkoisten avuksi. Sodan päättyessä Suomi oli vahvasti Saksan liittolainen ja maan talous oli jo kevään 1918 kauppasopimuksella sidottu Saksan sotatalouteen. Vaasan senaatin ja Saksan välillä allekirjoitettiin 7. maaliskuuta sopimus, jonka mukaan Suomi ei saisi järjestää suhteitaan muihin valtioihin ilman Saksan suostumusta, mikä yhdessä kauppasopimuksen kanssa teki Suomesta Saksan protektoraatin.[4] Suomen kannalta epäedullista kauppasopimusta täydennettiin myöhemmin niin ikään Suomelle epäedullisella tavaranvaihtosopimuksella.[5] Suomen senaatin pyynnöstä Itämeren divisioonan joukot jäivät toistaiseksi Suomeen ja von der Goltz sai toukokuussa virkanimikkeen "saksalainen kenraali Suomessa".[6] Saksalaiset olivat mukana myös Suomen sotalaitoksen perustamisessa ja elokuusta joulukuuhun tähän tehtävään oli kiinnitetty lähes sata saksalaista upseeria.[7] Saksalaissuuntaus nautti sodan jälkeen porvarillisten ryhmien keskuudessa laajaa kannatusta, ja saksalaisia ihailtiin valkoisen Suomen vapauttajina.[8][9]
Oikeiston asenteiden jyrkentyminen
Pian sisällissodan jälkeen oikeistossa alkoi esiintyä näkemyksiä, joiden mukaan monarkia olisi välttämätön vahvan hallitusvallan luomiseksi, yhteiskuntajärjestyksen turvaamiseksi ja uuden kapinan mahdollisuuksien tukahduttamiseksi. Monet oikeistojohtajat olivat pettyneitä tasavaltaisuuteen ja demokratiaan sekä katsoivat olleensa liian hyväuskoisia ennen sisällissotaa ja siten päästäneensä kapinan tapahtumaan. He jyrkensivätkin huomattavasti mielipiteitään konservatiivisempaan ja autoritäärisempään suuntaan.[10]
Jo sodan aikana jotkut Ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP) ja Suomalaisen puolueen eli vanhasuomalaisten poliitikot sekä itsenäisyysaktivistit pohtivat ja pian sodan päätyttyä julkisesti ehdottivat demokratian tasapainottamista esimerkiksi lisäämällä eduskuntaan ylempi kamari, jonka jäseniä ei valittaisi vaaleilla vaan korporatistisesti yhteiskunnan eri intressiryhmistä niiden painoarvon perusteella. Taustalla oli sisällissodan ja siihen johtaneen kehityksen herättämä epäluulo liiallista demokratiaa kohtaan. Ajatus intressiedustuksesta mainittiin 14. toukokuuta julkaistussa monarkiaa vaatineessa adressissa, jonka allekirjoittajina olivat liki kaikki monarkistien johtajat. RKP:n keskushallinto hyväksyi samassa kuussa sitä vaatineen ohjelman. Näitä kaavailuita ei kuitenkaan sisällytetty monarkistisiin hallitusmuotoesityksiin, sillä vanhasuomalaisten matillisemmat johtajat pitivät niitä epärealistisina ja tarkoituksenmukaisempana keskittyä pelkästään monarkian ajamiseen.[11][12]
Jääkäriaktivisteilla oli ollut jo ennen Venäjän vallankumousta jonkinlaisia suunnitelmia itsenäisestä Suomen kuningaskunnasta ja saksalaisesta kuninkaasta, ja ne voitiin nyt kaivaa esiin.[13
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.