ryhmäkanne

Lueskelin mahdollisesti tulossa olevaa ryhmäkannetta koskevia kirjoituksia, ja mieleeni tuli seuraava ajatus, jota kernaasti testaisin täällä, jossa autoverotuksen ja muun älyllisen elämän parhaat voimat liikkuvat.

Oletan, että ryhmäkanteesta mahdollisesti annettavassa lainsäädännössä ei poissuljettaisi julkisoikeudellisia suhteita, eikä rajoitettaisi vastaajien piiriä. Siten saattaisi olla periaatteessa mahdollista saattaa valtio ryhmäkanteen vastaajaksi. Näin on esimerkiksi Englannissa.

Siten olisi ehkä mahdollista, että kymmenet tuhannet virheelliset, tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteen vastaiset autoveropäätökset voitaisiin saattaa yhden tai useamman ryhmäkanteen alle ns. edustuksellisena kanteena, jossa ajetaan myös muiden kuin nimettyjen kantajien asemaa.

Kanteiden yhdistäminen olisi prosessiekonomian takia edullista tuomioistuimelle, mutta erityisen edullista se olisi niille osapuolille, joiden juttua ajettaisiin ilman, että heidän olisi tarpeen itse tehdä muuta kuin ehkä ilmoittautua. Kymmenien tuhansien juttujen yhdistäminen olisi normaalisti mahdotonta, mutta ryhmäkanteena ehkä ei.

Tällainen ryhmäkanne saisi hillittömästi julkisuutta, mikä olisikin ihan paikallaan. Samalla se purkaisi enemmän tai vähemmän kerralla sen käsittämättömän ruuhkan, joka autoverojutuista muuten hallinto-oikeuksiin tulee.

Mikäli lainsäädäntö saadaan aikaan, pitäisi selvittää kaikenlaista juridisteknistä.

ST, jos luet tätä, niin nyt nähdessäni tämän kansalaisoikeuskysymyksenä ja mahdollisuutena valtion pakottamiseen kohti perustamissopimuksen noudattamista voin perua aiemman kielteisen kantani ryhmäkannetta kohtaan. Jutellaan HJ:n kanssa tästä.

TM
5855
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mainitsemasi seikat olisivat juuri niitä edistysaskeleita, mitä demokratian kasvattaminen EU:n perustamisasiakirjojen mukaan tulisi tehdä.

Juuri siksi ei tule onnistumaan meillä. Ryhmäkanne on niin vaarallinen ase mm. suomalaisen sosiaalilainsäädännön alalla, ettei valtiontalous kestäisi sitä. Koska meikäläinen tuomioistuin ei toimi ennakkopäätösten periaatteella, eikä sitä ole sellaiseksi tarkoitettu, ei ryhmäkannettakaan voida säätää. Ei ainakaan rajoittamatta julkistasektoria sen ulkopuolelle. Yksityissektorikin on peloissaan.

Suomessa saa jatkossakin kusettaa ketä pystyy. Meillä ei massoja kusetettaessa tarvi pelätä, että kovin moni lähtee oikeustaisteluun. Reklamoiville voidaan hyvittää laittomuudet ja muille ei mikään velvoita hyvitykseen.

Ei tule ryhmäkannetta Suomeen - ei.

Äänestä

Mistä autoverovalituksessa on kyse? Jotta valitus menestyisi, sen pitää 1) koskea tiettyä verotuspäätöstä, 2) vedottava ko. päätöksessä olevaan virheeseen ja 3) oltava jotakin näyttöä tuosta virheestä. Lopputuloksella on jotakin arvoa valittajalle vain ja ainoastaan jos ko. yksilöityä verotuspäätöstä muutetaan hänen edukseen.

Tosin sanoen:

tapaus A > x1 = väärä vertailuauto, >
näyttö
eroista /samalaisuudesta malliin y.

tapaus B > sama peruste> näyttöä vert. malli z
ja niin edespäin. Tapaus tapaukselta. Juuri perustelujen yksilöllisyys ja tarve vaikuttaa yksilöllisiin päätöksiin näyttäisi erottavan autoverovalituksen esim. siitä kun paperitehdas joutuu korvaamaan vesistön alajuoksulla olevien asukkaiden vahinkoja, jotka aiheutuvat yhdestä ja samasta päästöstä tms.

Toisaalta tietyn normin soveltamisperiaatteita koskeva esim. KHO:n ratkaisu johtaa yhdellä kertaa siihen, että muissakin samanlaisissa tapauksissa samaa tulkintalinjaa sovelletaan. Näin ollen tällaisilla päätöksillä on jo sellaisenaan vaikutuksia kyseisen konkreettisen tapauksen ulkopuolella.

Missähän tässä on tilaa ns. ryhmäkanteelle? Voitaisiinko sen avulla välttää kuhunkin asiaan liittyvien yksilöllisten piirteiden käsittely tuomioistuimessa? Ja mitä siitä seuraisi. Entäpä kun tällaisessa tapauksessa saisi ratkaisun " ei muutosta koska ei selvitystä verotuksen virheestä" ja tämä tarkoittaisi, ettei asiaa enää tämän tultua oikeusvoimaiseksi saisi vireille? Eli olisiko ryhmäkanteesta enemmän vahinkoa kuin hyötyä?

Äänestä
  • vai ihanko ilman opintoja onnistuit juttusi väsäämään??
    Veikkanpa intressissäsi olevan nykyisten väärinkäytösten ja kansalaisten epäoikeudenmukaisen ja epätasa-arvoisen kohtelun jatkumisen!
    Juuri ryhmäkannetta Lipposlovakiakin tarvitsisi ja erityisesti autoverotuksen takia ja senpä vuoksi se niin kituliaasti onkin tulollaan...

    Äänestä

  • Ryhmäkanteella useat tullin mielivallan kohteeksi joutuneet voisivat pyytää oikeutta vahvistamaan, ettei keksittyä keskiarvoprosenttia 29 % saa heidän tapauksessaan käyttää, vaan verotus tulee toimittaa alimman tiedossa olevan prosentin nojalla. Eikö tämä ole ihan selkeä jutun rajaus ?

    Äänestä

  • t.h. kirjoitti:

    Ryhmäkanteella useat tullin mielivallan kohteeksi joutuneet voisivat pyytää oikeutta vahvistamaan, ettei keksittyä keskiarvoprosenttia 29 % saa heidän tapauksessaan käyttää, vaan verotus tulee toimittaa alimman tiedossa olevan prosentin nojalla. Eikö tämä ole ihan selkeä jutun rajaus ?

    Tässä on jo ideaa. Tuota prosenttijuttua olen itsekin käyttänyt valituksessani.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


528 verkauft? kirjoitti:

Lueskelin mahdollisesti tulossa olevaa ryhmäkannetta koskevia kirjoituksia, ja mieleeni tuli seuraava ajatus, jota kernaasti testaisin täällä, jossa autoverotuksen ja muun älyllisen elämän parhaat voimat liikkuvat.

Oletan, että ryhmäkanteesta mahdollisesti annettavassa lainsäädännössä ei poissuljettaisi julkisoikeudellisia suhteita, eikä rajoitettaisi vastaajien piiriä. Siten saattaisi olla periaatteessa mahdollista saattaa valtio ryhmäkanteen vastaajaksi. Näin on esimerkiksi Englannissa.

Siten olisi ehkä mahdollista, että kymmenet tuhannet virheelliset, tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteen vastaiset autoveropäätökset voitaisiin saattaa yhden tai useamman ryhmäkanteen alle ns. edustuksellisena kanteena, jossa ajetaan myös muiden kuin nimettyjen kantajien asemaa.

Kanteiden yhdistäminen olisi prosessiekonomian takia edullista tuomioistuimelle, mutta erityisen edullista se olisi niille osapuolille, joiden juttua ajettaisiin ilman, että heidän olisi tarpeen itse tehdä muuta kuin ehkä ilmoittautua. Kymmenien tuhansien juttujen yhdistäminen olisi normaalisti mahdotonta, mutta ryhmäkanteena ehkä ei.

Tällainen ryhmäkanne saisi hillittömästi julkisuutta, mikä olisikin ihan paikallaan. Samalla se purkaisi enemmän tai vähemmän kerralla sen käsittämättömän ruuhkan, joka autoverojutuista muuten hallinto-oikeuksiin tulee.

Mikäli lainsäädäntö saadaan aikaan, pitäisi selvittää kaikenlaista juridisteknistä.

ST, jos luet tätä, niin nyt nähdessäni tämän kansalaisoikeuskysymyksenä ja mahdollisuutena valtion pakottamiseen kohti perustamissopimuksen noudattamista voin perua aiemman kielteisen kantani ryhmäkannetta kohtaan. Jutellaan HJ:n kanssa tästä.

TM

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu